Paksummat & terveemmät hiukset – testissä hiusravintolisä

DSC_1417-2.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Orion Pharma

 

Hiukset ja otsahiukset ovat yksi blogini googletetuimmista aiheista. Pituus on vaihdellut fiiliksen mukaan, mutta skarppi malli ja vaalea väri on pysynyt minulla nyt puolitoista vuotta. En tiedä osaanko luopua tästä enää ikinä. Tukka on nykyään oikea tavaramerkkini!

Lyhensin hiuksiani silloin aikoinaan juurikin paksumman pehkon toivossa. 15 cm:n hyvästely aikaansai juuri sen mitä olin toivonutkin. Sain hiuksistani ihanan tuuheat ja raikkaan elinvoimaiset. Koko ilme muuttui kerta heitolla!

Viime aikoina olen kuitenkin huomannut hiuslaadussani muutoksia. Hiukseni eivät tunnu enää yhtä paksulta kuin silloin leikkauksen alkuaikoina. Tämä juuri julkaisemastani kollaasikin sen kertoo, kaipaan hiuksiini tuuheutta!

Näissä hiusmietteissäni törmäsin sitten kuluttajien ylistämään Biorion-hiusravintolisään, jonka peräti 90% testanneista on kokenut toimivaksi. Kyseessä on tosiaan apteekeista saatava, Suomessa valmistettu ravintolisä joka auttaa vahvistamaan hiuksia ja kynsiä sisältä päin. Kerran päivässä nautittava kapseli sisältää runsaasti biotiinia, sinkkiä, seleeniä, kuparia, rautaa. Itselläni on nyt testissä 60 kapselin paketti, josta riittää kahdeksi kuukaudeksi.

 

DSC_1552.jpg

Biorion-hiusravintolisä

DSC_0352-2.jpg

 

Jotain on kuitenkin tehty oikein, sillä hiukseni keräävät tänäpäivänä paljon kehuja. Iso kiitos tästä kuuluu kampaajalleni, mutta luulen, että  myös hiustenhoitorutiineillani on jotain tekemistä asian kanssa.

Millaiset sitten ovat hiustenhoitorutiinini ja mitä hiustuotteita käytän?

 

Lähes päivittäinen käyttö:

Shampoo & Hoitoaine – Jos haluan pitää hiukseni auki, pesen ne aina aamuisin. Malli on siitä haastava, että yön aikana se monesti lässähtää. Tukka täytyy kuivata hiustenkuivaajalla, jotta siitä saa raikkaan näköisen ja tuuhean. 

Lämpösuoja – Suihkutan lämpösuojan pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönausta.

Kuivashampoo – Erityisesti likaisen tukan ja ponnarikampauksien pelastaja. Suihkutan kuivashampoota usein myös puhtaaseen tukkaan, tuuheutta tuomaan!

Hiuslakka – Minulla on tapana tupeerata tyveä. Hiuslakka ja edellä mainittu kuivashampoo ovat erinomaisia apuvälineitä siihen. Myös otsatukka vaatii hiuslakan, muuten se rakoilee päivän mittaan!

Kiiltosuihke – Viimeistelen kampauksen kiiltosuihkeella!

 

 

Viikottainen käyttö:

Hiusöljy – Öljy ei ole käytössä päivittäin, mutta pari kertaa viikossa sitä tulee kuivalta tuntuviin hiuksiin lisättyä!

Hiusnaamio – Suunnilleen kerran viikossa hemmottelen hiuksiani naamiolla. 

Suolasuihke – Tämä tuote oli aikoinaan käytössä paljon useammin, mutta nykyään suora ja lyhyt malli ei välttämättä suihketta kaipaa. Fiiliksen mukaan!

Latvasuoja – Skarppi leikkaus ja hiustenhoitorutiinit ovat pitäneet latvat sen verran hyvässä kunnossa, ettei latvasuojaa tule käytettyä enää joka päivä.

Hopeashampoo – kerran tai kahdesti viikossa pesen hiukseni hopeashampoolla, jotta kylmä sävy pysyy yllä.

 

 

DSC_1470.jpg

Tuotteesta löytyvät sinkki ja seleeni vahvistavat myös kynsiä

DSC_1500.jpg

Biorionin tuuheuttavat ja ravitsevat shampoo ja hoitoaine ovat myös testissä kokeilujakson ajan

DSC_1411-2.jpg

 

Testijakso on startattu viikko sitten ja lupaan kertoa teille väliaikatietoja blogin puolella kuukauden päästä! Jännittävää nähdä millaisia vaikutuksia tällä on! 🙂 Onko kukaan teistä testannut kyseistä tuotetta?

 

ARVONTA:

Kerro, miten sinä aiot hemmotella hiuksiasi tänä vuonna. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 1 x 60 kpl Biorion-kapselin paketti (arvo 40e). Osallistumisaikaa on viikko, eli 11.1 asti. Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti meilitse!

 

xx Sara

202 Comments
  • Moonasskaupunki terveys
    Posted at 05:55h, 04 January

    Yritän päästä pikkuhiljaa pidennyksistä eroon, nyt käytössä enää muutama tuuhennos, jotta mieli ehtii myös tottua ohuempaan ja lyhyenpään tukkaan. Nämä tulisivat siis todella tarpeeseen oman tukan kasvatus/hyväksymis prosessissa 🙂

    • saratickle
      Posted at 06:14h, 04 January

      Hei tosi hyvä!! Tämän avulla vois olla huomattavasti helpompaa. Oon tosiaan ollu samassa tilanteessa ja vaikka kyse on _vaan_ tukasta, se oli yllättävänkin haastavaa!

  • Minna K.
    Posted at 05:56h, 04 January

    Aion olla blondaamatta ruskeita hiuksiani ja pysytella mahd. Lähellä omaa sävyäni!

    • saratickle
      Posted at 06:16h, 04 January

      sounds GREAT!

  • Iris:)
    Posted at 06:07h, 04 January

    Hei Sara,
    Itse leikkasin hiukseni lyhyiksi viime vuonna juuri samasta syystä kun sinä kerroit tehneesi. Nyt kuitenkin myös minä huomaan, että myös lyhyt tukka on alkanut ikävästi ohentua. Ehkäpä kaivattua hemmottelua hiuksilleni toisikin juuri mainitsemasi ravintolisä. Mukavaa vuoden alkua 🙂

    • saratickle
      Posted at 06:15h, 04 January

      Super!! Eli samassa veneessä ollaan. Mulla on tosi hyvät vibat tästä tuotteesta jo viikon jälkeen! 🙂

      Ihnaa vuotta sinnekin <3

  • Marik
    Posted at 06:33h, 04 January

    Onpas ajankohtainen aihe ja kysymys! Sain huhtikuussa pienen tytön, jota imetän yhä, ja tämä näkyy kuontslossakin. Hiuksia on tippunut ihan sikana viineisien kuukausien aikana ja jäljelle jääneetkin ovat todella huonossa kunnossa :(. Käytössä on jo halvempi biotiini, mutta lisäksi pitäisi keksiä jotain muuta: hiusnaamioita, öljyä, ehkäpä hiusten hennaaminen (haaveilen räiskyvän oransseista hiuksista!). Tavoite olisi, että viimeistään kesällä hiukset voisivat jo paljon paremmin 🙂

  • sinii
    Posted at 06:34h, 04 January

    Pienenä omistin tosi paksut hiukset. Enpäs enää.
    Muistaakseni kolmannella luokalla tapahtui ensimmäinen hiustenvärjäysoperaatio ja siitä se lähti. Oli tummanruskeaa, punertavaa, blondia.
    Yläasteella oli myös (liian)raju painonpudotus lyhyessä ajassa, kyllähän se hiuksissakin näkyi. Nyt en ole värjännyt hiuksiani muutamaan vuoteen, tosin välillä tekisi kyllä mieli:D
    Tänä vuonna aion panostaa riittävään kosteutukseen(naamiot,suihkeet) ja vähentää shampoopesu kertoja.

  • Mirrau
    Posted at 06:39h, 04 January

    Vasta viikko sitten ensikertaa tutustuessani hiusnaamioon päätin että se on se tän vuoden juttu. Eli aion hemmotella itseäni hiusnaamiolla sekä koittaa olla värjäämättä hiuksia liian usein.

  • Mersu
    Posted at 06:47h, 04 January

    Käytän jonkun verran kuivashampoota. Siihen suhteutettuna käytän liian harvoin syväpuhdistavaa shampoota. Sen käytössä lupaan tsempata ja lisäksi aion hemmotella hiuksiani hiusnaamioilla ja -maskeilla.

  • Annn
    Posted at 06:49h, 04 January

    Kampaajalla käynnin yhteydessä tehohoitoa hiuksille. Kun taas kotona itse laittaa hiusnaamiota, useammin kuin aiemmin. Ja muistaa käyttää välillä hiusöljyä latvoihin. 🙂

  • kukkatukka
    Posted at 07:08h, 04 January

    Mulla on melko ohut hiuslaatu, ja olenkin tuskaillut kuinka saisin näihin tuuheutta. Olen jo harventanut hiusten värjäämistä ja nyt mulla on onkin hiuksissa melko luonnollinen väri, jota ei tarvitse usein värjätä. Seuraavaksi voisikin kokeilla hiusten ravitsemista sisältä päin! 🙂

  • Juliannakristiina
    Posted at 07:11h, 04 January

    Aion hemmotella hiuksiani tänä vuonna käyttämällä runsaasti hoitoainetta, värjäämällä hiuksiani mahdollisimman harvoin, suojaamalla ne auringolta ja käyttämällä hiusnaamioita säännöllisesti!

  • Henriikk
    Posted at 07:12h, 04 January

    Olen värjännyt aikoinaan teinivuosinani vuosien ajan hiukseni tummanruskealla/mustalla hiusvärillä, kihartelin ja suoristelin hiuksiani päivittäin jonka myötä myös maailman paksuimmat hiukseni ohentuivat heittämällä ainakin puolella. Kesällä leikkasin hiuksistani 20cm pois ja aloitin omahiusväritakaisin operaation laittamalla hiuksiini vaaleaa raitaa häivyttämään karmeaa tulevaa juurikasvua. Tänä vuonna aion todellakin jatkaa ja saada oman värini takaisin vielä joku kaunis päivä leikkaamalla hiuksista joskus värjättyä osuutta sitä mukaan kun oma väri kasvaa, hemmotella kookosöljyllä (parasta ainakin mun hiuksille ever!!!), pidentää hiustenpesuväliä ja panostaa laadukkaisiin hiustenhoitotuotteisiin ja samalla saada kaivattua lisäpaksuutta hiuksiini sekä nauttia vihdoin terveistä ja kauniista hiuksistani <3 Hiuksieni ohuimpina aikoina mulla oli käytössä 6kk ajan juurikin samaiset biorion kapselit ja voin kertoa että TOIMI!! hiuksista tuli elinvoimaisemmat ja uutta hiusta alkoi kasvaa huomattavasti sekä hiusten lähtö väheni.

  • annupannu
    Posted at 07:18h, 04 January

    Mä aion hemmotella hiuksia tänä vuonna leikkaamalla niitä useammin! Viime vuonna jossain vaiheessa päätin kasvattaa tukkaa ja siitähän tuli jäätävä hiirenhäntä… 😀 Nyt on palattu lyhyempään malliin, ja oon huomannut et mitä useammin latvat tasoittaa, sitä freshimpi ilme ja tuuheemman näköinen pehko.

  • bansunalle
    Posted at 07:22h, 04 January

    Hmm. Vuosia olen taistellut omakuvan kanssa, kiertän kaukaa kaiken maailman rasvaa sisältävät ruoat, syönyt “mahdollisimman terveellisesti” joojoo niin sitä moni sanoo, heh. Suurten elämänmyllerrysten myötä tukka on kärsinyt, lähtenyt ja näyttää suunnilleen vaan joltain ohuelta olkikatolta 😀 Tänä vuonna siis aion panostaa sisäiseen hyvinvointiin ja sitä mukaa myös hyvien rasvojen saamiseen, jotka vaikuttavat hiusten laatuun ja määrään. Olen myös miettinyt joitain lisätuotteita, mutta ollut vähän epävarma että mistä aloittaa. Nuo kuulostaa hyvältä! Ja vitsi sulla on kyllä ihana tukka, inspaa leikkaamaan omista latvoista taas. 🙂

  • Miaable
    Posted at 07:25h, 04 January

    Aion hemmotella hiuksiani tänä vuonna kerran viikossa jollain superkosteuttavalla hiusnaamiolla. Miten sen käyttö joka vko aina unohtuukin…

  • Sannit
    Posted at 07:30h, 04 January

    Juuri ulkomaanreissulla suojasin hiuksiani auringolta,ja aion välttää hiusten lämpökäsittelyä..

  • Karoliiiiiiiiiina
    Posted at 07:38h, 04 January

    Mäkin leikkasin pari vuotta sitten lyhyemmät hiukset, mutta perus suomalainen tukka täälläkin eli helposti lässähtävä ja ohut. Kuivashampoo ja muut tuuheuttavat aineet käytössä, mutta toi ravintolisä vois kyllä olla kokeilemisen arvoinen! Ja varsinkin kun se auttaa myös kynsiä…
    Tukan hemmottelua voisi kyllä muutenkin lisätä. Pesukertoja olenkin jo vähentynyt ja hankkinut kaiken maailman kosteuttavia shampoita ja hoitoaineita, mutta tehohoito ja syväpuhdistava vielä puuttuu. Ja se kuumasuihke pitää kanssa taas hankkia! Kiitos muistutuksesta. 🙂

  • linntzi
    Posted at 07:38h, 04 January

    ostin uusia hiusöljyjä juuri tästä syystä, hiukseni ovat haastavat pysyä kylmän blondeina kun omassa hiuksessani puna pigmenttiä niin niitä tullut käsiteltyä useampaan otteeseen… aijon hemmotella juuri tehohoidoilla ja öljyillä! 🙂

  • Hannnna
    Posted at 07:40h, 04 January

    Aion käyttää mahdollisimman vähän muotoilutuotteita tai mitään muutakaan ylimääräistä hiuksissa ja käyttää öljyä säännöllisesti.
    Mun kaaliin ei kyllä mahdu miten nuo kapselit toimivat – koska hiukset eivät voi paksuuntua kasvettuaan niin kasvattaako se lisää hiuksia?? Hmm.

  • Millamarleena
    Posted at 07:43h, 04 January

    Tänä vuonna ajattelin toden teolla keskittyä harventuneiden hiusteni hoitoon. Suurimpana syynä todennäköisesti hiusten ohenemiseen on jatkuva stressi ja hiuksia lähtee päivittäin oikein urakalla.
    Joten ajattelin lopettaa/vähentää stressaamista 🙂

  • santtu64
    Posted at 07:45h, 04 January

    tuli vaihdevuodet,meni hormonit sekaisin ,tukka oheni puoleen ohueksi lirppanaksi ja kas kummaa pääsin Biorion testiryhmään ja nykyisin minulla on tuuheat ja vahvat hiukset ,kiitos Biorion.Olen siitä lähtien syönyt onkohan jo muutama vuosi säännöllisesti ja tunnollisesti tuotetta ja uskon nimenomaan säntillisyyteen tässä asiassa. Hiuksista saan myös kehuja.Suosittelen lämpimästi. Olet onnekas kun löysit tään tuotteen onnea matkaan?kyseessä on tuote joka on kulmakiviä itsehoidossani enkä luovu siitä koskaan.

  • Braille
    Posted at 07:50h, 04 January

    Uuden vuoden lupaukseni oli olla käyttämättä MITÄÄN länmpökäsittelyjä koko vuoteen (okei, poikkeustilanteissa joustetaan). Innolla odotellen.. t. luonnonkihara pehko

  • Eltsiii
    Posted at 07:56h, 04 January

    Aion vaan nauttia siitä, että mulla on ylipäätään hiukset. Marraskuussa pelkäsin, että kaikki hiukset putoaa päästä, mutta niin ei onneksi käynytkään.

  • Thh
    Posted at 08:01h, 04 January

    Aion käyttää öljyhoitoa ja huisnaamiota kerran viikossa ja käsitellä hiuksia mahd. vähän. Värjännyt en ole hiuksia enää vuosiin. Haasteita vuosi tuo kuitenkin vauvan syntymä ja sitä seuraava imetys, hiukset ohenevat varmasti huomattavasti. Ravintolisät olis kyllä must.

  • Ninni / Visions
    Posted at 08:06h, 04 January

    Aion kyllä vaalentaa hiuksiani vähän enemmän tänä vuonna, mutta ajatuksena on samalla napata pituudesta reilusti enemmän mitä ennen! Terveet ja paksun näköiset hiukset on täälläkin tärkeää, ja sen takia mulla onkin käytössä paljon kosteuttavia tuotteita ja muutamia ravintolisiä ylläpitämään hiusten terveyttä! Toi paketti ois niin tervetullut tänne!

  • Ainoliina
    Posted at 08:07h, 04 January

    Niinkuin useampi aiempikin, aion kasvattaa oman värini takaisin ja sitä kautta saada taas terveet hiukset! Nyt tukka on aika kamalan värinen latvoista, mutta leikkelen pikkuhiljaa ja toivon että kesään mennessä näyttää jo melko hyvältä! 🙂

  • Nearr
    Posted at 08:08h, 04 January

    Mulla on tarkoitus jatkaa entistä ahkerammin hyväksi todettujen tuotteiden käyttöä eli muistaa useammin laittaa tehohoitoaine ja suihkun jälkeen levittää hiusöljyä latvan pituuksiin. Lisäksi aion käydä Olaplex-hoidossa pariin otteeseen, sitä kun viime vuonna kokeilin niin tulos oli erittäin hyvä 🙂

  • Jenka
    Posted at 08:21h, 04 January

    Joululahjatoiveissa oli hiusta ravitsevat shampoot, joiden voimin lähden hellitään vaalennettuja hiuksia. Ryhdistäydyn myös hiusöljyn käytössä, joista lempparini on Paul Mitchellin !

  • HannaK.
    Posted at 08:22h, 04 January

    En tiedä onko tämän hiusten hemmottelua vai ennemminkin mielen hemmottelua, mutta aion ottaa lisää vaaleita raitoja ja hieman lyhentämällä keventää hiuksiani kesää kohti, jotta niistä tulee elävämmän ja raikkaamman näköiset!

  • Auraaah
    Posted at 08:23h, 04 January

    Olen alkanut käyttää kookosäöljyä latvoihin sekä yritän päästä lakasta/kuivashampoosts eroon vaihamalla suolasuihkeeseen.

  • Tuulia90
    Posted at 08:26h, 04 January

    Olipas ajankohtainen postaus! Mulla todettiin loppuvuodesta sairaus, joka saattaa aiheuttaa hiusten lähtöä/ohentumista. Just oon pohtinut että haluan aloittaa biotiinin syömisen jotta saisin pidettyä hiukset ennallaan! Tavoitteena tälle vuodelle siis pitää mun pitkät ja paksut hiukset sellaisenaan 🙂 toisaalta himottais myös tollainen pitkä polkka kun sulla!! Mulla on otsis myös, joten toi ois kyl tosi skarppi..!

  • P
    Posted at 08:30h, 04 January

    Aion tehdä säännöllisemmän hiustenhoitorutiinin. Erityisesti tehohoitoa pitäisi muistaa käyttää useammin ja hiusöljyä pitäisi hankkia ensimmäistä kertaa! Olen myös ajatellut hankkivani ravintolisää, joten toivotaan että tämä arvonta nappaa! 🙂

  • mee
    Posted at 08:31h, 04 January

    Hiusten värjäyksen olen jo lopettanut, tosin vielä latvaosaan liukuu vaalennettua hiusta.
    Tänävuonna lupaan säästää hiustani lämpökäsittelyltä, sillä kuivaan ja suoristan hiukseni lähes joka päivä!

  • LauraRiikka
    Posted at 08:36h, 04 January

    Aion hemmotella mun hiuksia viikottaisella naamiolla, koska se on viime aikoina unohtunut täysin!

  • ccc
    Posted at 08:37h, 04 January

    Aion käydä useammin kampaajalla kotona värjäämisen sijaan, ja ottaa myös hiusnaamion jokaviikkoiseen käyttöön!

  • lottass
    Posted at 08:44h, 04 January

    luulen, että mitään kovin suurta muutosta ei tule hiustenhoitorutiineihini. viime vuoden lopussa jo pidensin vähän hiustenpesuväliä ja koitan tehdä sen tänäkin vuonna. muuten käytän satunnaisesti hiusöljyä ja pestessä ihan vaan shampoota. suolasuihkekin on välillä käytössä :). hoitoaine on jäänyt multa hiljalleen pois, kun se tuntuu vaan litistävän. mulla on tosi liukas tukka, joten vastoin varmaan kaikkia suosituksia sitä hoitoainetta ei tule käytettyä..

  • Veerakaroliina
    Posted at 08:45h, 04 January

    Moi Sara! Leikkasin itsekin lyhyen pohdinnan jälkeen vaaleanharmaaseen tukkaani skarpin ja paksun otsiksen ja tukka värjättiin vielä tuhkanvaaleaksi. Kehuja satelee joka päivä eri ihmisiltä, joten otsiksen leikkaus oli tosi hyvä päätös! Aion hemmotella hiuksiani erilaisilla ravintolisillä, joten Biorionin kapselit kuulostavat juuri siltä mitä tarvitsenkin!

  • emmina
    Posted at 08:49h, 04 January

    Juuri tänään menen kampaamoon ja leikkautan sekä värjään hiukseni! Nyt oleva sininen väri on haalistunut ja juurikasvua on pitkästi. Aion leikata lyhyen polkan, otsatukan ja värjätä valkoiseksi. En malta odottaa!

  • Jennip
    Posted at 09:04h, 04 January

    Koitan olla värjäämättä hiuksia koko vuonna ja antaa oman värin kasvaa 🙂 Onneksi hiukseni on vaaleat ja omaväri tummanvaalea niin pitäisi oman värin sulautua ihan mukavasti, ainoa huono homma on kun hiukseni alkavat kellertämään aika nopeasti eli hopee shampoon käyttöä pitää jatkaa. Myös hiusten käsittelyä suoristusraudalla/kihartimella voisin vähentää.

  • ansskiii
    Posted at 09:13h, 04 January

    Vakkarituotteisiini kuuluu lähinnä shampoo ja hoitoaine, joten tänä vuonna ajattelin myös panostaa johonkin hiusnaamioon/tehohoitoon. 🙂 Ja käyttää mahdollisimman vähän suoristinta, kiharrinta ja hiustenkuivainta, niinkuin olen tehnyt jo viime vuonna.

  • BT
    Posted at 09:17h, 04 January

    Vaalensin hiuksiani kymmenen vuotta. Hiukset olivat koko ajan ohuemmat (ja lyhyemmät sillä huonoja latvoja piti jatkuvasti leikata pois). Käytin satoja ja satoja euroja kalliisiin hoitoaineisiin jne.
    Joulukuussa 2011 juureen värjättiin viimeisen kerran raidat ja sen jälkeen en ole koskaan värjännyt hiuksiani ja samalla lopetin 100% myös hiusten suoristamisen. Oma väri kasvoi kuin huomaamatta värin alta ja nyt hiukseni ovat jo pitkään olleet pitkät, paksut, omanväriset ja luonnostaan kauniin laineikkaat. En käytä juuri koskaan hoitoaineita ja shampootakin vain silloin tällöin.
    Hiuksista ei tule paksut niin kauan kuin niitä säännöllisesti vaalentaa. En usko että siihen auttaa mitkään ravinteet, koska todennäköisesti omassa hiuksessasi ei ole mitään vikana, värjääminen vaan tuhoaa hiuksen.

  • annijj
    Posted at 09:21h, 04 January

    Olen todella laiska huolehtimaan hiuksistani, vaikka ohut tukka varmasti vaatisi jotain käsittelyä näyttääkseen paremmalta. Olen kokeillut joskus vähän aikaa näitä samoja kapseleita, mutta taisin olla tulosten suhteen liian kärsimätön.
    Jospa tänä vuonna alkaisin oikeasti kiinnittämään huomiota hiuksiini, uutta väriä ja väristä huolehtimista!

  • EevaM
    Posted at 09:22h, 04 January

    Yritän välttää parhaani mukaan lämpölaitteita, jotta jo luonnostaan kuivat hiukseni eivät käpristyisi enempää. Täälä yksi kateellinen sinun hiuksistasi, näyttävät niin hyvinvoivilta ja sileiltä että voisin koska vain vaihtaa päikseen 🙂

  • mmmmmm
    Posted at 09:23h, 04 January

    Jätin tukan värjäyksen viime keväänä ja nyt onkin hyvä pätkä omaa hiusta näkyvillä. Aion siis jatkaa samalla linjalla ja lisäksi vähentää muutakin käsittelyä minimiin, sillä olen huomannut sen olevan parasta hemmottelua tukalle. 🙂

  • Anna R
    Posted at 09:26h, 04 January

    Aion pysyä mahdollisimman lähellä omaa väriä ja värjätä vain sävytteillä. Yritän pidentää hiustenpesuväliä, jolloin päänahkakin voisi paremmin. Tarkoitus ottaa käyttöön erilaisia hiusnaamioita ja ravintolisiä 🙂

  • joliloves
    Posted at 09:31h, 04 January

    Mulla on ollut viimeiset muutaman kuukauden joko hormoni- tai vatsantoiminta aika sekaisin, jonka (tai sitten vaan vuodenajan) uskon johtaneen siihen, että mulla lähtee tällä hetkellä vähän normaalia enemmän hiuksia niitä pestessä, mutta toisaalta samalla mun hiukset ei oo varmaan ikinä olleet yhtä paksussa ja terveessä kunnossa. Siihen uskon johtaneen aluksi sen, että Suomessa ollessani en käytä oikeastaan ollenkaan maitotuotteita, eron huomasi jo heti tätä aikoinaan testatessa! Muutenkin pyrin syömään mahdollisimman kasvisruokapainotteista, prosessoimatonta ruokaa, raakoja kasviksia, vihreetä ja pähkinöitä. Se on ollut jo muutaman vuoden sellainen tukipilari hiusten hyvälle kunnolle kaikesta muusta läträämisestä huolimatta.
    Mutta nyt oon huomannut sanotaanko viimeisten 5kk aikana hätkähdyttävän eron, kun muutin varsinaisia hiustenhoitorutiineita. Mun tukka on myös usein taipuvainen lässähtämään ja rasvoittumaan/likaistumaan nopeasti, mistä syystä olin vuosia vältellyt lyhyttä tukkaa tai otsista, kun en vaan jaksa olla sitä joka aamu laittamassa. Ensin mä vaihdoin hiustenpesussa järjestyksen niin, että laitan hoitoaineen ensin ja huuhdon sen pois ja sitten vasta pesen shampoolla. Toi vaikutti niin hyvin siihen, ettei tukka lässähdä ja pysyy hyvin tuuheena, niin ei siinä sitten pikkuhiljaa enää tarvinnut käyttää mitään muotoilutuotteita tai fööniä/suoristusrautaa, kun tukka menee itsekseen nätisti, jopa mun nykyään lyhyeksi leikatussa mallissa, jonka suhteen natseilin aluksi. Nyt se ei myöskään mee nopeasti likaiseks, niin pesen enää hiukset vaan kaks kertaa viikossa. Suihkutan vielä pesun jälkeen öljypohjaisen hoitoaineen, jos/kun muistan, ja annan sitten kuivua itsekseen sen jälkeen, kun oon pyyhkeellä kevyesti pöyhinyt. Jos haluan hiusten suoristuvan kuivuessaan, niin varovasti auon suortuvat kammalla. Joskus jos tuntuu tukka kuivalta, niin laitan ennen viikon toista pesua edeltävänä iltana kookosöljyä hiuksiin ja annan olla yön yli naamiona ja se lähtee sitten pois pesussa. Tänä vuonna samaa rataa, mahdollisimman vähän käsittelyä ja oma väri esille, kasvatan polkaksi niin vähenee huonot hiuspäivät entisestään. Eikä se tietysti ikinä tee pahaa kiinnittää huomiota monipuolisesti ravinteisiin 🙂

  • Katriiri
    Posted at 09:37h, 04 January

    Kelpaisi kyllä tuo kapselisetti kokeiluun tällekkin ohuelle kuontalolle! Terveisin “melkein tukkakaksonen” 😀 

    Muutoin paras hiustenhoitotuote mistä en ehkä luovu enää ikinä, on Redkenin Anti-Snap hiuksiin jätettävä hoitoaine! Tukka pysyy hyvässä kunnossa, sileänä ja suorana, eikä sähköisty talvellakaan. Aivan täydellinen tuote etenkin blondeille!

     

     

     

  • sannak
    Posted at 09:40h, 04 January

    Kasvatan värjättyä tukkaa pois epätoivoisesti, että tulevaisuudessa ois kokonaan oma väri, jota voisi vaan sävyttää mielen mukaan 🙂

    Tarkotus olis kanssa olla pesemättä hiuksia joka päivä ja pitää pesuvälin parissa päivässä! 🙂

     

  • Auleena
    Posted at 09:57h, 04 January

    Vasta viimevuonna havahduin että oma hiusten värini on ihana tuhkablondi, aikaisemmin en hyväksynyt hiusten tummenemista iönmyötä vaan blondasin niitä lisää jatkuvasti. Nyt on käynnissä operaatio antaa hiusten kasvaa omaan väriinsä. Myös suoristusraudan ja hiustenkuivaajan käytön yritän vähentää vain hätätapauksiin eikä enään päivittäisen käyttöön. Yritän oppia arvostamaan pieniä luonnonkiharoitani. Yritän myös totuttaa tukkaa harvempaan shampoo pesuun eli ettei tarttis jokapäivä pestä. Eli suunta on siis luonnollisempaan Jee!!

  • <3
    Posted at 09:57h, 04 January

    Aion hemmotella hiuksiani useammin hiusnaamiolla ja hiusöljyllä. Pesuväliä yritän myös pidentää ja vähentää tiukan ponnarin käyttöä ettei hiukset rasitu niin paljon. 🙂

  • voima-Milla
    Posted at 10:00h, 04 January

    Aion hoitaa tukkaani kuten tähän asti eli aika perusjutuilla. Uskon, että kun on kokonaisuudessaan hyvä olo, niin se näkyy myös hiuksissa 🙂 Eloa ja vaihtelua saan leikkimällä aina välillä erilaisilla kampauksilla, se on ihan parasta!

1 2 3 4