LOVIA x SARA – hyväntekeväisyyslaukku

 

Tutustuin viime vuoden lopulla tiimiin Lovia -brändin takana. Kaikki lähti siitä kun olin menossa pikkujouluihin ja päätin matkalla kekkereihin pistäytyä Fredan myymälässä hypistelemässä tuttavieni kehumia eettisiä laukkuja.

Useammalle teistä brändi on varmasti tuttu. Kyseessä on vastuullinen ja erittäin läpinäkyvä asustevalmistaja. Lovian tuotanto menee toisinpäin tavalliseen verrattuna. Sen sijaan, että suunniteltaisiin mallisto ja tilattaisiin kankaat, lähdetään siitä mitä on saatavilla. Materiaaleina on mm. huonekaluteollisuuden nahkasohvien ylijäämää ja luomulihatuotannon sivutuotteena saatua lampaannahkaa.

Istuttiin Lovian inspiroivien naisten kanssa eräänä alkuvuoden iltapäivänä alas. Syötiin mandariineja ja juotiin kahvia. Tuumattiin, että eikö tehtäisiin joku hyvää mieltä tuova yhteistyö, josta emme itse tekisi rahallista voittoa, mutta sen sijaan siitä hyötyisi ympäristö (jopa enemmän kuin Lovian tavallisessa mallistossa). Yhdessä päätettiin, että laukun myynnistä 20% ohjataan suoraan Itämeren suojeluun Baltic Sea Action Groupin kautta.

 

 

Rakastan viime vuonna ostamaani mustaa Hilla-vyölaukkua yli kaiken, ja käytän sitä siis ihan kaikkialla. Monipuolinen Hilla kun muotoutuu vyö-, body bag-, olka-, crossbody- tai iltalaukuksi. Tuumin, että onnistuisikohan kyseistä laukkua valmistaa rosoisen beigenä. Sellainen täydellinen kesälaukku, joka menee niin häissä kuin festareilla ja näyttää hyvältä maanläheisten sävyjen kanssa. Ihan erityisesti valkoisen t-paidan sekä farkku- ja nahkatakin kanssa.

Ja kyllä, Iskun roskalavalta löytyi kaunista, sopivan rosoista hiekanvaaleaa nahkaa (paloja), joista saatiin kasaan ensimmäinen laukku. Nahkasta riittää tosiaan vielä useampaankin laukkuun = tähän yhteistyömallistoon 🙂

 

 

Tänään auennut ennakkotilaus on auki 1. toukokuuta asti tai kunnes tämä ylijäämänahka loppuu. Tämän jälkeen muodonmuutos roskasta aarteeksi tapahtuu mahtavan Fulvion osaavissa käsissä Italiassa ja laukut pääsevät uusiin koteihinsa toukokuun loppuun mennessä.

Ja nyt se on livenä nettikaupassa: LOVIA x SARA -laukku. Samalta sivulta pääset näkemään myös laukun DNA:n, eli mistä laukun hinta on muodostunut. Eriteltynä on ihan kaikki pienimmätkin kulut, myös kate!

Psst. Yksi sample-laukku löytyy Lovian kivijalkamyymälästä/showroomilta. Sitä voi halutessaan käydä sovittamassa 🙂 Muistutan kuitenkin, että mallisto on rajallinen, eli kannattaa toimia nopeasti, mikäli tämä laukku on se sinun laukkusi <3

 

 

 

FAKTAT

– 20% laukun myynnistä ohjataan Baltic Sea Action Groupille Itämeren suojeluun ja ekosysteemin tasapainon saavuttamiseen
– rajattu erä laukkuja saatavilla, sillä ylijäämänahkaa tässä sävyssä vain tietty määrä
– ennakkotilaukset auki 2 viikkoa, sulkeutuvat 1.5.
– laukut saapuvat Italiasta meille viimeistään 29.5. joten ehtivät esim. valmistujaislahjaksi 🙂
EDIT HUOM!
Laukku myytiin loppuun ennätysvauhdissa! Tänään 18.4 ennakkomyyntiin tulee uusi erä, hieman alkuperäisestä poikkeavalla sävyllä nimeltä antique brown (ero on ihan minimaalinen).

Laukku löytyy täältä: LOVIA x SARA

 

 

xx Sara

5 Comments
  • Pinja
    Posted at 10:12h, 17 April Reply

    Wau niin siistiä Sara!!

    • Sara
      Posted at 12:40h, 17 April Reply

      Voi kiitos! <3

  • emzi
    Posted at 12:01h, 17 April Reply

    Onpa hieno laukku ja mahtavaa että osa menee hyväntekeväisyyteen 😀

    • Sara
      Posted at 12:41h, 17 April Reply

      Kiitos! 🙂

  • Katariina Juuri
    Posted at 14:33h, 23 April Reply

    Hello! Mistä tuo vihreä takki? 🙂

Post A Comment
Your comment will be visible after approval