Maratonille: juoksuohjelma ja sykemittari


*Kaupallinen yhteistyö: Polar

 

Olen monta vuotta liikkunut ilman sen kummempia tavoitteita, ihan vaan pysyäkseni energisenä ja pitääkseni kehostani huolta. Ihan vaan omaksi ilokseni. Se on ollut aika ihanaa.

Alkuvuodesta se kuitenkin iski: haluan liikuntaprojektin.

Haluan treenihaasteen, sellaisen jolla on alku ja loppu! Haluan tähtäimeen tavoitteen ja selkeän suunnitelman siihen pääsemiseksi. Kaipaan kalenteriin etukäteen merkattuja tavoitteellisia treenejä ja uudenlaista motivaatiota. Haluan kehittyä ja ylittää itseni – innostua ja kokea pientä jännitystä siitä, että tulenkohan onnistumaan…

Niinpä me lyötiin kättä päälle: toukokuussa maratonille!

Tämän kevään projektiin lähden yhdessä uuden sykemittarin kanssa. Kyseessä on Polar Vantage M: ranteesta sykettä mittaava kevyt GPS-multisportkello, jonka käyttö ei rajoitu pelkästään treeniosuuksiin, vaan kelloa pidetään ranteessa vuorokauden ympäri. Kaupallisessa yhteistyössä Polarin kanssa avaan teille enemmän kevään juoksuprojektiani ja sen tavoitteitani sekä kerron miksi tämä urheilukello teki minuun vaikutuksen.

 

 

Miksi sykemittari on tarpeellinen?

En ole tavallisesti mikään “itseni mittaaja”, mutta esim. maratonille tavoitteellisesti treenatessa on sykemittari välttämätön, jotta tavoitteeseen tähtäävä treenaaminen on oikeanlaista (ei esim liian korkeasykkeistä/kovatehoista treeniä). Polar Vantage M -urheilukellosta innostuin kyllä treenien ulkopuolellakin. Alkuun puhtaasti syystä, että kellossa on niin paljon kiinnostavia ominaisuuksia, joista halusin ottaa selvää. Sittemmin oivalsin kevyen kellon olevan oikeastaan aika kivan näköinen salin seinien ja juoksupolkujen ulkopuolellakin.

Polar Vantage M -kelloon voi syöttää treeniohjelmia ja seurata omaa kehittymistä. Se mittaa treenien sisällön lisäksi arjen aktiivisuutta ja palautumista. Synkronoimalla kellon tiedot Polar Flow -sovellukseen saat kaikki treeni-, nukkumis- ja aktiivisuustietosi yhteen paikkaan.

Maraton-juoksutreenit alkavat virallisesti vasta ensi viikolla, mutta Vantage M -kellon nappasin käyttööni jo tammikuun puolen välin tienoilla. Täytyy myöntää, että ensimmäinen viikko oli aika haastava. Treeneissä pidin sitä aktiivisesti mukana, mutta treenien ulkopuolella unohdin kellon jatkuvasti. En ole koskaan omistanut multisportkellloa, enkä alkuun osannut nukkua sen kanssa. Riisuin sen pois ranteestani myös suihkuun mennessäni, vaikkei olisi tarvinnut. Lopulta päätin, etten enää ota sitä enää pois ranteestani, näin se olisi minulla aina mukana. Tätä kelloa voi siis huoletta pitää ympäri vuorokauden, ainoastaan saunaan sen kanssa ei suositella mentävän.

 

 

MIKSI POLAR VANTAGE M?

 

Millaisia toimintoja minä uudessa urheilukellossani arvostan? Sen lisäksi, että kello on kevyt ja näppärän kokoinen, siihen saa vaihdettua rannekkeen oman maun mukaan. Vantage M:n vahvuuksia ovat ehdottomasti pitkä akunkesto ja peräti yli 130 lajiprofiilia, joista takuulla löytyy myös oma lajisi. Edellä mainittujen lisäksi listasin muutaman kiinnostavat toiminnon.

 

Polar Precision Prime -rannesyke

Hyvästi vyöt! Ranteesta tehtävä sykkeen mittaus on ehdottomasti helpoin ja mukavin tapa mitata sykettä harjoittelun aikana. Sykkeen seurantaan ei siis tarvita erillistä vyötä rintakehän ympärille, koska rannelaite huolehtii kaikesta optisesti ranteen ihon läpi. Kello kannattaa treenin ajaksi kiristää ranteeseen, niin että se on kuitenkin vielä mukava kädessä. Optimaalinen kohta kellolle on ranneluun yläpuolella niin, että ranneluun ja kellon väliin mahtuu etusormi!

 

Juoksuohjelmat

Ei juoksuvalmentajaa tai juoksuohjelmaa? Tämän toiminnon avulla on muuten molemmat! Polar-juoksuohjelma ottaa huomioon harjoitushistoriasi sekä nykyisen aktiivisuustasosi ja valmistaa sinulle hetkessä henkilökohtaisen juoksuohjelman. Kun ohjelmasi on valmis, se synkronoidaan Polar-urheilukelloosi, jotta jokainen juoksu- ja oheisharjoitus on kätevästi saatavilla. Polar Vantage M -urheilukellosi opastaa sinut jokaisen harjoituskerran läpi.

 

Polar Flow For Coach – Valmentajan apuväline

Polarin maksuton alusta valmentajan ja treenaajan välillä on näppärä! Voit asettaa yksittäisten harjoituskertojen tavoitteita yhdessä valmentajasi kanssa tai vaihtoehtoisesti suunnitella vaikkapa koko kauden ohjelman. Toiminnon avulla valmentajasi voi seurata harjoitteluasi ja kehittymistäsi.

 

Sleep Plus – Unen seuranta

En ole koskaan mitannut untani, joten oli hurjan mielenkiintoista saada dataa unirytmistä ja unen laadusta. Kellon ansiosta olen jopa hieman petrannut nukkumaanmenon kanssa!

Sleep Plus -toiminto on helppo tapa tutustua omaan unirytmiin ja unen laatuun. Laite havaitsee milloin nukahdat ja heräät, sen avulla voit seurata unesi määrää ja sitä, miten hyvin olet nukkunut. Sleep Plus toiminnosta saamasi palaute ja yksityiskohtaiset tiedot unestasi ohjaavat parantamaan unirytmiäsi ja auttavat tunnistamaan millaisia muutoksia voit arjessasi tehdä unesi eteen.

 

 

Millainen maratonohjelmani sitten on?

Viimeisin maratonaikani oli 3:39. Tänä vuonna olisi tarkoitus alittaa 3:30.

Olen tottunut treenaamaan lyhyitä pätkiä kovalla teholla, joten maraton ohjelmassa keskitytään erityisesti peruskestävyyden vahvistamiseen. Se tarkoittaa meikäläisen sykkeillä paljon kevyitä 120-135 sykevälin lenkkejä. Erityisesti pitkiä sellaisia.

Juoksulenkkejä on merkattu kellooni 4-5 viikossa ja niiden sisältö vaihtelee laidasta laitaan. Pääosin ohjelma pohjautuu niihin lyhyempiin (30min) ja pidempiin (1,5h) matalasykkeisiin peruskestävyyslenkkeihin (pk), joilla sykemittari on ihan ehdoton. Ilman sykemittaria juoksen pk-lenkeillä poikkeuksetta liian kovaa. Eikä ihme, nimittäin se, että pidän sykkeeni lenkillä 120 paikkeilla tarkoittaa ihan etanavauhtia. Edes hiki ei välttämättä tule! Peruskestävyysharjoittelun avulla sydämen kyky pumpata verta paranee ja keho oppii käyttämään rasvaa tehokkaammin energianlähteenä. Parempi peruskestävyys tarkoittaa myös parempaa kykyä palautua kovemmista harjoituksista.

Kevyiden pk-lenkkien lisäksi ohjelmassa on viikottain myös reippaampia pk-lenkkejä (syke n. 145) ja kovempia vauhtikestävyystreenejä (vk). Ne voivat olla porrasjuoksua, mäkijuoksua, intervallivetoja ja kovatehoisia lenkkejä. Treeneistä riippuen vk-treeneissä sykerajat on määritetty minun kohdalla 155-180 välille. Vauhtikestävyystreenien avulla keho oppii toimimaan kovemmassa vauhdissa pidempiä aikoja. Tämä on äärimmäisen tärkeää esimerkiksi juuri maratonilla.

 

kuvat: Janni & Kaisa

 

 

ARVONTA

Psst. Instagramissani on menossa skaba, jossa yksi onnekas voittaa Polar Vantage M -multisportkellon (arvo 280€) omakseen! Jaa oma haasteesi Instagramissani ja olet mukana skabassa 🙂

 

 

xx Sara

 

7 Comments
  • Donna_On_Mobile
    Posted at 12:43h, 06 February Reply

    Vahva nainen…

    (neljäs kuva ylhäältä, persektii… eiku perspektiivi on onnistunut)

    • Sara
      Posted at 14:50h, 06 February Reply

      Vahva akka!

      • DONNA_ONNIIN_MOBILE
        Posted at 19:40h, 07 February Reply

        Vahva tyttönen!

        Sanan positiivisessa merkityksessä. Kummankin sanan.

  • HannaK.
    Posted at 14:25h, 06 February Reply

    Mulla on toi kello kans ja oon ollu supertyytyväinen! Kiva seurata sun projektia kellon kanssa, ehkä itekkin löytää jotain missattuja tai unohtuneita ominaisuuksia. Onko noi sun pk- ja vk-alueet sen kellon määrittleemät sykealueet ja rajat, vai ootko käyny mittauttamassa esim. polkupyöräergolla ne joskus? Nää rajat on mulle vielä vähän mystinen asia 😀

    • Sara
      Posted at 14:50h, 06 February Reply

      Jes, ihan sama fiilis täällä! 🙂
      Mä oon käyny mittauttamassa ne ergometritestissä, jonka pohjalta sitten valmentaja teki ohjelman. Mutta tämä kellohan tekee ohjelmia myös, pohjautuen niihin omiin tuloksiisi (vaatii vaan pitkäaikaista käyttöä alkuun) eli mun käsityksen mukaan kello pystyy laatimaan ainakin suuntaa-antavat alueet myös!

      • HannaK.
        Posted at 16:24h, 06 February Reply

        Kiitos vastauksesta! Mullakin ollut vasta joulusta käytössä ja edelleen hakee sitä omaa tasoa, kivasti oon parissa kuukaudessa ainakin sietokykyäni kasvattanut, kun lähtötaso oli kellossa nolla 😀 Pitää kyllä perehtyä noihin ohjelmiin tarkemmin, vaikka ergometeritesti kiinnostaa kyllä myös ja ilmeisesti TAMKilla fyssariopiskelijat tekee sitä edullisesti 🙂

        • Sara
          Posted at 17:35h, 06 February Reply

          Parissa kk:ssa on jo varmasti kivasti tullut dataa! Mä oon vähän jäljessä vielä, mutta eiköhän se tästä 😀
          Hei hyvä vinkki tuo fyssariopiskelijoiden testaukset!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval