Vaikka kotona hyvin viihdytäänkin, on meidän arki aika menevää. Äärimmäisen harvassa ovat ne päivät kun tullaan töistä hyvissä ajoin kotiin ja vietetään koko ilta kotona. Arkena nähdään yleensä perhettä ja ystäviä, kokataan porukalla, käydään ravintoloissa, leffassa, konserteissa, ulkoilemassa, treenaamassa jne.

Jos nyt jotain hyvää tässä hetkessä niin tuleepahan ainakin pysähdyttyä ihan kunnolla. Päätin eilen, että yritän löytää tästä tilanteesta jotain positiivista joka päivä. Pieniä hyviä tekoja, yhteisöjen tukemista ja mukavaa tekemistä huonojen uutisten rinnalle.

Kasasin listan siitä mitä kaikkea me tällä hetkellä kotona tehdään ja mitä ollaan seuraaville viikoille suunniteltu. Vaikka leffojen ja sarjojen katselu ihanaa (ja helppoa) onkin, lamaannun tyystin jos kotona vietetty vapaa-aika koostuu pelkästään ruudun tuijottamisesta. Tarvitaan siis jotain muutakin kuin tv-ruutu!

 

 

PESE IKKUNAT

Lupaan, että tämä tulee mullistamaan kotisi. Pestiin eilen kaikki ikkunat ja fiilis on kämpässä ihan eri! Valojakaan ei tarvitse pitää yhtä paljoa päällä 😀

 

TILAA KASVEJA KOTIIN

Mikäpä ilahduttaisi kotipäiviä enemmän kuin viherkasvit. Kasasin Pinterestiin kansion kivoista kasviyhdistelmistä ja tilasin tänään Plantagenilta viherkasveja kotiinkuljetuksella! Psst. ideoita kotikasveihin löytyy mm @houseofplantlovers & @plantsindecor -tileiltä!

 

TEE SOITTOLISTA

Milloin viimeksi olet tehnyt soittolistan? Kasaa siihen vaikkapa tämän hetken suosikkeja, vanhoja klassikoita ja teiniaikojen lemppareita. Sellaisia biisejä, jotka saa hyvälle tuulelle!

 

VIINIÄ JA KAAPPIEN JÄRJESTELYÄ

Viini-etuliitteellä kaiken saa kuulostamaan elämyksellisemmältä, myös kaappien siivoamisen. Liukuovien takana odottaa 5kk siivoustauon jälkeen täyskaaos. Tästä tulee mielenkiintoista. Myös vessan laatikot on tarkoitus pistää järjestykseen.

 

TUULETA PETIVAATTEET

En edes muista milloin viimeksi olisin vienyt petivaatteet (ja matot) päiväksi ulos tuulettumaan. Pue raikkaat petivaatteet päivän päätteeksi puhtaisiin lakanoihin ja hyvät yöunet on taattu!

 

TEE KOTITREENI

Olen kasannut kaikkien aikojen suosikki kotitreenit yhden postauksen alle: 11 x Kotitreeni – helppo, keskihaastava ja haastava. Täältä löytyy nopeita kotitreenejä erilaisiin tarpeisiin!

 

JOOGAA

Oon kasannut mun vakio kotijoogat yhteen: Youtuben parhaat joogavideot ja -tilit. Sopivia harjoituksia niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin!

Meidän joogastudio Pranama Kallio perusti Facebookiin Online Communityn, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Uusi harjoitusvideo pyritään julkaisemaan kerran päivässä ja tukensa toiminnalle voi osoittaa Pranaman Holvin verkkokaupassa.

 

 

ASKARTELE

Maalaa, piirrä – tee vaikkapa kortteja, joilla voit ilahduttaa lähipiiriäsi!

 

SOITA ISOVANHEMMILLE

Kylään ei pääse, mutta puhelimella tavoittaa. Pyrin soittamaan isovanhemmilleni nyt päivittäin. Erityisesti vaarille, joka on tällä hetkellä jumissa Espanjassa. Kun yhteyttä pitää näin usein, ei puhelutkaan paisu maratonmittoihin.

 

NEULO VILLASUKAT

Josko nyt vihdoin olisi aika käydä hankkimassa välineet villasukkien neulomiseen?!

 

OPETTELE UUSI MEIKKI

Inspiroidu Youtuben meikkivideoista. Opettele uusi juhlameikki tai simppeleitä kikkoja erilaiseen arkimeikkiin!

 

ALOITA UUSI SARJA

En ole katsonut jaksoakaan Mad Meniä, Sopranosia, Officea, Game of Thronesia tai Love is Blindia. Kaikkia on ylistetty sen verran paljon, että ehkäpä nyt olisi hyvä sauma aloittaa joku näistä!

 

PELAA LAUTAPELEJÄ

Ollaan viime aikoina pelattu ihan hullun paljon lautapelejä! Tämän hetken suosikkeja ovat Smart10 (tietovisa), Rummikub (numerolaattapeli) ja Muuttuva Labyrintti, joista kaikki toimivat kohtalaisen hyvin myös kahdestaan! Myös palapeli kaivettiin pitkästä aikaa esiin! 🙂

 

TILAA RUOKAA KOTIIN 

Paikalliset ravintoloitsijat kaipaavat kaikkien meidän tukea. Tilaa suosikkiannoksia kotiin!

 

KOKEILE UUSIA RESEPTEJÄ

Nyt jos koskaan on sopiva aika avata ne vähälle käytölle jääneet reseptikirjat! Kasasin alkuvuodesta meidän arjen kokatuimmat arkireseptit yhteen: 30 x kasvisruoka. Listalta löytyy helppoja ja edullisia kasvisruokia.

 

 

OSTA LAHJAKORTTEJA

Tue vakiopalveluitasi: osta hierojalle, kasvohoitoon, joogaan ja lähikahvilaan lahjakortti, jonka voit käyttää myöhemmin tänä vuonna. Voit ilahduttaa lahjakortilla ystävääsikin! Tai ostaa vaikkapa joululahjat, synttärilahjat ja valmistujaislahjat ennakkoon.

 

PIDÄ ITSELLESI KOTISALONKI

Hemmotteluilta! Kuori ja rasvaa iho. Värjää ripset ja kulmakarvat. Viilaa ja lakkaa kynnet. Ravitse hiukset pitkän kaavan mukaan ja tee vaikka itsellesi kasvonaamio. Mitä ikinä se onkaan mistä nautit, tee se!

 

LUE/KUUNTELE KIRJA

Nyt on sopiva hetki tarttua siihen kirjaan, jonka aloittamista on lykätty loputtoman kauan! Uppoudu ja nauti!

 

KAHVIHUONE-SKYPE

Kahvi tippumaan, kollegat kasaan ja kuulumisten vaihtoa höyryävien kuppien äärellä skypen/facetimen välityksellä. Pidetään työkavereihin yhteyttä!

 

JÄRJESTÄ VALOKUVAT

En ole se järjestelmällisin ihminen ja ulkoinen kovalevy on valokuvien osalta pienoinen kaaos. Valokuvien järkkääminen on palkitsevaa hommaa, samalla pääsee muistelemaan ja fiilistelemään edellisvuosien tapahtumia!

 

AUTA NAAPURIA

Naapurustosta voi löytyä riskiryhmään kuuluvia, jotka tarvitsevat apua tai ihan vaan piristystä. Kirjoita naapuriin kirje tai kiinnitä vaikkapa ilmoitustaululle lappu, jossa tarjoudut kauppa-/apteekkiavuksi. Tai ihan vaan juttelukaveriksi puhelimen toiseen päähän.

 

PLEIKKARI/NINTENDO

Meidän Supernintendo on kaivettu esiin parin vuoden tauon jälkeen! Street Fighter ja Super Mario, teitä on ollut vähän ikävä! Mario Kartia sen sijaan en ole ikävöinyt tippaakaan, mulla tulee aina matkapahoinvointioireita kun katson Nintendon epäskarpilta ruudulta autojen kiemurtelua 😀

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

*Kaupallinen yhteistyö: OP

 

Millainen on perinteinen viikkoni? Mitä kaikkea sisältyy tyypilliseen työpäivääni? Entä miten käytän vapaa-aikani?

Kahta samanlaista arkiviikkoa ei olekaan, vaikka tuttuja rutiineja jokaiseen viikkoon sisältyykin. Eri projektit työllistävät eri tavoin ja kuukauteen mahtuu tyypillisesti pari kiireisempää viikkoa. Yrittäjänä työt on kohtalaisen helppo ottaa mukaan mihin tahansa ja työpäivän voi käytännössä rytmittää omaan aikatauluun sopivaksi. Tähänkin viikkoon mahtui treenejä iltapäivälle ja konsertti keskelle päivää.

Työ ja vapaa-aika kulkevat arjessani käsi kädessä. Vaikka työt eivät tekemällä lopu, pystyn itse aika hyvin vaikuttamaan siihen kuinka paljon töitä teen. Palkkasin tammikuussa itselleni assistentin, joka on ottanut vastuulleen monta hommaani. Apuvoimien ansiosta työtuntini ovat vähentyneet viikossa keskimäärin kymmenellä.

OP haastoi minut pitämään päiväkirjaa arkiviikon ajan. Aloitin merkintöjen tekemisen tämän viikon maanantaina tietämättäni mitä olisi luvassa. Vaikka tämä viikko on ollut maailmanlaajuisesti kaikkea muuta kuin tavallinen, näyttää se paperilla oikeastaan aika perinteiseltä arkiviikoltani. Palaverit käytiin keskiviikosta eteenpäin puhelimessa, toimisto siirtyi kotiin, salitreenit vaihtuivat juoksulenkeiksi ja viikolle suunnitellut tapahtumat peruttiin.

Miten työ ja vapaa-aika vuorottelevat yrittäjän viikossa? Entä miten osuuspankin omistaja-asiakkuus näkyy arjessani? Työaika on merkattu ruskealla ja vapaa-aika vihreällä hahmottamista helpottamaan!

 

 

MAANANTAI:

7:15 – deadlinen viimeistely, meilejä, artikkeli tarkistettavaksi asiakkaalle

8:30 – suihkuun, ehostautuminen, kuvauskamojen pakkaus

9:30 –  aamiainen & viikkopalaveri assistentin kanssa: viikkosuunnitelma

10:15 – kampanjakuvaukset

11:30 – meilejä, tarjouksen viimeistely

12:00 – lounas

12:45 – helmikuun kirjanpito, laskutus, laskujen- ja verojen maksu sekä raporttien lähetys helmikuun yhteistöiden osalta

16:00 – treenit (koko kehon circuit) 

17:30 – yhteistyön julkaisu, kommentteihin ja ig-viesteihin vastailua

18:00 – arkiruokakerho ja pelailua! Tänä maanantaina kokkausvuoro oli naapureilla! 

20:30 – lehtihaastattelun oikoluku ja korjausten lähetys

21:00 – tv:n katselua, venyttelyä

22:00 – nukkumaan

työaika: h 30 min

 

 

TIISTAI:

8:00 – palaveri kevään projektiin liittyen

9:30 – bussilla Porvooseen: meilejä, kommentteihin vastaamista

10:30 – kuvaus-/toimistopäivä Porvoossa: valokuvausta

13:00 – lounas

13:30 – kuvien editointia, meilejä, tarjouksen tekoa

17:00 – bussilla Helsinkiin: meilejä, kuvien editointia, kommentteihin vastailua

18:00 – voimatreenit

19:30 – kirjoittamista, raportin lähetys

21:00 – ruoanlaittoa, tv:n katselua

23:00 – nukkumaan

työaika: 11 h

 

 

KESKIVIIKKO:

9:00 – meilejä

10:00 – kuvaukset

11:00 – museokierros

12:00 – lounas

12:30 – kuvaukset

15:00 – meilejä, kuvien editointia, kuvausten suunnittelua

17:00 – ystävämyynnit Katajanokalla

18:45 – yhteistyöpostauksen julkaisu, kirjoittamista, meilejä, tarjous

20:15 – ruoanlaittoa ja ruokailu

21:00 – meilejä, tarjouksen viimeistely, valmiin materiaalin lähettäminen tarkastukseen asiakkaalle

22:00 – Champions liigaa: Liverpool – Atletico Madrid

työaika: 7 h

 

 

TORSTAI:

9:00 – meilejä, kuvien editointia, kirjoittamista, kuvausten suunnittelua

11:00 – sijoitusneuvottelu verkossa, OP:n asiantuntijan kanssa

12:00 – lounas äidin, isän ja siskon kanssa

14:00 – viulukonsertti Musiikkitalolla

15:30 – silmälasiostoksille

16:30 – meilejä, yhtestyön suunnittelua, tarjouksen lähetys, yhteistyönpostauksen julkaisu, blogipostauksen kirjoitus

21:00 –  tv-uutiset & tiedotusvälineiden seuraamista

22:00 – nukkumaan

työaika: 6 h 30 min

 

 

PERJANTAI:

8:00 –  aamukahvi, meilejä, tarjouksen tekemistä

8:45 – suihkuun, kuvauskuntoon ja pakkaus

10:00 – kuvaukset Uunisaaressa

11:00 – kotitoimisto: kuvaukset, sisällön suunnittelua, meilejä, kuvien editointia

16:00 – ruokakauppaan ja apteekkiin

17:00 – kodin siivousta

17:30 – juoksulenkki

18:30 – suihkuun ja pitsojen tilaus

19:00 – lautapeli-ilta ystävien kanssa meillä

23:30 – nukkumaan

työaika: 6 h 45 min

 

 

LAUANTAI:

9:00 – aamukahvit, uutisia ja pelailua

11:00 – brunssi poikaystävän perheen kanssa

14:00 – lautapelien pelaamista kotona

16:00 – juoksulenkki

17:00 – iltaan valmistautuminen

18:00 – 10 tähden illallinen. 5 eri pariskuntaa, 5 eri teemamaata! Tällä kertaa saksalainen illallinen teemalla “kesäfestarit Berliinissä”

02:00 – nukkumaan

työaika: 0 h

 

 

SUNNUNTAI:

9:30 – aamupala, uutisia ja lautapelin pelaamista

12:30 – ikkunoiden pesua

14:30 – lounastauko

15:00 – ikkunoiden pesua ja kaappien järjestelyä

16:15 – puheluita/skype molempien isovanhempien kanssa

17:00 – meilejä, kirjoittamista

18:00 – kävelylenkki

19:00 – kirjoittamista, yhteistyön julkaisu

20:00 – avokadopastaa, irtokarkkeja & tv:n katselua

työaika: 2 h

 

 

MIKÄ IHMEEN OMISTAJA-ASIAKAS

 

Mitä oikeastaan tarkoittaa olla pankin omistaja-asiakas? Tämä oli minullekin alkuun vähän epäselvää, vaikka osuuspankin omistaja-asiakas olenkin jo monta vuotta ollut (useamman vuoden tosin tietämättäni sitä). Osuuskunnan omistaja-asiakkuutta avatessa esiin voisi oikeastaan nostaa nämä neljä kohtaa: 1) vaikutusmahdollisuudet 2) bonukset 3) alennukset ja 4) yhteistyökumppanien edut.

Osuustoiminnassa osuuskunnan omistavat omistaja-asiakkaat, joilla on myös iso vaikutusvalta siihen, miten toimintaa kehitetään. Osuuskunnissa päätösvalta on jakautunut tasaisesti omistaja-asiakkaille: jokaisella jäsenellä on yksi ääni.

Entä sitten se osuustoiminnan taloudellinen etu? No se on kytketty palveluihin: omistaja-asiakas saa taloudellista hyötyä osuuskunnan palveluita käyttämällä.

 

 

MITÄ HYÖTYÄ ON OLLA OMISTAJA-ASIAKAS?

 

Miten osuuspankin omistaja-asiakkuus näkyy meidän arjessa? Millaisia etuja ja alennuksia omistaja-asiakkaina saamme?

 

1) OP-BONUKSET – Omistaja-asiakkaina meille kertyy OP-bonuksia, joilla kuitataan esimerkiksi pankin palvelumaksuja ja vakuutuslaskuja, jotka voivat olla bonusten ansiosta jopa maksuttomia. Kirjoitin täällä siitä miten paljon OP-bonuksia meille viime vuonna kertyi ja mitä kaikkea niillä kuitattiin!

 

2) ALENNUKSET PANKKI- JA VAKUUTUSPALVELUISTA – Omistaja-asiakkaana saamme alennusta päivittäisistä raha-asioista ja lainapalveluista, säästämisen ja sijoittamisen palveluista, vakuutuspalveluista ja kiinteistönvälityksestä. Yksi mielestäni kiinnostavimmista alennuksista liittyy sijoittamiseen: Omistaja-asiakkaille ETF-kauppa kuluitta vuonna 2020. Lue alennuksista lisää täältä.

 

3) YHTEISTYÖKUMPPANIEN EDUT – Omistaja-asiakkaana pääset käsiksi oman osuuspankkisi paikallisiin kumppanietuihin sekä kaikille omistaja-asiakkaille suunnattuihin valtakunnallisiin etuihin. Tykätään katsoa sarjoja, urheilua ja käydään säännöllisesti konserteissa. Ollaankin ostettu omistaja-asiakkaina mm. C More Total -etu tarjoushintaan ja Live Nationin konserttilippuja alennettuun hintaan. Lue yhteistyökumppanien eduista lisää täältä.

 

kuvat: Johanna Rontu

 

 

xx Sara

Tags:
,

*Kaupallinen yhteistyö: OP

 

Vuosi 2020 on tuonut arkeeni pieniä ja isoja mullistuksia. Yksi niistä on kuukausipalkka.

Palkkatyöläisen korvaan tämä kuulostaa varmasti pähkähullulta, mutta yrittäjälle kuukausipalkka ei ole itsestäänselvyys. Olen jo useamman vuoden ajan siirtänyt yritykseni tililtä omalle tililleni rahaa aina tarvittaessa. Välillä harvemmin, välillä useammin. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Riippuen vähän omasta tarpeesta ja toisaalta myös yrityksen sen hetken varoista.

En tuhlaile turhaan, mutten myöskään ole kovin tarkka raha-asioissa. En ole aikaisemmin pitänyt menoistani kirjaa, mutta kuukausipalkkaan siirtymisen myötä halusin päästä kärryille siitä mihin rahaa oikein menee ja kuinka paljon. Niinpä avasin excelin, johon kirjasin kaikki kuukausittaiset menoni. Tein itselleni arkibudjetin ja säästämiseen kannustavan suunnitelman.

 

 

 

KUUKAUSIBUDJETTI

 

KUUKAUSITULOT

palkka, joka kuun viimeinen päivä: 2800€

yht. 2800 € (netto)

 

KUUKAUSIMENOT 

lainanlyhennys + vastike: 987 € *

sijoitukset: 600 €

säästötili: 300 €

suoratoistopalvelut & appsit: 30 €

netti: 15 € *

sähkölasku: 10 €

julkinen liikenne: 58 €

hieronta: 58 €

kosmetiikka & ihonhoito & lääkkeet: 70€

kuukausilahjoitukset hyväntekeväisyysjärjestöille: 80 €

päästöjen kompensaatio: 60 €

ruokakauppa: 270 € *

yht. 2538 €

 

*minun osuus koko laskusta/menoista (1/2)

 

 

Kuukausittaisten vakiomenojen jälkeen jäljelle jää 262 €, jota kutsun “hupirahaksi”. Tästä maksetaan ulkona syöminen, avantoreissut, bussi- ja junamatkat, vaateostokset, synttärilahjat ja teatteriliput yms. Samasta hupirahasta menee tosin myös yllättävät menot kuten hammaslääkäri ja myöhästyneet kirjaston kirjat. Säästötililleni kerrytän kuukausittain lyhyemmän säästön varoja. Täältä maksan esim ensi kuussa häämöttävän Tukholman reissun lennot!

Kuukausittaisista menoistani puuttuu yksi aika tyypillinen menoerä: vakuutusmaksut. Niitä minun ei tarvitse budjetoida, vaikka ihan merkittävä summa meidän kahden vakuutusmaksuista vuodessa syntyykin.

Olen ollut osuuspankin omistaja-asiakas pian kahdeksan vuotta. OP:n alta löytyy käyttötilien lisäksi meidän asuntolaina, vakuutukset, säästöt ja osa sijoituksista. Yksi osuuspankin omistaja-asiakkaana olemisen parhaista puolista on OP:n bonusjärjestelmä, joka kerryttää omistaja-asiakkaalle bonuksia joka kuukausi. OP-bonukset ovat melkein kuin rahaa, niillä voi esim kuittaantua juurikin vakuutusmaksut.

Vuonna 2019 meidän kahden hengen talouteen kertyi bonuksia yhteensä 1295,47 euron arvosta, eli  n. 108€ kuukaudessa. Niillä kuitattiin kokonaan meidän viime vuonna 840€ maksaneet vakuutukset (vastuu-, oikeusturva-, henkilö-, koti-, matkustaja-, matkatavara- ja tapaturmavakuutus). Aika mahtavaa, eikö?

 

 

 

Mistä asioinnista OP-bonuksia kertyy?

tileillä olevat varat

OP-Visan ja OP-Mastercardin Credit-ominaisuudella maksetut ostokset

maksetut vakuutusmaksut

lainat, kuten asuntolaina ja opintolaina

säästöt ja sijoitukset

 

 

Mihin OP-bonuksia käytetään?

pankkipalvelut

lainojen palvelu- ja toimitusmaksut

vakuutukset

säästöjen ja sijoitusten säilytys- ja merkintäpalkkiot

lakipalveluiden ja OP Kodin palkkiot

 

OP:n bonuslaskurilla voit laskea arvion siitä, kuinka paljon OP-bonuksia sinulle voisi kertyä.

 

 

Arkibudjetin laatimisella on ollut merkittäviä muutoksia rutiineissani. Listauksen laatiminen helpotti kokonaiskuvan hahmottamisessa. Iso osa laskuistani menee minulta suoraveloituksena, enkä aina muista mikä maksaa mitäkin. Tai millaisista palveluista kuukausittain edes maksan… tarvitaanko me todella kolme eri suoratoistopalvelua, vai riittäisiköhän esim vain yksi kerrallaan?

Koen, että olen tällä hetkellä tietoisempi kulutuksestani ja sen vaikutuksista. Arkibudjetti on innostanut vastuulliseen rahankäyttöön ja haastanut pohtimaan mihin haluan rahaani käyttään ja millaisia palveluita/ yrityksiä tukea. Olen käyttänyt harkintaa jopa pienissä ostoksissa.

Yksi selvä muutos on tapahtunut omassa keittiössä. Olen viimeisen kuukauden aikana tehnyt tavallista enemmän ruokaa, ja tästä minä pidän! Rakastan edelleenkin syödä ulkona ja käydä kahvilla, mutta olen huomannut, että näitäkin osaa arvostaa enemmän kun niitä tekee vähän harvemmin. Budjetin laatiminen on myös innostanut kilpailuttamaan kuukausittaisia vakiomenoja kuten puhelin- ja nettiliittymiä.

 

 

Haastan teistä jokaisen oman arkibudjetin laatimiseen! 🙂 Listatkaa menoja ja kasatkaa kuukausittainen hupikassa!

 

 

xx Sara

Tags:
,