Olin tänään Mimmit sijoittaa -iltapäiväteellä St Georgessa kuulemassa ja oppimassa sijoittamisesta. Onko kukaan käynyt kuuntelemassa tätä inspiroivaa kaksikkoa, jonka tavoitteena on innostaa ja jakaa naisille tietoa sijoittamisesta? Tilaisuudessa oli ihanan rento meininki, ja se suoraan sanottuna yllätti minut, vaikka osasinkin aavistella ettei kuivasta tapahtumasta missään nimessä ole kyse. Hanna ja Pia olivat pukeutuneet jakkupukujen sijasta värikkäästi pinkkiin. Pöydissä odotti teeleipiä ja skumppaa. Taustalla lauloi Destiny’s Child.

Ensimmäisessä slidessä luki kissan kokoisin kirjaimin: sijoittaminen on helppoa. Ja ihan tottahan se on. Passiivinen rahastosijoittaminen ei vaadi juuri mitään, mutta tuottaa vuosien kuluessa suuria summia. Vaikka se kuukausittainen rahastoihin menevä summa olisi 20 euroa. Aika on rahaa, ja juuri sen takia toimiin pitäisi ryhtyä nyt, eikä 10 vuoden päästä. Jokainen hankalampi termi avattiin selvästi ja rahasta puhuttiin suoraan kiertelemättä. Kysymysten esittämiselle oli harvinaisen matala rima.

Vaikka tässä on 7 vuotta kerrytetty säännöllisemmin ja epäsäännöllisimmin rahastoihin ja tehty kertasijoituksiakin vuosittain, tuli kahden tunnin aikana opittua ihan valtava määrä uutta tietoa. Ja aloitimpa kuukausittainen rahastosäästämisen Nordnetinkin puolella!

Esitin jo toiveeni, josko olisi mahdollista saada oma tilaisuus vastuulliseen/ympäristöystävälliseen sijoittamiseen ja metsäsijoittamiseen! Kuulemma tällainen voisi järjestyä 🙂

Moni toivoi 10 suoraa kysymystä rahasta -postauksen yhteydessä minulta sijoituspostausta ja nyt pyytäisinkin teiltä kysymyksiä. Mitä sinä haluaisit kysyä sijoittamisesta? Tyhmiä kysymyksiä ei ole! Ja jos tulee meikäläisen tietämykselle liian hankalia, konsultoin ammattilaisia! 🙂

 

 

 

xx Sara

 

Jaha, pistäkäämme kalenteriin 25.3 kohdalle merkintä. Se on kuulkaas terassikausi startattu tämän vuoden osalta, hello! Miten ihanalta nämä pienet lupaukset keväästä tuntuvatkaan (onko tämä talvi ollut jotenkin tavallista pidempi vai miten tämä on kestänyt näin kauan?!). Tuo iltapäivän räntäsadekaan ei saa niitä ihan täysin kumoon, hah!

Meikäläisellä on ollut sellainen päivä, ettei pää ole ihan pysynyt mukana tahdissa. En osaa nukkua, jos tiedän, että hommia on paljon. Nousin pirteänä jo ennen viittä ja totesin, että vastapäätä naapuritalossa joku on samaan aikaan hereillä 😀 Tässä sitä istutaan edelleen (Lattialla, sohvapöydän ääressä. Myin eilen meidän ruokapöydän pinnatuolit ja uudet tuolit tulevat vasta huomenna!). Olo tosin aamuista huomattavasti kevyempi ja helpottuneempi. Stressaaminen lähtee tekemällä ja hommiin tarttumalla, niinhän se menee.

 

 

Piipahdettiin tänään Jannin ja Jeren kanssa lounaalla Kallion Way:ssa ja hörpittiin cappuccinot terassilla vielä kyytipojiksi. Vitsi miten hyviä Wayn keittolounaat on! Ihan mahtavaa, että tällaisia paikkoja on ilmestynyt naapurustoon vuoden sisään niin monia. Keep it coming!

Ps. tajusin tässä kuvia tarkemmin katsellessani, että on näköjään unohtunut repiä auki nuo takin kaulusten tikkaukset. Ei siinä, mutta onhan tällä rotsilla ikää jo rapiat 4 vuotta 😀 Eipä ole häirinnyt!

Pps. tajusin myös, että mun ja Jannin blogin perustamisesta tulee ensi kuussa 10 vuotta. Apua! Tätä on pakko juhlistaa jotenkin. Parhaita paloja Labels or Lovesta ehkäpä? 😀

 

 

pictures of me: Janni Ehari

picture of us: Jere Viinikainen

 

xx Sara

Tags:

*Kaupallinen yhteistyö: Lindex

 

Kuinka moni on kuullut 80/20 vaatekaapista?

80% vaatekaapin sisällöstä tulisi koostua klassikoista. Omaa silmää miellyttävistä malleista ja leikkauksista, jotka toimivat vuodesta toiseen. Helppohoitoisia materiaaleja ja värejä joihin ei noin vaan kyllästy. Kun suurin osa on taattua omaa tyyliä, voi 20% vaatekaapista olla hieman tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi rohkeampia trendi-printtejä, räikeämpiä värejä, erikoisempia malleja jne! Kun näiden tavallisesta tyylistä poikkeavien tuotteiden ympärillä on turvallisia klassikoita, on näiden erikoisempien tuotteiden yhdisteleminen huomattavasti helpompaa!

Lindexin uusi kevätkampanja rohkaisee fiksumman vaatekaapin rakentamiseen, eli smart wardrobe -ajatteluun.

 

“We all need to consider the way we shop. We believe if you find out who you are, the rest will follow. When you know your style, your favorite colours and your favorite pieces, your choices will become more mindful. We want you to love the pieces you choose, we want you to care for them and we want you to use them as much as you can. We call it Your Smart Wardrobe” -Lindex.

 

Keskiössä on oman tyylin löytäminen. Kun tunnistaa ne itseään eniten miellyttävät värit ja mallit, tulee pukeutumisesta helppoa. Fiksu vaatekaappi tarkoittaa monipuolisia asuyhdistelmiä, joiden kokoaminen käy näppärästi myös aikaisina aamuina.

Miten smart wardrobe -ajattelu toimii käytännössä? Minä kokeilin! Valitsin Lindexin uudesta mallistosta omista klassikoistani poikkeavan tuotteen, jonka ympärille rakensin neljä omaa silmääni miellyttävää asua. Tuote oli vaaleanpunainen bleiseri, joka osoittautui hurjan monikäyttöiseksi!

 

 

1. ALL WHITE

 

 

Vaatekaapin klassikoistani löytyy ehdottomasti valkoinen löysähkö t-paita, valkoiset farkut ja Adidaksen Superstarit (eivät näy kuvissa). Kokovalkoinen toimii tosi kivasti keväisen bleiserin kanssa. Tennareiden avulla saan asusta arkisemman ja oman näköisen!

 

 

2. SUIT UP

 

 

Power suit! Bleiseriin löytyi siihen kuuluvat housut (huom. nämä housut ovat sample-kokoa eli oikeaa housumallia hieman pidemmät). Rakastan oversize-mallisia pukuja, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä ja rentoja. Toimivat niin arjessa kun juhlassakin. Asu näyttää eniten minulta kun siihen yhdistää tennarit.

 

 

3. DRESS IT UP

 

 

Mekko alle ja bleseri kiinni! Kesäiset raidat ja vaaleanpunainen näyttävät upeilta yhdessä. Jälleen varsin monipuolinen yhdistelmä, joka taittuu kenkiä vaihtamalla monenlaiseen tilanteeseen!

 

 

4. CLASSIC BLUE JEANS

 

 

 

Klasikkojen klassikko: siniset farkut ja valkoinen t-paita. Kauniita keväisiä värejä ja mukavuutta. Toin asuun hieman extraa asusteilla ja kietaisin hiukset kauniille ruskealle huiville!

 

pictures: Elisa Lepistö

 

xx Sara