Sosiaalinen media: feikkikuvia ja piilomainontaa? 08 November, Nov 2015 - 16:29

Vajaa viikko sitten heräsin Nykissä siihen kun puhelimeni tulvi viestejä. Facebook, gmail ja whatsapp vilkkuivat kilpaa. Myös blogiin oli tullut useampia kommentteja samasta aiheesta. Kaikissa oli linkattu samaa artikkelia ja videota. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?! Luin muutaman artikkelin, mutta koska hotellihuoneen netti oli niin käsittämättömän onneton, en pystynyt katsomaan videota reissun aikana ollenkaan.

Vasta kotiin tultuani pääsin kunnolla uppoutumaan Essena O’Neillin tapaukseen ja hänen motiiveihinsa. Australialainen bloggaaja, malli ja somejulkkis oli tosiaan lopettanut suositun Youtube-kanavansa ja sulkenut nyt myöhemmin myös Instagraminsa. Omien sanojensa mukaan Essena ahdistui sosiaalisen median pinnallisuudesta. Hän haki hyväksyntää tykkäyksillä ja kehuilla, ja määritti itseään näiden pohjalta. Hänen unelmansa oli jo 12-vuotiaasta lähtien saada mahdollisimman paljon seuraajia ja tulla kuuluisaksi some-julkkikseksi, mutta saavuttaessaan tämän se ei tuntunutkaan miltään. Hänen elämänsä näytti instagram-tilin perusteella täydelliseltä, mutta todellisuudessa tyttö oli epävarma, yksinäinen ja masentunut.

Vaikka ihailen Essenan rohkeutta en voi allekirjoittaa sitä, että sosiaalinen media pilaisi meidän elämän, veisi meiltä mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin tai tekisi meistä pelkästään pinnallisia. Tässä tapauksessa yksi avainasioista on mielestäni kysymys onnellisuudesta. Teetkö asioita muiden vai itsesi takia? Tekeekö tämä asia sinut aidosti onnelliseksi? Pyritkö hakemaan hyväksyntää vai toteutatko omaa intohimoasi?

Somen kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut jopa hyvin läheisiä ystäviä tämän kautta. Somen kautta olen vastaanottanut valtavasti tietoa, saanut ääneni kuuluviin ja päässyt vaikuttamaan tärkeisiinkin asioihin. Siitä on tullut minulle työpaikkakin. Some on yksi kommunikointivälineistä, muttei kuitenkaan ainoa. Mikäli selaat Instagramia jatkuvasti lounastaessasi ystäviesi kanssa, elät arkipäivät pohtien miten saisi hienon ig-kuvan tai vietät perheviikonlopun ruutua tuijottaen, on aika huolestua. Taas jälleen kerran se kohtuus kannattaa muistaa.

Kesällä somessa kulki keskusteluaalto aiheesta Instagram vääristää elämäämme ja tekee meistä kateellisia. Kuvapalvelimeen ladataan kuvia pelkästään kauniista hetkistä eikä se kerro totuutta elämästämme. Jatkokysymykseni kuuluu että mitähän hittoa. Kuvitteleeko joku oikeasti Instagramin olevan suora käännös tavallisesta arjestamme? Mikäli kyllä, niin nyt on korkea aika ravistella pääkoppaa. Ovatko valokuvat ikinä kertoneet totuutta? Se, ettei Instagramiin postaa kuvaa itkuisesta naamasta tai likaisesta tiskivuoresta ei poissulje niiden olemassaoloa. Minulle Instagram on eränlainen portfolio. Fiilistelijäihmisenä kerään sinne elämästäni niitä kauniita hetkiä, joita voin muistella jälkikäteen. Valokuvauksesta on tullut intohimoni ja se välittyy myös Instagramissani. Haluan tulla hyvälle tuulelle selatessani kyseistä applikaatiota, inspiroitua kauniista aamupaloista ja luontomaisemista. Instagram on minulle arjen pakopaikka, johon nimenomaan karkaan niitä tiskivuoria. Kirjoitin aiheesta aiemmin postauksenkin, joka löytyy täältä

Essenan tempausta käsittelevässä artikkelissa puhuttiin siitä, kuinka valokuvat ovat nykyään lavastettuja. Jutussa oli esim kuvapankista otettu rakkausaiheinen valokuva, jossa mies ja nainen makasivat vierekkäin ja katsoivat toisiaan “rakastuneena”. Kuva oli tuomittu ankarasti lavastetuksi: “tämäkö muka rakkautta”. Que? Valokuvan ideahan on nimenomaan välittää tunne eteenpäin ja nuo tunteet harvemmin (etenkään kuvapankeissa) ovat tilannekuvia, vaan useimmiten hyvinkin suunniteltuja kokonaisuuksia. Rakkauden tunne tuskin välittyy katsojalle kuvasta, jossa pariskunta syö pöydän ääressä makaronilaatikkoa ja lukee samanaikaisesti hesaria. Ei vaikka kuinka rakastuneita olisivat. Fakta on, että valokuvia on lavastettu kautta aikojen. Nykyään niitä vaan otetaan niin paljon tavallisen arkisissa ympäristöissä, että asia meinaa ilmeisesti unohtua.

Entäpä mitä tykkäysten kahmiminen ja seuraajien kalastelu? Tämä on jännä ilmiö. Itse ajattelen sen sillä tavalla, että niin kauan kuin tuotan omannäköistä sisältöä, sellaista josta aidosti pidän, ja jotain ihmistä kiinnostaa näitä minun tuotoksiani seurata ja hän tulee kuvistani hyvälle tuulelle, haluan hänen ehdottomasti seuraavan minua. 

Välillä mietin, että millainen olisin 13-vuotiaana 2015 luvulla. Sitä on vaikea arvioida, mutta voin kuvitella, että meillä 3310 Nokioilla varustelluilla varhaisteineillä on ollut huomattavasti tämän päivän nuorisoa helpompaa. Kauneusihanteet ja -paineet tulivat lähinnä kerran kuussa Suosikin ja Demin kansien välistä sekä MTV:n musavideoista. Essena kertoi kärsineensä huonosta itsetunnosta ja täyttäneensä ig-tilinsä bikinikuvilla vain saadakseen hyväksyntää ja parantaakseen itsetuntoaan. Bikinikuvien postaaminen ei ole ratkaisu huonon itsetunnon kohentamiseen, työtä täytyy tehdä huomattavasti syvemmällä. Tykkäysten tai kehukommenttien määrä ei ole pohja, johon omaa identiteettiä lähdetään rakentamaan. Tykkäykset eivät tee sinusta parempaa ihmistä, se että olet aidosti oma itsesi tekee.

Myös minulla on kokemuksia somen aiheuttamasta paineesta. Tästä ei ole kauaakaan kun ajauduin pakkomielteisesti seuraamaan lukujani. Kuinka paljon tykkäyksiä, kuinka paljon seuraajia, kuinka paljon lukijoita. Kaikki pyöri lukujen ympärillä, niin vahvasti, että itse tekeminen jäi kakkossijalle. Heräsin todellisuuteen ja huomasin kuinka stressaantunut olin. Voitte kuvitella, että tämä heijastui myös blogin sisältöön. Vaikka analytiikan seuraaminen on osa työtäni, on tekemisen ja omannäköisen sisällön oltava ehdottomasti ykkössijalla. Blogihistoriani aikana olen monta kertaa joutunutkin kysymään itseltäni, että miksi ylipäätään kirjoitan blogia sekä muistuttamaan itseäni siitä miksi alun perin olen blogini perustanut.

Blogi syntyi reilu kuusi ja puoli vuotta sitten, ei julkisuuden tavoittelusta tai seuraajien kahmimisesta, vaan puhtaasta kiinnostuksesta liikuntaan, trendeihin ja iloiseen elämään. Halusin välittää sisällä palavaa intohimoani eteenpäin. Vaikka blogi alkoikin puoli läpällä oli tavoitteena alusta asti motivoida jengiä liikunnan ja pukeutumisen saralla sekä saada lukijat hyvälle tuulelle. Ja vaikka kamerakalustoni olikin tuolloin tyyppiä iskältä joululahjaksi saatu Canon Ixus pokkari, ei sillä ollut mitään väliä. Minulla oli unelma ja palo koko hommaan. Tehtävästäni kehittyi kierivän lumipallon lailla koko ajan isompi ja isompi, mutta motiivini ei ole muuttunut mihinkään. Korkeintaan horjahdellut aina
silloin tällöin raiteiltaan. Teen työtäni ensisijassa itseni, en lukujen takia. Minun näköinen sisältö on ykköspallilla, seuraajien määrä ja blogilla menestyminen tulevat perässä. 

Asia, josta minulta on viikon aikana kyselty paljon on blogien takana vaikuttava markkinointi. Essena puhui avoimesti siitä, kuinka mainosti vaatteta siitä syystä, että sai niistä rahaa: “sain 400 dollaria kun otin kuvan tämä mekko päällä, en olisi pitänyt sitä muuten”. Joka ikinen työkseen bloggaava harrastaa blogimarkkinointia. Mainostajat ovat yksinkertaisesti se syy bloggaaja ammattinimikkeen olemassaoloon.

Blogimarkkinointia on oikeastaan kahdenlaista: bannerimainoksia sekä sisältöyhteistyötä. Bannerimainoksia esiintyy tyypillisesti blogin sivubannereissa tai väliotsikoina postausten väleissä. Sisältöyhteistyö sen sijaan tarkoittaa, että mainostaja maksaa bloggaajalle siitä, että hän kirjoittaa mainostettavasta asiasta. Sisältöyhteistyökampanjat tosin eivät ole aina suoraa tuotemainostusta. Esimerkiksi Novellen yhteistyökamppiksessa oli tarkoitus etsiä arjen elämän janoa ja tehdä kaikkea epätyypillistä (esim minä kävin ennustajalla ja liftaamassa). Sisältömarkkinointia tapahtuu myös Instagramissa.

Niin kauan kuin mainosyhteistyöt ovat blogiini ja omaan tyyliini sopivia, minusta ne ovat pelkästään hyvä juttu. Keväällä julkaisemani lukijatutkimuksen perusteella myös te olette samaa mieltä: suurinosa tutkimukseen osallistuneesta (3200 vastausta) antoi sisältö- ja bannerimainonnalle numeron 4 (1=häiritsee, 5 =ei häiritse lainkaan). 

Haluan teidän ymmärtävän, että mainostettavan tuotteen on oltava sellainen, jonka takana voin seisoa 100%:sesti. Minulle tulee viikottain sellaisia yhteistyöehdotuksia, jotka hylkään syystä että tuote ei yksinkertaisesti sovi blogiini. Mikäli minulle tarjottaisiin esim 1000? palkkiota siitä, että mainostaisin ja kehuisin omasta mielestäni kelvotonta tuotetta blogissa, se koituisi ennen pitkää kohtalokseni. Lukijoiden luottamuksen säilyttäminen on aivan äärimmäisen paljon arvokkaampaa, sitä ei rahassa voi edes mitata. Jokaisen blogikamppiksen kohdalla haluan testata mainostettavaa tuotetta ennen kuin teen lopullisen päätöksen siitä olenko mukana vai en. 

Toinen tärkeä pointti on mainoksen ymmärrettävyys. Ilmoitan kaupallisesta yhteistyöstä aina postauksen ensimmäisessä lauseessa. Myös tuotteet jotka olen blogin kautta ilmaiseksi saanut tai ovat minulla lainassa, on merkattu tuotetietojen yhteydessä tähdellä (*=gifted/saatu). Kaupallisissa instagram-yhteistöissä merkitsen kuvan #kaupallinenyhteistyö tai #sponsored tägein. Mikäli näitä tägejä ei kuvassa esiinny tai postauksen alussa lue “kaupallinen yhteistyö: x” ei kuva/postaus ole maksettu mainos.

Teen myös paljon “ilmaista” mainontaa, kuten tagaan merkkejä ig-kuvaan (helpotan teitä tuotteen löytämisessä sekä annan merkille oikeudet hyödyntää kuvaa omassa somessaan). Saatan myös tehdä postauksen jostain aivan killeri meikkituotteesta, mainostaa ilmaiseksi hyvää valokuvanäyttelyä, kertoa uudesta ravintolasta tai hypettää festaria.

Pr-työtä lahjusten muodossa on tehty aina, mutta vasta bloggaajien ilmestyessä alalle, alettiin näihin kiinnittää erityistä huomiota. Urheilijat hörppivät pepsiä suorituksensa jälkeen ja mäkihyppääjät nostavat suksensa pystyyn paljastaen pohjassa lukevan sponsorinsa. Julkisuuden henkilöille saatetaan maksaa, jotta he pitävät tietyn merkin pukua päällään punaisella matolla. Mainontaa on siis joka puolella, eikä sitä aina ulkopuolinen osaa lukea.

Esseina kertoi videollaan siitä kuinka Instagram on iso markkinointialusta ja piilomainonnan keskiö, ja he jotka tätä eivät ymmärrä ovat sokeita. Ymmärrän hänen pointtinsa. Minusta markkinointi on ok niin kauan kun siitä ilmoitetaan reilusti ja selkeästi. Kaikki eivät mainosyhteistöistä ole kuitenkaan yhtä tarkkoja. Törmään instagramissa edelleen mainoskuviin, joita ei ole merkitty mitenkään ja tämä saa minut surulliseksi. Mistä tiedän, että nämä ovat tuotekuvat ovat maksettuja mainoksia? Siitä, että olen samoissa kampanjoissa mukana. Väitän, että mainosyhteistöistä tulisi laajalti hyväksyttävämpiä kun pelattaisiin rehdisti yhteisillä säännöillä eikä seuraajien tarvitsisi arvuutella, että onkohan tämä nyt mainos vai ei.

Huh, tulipas paljon tekstiä.

Yhteenvetona vielä: postaa mitä postaat, kunhan sisältö on sinun näköistäsi ja voit seistä 100%:sesti kuviesi takana. Essenan tapaus osoitti sen, että hyväksyntää tai onnellisuutta ei suurilla tykkäysmäärillä tai kehukommenteilla saa, vaan tämän kaiken pitää lähteä sinusta itsestäsi. 

Pictures: Kaisa/Si Moda

xx Sara