Hame, jonka haluaisin taas pukea

 

Sormet on kohmeessa vaikka päällä on kaksi neuletta. Puolitoista tuntia ulkokuvauksissa seisomista oli näköjään liikaa. Lämmittelen käsiä välillä tuoksukynttilän liekin lähellä. Ajoittain jopa niin intohimoisesti, että onnistuin jo polttamaan etusormeeni pienen rakkulan.

Matkalaukut makaavat Budapestin jäljiltä eteisessä kolmatta päivää. Niihin on jo alkanut tottua 😀 Olen vaivihkaa heittänyt avonaiseen laukkuläjään muitakin pesua kaipaavia vaatteita. Treenikassinkin näköjään.

Meidän risteyksen puut ovat yhtä lukuunottamatta tiputtaneet kaikki lehtensä. Väriloisto on vaihtunut risukasaksi. Yksi keltainen vaahtera sinnittelee vielä sumun keskellä. Sadepisarat ropisevat peltisiin ikkunalautoihin, ilma olisi täydellinen leffamajan rakentamiseen. Ehkäpä kasataankin sellainen viikonloppuna!

 

 

 

Mulla on ristiriitaiset fiilikset käsillä olevasta vuodenajasta, huomaan että pimeys alkaa vaikuttamaan. Toisaalta fiilistelen tätä kotoiluvaihetta ja toisaalta taas en siedä ollenkaan. Tämän päivän ulkokuvaukset vaativat ainakin todellista luovuutta ja lopulta ihan vaan luovuttamista 😀 Keli oli niin harmaa ja sateinen, ettei sitä pelastanut edes räikeä toppatakki.

Räikeästä toppatakista puheenollen, katsokaa mitä löysin vintagekaupasta Budapestista! Joku tässä hameessa puhutteli minua. Ensin se näytti aivan liian tyttömäiseltä, mutta tennareihin ja rentoon yläosaan yhdistettyäni rakastuin. Miten ihanan erilainen! Tällaisia piristyksiä valkoharmaabeige-vaatekaappini kaipaakin. Puin sen heti samana iltana (ja seuraavana päivänä) päälleni. Hame joutuu ehkä odottelemaan täällä Suomen puolella kevään tuloa ellei loppusyksyn säät nyt täydellistä U-käännöstä koe. We’ll see!

Tunnin päästä alkaa 90 minuutin hot jooga ja joogasta mennään porukalla suoraan ulos syömään. Sitä ennen korjaan muuten nuo laukut 😀 Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

kuvat: Janni Ehari

 

xx Sara

Tags:
4 Comments
  • malttamaton
    Posted at 09:05h, 26 October Reply

    millonka vastailet noihin norja -postauksen kyssäreihin?

    • Sara
      Posted at 10:23h, 26 October Reply

      Noo vastailen heti kun joku asiasta muistuttaa, koska multa on mennyt kommentit ohi 🙂

  • Tiina
    Posted at 20:34h, 26 October Reply

    Olen pohtinut yrittäjyyttä ja yksi asia minua on jäänyt ihmetyttämään. Oikeastaan aika perustavaa laatua oleva ihmetys. Miksi esimerkiksi bloggaajan kannattaa perustaa toiminimi? Eikö saman asian ajaisi muiden tulojen ilmoittaminen yksityishenkilönä verottajalle kerran vuodessa? Missä vaiheessa itse rupesit yrittämään toiminimen alla sen sijaan että bloggasit yksityishenkilönä? Miksi tuolloin ja mikä ero näillä on?

  • Silja-Elisa Kujala
    Posted at 08:31h, 27 October Reply

    Olet puhunut paljon ilmastoasioista blogissasi… Olisi hienoa, jos voisit kertoa lentoveroaloitteesta kanavillasi ja kannustaa seuraajiasi ja kollegoitasi allekirjoittamaan ja jakamaan aloitteen. Asukaslukuun suhteutettuna suomalaisten lentomatkoista kertyy koko maailmassa toiseksi eniten hiilidioksidipäästöjä.
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4252?fbclid=IwAR2_SfdAwqH5r48-dQGcmN4xGMIOyFV5sCYqjAAZw6JT-3oVnasko1wUugI

Post A Comment
Your comment will be visible after approval