*Kaupallinen yhteistyö: Knorr

 

Jos siihen sisältyy limeä, chiliä ja korianteria, I will love it! Arkikeitot aasialaisella twistillä ovat suosikkejani. Aina niistä ei löydy tuoreita yrttejä ja muita hienouksia, usein kattilaan eksyy sitä mitä jääkaapista nyt sattuu löytymään. Meillä on kuivakaapissa melkein aina bataattia, punasipulia ja riisinuudeleita. Jääkaapin oven vakiovarusteisiin taas kuuluvat limen ja chilin lisäksi currytahna ja kasvisliemikuutiot. Mausteilla, vihanneksilla ja nuudeleilla pääsee pitkälle!

Viime viikolla kokkailin aivan ihanaa Thai curry-kasviskeittoa, joka pohjautuu ikivanhaan menestysreseptiini: aivan jäätävillä kuvilla varusteltuun Thai kookos-kanakeittoon (yksi blogini luetuimpia postauksia, hah!!). Käytän tuon vanhan kanakeiton pohjaa tosi monissa keitoissa, joita nykyään kasvisversioina teen. Se on loistava!

Tämän viime viikkoisen Thai curry-kasviskeiton mausta kertoo jotain se, että tehtiin sitä viikon sisään kahdesti. NAM!

 

 

Olet varmaan kuullut sanottavan, ettei suolaton ruoka maistu miltään ja täällä yksi heistä, jotka tätä lausetta ovat käyttäneet. Nyt voin julkisesti myöntää olleeni väärässä. Suolalla on kyky tuoda makuja paremmin esiin, mutta suola ei ole yhtä kuin maku. Uskokaa tai älkää, makuja saa esiin myös ilman suolaa. Tästä todiste on Knorrin kehittämä uusi täysin suolaton, mutta todella maukas Knorr Zero Salt -mausteliemikuutio, joka tuo ruokiin kunnolla makua!

Knorr Zero Salt -tuoteperheen rikkaat maut tulevat eri kasviksista, yrteistä ja mausteista. Tuotteet on tehty laadukkaista raaka-aineista, kuten vastuullisesti kasvatetuista kasviksista. Saatavilla on kaksi makua: kasvis- ja lihaliemikuutio. Tuotteet löytyvät tällä hetkellä isoimmista Keskon ja SOK:n kaupoista (K-Citymarkert, Prisma, S-market, K-supermarket).

 

 

 

 

Thai curry-kasviskeitto 

(4 annosta)

 

2rkl punaista currytahnaa

1 sipuli

1 pieni bataatti

1 pieni munakoiso

 

 6 dl vettä

1-2 Knorr Zero Salt -liemikuutio

1 raastettu porkkana

1-2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

1 tlk kookosmaitoa

 

1 punainen chili

1 rkl fariinisokeria

2 tl raastettua tuoretta inkivääriä

 

100g riisinuudelia

 

Päälle: Punasipulia, limeviipaleita, korianteria, srirachaa

 

 

Hienonna sipuli, kuutioi bataatti ja munakoiso pieniksi paloiksi. Paista kattilassa öljyssä. Lisää vesi, Knorr zero salt -liemikuutio, porkkana, soijakastike, kalakastike ja kookosmaito. Hämmennä hetki. Pilko chili ja raasta inkivääri. Lisää nämä ja fariinisokeri joukkoon. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 10 min. Lisää nuudelit ja keitä vielä 2-3 min kunnes nuudelit ovat valmiit. Tarjoile ohueksi viipaloidun punasipuli, limen, korianterin ja srirachan kanssa!

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

 

Lounasta, kotona, nopeasti – mutta mitä?! Mä sorrun aika usein tilaamaan tällaisen annoksen valmiina, vaikka se syntyisi keittiössä pienellä vaivalla ja huomattavasti edullisemmin. Parhaimmassa tapauksessa vieläpä ruokakaapin jämistä!

Tässäpä viisi erilaista arjen klassikkosalaattia lounaaksi tai kevyeksi iltaruoaksi, suoraan lautaselle tehtynä. Nämä salaatit toimivat mainiosti myös toimistolle mukaan pakattuna. Simppeliä, ravitsevaa ja herkullista! Nappaa helpot reseptit talteen!

 

 

1. LOHISALAATTI

 

 

keitetty kananmuna

lehtikaalia

salaattia

pinaattia

kirsikkatomaatteja

kurkkua

paprikaa

fetaa

lämminsavulohta

siemeniä

oliiviöljyä

sitruunan mehua

 

Keitä kananmuna. Silppua lehtikaali, salaatti ja pinaatti. Viipaloi kurkku, tomaatti, paprika ja kananmuna. Nosta joukkoon valmis lämminsavulohi. Lisää salaatin päälle vielä fetamurua, siemeniä, oliiviöljyä ja sitruunan mehua.

 

 

2. SALAATTI UUNIVIHANNEKSISTA

 

 

 parsakaali

kirsikkatomaatti

porkkana

kesäkurpitsa

chili

oliiviöjy

fetaa

pippuria & suolaa

+ kylkeen Dijon-sinappia

proteiiniksi: esim kalaa, mustapapupihvejä, falafeleja

 

Pilko uunipellille parsakaali, porkkana, kesäkurpitsa. Puolita kirsikkatomaatiti ja hienonna chili. Lisää päälle öljyä, pippuria ja suolaa. Paista 200c:ssa n. 20min. Huom. proteiinina toimii esim kala, mustapapupihvi tai vaikkapa falafelit. Proteiini valmistuu uunissa samaan aikaan vihannesten kanssa. Lisää päälle fetamurua. Tarjoile Dijon-sinapin kanssa.

 

 

3. PARSAKAALISALAATTI

 

 

parsakaalia & kukkakaalia

punasipulia

maustamatonta jogurttia

pippuria, suolaa

kuivattuja karpaloita

proteiiniksi: esim mustapapupihvejä, falafeleja, paahdettuja kikherneitä, kalaa

 

Viipaloi parsakaali ja kukkakaali, silppua punasipuli. Sekoita kulhossa keskenään. Lisää joukkoon loraus maustamatonta jogurttia. Mausta pippurilla ja suolalla. Päälle kuivattuja karpaloita. Valitse ja valmista mieluinen proteiini kylkeen.

 

 

4. TEXMEX-SALAATTI

 

 

nyhtökauraa (1/2 pakettia per annos)

taco mausteos + loraus vettä

salaattia

lehtikaalia

kirsikkatomaatteja

avokadoa

chiliä

korianteria

oliiviöljyä & pippuria

nachoja

 

Paista nyhtökaura pannulla. Lisää pussillinen (tai puolikas) tacomaustetta ja loraus vettä. Pilko salaatti, lehtikaali, kirsikkatomaatti ja avokado. Poista chilistä siemenet. Hiennonna chili ja korianteri. Yhdistä kaikki ainekset. Lisää lautaselle vielä loraus oliiviöljyä ja pippuria. Murenna salaatin päälle lopuksi kourallinen nachoja.

 

 

5. MOZZARELLASALAATTI

 

 

lehtikaalia

pinaattia 

salaattia

mozzarellaa

avokadoa

kirsikkatomaatteja

pestoa

siemeniä

pippuria

proteiiniksi: esim falafeleja, paistettua kalaa tai papuja

 

Silppua salaatti, pinaatti ja lehtikaali. Puolita kirsikkatomaatit. Siivuta mozzarella ja avokado. Lisää joukkoon pestoa ja sekoita keskenään. Valmista kylkeen mieluinen proteiini. Annoksen päälle vielä siemeniä ja pippuria.

 

 

 

xx Sara // kuvat: Johanna Rontu

*Kaupallinen yhteistyö: Naturli’

 

Viime viikolla jaoin kesäkurpitsalasagnen ohjeen, tälle viikolle luvassa toinen arkiruokien kuningas: lihapullapasta vegeversiona!

Naturli’n Veggie Balls -soijapyörykät on tuote, jota kannattaa aina olla pakkasessa muutama pussi varalla. Näistä mehevistä vegepyöryköistä saa loihdittua helppoja ja maistuvia arkiruokia, joista tämä pasta on yksi suosikeistani! Reseptin tarpeet löytyy tuoreita yrttejä lukuunottamatta oikeastaan aina keittiön kaapeista eikä ruoanlaittoon kulu kuin hetki.

Mainetta maailmalla niittänyt Naturli’ saapui tänä syksynä vihdoin Suomeen! Tanskalainen Naturli’ on toiminut kasvipohjaisen ruoan edelläkävijänä jo vuodesta 1988 ja sen lihankorvikkeet ovatkin aikoinaan ilmestyneet kauppojen hyllyille ensimmäisenä maailmassa! Naturli’n valikoimasta löytyy paljon herkullisia ja helppokäyttöisiä vaihtoehtoja liha- ja maitotuotteille.

 

 

 

LIHAPULLAPASTA SOIJAPYÖRYKÖILLÄ

(2-4 annosta nälästä riippuen)

 

1 ps Naturli’ Veggie Balls -soijapyöryköitä

1 rkl Naturli’ vegan block paistamiseen

2 pientä sipulia

2 valkosipulinkynttä

1 tlk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyrettä

1 ruukku timjamia

suolaa

pippuria

parmesaania

spagettia

päälle: tuoretta basilikaa

 

 

Kaada soijapyörykät pakasteesta suoraan paistinpannulle. Paista keskiteholla muutama minuutti. Lisää sipulisilppu ja kuullota. Sekoita joukkoon tomaattimurska, tomaattipyree sekä hienoksi silputtu timjami. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen muhia n. 20 min. Keitä sillä välin spagetti. Tarjoile raastetun parmesaanin ja tuoreen basilikan kanssa.

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara