*Kaupallinen yhteistyö: ACO

 

Minua suoraan sanottuna hirvittää ja hävettää miten auringonottoon on joskus tullut suhtauduttua. Kesän yksi tärkeimmistä tavoitteista oli hankkia mahdollisimman tummat rusketusrajat ja lomareissulta oli suorastaan noloa palata ilman kunnon syvää päivetystä. Korkeita suojakertoimia ei käytetty, niiden kun oletettiin hidastavan rusketusta. Palamista ei juuri pelätty. Todettiin vaan, että puna vaihtuu sitten jossain vaiheessa rusketukseksi.

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä, että jatkuvan rusketuksen ylläpitäminen ja ihon palaminen eivät pelkästään lisää ihosyöpäriskiä vaan myös vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Riskit ovat tavallaan olleet tiedossani, mutten ole ottanut niitä aina niin tosissani. Todellinen herääminen tapahtui vasta pari vuotta sitten. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaisuuteen voi aina vaikuttaa.

Rakastan päivettynyttä ihoa edelleenkin. Mielestäni sopivasti päivettynyt iho näyttää hurjan kauniilta. Pidän pisamista, kasvojen hehkusta ja siitä miltä vaatteet näyttävät ruskettuneella iholla. Päivetys ei kuitenkaan mene terveyteni edelle. Käytän aurinkosuojaa kevät-/kesäkaudella päivittäin. Rusketun myös nykyään mielummin turvallisesti purkista sen sijaan, että grillaisin itseäni tuntitolkulla auringossa maaten.

 

 

KASVOT: ACO Sun Face Fluid Mattifying SPF 50+

Aurinkotuote kasvoille erittäin korkealla suojalla! Syväkosteuttaa, mutta imeytyy nopeasti jättäen iholle mattapinnan – toimii mainiosti meikin alla! Antaa välitöntä suojaa UVA- ja UVB-säteitä vastaan. Sopii normaalille ja sekaiholle sekä herkälle iholle. Dermatologisesti testattu ja hajusteeton.

 

HUULET: ACO Sun Soft Lips SPF 25

Keskitason suojakertoimen ja Q10- sekä E-vitamiinia sisältävä huulivoide hoitaa ja korjaa huulten herkkää ihoa antaen 24 tunnin kosteutuksen. Ihon luontaiset Q10- ja E-vitamiinitasot vähenevät iän ja UV-säteille altistumisen myötä. Hajusteeton huulivoide antaa kevyen pinkin hohteen!

 

 

 

VINKIT AURINGOLTA SUOJAUTUMISEEN

 

Aurinkosuoja päivävoiteessa – Helpoin tapa suojata kasvot auringolta on vaihtaa päivävoide aurinkovoiteeksi (huhtikuu-syyskuu). Valitse kasvoillesi omalle ihotyypille sopiva vaihtoehto esim. ACO Sun Face Fluid Mattifying-voide normaalille/sekaiholle ja ACO Sun Face Cream anti-age SPF 30 kuivalle/normaalille iholle. Muutenkin kosmetiikkaa kannattaa valikoida kevät-/kesäkaudella SPF-lukemia silmällä pitäen!

Suojaa huulet – Huulten suojaamisella on tapana unohtua helposti. Nappaa huulikiilloksi kevät-/kesäkaudella esim ACO Sun Soft Lips SPF 25, joka suojaa ja korjaa huulten ihoa sekä antaa huulille kevyen pinkin kiillon!

Kosteusvoide aurinkovoiteeksi – Tee aurinkosuojan levityksestä joka-aamuinen rutiini ja käytä aurinkovoidetta tavallisen kosteusvoiteen sijaan!

Rusketus purkista – Kauniin päivetyksen saa aikaan myös keinotekoisesti. Tällä hetkellä käytössäni on ihoa kosteuttava ja ruskettava ACO Self-tanning Lotion!

Käytä aurinkolaseja – Aurinko on haitaksi myös silmille. Valitse tarpeeksi suojaavat ja laadukkaat aurinkolasit – kanna niitä aina mukana!

Suojaa pää – Säästy auringonpistoksilta ja päänahan palamiselta käyttämällä hattua, lippistä tai huivia!

 

kuvat: Kaisa Turunen

 

 

ALENNUS AURINKOTUOTTEISIIN

Psst. Blogini lukijoille toukokuun ajan (1.5.-31.5.) 20% alennuksen kaikista ACO:n aurinkotuotteista Yliopiston Apteekin sivuilta!

 

 

 

xx Sara

*Kaupallinen yhteistyö: ACO

 

Minulla on ilo ja kunnia paljastaa uutinen, josta ei olla ennen tätä päivää paljoa hiiskuttu. Yhdessä Kaisan, Jennin, Artun, Marin ja Jonnan kanssa olen osa ACO gangia! Tullaan tällä huippuporukalla tekemään ACO:n kanssa kiinnostavia projekteja ja testailemaan heidän tuotteitaan! 🙂

Pohjoismaalainen ACO on tullut Suomessa tutuksi laadukkaista ja hellävaraisista apteekkituotteistaan. ACOlla on oma tuotekehityslaboratorio, jossa kehitetään erilaisia tuotteita lääkevalmisteista ylellisiin ihonhoitotuotteisiin. ACOn tuotevalikoimaan kuuluu noin 350 tuotetta.

 

 

Ennen ACO gang:n perustamista ACOn tuotteista tutuksi ovat tulleet minulle kasvojen puhdistusvaahto, vartalovoiteet ja itseruskettavat. Kylppärin kaapin vakiokamoja nämä kaikki!

Olen blogissakin useaan otteeseen maininnut, että suurin haaste ihonhoidossa on ihoni kuivuus. Kuivuus on ongelma niin kasvoissa, säärissä kuin käsissäkin. Ja jalkapohjissa (!!). Kaikki ihonhoitotuotteeni ovat lähes poikkeuksetta kosteuttavia, ja nyt ACO:n kautta olen tutustunut muutamaan ihan mielettömään tehotuotteeseen.

Välillä tuppaa unohtumaan miten merkittävä rooli rasvojen, seerumien ja öljyjen lisäksi puhdistustuotteilla on ihon kuivuuden ehkäisemisessä!

 

 

1. Caring Shower Oil -suihkuöljy 

 

Caring Shower Oil -suihkuöljy on yksi suosikeistani koko ACO:n tuotevalikoimassa! Iho tuntuu suihkun jälkeen aivan ihanan pehmeältä. Miksi, oi miksi en ole aikaisemmin käyttänyt tätä?!

Hellävarainen ja hajusteeton suihkuöljy kosteuttaa ihoa jopa 8 tunnin ajan. Kaikille ihotyypeille soveltuvan suihkuöljynsisältämä maitohappo auttaa palauttamaan ja säilyttämään ihon pH-tason, mikä vahvistaa ihon luonnollista suojaa. Suihkuöljy sisältää lisäksi hoitavia kasviöljyjä, kuten soijaöljyä ja auringonkukkaöljyä, jotka suojaavat ja rauhoittavat ihoa sekä tekevät ihosta pehmeän. Suihkuöljystä on saatavilla myös hajustettu versio.

Hinta noin 12,20 euroa / 400ml.

 

 

2. Shower Cream Moist -suihkugeeli

 

Tämän hellävaraisen suihkugeelin koostumus on vielä aiempaa versiota täyteläisempi – tuote kosteuttaa ihoa 8 tunnin ajan. Kaikille ihotyypeille soveltuva Shower Cream Moist -suihkugeeli puhdistaa ihon tehokkaasti ja tekee ihosta pehmeän ja sileän tuntuisen (tämän huomaa jo suihkussa!). Dermatologisesti testattu ja miedon tuoksuinen suihkugeeli soveltuu päivittäiseen käyttöön!

Hinta noin 8,90 euroa / 400ml

 

 

3. Hand Soap Rich -käsienpesuneste

 

Täytyy myöntää, etten ole ajatellut kosteutusta käsisaippuaa ostaessani. Ja hitsi mikä eron olen tänä vuonna kämmenissäni huomannut! Dermatologisesti testattu Hand Soap Rich -käsienpesuneste on hellävarainen, mutta tehokas. Täyteläinen ja hoitava käsienpesuneste auttaa myöskin palauttamaan ja säilyttämään ihon pH-tason kosteuttaen käsiä 8 tunnin ajan. Käsisaippuassa on miellyttävä, mieto tuoksu!

Hinta noin 8,90 euroa / 300ml

 

pictures: Kaisa Turunen

 

 

PSST. Kaikki blogin lukijat saavat 20% alennuksen ACO Caring Shower Oil non perfumed – (hajusteeton) ja ACO Caring Oil Shower Oil Perfumed (hajustettu) Yliopiston Apteekista maaliskuun ajan.

 

 

xx Sara

Tags:

D8X_3346-4.jpg

*hiuslisäkkeet saatu blogin kautta

 

Istuin pari viikkoa sitten kampaajani tuoliin. Tarkoituksena oli tehdä niinsanotusti perinteiset: irroittaa vanhat teippipidennykset, värjätä oma juurikasvu ja pistää uusilla teipeillä varustellut vanhat pidennykset takaisin päähän. Pidennykset on tosi vähän väärä sana, puhutaan pikemminkin tuuhennuksesta. Tukkani kun on ollut pitkään jo pidennysten kanssa saman pituinen.

Ensitöikseen kampaajani Simo kysäisi haluaisinko kokeilla toisen firman hiuslisäkkeitä, jotka hän oli saanut testiin? Kyseessä oli slaavihiusta valmistavan BPhair:n Premium Slavic-hius.

Tässä vaiheessa myönsin, etten ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan slaavihiuslisäkkeistä. Olen tähän päivään asti ostanut aina omat lisäkkeeni toiselta firmalta, ja lisäkkeet ovat olleet tyypillisesti aasialaista hiusta. Olen ollut aikaisempiin ihan tyytyväinen, mutta miksenpä tosiaan kokeilisi välillä jotain muuta? 

 

D8X_3393-3-side.jpg

D8X_3372.jpg

 

Miten slaavihius sitten eroaa perinteisestä aasialaisesta pidennyshiuksesta? BPhair Premium Slavic -hius on äärimmäisen laadukasta ja kestävää. Se on aasialaista ohuempaa ja sulautuukin luonnollisesti pohjoiseen hiuslaatuun. 

Premium Slavic-hiukset tulevat Venäjältä. Niissä ei käytetä tehtaalla hoitoaineita tai pintasilottajia, joten hius käytännössä vaan paranee käytössä kun se saa pestessä kosteutta. Premium Slavic-pidennyksiin käytettävien hiusten luovuttajilta vaaditaan, ettei hius ei saa olla entuudestaan käsiteltyä. Vaaleisiin hiuksiin valitaan aina valmiiksi vaalea tai vaaleanruskea luonnonhius jolloin ei tarvitse tehdä rajuja vaalennuksia, eikä hius näin ollen kärsi.

Pidennyshiuksiani ei värjätty lainkaan, väri osui täydellisesti yhteen oman hiusvärini kanssa. Päätettiin, ettei tällä kertaa leikatakaan uusia pidennyksiä pitkäksi polkaksi, kuten normaalisti on tehty. Sekä minä, että kampaajani haluttiin nähdä miltä pitkä slaavihius näyttää käytössä ja miten se kestää arjessa. 

Vaikka teippejä upotettiin päähän aika reilusti, tuntui alkuun koko tukka huomattavasti tavallista lisäkepehkoani ohuemmalta. Slaavilisäkkeet tuntuivat paljon aikaisempia pidennyksiäni kevyemmiltä.

Muutaman pesun jälkeen tilanne oli toinen. Vaikka hiukset ovat edelleen kevyet, kosteutettu slaavihius tuntuu nyt runsaammalta ja luonnollisemmalta. Hiukset näyttävät paksuilta ja hyvinvoivilta. Ne sulautuvat aikaisempia lisäkkeitäni paremmin omaan hiukseeni, eikä juurta tarvitse tupeerata tms.

 

D8X_3319-3.jpg

 

Syy miksi päädyin aikoinani lisäkkeisiin on otsatukkani. Kohtalaisen massiivinen otsikseni vie hiusten paksuudesta reilun neljänneksen. Unelmatukkani on aina ollut otsiksella varusteltu, kylmänvaalea, paksu ja skarppi. Tämä kuvaus unelmatukastani ei ole muuttunut viidessä vuodessa mihinkään.

Käyn kampaajalla suunnilleen parin kuun välein värjäämässä tukkaa ja vaihtamassa teippejä. Samoja teippilisäkkeitä pystyn käyttämään kolmisen kertaa. Kolmella huoltokerralla aasialaisille hiuslisäkkeille tulee siis elinaikaa n. 5-6 kk. Kolmannella huoltokerralla hius on kuitenkin jo selvästi käytössä kärsinyttä eikä näytä läheskään niin hyvältä kuin ensimmäisellä kiinnityskerralla. 

Innolla odotan miten slaavihiuksen kanssa käy, ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa lupaavalta! 

 

D8X_3354.jpg

Pictures: Elisa Lepistö // edit by me

 

 

xx Sara

Tags:
,