HYVÄÄ OLOA

DSC_3582.jpg

Okei, ensimmäinen päällä oleva tunne on onnellisuus. Olen kuunnellut Coldplaytä koko 10h:n matkustuspäiväni, palannut eiliseen aina vaan uudelleen. Katsonut keikkavideot vähintään sata kertaa läpi (silläkin uhalla, että heiluvat niin hulluna ja saavat minut voimaan pahoin) ja saattanut tirauttaa muutaman kyyneleenkin. Suurin pelkoni on, ettei mikään keikka tule tuntumaan enää miltään tuon eilisen valoranneke-shown rinnalla. Niin mieletön se oli! Kuinka moni teistä oli mukana? Ja hei, Coldplay-tunnelmiinhan pääset vielä hetken aikaa Snapchatissani (@saratickle).

Tällä hetkellä istuskelen Brysselissä, juon päivän viidettä kahvikuppia ja odottelen jatkolentoani. Annoin itselleni juuri haasteen. Viikon Bilbaon reissulla pyhitän kunnon yöunien lisäksi 30-45 minuuttia liikunnalle joka aamu. En ole varsinainen aamutreenaaja, mutta kevyt aamuliikunta minulle sopii. Oli se sitten kävelyä kaduilla, venyttelyä rannalla tai circuittia kuntosalilla, aion aloittaa päiväni liikunnalla. Onneksi mulla on mukana treenikamu, joka tosin ei ole tästä 10 minuuttia sitten tehdystä päätöksestäni vielä tietoinen: Liisa, aamuisin liikutaan! 😀

Viikon aamutreenihaasteeseen saa toki ottaa muutkin osaa! Kokeillaanko aamutreenejä porukalla viikko ja katsotaan millainen on olo ensi viikolla? Hyvällä säkällähän nämä tulevat jäädäkseen! 🙂

Edessä tosiaan viikko Bilbaossa. Odotan ihan eniten luontoa, auringonlaskuja, merta, lämpöä, retkipäiviä ja Years & Yearsia <3 Mikäli sillä puolen ruutua on Bilbaossa reissanneita, niin reissuvinkkejä otetaan avosylin vastaan! 🙂

DSC_3577-2.jpg

top Björn Borg // pants Nike // shoes New Balance

 

xx Sara

21 Comments
  • EricaK
    Posted at 15:34h, 04 July

    Aamutreenit on parhaita <3

    • saratickle
      Posted at 17:27h, 04 July

      <3

  • Zaru
    Posted at 16:01h, 04 July

    Täällä yksi keikalla ollut fani! Niiiiin mahtava keikka oli! Vieläkin ihan fiiliksissä<3 ne valot oli vaan niin hienot!

    • saratickle
      Posted at 17:29h, 04 July

      Käsittämätöntääää!!

  • Reettaa
    Posted at 17:44h, 04 July

    Jee mä otan ainakin aamutreenihaasteen vastaan!!

    • saratickle
      Posted at 21:12h, 05 July

      wuhuuu!!

  • Esterii
    Posted at 18:42h, 04 July

    Keikka oli aivan mahtava! Ja ne valot – VAU!!

    • saratickle
      Posted at 21:13h, 05 July

      Siis ne valot oli niin nerokas keksintö, että!! Vaikka meilläkin oli paikat aika kaukana, oltiin silti osa showta ja näkymä oli ihan mieletön!! Tämä käytäntö muillekin artisteille pls!

  • Fani
    Posted at 20:30h, 04 July

    Olin keikalla Berliinissä viime keskiviikkona, ja edelleenkin huomaan palaavani keikkavideoihin. Tunnelma oli käsittämätön, vaikea selittää niille jotka eivät paikalla olleet. Tuntuu että kaikki vaan katsovat kieroon kun itse jaksan hehkuttaa keikkaa päivästä toiseen, nämä hetket ovat juurikin elämän suola…näillä jaksaa pitkään!

    • saratickle
      Posted at 21:14h, 05 July

      Eikää! Kuulostaa ihan mielettömältä, ja tiedän tismalleen mistä puhut!!

  • Evee
    Posted at 04:24h, 05 July

    Viime sunnuntai keikkoineen oli kyllä henkilökohtaisesti yks mun elämän parhaista päivistä. Se tunnelma oli vaan niin mieletön, ei sitä voi edes sanoin kuvailla. Ja ne valot, tähtisateet ja jättimäiset pallot ja ja…. ? Hymy säilyy kasvoilla edelleen ja videoihin tuosta illasta palaa vaan uudelleen ja uudelleen. Kaks tuntia ei oo koskaan mennyt yhtä nopeesti.

    • saratickle
      Posted at 21:21h, 05 July

      Kylmät väreet meni tätä lukiessa! Voin yhtyä kommenttiisi. Hymy, se säilyy. Mutta mun on pakko, IHAN PAKKO, nähdä ne vielä joskus uudelleen <3

  • nennni
    Posted at 04:55h, 05 July

    Jos rannalla haluatte käydä, niin menkää ihmeessä Plentziaan! Se on muistaaksen toisen metrolinjan päätepysäkki ja ihana “vanha kaupunki”. Siellä on aina joinain päivinä (olisko ollut viikonloppuisin) markkinat ja se ranta on ihana, siellä on paljon surffareitakin 🙂
    Toinen ihan sitten Bilbaon vanha kaupunki on myös kiva, ja keskusta yleensäkin. Siitä tulee jo kohta kaksi vuotta kun oltiin Bilbaossa viikko ja viihdyttiin kyllä!

    • saratickle
      Posted at 21:20h, 05 July

      Hei mahtavaa, kiitos vinkistä!! 🙂 

  • Laurarosilla
    Posted at 08:18h, 05 July

    Ihanaa matkaa tytöt<3 Odottelen premium -matskua Bilbaon maisemista jo nyt innoissani:'))

    • saratickle
      Posted at 21:19h, 05 July

      wuhuu wihii!!! <3 Me luvataan ottaa ilo irti, pus!

  • Essiiii
    Posted at 12:46h, 05 July

    Voi vitsi oon kade, Coldplayn keikka on ollut aina mun bucket listalla Toivottavasti tulisivat joskus Suomeenkin.
    Miettisin tässä just kans et pitäiskö mennä Years &Yearsia katsomaan Ruissiin, kunhan löytyis seuraa. Livemusiikki on kyllä parasta ??

    • saratickle
      Posted at 21:19h, 05 July

      Sama homma! Ollut siellä jo 10 vuotta ja VIHDOIN pääsin näkemään ja kokemaan, enkä voi muuta kun suositella. Hei nyt, todellakin menet. Mäkin pääsen katsomaan Years & Yearsia livenä HUOMENNA täällä Bilbaossa!! Kyseessä on yksi lempparibändeistäni, ja nää jätkät on oikeesti ihan mielettömiä livenä. Joten MENE!!! 😀

  • Vierailija
    Posted at 15:47h, 05 July

    Ite näin tuon Coldplayn keikan pari viikkoa sitten Lontoossa Wembleyn stadionilla ja huhhuh. Ei riitä suomenkielen sanat sitä kokemusta selittämään. Ne valot oli jotain niin mieletöntä! Niitä oli pakko vaan tuijottaa ihan hölmönä. Ja se musiikki on parasta ikinä. Chris Martin oli kaiken lisäksi vielä ihan huikeen rento tyyppi välispiikeissä!
    Varasin tuon keikkamatkan loppuvuodesta eron jälkimainingeissa yksin, koska koin sillä hetkellä tarvetta olla strong independent woman tmv.. Olin tosiaan yksin tuolla keikalla, jonka takia on tullut aika ajoin sellainen olo, että oliko se koko keikka oikeasti edes totta vai olenko nähnyt vaan jotain ihan tajutonta unta, kun en pysty keikkafiiliksiä kenenkään kanssa jakamaan. 😀

    • saratickle
      Posted at 21:17h, 05 July

      Eikä! Ihana sinä! <3 Toi oli kyllä just sellanen keikka mihin olisi voinut mennä yksinkin! Mä itkin niin täysiä niissä viittauksissa terrorismiin ja siihen kuinka ihmisten pitäisi pitää yhtä jne + meni niin tunteisiin useampi biisi, että yhtä itkulaulutanssijorailua koko keikka 😀 Plus ne valot, ne VALOT!!!! Ja ilmapallot??? Tapahtuiko toi todella?!?

  • Helena84
    Posted at 08:29h, 06 July

    Jos aikataulu antaa periksi Bilbaossa, suosittelen hyppäämään bussiin ja suuntaamaan San Sebastianiin, espanjan “rivieralle”. Bussimatka kestää tunnin ja maksaa 12? suunta. San Sebastian on kaunein paikka espanjassa, itse täällä parhaillaan lomailen. Kaupunki on tämän vuoden kulttuuripääkaupunki ja tekemistä ja nähtävää täällä riittää! Itse suuntaan tänään surffikurssille, kaupunkin kun on myös surffareiden suosiossa 🙂