Jippii, Sunny Day!

Bloggeri on tässä töppäillyt koko illan, mutta just kun sain lopeltua tältä päivältä reilun kolmen tunnin koulutyöt niin tää lähti pelittämään! Tää päivä oli niin mielettömän hieno, että peruin salilta kaikki jumpat, jotta voitiin hengailla koko iltapäivä ulkona 🙂

Tää päivä paineltiin näissä 🙂 Oli niin siistiä vetää lasit päässä!

Lakki ja saappaat kirppikseltä
Takki Zara
Kukkapaita GT
Vyö H&M
Laukku Seppälä
Karvaliivi Vila

Bongattiin armeijapoikia hiihtämässä. Ei toi armeijan touhu nyt niin pahalta vaikuta, ainakaan tällä kelillä! Ihan mielellään tuolla paisteessa hiihtelis, mutta noh, siihen se sitte jääkin 😀

Sitten haettiin kaupasta kaakaota ja tultiin kotiin keittelemään
Ja tämmösiä sarjoja lähti myös mukaan. Oon kuullu paljon hyvää The Wirestä, muttei oo ikinä tullu katottua. Onko kukaan seurannu?

Tässä vielä tää sisäasukin 🙂
Mä tiedän ettei puoliakaan kiinnosta Vancouverin tapahtumat, mutta mä olen kasvanut jo pienenä kiinni Olympialaisiin/MM-kisoihin, joten antakaa mun nyt tilittää 😀 Onkohan Suomen olympiamiehitys kirottu tai jotain. Mitä hemmettiä tapahtui eilen yhdistetyn hiihto-osuudella? Talluksen vauhti oli suoraan verrannollinen meikäläisen hiihtomenoon 😀 Oli miten oli, niin huomena on herättävä viideltä kattomaan matsia, tai okei jos tokaan erään 5.45 nousisi… Mutta nyt telkkarin ääreen! Jompe teki meille äsken kanasalaattia tohon miesten hiihtoviestiä varten 🙂
33 Comments
  • Anonymous
    Posted at 21:25h, 24 February

    ihana asu ! love it:)

  • Anonymous
    Posted at 21:25h, 24 February

    ihana asu ! love it:)

  • Anonymous
    Posted at 21:26h, 24 February

    Onko sulla sinne salille joku henk koht ohjelma, vai teetkö kaikkee ihan omantuntojen mukaan kuten niitä vatsoja ja selkiä?=)

  • hennap
    Posted at 21:30h, 24 February

    Ihanat vaatteet <3 kannaksä järkkäriä aina kaupungilla tollasessa perus laukus ? 😮 vai onks sul sitä ollenkaa mukana ? Ku mua aina pelottaa et jos laitan sen ihan tollasee laukkuu nii heittelen sitä sillai et se hajoo 😀
    Mä oon nii samaa mieltä noista olymppialaisista ! siis mitä ihmettä se hiihto oikein meinas ! ;o

  • Glamour Bbey.
    Posted at 21:34h, 24 February

    This is a fabulous look! I love the flowertop!

  • randomkisu
    Posted at 21:35h, 24 February

    hihii näin siut tänää 😀
    olympialaisist ei kiinnosta muu ku miesten jääkiekko, sitä seuraanki sit innolla 🙂

  • Anonymous
    Posted at 21:47h, 24 February

    toi kaakau on muute aika pahaa 😀 mutmut asiasta toiseen: päivänasusi on oikein mukava, vähän vaihtelua, oikein! :-))

  • Anonymous
    Posted at 21:51h, 24 February

    ihana asu!toi aurinko houkutteli mut tänään ostamaan uudet aurinkolasit! 🙂 toivottavasti nää aurinkoiset päivät jatkuu vielä!

  • ...
    Posted at 22:00h, 24 February

    No nyt ku kysyit…
    http://kalifornianauringonalla.blogspot.com/2010/02/mike-mike-thought-he-should-keep-that.html
    Ma ainakin menin ihan sekasin tosta sarjasta, siis varo vaan, siihen jaa silleen koukkuun, etta voit heittaa hyvastit muulle elamalle 😉
    Ihana asu!
    M

  • Misu
    Posted at 22:02h, 24 February

    i really love your blog.
    in such a short time it became one of my favorites!!
    although i don t even understand a word ;))

  • Mariella
    Posted at 22:50h, 24 February

    Sama juttu noitten olympialaisten/MM-kisojen kanssa. Tullut valvottua jo reilu viikko muutaman tunnin yöunilla. Ja mitään ei haluaisi, kuin sen, että suomalaiset onnistuisivat jo itsensä takia. Mitali olisi niin hieno palkinto kaikesta työstä jo heille itselleen. No toivotaan parempia loppukisoja!(:

  • Senni
    Posted at 23:06h, 24 February

    Miten lataat ne musiikkivideot sun blogiin, mitä aina välillä laitat?
    Olisin kiitollinen, jos vastaisit…näin alottelijana on vielä vähän vaikeeta 😀

  • helen
    Posted at 23:36h, 24 February

    love your outfits and love your blog! I follow you!!
    please visit my blog too!
    xxx helen
    http://www.fashionised.blogspot.com

  • mariina
    Posted at 23:37h, 24 February

    Ihana asu! Ja olen tässä pähkäillyt, että sillon kun muutitte lappeenrantaan niin millä keinolla löysit itsellesi juoksureitin? Katsoitko kartasta vai lähditkö vain vaeltelamaan vai miten? Kiitos!:)

  • juuli
    Posted at 23:59h, 24 February

    aah ihanaa kun on jo ihan valoisaa nykyään! hymyilyttääkin paljon helpommin kun joku synkkä pimeä pätsi 😀
    mä oon koittanut kanssa inspiroitua jälleen liikkumisesta, ite oon abi ja ‘sitten lukulomalla’ -mantrasta pitäis nyt päästä eroon ja pistää pikkuhiljaa vipinää kinttuihin 😀 jos ois vähän vähemmän pakkasta niin raaskis lähteä lenkille… 🙂
    blogineitsyiden viritelmä tarkastettavaksi olehyvä, jos suinkaa kiinnostaa 🙂
    http://sarajuuli.blogspot.com/?zx=517c19c08ce1d0c0
    hyvät alkuKEVÄÄN jatkot! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:28h, 25 February

    Mul menee koko yö valvomiseks kun haluun ton kanada-venäjänki katsoa 😀 Mut huomen vapaapäivä ni kevyesti voi sit vaan nukkua 🙂

  • Nita
    Posted at 00:30h, 25 February

    Todellakin, The Wire on yksi parhaimpia katsomiani sarjoja ikinä. Tarinankerronta on niin omaa luokkaansa, että on vaikea lähteä jaksojen välissä edes vessaan 😀

  • Anonymous
    Posted at 01:53h, 25 February

    Mua kiinnostaa ainakin Vancouverin tapahtumat aivan kympillä! Ja se Tallus.. Voi luoja itku meinas päästä, jo ihan sen itsensä takia, kun yhtään kaunistelematta ehkä suurin syy miksi Suomelta jäi mitali siitä yhdistetystä saamatta.
    Noh mutta, ehkä täältä vielä noustaan.
    Vielä vahvistusta siihen, että antaa tulla vaan Vancouver tilityksiä; heräsin tänä aamuna klo 9, en ole nukkunut sen jälkeen, enkä aio nukkua koko yönä jääkiekkomatsien takia. Yksi takana (Usa – Sveitsi / 2-0), kolme jäljellä (Kanada – Venäjä / Suomi – Tsekki / Ruotsi – Slovakia).
    Ps. Kiva päivänasu!! 🙂
    -Lätkäfaninainen-

  • MouMou
    Posted at 06:54h, 25 February

    Kääk, en tiennyt, että tuota ihanaa Optionsia myydään vielä!:)

  • Anonymous
    Posted at 09:51h, 25 February

    Hei pisti silmään toi sun ihana sormukses, mistä se oot bongannut? 😉
    Terv Mariia

  • Anonymous
    Posted at 09:58h, 25 February

    oooh, the wire! se on oikeasti paras sarja ikinä! henkilöhahmot (sarjassa on televisiohistorian cooleimmat henkilöhahmot), dialogi, huumori, uskottavuus -kaikki on ihan omaa luokkaansa.
    ensimmäisen kauden muutamat ensimmäiset jaksot ovat hivenen sekavia, koska henkilöitä on kaiken kaikkiaan saman verran kuin 1800-luvun venäläisissä romaaneissa, hehe) mutta sen jälkeen ei katsomista halua lopettaa ollenkaan.
    nimim. kaikki kaudet kytätty pikavauhtia 😉

  • Julia
    Posted at 10:24h, 25 February

    hauskasti tuo vyö!

  • Mikaela Urbom
    Posted at 11:48h, 25 February

    beautiful pics!You look so pretty!
    xx

  • Anonymous
    Posted at 13:41h, 25 February

    missä kuntosalilla käyt? sulta on varmaan kysytty tätä liiian monta kertaa mut en oo vieläkää nähny missään vastausta tähän…oon kai sokea :—-DD

  • Anonymous
    Posted at 16:21h, 25 February

    mistä tuo kukkapaita/tunika on?

  • Anonymous
    Posted at 17:32h, 25 February

    En tiedä onko kukaan ikinä sanonu tätä sulle mutta OOOT TOSI PALJON BB-KÄTLININ NÄKÖINEN =) kiva tää sun blogis !

  • Sara
    Posted at 18:55h, 25 February

    Anonyymi, kiitti 🙂
    Anonyymi, omantunnon ja -kunnon mukaa!!
    hennap, kiitti! joo kyllä se mulla usein on messissä 🙂
    glamour bbey, thanks!<3
    randomkisu, kääk missä!!:D
    Anonyymi, eipäsku hyvää 😀 kitti
    Anonyymi, hehe voikun sais pitää niitä jatkossaki 🙂
    M, jess! 🙂
    Misu, oh you’re so sweet! Thanks 🙂
    Mariella, loistavaa että muutki seuraa kisoja. Janni ja kaikki aina nauraa mulle ku katon iha täpinöissä hiihtoa 😀 Jep toivotaa!
    Senni, okei elikkä Youtubesta oikeelta ylhäälät kopioit sen ‘Embed’-koodin kokonaisuudessaan uuden postauksen HTML-välilehdelle 🙂
    helen, so nice to hear! Thanks 🙂
    mariina, kiitti:) mä kävin veljen kanssa joskus lenkillä ekan kerran ja sille tielle sitten jäinki! Paitsi mä oon kasvattanu sitä vähä mutta periaatteessa sama. mietin tässä just et vois vähä vaihdella 😀 Mikä siinä on ku noihin reitteihin vaan jumittuu!!
    juuli, eikö ookkin! Joo mä tiedän tunteen! ‘abi vuoteni’ vähän venähti myös 😀
    Anonyymi, haha no niinhän se kävi täälläkin 😀
    Nita, haha okei kuulostaa pirun hyvältä!:D
    Lätkäfaninainen, jess hieno homma. Kaikki vancouver-fanit on rautaa 😀 mä tiedän tunteen, väsymys painaa mutta no ei oo enää montaa päivää jäljellä.
    Moumou, heh joo sitä löytyy vielä 🙂
    Anonyymi, H&M 🙂 mikäs muukaan haha
    Anonyymi, iha loistavaa, mä en uskalla ees alottaa kattomaan ku mun päivät sohvalla tv:tä tuijottaen on muuten taattu 😀
    Julia, 🙂
    Mikaela Urbom, thaanks:)
    Anonyymi, hehe Huhtiniemessä käyn liikuntakeskuksessa!
    Anonyymi, Gina Tricotista
    Anonyymi, hahaa totahan kuulee aina välillä 😀 Kiva jos tykkäät blogista 🙂

  • Anonymous
    Posted at 20:03h, 25 February

    kauhee päivän asu!!!Jos sun mielestä se Nike huppari ja ne farkut oli sillo hirveet ja olisit menny juomaan lasipesunestettä, niin nyt mun mielestä sun kannattais mennä sinne puiston penkille juomaan ne lasinpesunesteet…Sori, kun nyt näin suoraan mutta mun mielestä toi vaan oli kaikkine karvahattuineen hirveetä kateltavaa!!!

  • Anonymous
    Posted at 20:29h, 25 February

    hei mist noi lasit on tosi coolit?=))

  • Anonymous
    Posted at 20:38h, 25 February

    milloin sä vastaat niihin kaikkiin kysymyksiin joita sai tehdä?:)

  • Girls just wanna have fun
    Posted at 21:00h, 25 February

    Joo-ooon samoil linjoil Sara näide edustuksien kans.. Ei herranjumala oikeesti mitä ihmettä yks hiihtäjä mies oli jossai tv-kommenteis kai ampumahiihdos ”joo ei siinä voi kauheen kovaa hiihtää ku sitten jos menee maitohapoille on todella vaikea palautua” tms jotain yhtä järkevää.. Ennen suomelle suorastaan sato mitalleja ja nyt niitä on tullu YKS ! 😀 mut zemppiää lätkä leijonilleee<3

  • Sara
    Posted at 23:05h, 25 February

    Anonyymi, okei mä otan ne lasinpesunesteesteet puistonpenkille ja meen juomaa ne lasinpesunesteet puistonpenkille!!! ja nyt niinku oikeesti juon ne lasinpesunesteet!!!!
    Anonyymi, ne on lintsiltä 😀
    Anonyymi, tänää vastasin osaan 🙂
    gils just wanna have fun, eeikää 😀 eikai nyt sentää maitohapoille saa mennä!!!!!!! joo ilmankos viimekisoissaki mitalit tuli kotiin jostain saviruukkuammunnasta, siin ei kai tarvii mennä MAITOHAPOILLE 😀

  • sharon
    Posted at 07:00h, 27 February

    Olymppialaisii on niin kiva kattoo! paitsi et nyt on kyl ollu tosi masentavaa suomalaisten osalat :s Suunnitelmana ois ollu mennä vancouveriin kattoon kisoja ku kerta asutaan 2 tunnin ajomatkan päässä, mut liput vaan on niin kamalan kalliita…