*Kaupallinen yhteistyö: Helsinki Outlet

 

Helsinki Outlet avautui marraskuun ensimmäinen päivä. Olen kesästä asti nähnyt ja kuullut siitä suunnitelmia – paikka on kuulostanut suorastaan epätodelliselta. Oikeastaan vastakohdalta siihen, miltä outlet on minun päässäni aina näyttänyt.

Viihtyisä kylä on rakennettu modernin mallin mukaan. Sijainti on perinteiselle outletille epätyypillinen, niin lähellä keskustaa se sijaitsee. Kylä koostuu laatumerkeistä ja lukuisista boutique-myymälöistä. Muutama kahvila ja ruokapaikkakin löytyy.

Ennen tätä syksyä olin tosiaan käynyt outleteissa pelkästään jenkeissä ja Espanjassa. Viime visiitistä on varmaan kymmenen vuotta. Kokemani perusteella outlet on ollut minulle valtava halli täynnä korkeita hyllyjä ja pursuavia laareja. Tavara ei ole vaikuttanut ihan niin laadukkaalta eikä ostokokemus ole ollut kovinkaan kummoinen.

Mistä tavara sitten tulee? Helsinki Outletin myymälöiden tarjonta koostuu pääosin edellisen kauden tuotteista ja esimerkiksi myynnistä poistuvista väreistä ja malleista. Kauden myymättä jääneille tuotteille annetaan siis vielä uusi mahdollisuus – edullisemmilla hinnoilla, totta kai. Myyntihinnat vaihtelevat -30%:sta aina -70% normaalihinnoista.

Outlet on mainio paikka tehdä laadukkaat joululahjaostokset edullisemmilla hinnoilla ja yhdessä paikassa. Minusta on ihanaa antaa joululahjaksi lähimmäisille jotain tarpeellista ja laadukasta. Sellaista, jota ei ehkä itse itselleen raaski ostaa, mutta joka on ihana saada lahjaksi: hyvä ulkoilukerrasto, laadukkaat pyyhkeet, huonetuoksu, aamutohvelit, reppu tai vaikkapa laadukkaat alusvaatteet.

Käytiin viikonloppuna pyörähtämässä outletissa ensimmäistä kertaa avajaisten jälkeen. Myymälöiden hyllyiltä löytyi niin mainioita joululahjaideoita, että päätin listata tähän postaukseen suosikkilahjani ja ne myymälät, joista sellaisia löytyy!

 

Tiger of Sweden // Sand

Sand

 

 

VILLAKANGASTAKKI

Suuntaa tänne: Sand, J.Lindeberg, Boss, Tiger of Sweden, Tommy Hilfiger

 

NEULE

Suuntaa tänne: Tiger of Sweden, Marimekko, J.Lindeberg, Balmuir, Lexington, Gant, Sand, Boss, Calvin Klein

 

KAULALIINA

Suuntaa tänne: Balmuir, Tiger of Sweden, Sand, Boss, J.Lindeberg, Calvin Klein

 

 

Marimekko

Tiger of Sweden

Sand

 

 

ALUSVAATTEET

Suuntaa tänne: Calvin Klein, Björn Borg, Boss

 

OLOASU

Suuntaa tänne: Peak Performance, Calvin Klein, Balmuir, Lexington, Gant, Tommy Hilfiger

 

 

Calvin Klein

Calvin Klein

Samsonite

 

 

MATKALAUKKU

Suuntaa tänne: Samsonite

 

REPPU & KÄSILAUKKU

Suuntaa tänne: Marimekko, Samsonite, Balmuir

 

ASTIAT & MALJAKOT

Suuntaa tänne: Marimekko, Le Creuset, Lexington

 

 

Marimekko

Marimekko

Marimekko

Marimekko

 

 

LAKANAT & PYYHKEET

Suuntaa tänne: Balmuir, Marimekko. Lexington, Gant, Vallila

 

KYLPYTAKKI

Suuntaa tänne: Gant, Balmuir, Sand, Tommy Hilfiger, Lexington

 

KOSMETIIKKA

Suuntaa tänne: Nordic Beauty Concept x Lumene

 

 

Gant // Lexington

Sand

Balmuir

 

 

ULKOILU- & URHEILUVARUSTEET

Suuntaa tänne: Peak Performance, Kari Traa, Halti, Haglöfs, Timberland, Björn Borg

 

LAPSILLE:

Suuntaa tänne: Polarn O. Pyret, Rukka, Gugguu, Peak Performance, Timberland

 

 

Timberland

Peak Performance

 

 

xx Sara

 

Hypättiin eilen Juuson perheen kanssa Kauppatorilta varttia yli viiden lauttaan kohti Lonnan saarta (JT-line). Iltapäivään asti kestänyt rankkasade oli ohi. Ilma oli tuulinen, mutta poutainen – mikä tuuri. Oltiin lyöty päivä lukkoon jo hyvissä ajoin. Lonnan sauna ja ravintola ovat hurjan suosittuja!

Olen ollut Lonnassa tasan yhden kerran ja sekin joogafestareilla, jolloin tilat oli muutettu joogatunneille sopiviksi. Ravintolassa tai saunassa en ollut koskaan vielä käynyt. Saari on hyvin kompakti, täällä ei voi eksyä.

10 minuutin lauttamatkan jälkeen oltiin perillä. Suunnattiin suoraan Lonnan ravintolaan keskelle saarta. Tunnelmallisen ravintolan ikkunoista tulvi ilta-aurinko, paikka oli viimeistä tuolia myöten täynnä. Päivän menu oli täynnä herkkuja. Nieriää ja tyrnimarjoja, graavattuja porkkanoita, voissa haudutettua varhaiskaalia… Huippuhyvät sapuskat!

 

 

Rantakalliolle paistoi illan viimeiset auringonsäteet. Viking linen risteilyalus lipui ohi ja sai aikaan aikamoiset aallot. Tuuli oli lämmin, muttei enää kesäinen. Ranta oli täynnä kuivuneita lehtiä, ihan syksy <3

Lonnan sauna on mieletön. Se on kuin suuri parvi täynnä minimalistisia yksityiskohtia. Vaaleaa puuta ja betonia. Saunan paras juttu on jättimäinen ikkuna suoraan merelle. Seurattiin saunan ikkunasta joutsenperheen polskimista ja nähtiin kun punaisena hehkuva täysikuun nousi suoraan horisontista. Tämän jälkeen jossain vastarannalla järjestettiin vielä ilotulitus. Ihan epätodellista!

Naisten ja miesten puolet ovat erikseen ja liput pitää ostaa tietylle ajalle etukäteen. Saunomisaikaa on 2h. Ulkona on yhteinen iso istuskelutila ja rannasta pääsee uimaan.

 

 

Paluumatkalla pohdittiin miksei olla tehty tätä jo aiemmin. Lisää ihania arki-illanviettoja Helsingin saarissa!

Psst. Lonnan saari on auki vielä syyskuun loppuun!

 

 

xx Sara

 

Ollaan jo pitkään tehty poikaystävän kanssa vuosittainen viikonloppumatka Tukholmaan. Reissu on yleensä ajoittunut alkukeväälle, maaliskuun kieppeille. Ollaan syöty hyvin, käyty keikalla, kierretty pieniä putiikkeja Södermalmilla, tsekattu Photografiskan näyttely ja fiilistelty keväistä Tukholmaa.

Mutta mitä jos ei tänä vuonna lähdettäisiin Tukholmaan, mitä jos jäätäisiin viikonlopuksi Helsinkiin, hotelliin?

Mieleen muistui viime syksy, kun pidettiin äidin ja siskon kanssa staycation-viikonloppu Helsingissä. Kaksi yötä tuntuivat ihan ulkomaan kaupunkilomalta turistiohjelmineen ja hotellibuffeteineen. Ei me Tukholmaan lähdetä, varataan loma Helsingistä! Buukattiin kaksi yötä kovasti kehutusta  St. Georgesta, jossa kumpikaan ei ollut vielä käynyt (bongasin yhtenä levottomana yönä hyvän tarjouksen hotels.com:sta ja sain hotelliöistä -40%).

Riku Rantala kirjoitti samasta aiheesta sopivasti tänä viikonloppuna hesarissa: “Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa.” Rentouttava lomaviikonloppu ei välttämättä vaadi kotikaupungista poistumista. Tai edes kotoa poistumista. Rahan, ajan ja luonnon säästön lisäksi se todennäköisesti saa sinut ihastumaan tuttuihin ja tuntemattomampiin kulmiin kahta kovemmin. Samalla tulee vieläpä tuettua paikallisia palveluita.

 

 

Luonnontieteellinen museo

The Cock

 

Rantalakin sen sanoi, kunnon lomaviikonloppu vaatii suunnitelmia, jotain rutiineista poikkeavia. Mitä siis voitaisiin viikonloppuna tehdä?

Luonnontieteellinen museo, siellä ei olla koskaan kumpikaan oltu (edit huom. kuulemma olen ollut pienenä monta kertaa, mutten vaan muista vierailuista mitään :D). Ja olisipa kiva kävellä sellaisilla kaduilla, joilla ei olla koskaan kävelty. Ties mitä sieltä voi löytyä! Keskipäivän kuohuvat jossain Bistrossa ehkäpä. Tuntemattomampia kiinnostavia pikkuputiikkeja ja kirppiksiä, löytyisiköhän sellaisia vielä? – katsotaan!

Kunnon turistipäivään kuuluu tietenkin myös kalakeitot yhdessä kauppahallin pikkuruisista kojuista. Mieluiten sellainen mihin pitää jonottaa. Illalliset varattiin BasBas:sta ja Kuurna:sta.

Päätin pakata viikonloppukamani lentolaukkuuni, jotta saisin kunnon lomafiiliksen päälle. Ja olo oli toden totta sellainen kun perjantaina hyppäsin auringonpaisteessa matkalaukkuni kanssa ratikkaan. Ihan lomaviikonloppu!

 

Luonnontieteellinen museo

kahvila Andante

uusi Relove, Fredrikinkadulla

aamiainen St. Georgessa, ravintola Andrea

 

Molemmat päivät aloitettiin spa-osastolta aamu-uinnilla ja -saunalla. Vierailtiin museoissa, nautittiin lämmittävästä auringosta ja haahuiltiin käsikynkässä. Kilisteltiin useampaan otteeseen, koluttiin kirpputoreja ja syötiin aamiaisella navat täyteen julmetun hyvää graavilohta.

Sunnuntaiaamun ensimmäisiä auringonsäteitä hotellihuoneemme ikkunasta ihastellessani se iski: Helsinki on ihana. Niin kiehtova ja niin monipuolinen. Se näyttäytyi minulle tänä viikonloppuna taas hieman erilaisesta kulmasta.

Tämä lomaviikonloppu kotikaupungissa ei takuulla jää viimeiseksi.

 

kahvila Andante

Lohisopat kauppahallissa

Beam Hill

 

xx Sara