Vaikka kotona hyvin viihdytäänkin, on meidän arki aika menevää. Äärimmäisen harvassa ovat ne päivät kun tullaan töistä hyvissä ajoin kotiin ja vietetään koko ilta kotona. Arkena nähdään yleensä perhettä ja ystäviä, kokataan porukalla, käydään ravintoloissa, leffassa, konserteissa, ulkoilemassa, treenaamassa jne.

Jos nyt jotain hyvää tässä hetkessä niin tuleepahan ainakin pysähdyttyä ihan kunnolla. Päätin eilen, että yritän löytää tästä tilanteesta jotain positiivista joka päivä. Pieniä hyviä tekoja, yhteisöjen tukemista ja mukavaa tekemistä huonojen uutisten rinnalle.

Kasasin listan siitä mitä kaikkea me tällä hetkellä kotona tehdään ja mitä ollaan seuraaville viikoille suunniteltu. Vaikka leffojen ja sarjojen katselu ihanaa (ja helppoa) onkin, lamaannun tyystin jos kotona vietetty vapaa-aika koostuu pelkästään ruudun tuijottamisesta. Tarvitaan siis jotain muutakin kuin tv-ruutu!

 

 

PESE IKKUNAT

Lupaan, että tämä tulee mullistamaan kotisi. Pestiin eilen kaikki ikkunat ja fiilis on kämpässä ihan eri! Valojakaan ei tarvitse pitää yhtä paljoa päällä 😀

 

TILAA KASVEJA KOTIIN

Mikäpä ilahduttaisi kotipäiviä enemmän kuin viherkasvit. Kasasin Pinterestiin kansion kivoista kasviyhdistelmistä ja tilasin tänään Plantagenilta viherkasveja kotiinkuljetuksella! Psst. ideoita kotikasveihin löytyy mm @houseofplantlovers & @plantsindecor -tileiltä!

 

TEE SOITTOLISTA

Milloin viimeksi olet tehnyt soittolistan? Kasaa siihen vaikkapa tämän hetken suosikkeja, vanhoja klassikoita ja teiniaikojen lemppareita. Sellaisia biisejä, jotka saa hyvälle tuulelle!

 

VIINIÄ JA KAAPPIEN JÄRJESTELYÄ

Viini-etuliitteellä kaiken saa kuulostamaan elämyksellisemmältä, myös kaappien siivoamisen. Liukuovien takana odottaa 5kk siivoustauon jälkeen täyskaaos. Tästä tulee mielenkiintoista. Myös vessan laatikot on tarkoitus pistää järjestykseen.

 

TUULETA PETIVAATTEET

En edes muista milloin viimeksi olisin vienyt petivaatteet (ja matot) päiväksi ulos tuulettumaan. Pue raikkaat petivaatteet päivän päätteeksi puhtaisiin lakanoihin ja hyvät yöunet on taattu!

 

TEE KOTITREENI

Olen kasannut kaikkien aikojen suosikki kotitreenit yhden postauksen alle: 11 x Kotitreeni – helppo, keskihaastava ja haastava. Täältä löytyy nopeita kotitreenejä erilaisiin tarpeisiin!

 

JOOGAA

Oon kasannut mun vakio kotijoogat yhteen: Youtuben parhaat joogavideot ja -tilit. Sopivia harjoituksia niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin!

Meidän joogastudio Pranama Kallio perusti Facebookiin Online Communityn, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Uusi harjoitusvideo pyritään julkaisemaan kerran päivässä ja tukensa toiminnalle voi osoittaa Pranaman Holvin verkkokaupassa.

 

 

ASKARTELE

Maalaa, piirrä – tee vaikkapa kortteja, joilla voit ilahduttaa lähipiiriäsi!

 

SOITA ISOVANHEMMILLE

Kylään ei pääse, mutta puhelimella tavoittaa. Pyrin soittamaan isovanhemmilleni nyt päivittäin. Erityisesti vaarille, joka on tällä hetkellä jumissa Espanjassa. Kun yhteyttä pitää näin usein, ei puhelutkaan paisu maratonmittoihin.

 

NEULO VILLASUKAT

Josko nyt vihdoin olisi aika käydä hankkimassa välineet villasukkien neulomiseen?!

 

OPETTELE UUSI MEIKKI

Inspiroidu Youtuben meikkivideoista. Opettele uusi juhlameikki tai simppeleitä kikkoja erilaiseen arkimeikkiin!

 

ALOITA UUSI SARJA

En ole katsonut jaksoakaan Mad Meniä, Sopranosia, Officea, Game of Thronesia tai Love is Blindia. Kaikkia on ylistetty sen verran paljon, että ehkäpä nyt olisi hyvä sauma aloittaa joku näistä!

 

PELAA LAUTAPELEJÄ

Ollaan viime aikoina pelattu ihan hullun paljon lautapelejä! Tämän hetken suosikkeja ovat Smart10 (tietovisa), Rummikub (numerolaattapeli) ja Muuttuva Labyrintti, joista kaikki toimivat kohtalaisen hyvin myös kahdestaan! Myös palapeli kaivettiin pitkästä aikaa esiin! 🙂

 

TILAA RUOKAA KOTIIN 

Paikalliset ravintoloitsijat kaipaavat kaikkien meidän tukea. Tilaa suosikkiannoksia kotiin!

 

KOKEILE UUSIA RESEPTEJÄ

Nyt jos koskaan on sopiva aika avata ne vähälle käytölle jääneet reseptikirjat! Kasasin alkuvuodesta meidän arjen kokatuimmat arkireseptit yhteen: 30 x kasvisruoka. Listalta löytyy helppoja ja edullisia kasvisruokia.

 

 

OSTA LAHJAKORTTEJA

Tue vakiopalveluitasi: osta hierojalle, kasvohoitoon, joogaan ja lähikahvilaan lahjakortti, jonka voit käyttää myöhemmin tänä vuonna. Voit ilahduttaa lahjakortilla ystävääsikin! Tai ostaa vaikkapa joululahjat, synttärilahjat ja valmistujaislahjat ennakkoon.

 

PIDÄ ITSELLESI KOTISALONKI

Hemmotteluilta! Kuori ja rasvaa iho. Värjää ripset ja kulmakarvat. Viilaa ja lakkaa kynnet. Ravitse hiukset pitkän kaavan mukaan ja tee vaikka itsellesi kasvonaamio. Mitä ikinä se onkaan mistä nautit, tee se!

 

LUE/KUUNTELE KIRJA

Nyt on sopiva hetki tarttua siihen kirjaan, jonka aloittamista on lykätty loputtoman kauan! Uppoudu ja nauti!

 

KAHVIHUONE-SKYPE

Kahvi tippumaan, kollegat kasaan ja kuulumisten vaihtoa höyryävien kuppien äärellä skypen/facetimen välityksellä. Pidetään työkavereihin yhteyttä!

 

JÄRJESTÄ VALOKUVAT

En ole se järjestelmällisin ihminen ja ulkoinen kovalevy on valokuvien osalta pienoinen kaaos. Valokuvien järkkääminen on palkitsevaa hommaa, samalla pääsee muistelemaan ja fiilistelemään edellisvuosien tapahtumia!

 

AUTA NAAPURIA

Naapurustosta voi löytyä riskiryhmään kuuluvia, jotka tarvitsevat apua tai ihan vaan piristystä. Kirjoita naapuriin kirje tai kiinnitä vaikkapa ilmoitustaululle lappu, jossa tarjoudut kauppa-/apteekkiavuksi. Tai ihan vaan juttelukaveriksi puhelimen toiseen päähän.

 

PLEIKKARI/NINTENDO

Meidän Supernintendo on kaivettu esiin parin vuoden tauon jälkeen! Street Fighter ja Super Mario, teitä on ollut vähän ikävä! Mario Kartia sen sijaan en ole ikävöinyt tippaakaan, mulla tulee aina matkapahoinvointioireita kun katson Nintendon epäskarpilta ruudulta autojen kiemurtelua 😀

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

*kaupallinen yhteistyö: Colgate

 

Hymyn vaikutuksia on tutkittu paljon ja tulokset ovat suorastaan huimia. Miten valtavan paljon hyvää voimme saada aikaan hymyilemällä?! Sukelsin hymytutkimuksiin ja löysin toinen toistaan mielenkiintoisempia löydöksiä. Tässäpä niistä muutamat!

 

 

10 SYYTÄ HYMYILLÄ JOKA PÄIVÄ

 

 

1. Hymy tuottaa aivoissa mielihyvähormoneja

Tiedetään, että hymyillessä aivoissa aktivoituu hyvänolon tunteeseen liittyviä alueita ja ne alkavat tuottaa endorfiineja, serotoniinia ja dopamiinia.

 

2. Hymyily lisää positiivista ajattelua

Kun teet hymyilystä jokapäiväisen tavan, muokkaat aivojasi niin, että niihin muodostuu ns. onnellisuuskaavoja. Toistuessaan nämä kaavat lisäävät positiivista ajattelua!

 

3. Hymyily kohentaa mielialaa

Ilmeet kommunikoivat tunteitamme, mutta ne myös vaikuttavat tunteisiimme. Tunteet syntyvät aivoissa, mutta kasvolihakset voivat vahvistaa ja muuntaa näitä tunteita. Tutkimukset osoittavat, että kehittämällä myönteisiä tunteita kasvonilmeiden avulla, henkilön tunnelmaa alkaa kohdistua siihen tunteeseen, jota hän kasvoillaan viestii.

 

4. Hymyily parantaa luovuutta

Vuonna 2013 julkaistu tutkimus Kalifornian yliopistossa tutki hymyn ja luovuuden suhdetta. Tutkimuksessa huomattiin, että iloisemmat ihmiset osasivat ratkoa ongelmia kokonaisvaltaisemmin – he löysivät useampia ratkaisuja ongelmiin, apeampiin työkavereihin verrattuna!

 

5. Hymyily vähentää stressiä

Psykologian tutkijoiden teettämässä tutkimuksessa 170 osallistujaa pitivät syömäpuikkoja suussa kolmessa eri asennossa samalla kun he hoitivat stressaavaa tehtävää. Koehenkilöiden kasvoille levisi siis eri asteisia hymyjä. Kokeilu osoitti, että koehenkilöiden, jotka hymyilivät leveimmin, pulssi laski huomattavasti ja palautuminen tilanteesta oli nopeampaa verrattuna niihin koehenkilöihin, joiden naama oli peruslukemilla.

 

 

6. Hymyily pidentää ikää

Tutkimukset ovat osoittaneet, että onnelliset ihmiset elävät pidempään. Vuonna 2010 tehdyn yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan baseball-kuvakortissaan hymyilleet pelaajat elivät totisia pelitovereitaan jopa 7 vuotta pidempään.

 

7. Tekohymystä helpotusta

Aivoja ei kiinnosta onko hymysi aito vai ei. Kun kasvojesi lihakset tuottavat hymyilyä, aivot tulkitsevat sen aidoksi hymyksi ja lähettävät mielihyvähormonit liikkeelle. Stressaavassa tilanteessa kannattaa siis hampaiden kiristelyn sijasta hymyillä!

 

8. Hymyilevät ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä

Penn State Universityn tutkimuksessa aidosti hymyilevät työntekijät vaikuttivat enemmän sympaattisilta ja ystävällisiltä ja asiakkaat lähtivät vuorovaikutustilanteesta tyytyväisempinä. Aito hymy sai työntekijät myös vaikuttamaan pätevimmiltä.

 

9. Hymyily lisää tuotteliaisuutta

Onnellisuudella on vaikutusta tuotteliaisuuteen työpaikoilla. Onnellisiksi itsensä kokevat ihmiset ovat tutkimuksen mukaan työssään apeampia työkavereitaan tuotteliaampia!

 

10. Hymy tarttuu

Hymy tarttuu, aivan kuten haukotus. Paras tapa luoda ympäristöön positiivista ilmapiiriä onkin hymyily! Kokeile vaikka 🙂

 

 

Colgate Max White Ultimate on Colgaten uusi hammastahna, joka värikorjaa hammaskiilettä. Uusi hankaamaton teknologia vaalentaa jopa 15 vuoden takaisia värjäymiä. Kyseessä on Colgaten valkaisevin hammastahna, joka lupaa jopa kolme astetta vaaleammat hampaat neljässä viikossa (riippuen lähtötilanteesta). Colgate Max White Ultimate on perinteistä hammastahnaa arvokkaampi, mutta tulokset ovat toden totta aika huimia. Neljän viikon testijakson jälkeen hampaani olivat vaalentuneet kaksi astetta. Vastaavanlaisia tuloksia en ole aikaisemmin saanut päivittäiseen käyttöön sopivalta hammastahnalta! Huomaatteko te eroa? 🙂 (huom. hampaita ei ole editoitu kuvankäsittelyvaiheessa)

Vaikkei valkoinen hammasrivistö missään nimessä ole hymyilevän olemuksen edellytys, tuo se kuitenkin tietynlaista itsevarmuutta. Huomaan hymyileväni herkemmin kun tiedän hampaideni näyttävän hyvältä!

 

Lähteet: HuffPost, Yle

 

Haastan itseni ja teidät tarttumaan hymyilyhaasteeseen! 4 viikkoa hymyilyä joka päivä, erilaisissa tilanteissa. Millaisia vaikutuksia huomaat? Millaisiin tilanteisiin päädyt? Jaetaan fiiliksiä puolin ja toisin! Taidankin tehdä postauksen omista kokemuksistani vielä kevään aikana! 🙂

 

 

xx Sara

Tags:

*kaupallinen yhteistyö: sloggi

 

En malta mennä iltaisin nukkumaan ja nukahdan usein puhelimesta pyörivien tv-sarjojen äärelle.

Pureskelen kynsiä (ja kynsinauhoja).

Olen aikaoptimisti = usein myöhässä, joudun aina juoksemaan joka paikkaan.

En osaa pitää kaappeja järjestyksessä.

Torun ja arvostelen itseäni aivan liian usein…

 

Meillä kaikilla on huonoja tapoja. Tiedämme, että niistä on meille haittaa, mutta syystä tai toisesta ne ovat silti edelleen tapoja eli toistuvia rutiineja arjessamme. Vaikka tiedämme, että ne eivät ole meille hyväksi, pidämme silti niistä tiukasti kiinni. Mikä ihme estää meitä jättämästä huonoja tapoja taaksemme?

Joskus perustelen huonoja tapojani kiireellä, toisinaan luonteellani. Todellisuudessa kyse on tottumisesta (ja ehkä vähän myös laiskuudesta). Kun samaa asiaa on tehnyt pitkään, on siitä vaikea päästä eroon. Olen minä edellä listatuista yrittänyt irtaantua, mutten koskaan tarpeeksi tosissani kai.

 

 

Sloggin Bad Bra Amnesty -kampanja kannustaa hankkiutumaan eroon vanhoista epämukavista rintaliiveistä ja huonoista tavoista. Me emme tarvitse kumpiakaan! Kun jätät vanhat rintaliivit Stockmannin sloggin pisteeseen 15.3 mennessä, saat 50% alennuksen uusista sloggi ZERO Feel -rintaliiveistä. Topatuista, saumattomista liiveistä, joita myös “toiseksi ihoksi” kutsutaan (niin huomaamattomat ja mukavat ne ovat!). Samalla kun heität vanhat epämukavat liivisi kierrätyslaatikkoon, voit viskata samaiseen laatikkoon huonon tapasi. Tai vaikkapa useamman.

Vaikka huonoja tapoja minulta ihan mukava lista löytyykin, on niitä joskus löytynyt enemmän. Olen huomannut, että huonosta tavasta pääsee eroon helpommin, kun sen tietoisesti korvaa uudella, hyvällä tavalla. Palkitseminen toimii myös. Kodin puhtaana pitämistä voi motivoida kaunis kukkakimppu. Limu on helppo vaihtaa appelsiinilla ja mintulla maustettuun veteen. Ja monipuolisempaa ruokaa tulee kokkailtua kun kutsuu ystäviä arkena syömään.

Mistä tavasta sinä haluaisit luopua? Entä mitä ottaisit tilalle?

 

kuvat: Johanna Rontu

edit: minä

 

BAD BRA AMNESTY:

Mikä? – Tuo vanhat epämukavat rintaliivisi kierrätykseen ja saat alennuksen ZERO Feel -liiveistä.

Missä? – Stockmannin sloggi-pisteellä 15.3 asti.

 

 

 

xx Sara

Tags: