*Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket

 

K-Citymarket heitti minulle haasteen: järjestä grillikekkerit.

Ei ihan helpoin haaste, minulta kun uupuu se grilli ja oikeastaan ne grillaustaidotkin, haha. Onneksi tänä päivänä kaikkea ei tarvitse omistaa ja ehkäpä näin 29-vuotiaana grillaamaankin olisi ihan hyvä oppia. Otin haasteen vastaan!

Päätin järkätä kesäiset kekkerit Teurastamon yleisellä grillipaikalla, jossa ollaan grilli-iltoja useampinakin kesinä vietetty (huom, minä en ole grillannut). Täältä löytyy kaksi grillauspistettä, omat hiilet vaan mukaan! Tänä kesänä Teurastamon grillauspaikkaa on uudistettu ja alueelta löytyy huimasti enemmän pöytiä kuin aikaisempina vuosina. Sateisena kelinä voi valita paikan katoksen alta 🙂

Kutsuin koolle kasan ystäviäni eri kaveriporukoista – rakastan tutustuttaa ystäviäni yhteen! Osaa tyypeistä en ollut nähnyt pitkään aikaan, miten kiva oli kokoontua saman pöydän ääreen nauttimaan grilliherkuista.

 

Grillatut lohivartaat // Timjamiperunat // Yrttihummus

 

Grillijuhlien antimet löytyivät K-ruoka reseptipankista. Paikka on hyvinkin tuttu, käytän kyseisiä reseptejä arjen ruoanlaitossa paljon. Hausta pystyy rajaamaan halutut pääraaka-aineet, sesongin tai teeman. Tällä kertaa teemana oli tietysti grillaus.

Ette arvaa kuinka monta herkullista reseptiä lävähti ruudulle kun rajasin haun “kasvis”, “kala” ja “grillaus”. Vesi nousi kielelle etenkin kun bongasin Grillatut halloumi-vesimelonivartaat ja Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit.

Lupasin itselleni etten valitse viittä reseptiä enempää tai muuten tulee haasteita kamojen roudaamisen kanssa 😀 Jouduin tekemään todellista karsintaa. Selasin kommentteja ja vertailin reseptien tähtiä. Lopulta jäljelle jäi viisi ylivoimaista suosikkiani.

 

GRILLIJUHLAT: MENU

Grillatut lohivartaat

Timjamiperunat

Yrttihummus

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Grillattu munakoiso ja fetaa

 

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

 

Raaka-aineet kävin ostamassa Ruoholahden K-Citymarketista. Tällaisena enimmäkseen pieniä lähikauppoja kuluttavana kun sitä välillä pääsee suurempaan marketiin on olo sisään astuessa kuin lapsella Linnanmäellä. Laaja ja tasokas valikoima yllättää aina! Hedelmä- ja vihannesosasto oli pullollaan vehreitä yrttejä ja leipomon tiskiltä olisi tehnyt mieli ostaa useampi limppu (ja pulla…). Kala- ja lihatiskin myyjän kanssa heitettiin tovi huulta!

Vaikka kauppa on valtava, on se samaan aikaan myös hyvin looginen.

 

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Kun kyselin ruokailun jälkeen suosikkien perään en saanut yhtä selkeää vastausta. Enkä kyllä itsekään osannut valita yhtä suosikkia, kokonaisuus oli hurjan toimiva. Lohen marinadi oli ihan mieletön ja munakoisot fetalla täys kymppi! Halloumi ja vesimeloni oli raikas yhdistelmä, ja uudet perunat timjamirasvassa – nam! Köyhät ritarit oli ihan täydellinen lopetus.

Joka ikistä reseptiä kehuttiin ja sainkin illan päätteeksi jakaa kaikki reseptit koko porukan kesken!

Ja entä sitten se grillaus? Turns out, hiilloksen tekeminen ja grillaaminen oli ihan helppoa. Koulutin itseni yhdellä mokomalla youtube-videolla ja se oli oikeastaan siinä 😀 Tällaisia grillikokoontumisia lisää!

 

 

xx Sara

Tags:
,

*Kaupallinen yhteistyö: Myllyn Paras

 

Meet OATGOODS! Täysjyväkaurasta ja rypsiöljystä paahtamalla valmistettu täysin uusi luonnollinen ruoka-aine. Tässä rypsikaurakeksinnössä yhdistyy kauran ja öljyn parhaat ominaisuudet: kuidut, vitamiinit, kivennäisaineet sekä omega 3- ja omega-6 rasvahapot. Tuotteessa on mukana myös kasviproteiiniaOATGOODS toimiikin mainiona proteiinin lähteenä ja soveltuu hyvin myös vegaaneille.

OATGOODS-tuoteperheeseen mahtuu lukuisia erilaisia välipaloja kuten tuorepuuroja, myslejä ja annoskaurapuuroja. Kaikki tuotteet löydät täältä.

 

 

Peukutan isosti ravitsevien aamiaisten puolesta. Aamupala on päivän tärkein ateria, se käynnistää aineenvaihdunnan heti aamusta. Täysjyväviljaa, proteiinia, marjoja ja hedelmiä sisältävä terveellinen aamupala antaa hyvän perustan päivittäiselle ravintoaineiden saannille. Ravitsevaa ja monipuolista ruokailua on helpompi pitää yllä kun sen aloittaa jo heti aamusta 🙂

Te varmaan jo tiedättekin, syön aamiaiseni aina mieluiten lusikalla kulhosta. Aamiaispöydässä on tyypillisesti smoothie-bowlia, jogurttia tai chia-vanukasta. Lisukkeina käytän yleensä marjoja, hedelmiä ja granolaa.

Viime viikolla tartuin Myllyn Paras OATGOODS-haasteeseen. Testasin viikon ajan aamiaisillani rapeaksi paahdettua täysjyväkauraa sisältävää OATGOODS-granolaa ja seurasin miten hyvin nälkää se pitää! Granolaa löytyy kahta makua:

OATGOODS Granola auringonkukansiemen-mansikka

OATGOODS  Granola rusina omena

 

 

MAANANTAI:

 

Granolaa marjoilla ja kauramaidolla

 

Tätä helpompaa aamiaista ei olekaan. OATGOODS-granolaa (auringonkukansiemen-mansikka), marjoja ja kauramaitoa. Annos syntyi hetkessä ja nälkä pysyi loitolla lounaaseen asti.

 

 

TIISTAI:

 

Puolukka-banaani-lime smoothie bowl

 

Klassikkoaamiaiseni: smoothie bowl! Blenderiin laitoin 1 banaanin, 100g pakastepuolukoita, 1/2 limen mehun ja lorauksen kauramaitoa. Päälle lisäsin OATGOODS-granolaa (auringonkukansiemen-mansikka), banaania, pensasmustikoita, vadelmia, chian siemeniä ja goji-marjoja. Tällä annoksella jaksoin helposti puoleenpäivään!

 

 

KESKIVIIKKO:

 

Kaurajogurttia, granolaa ja appelsiinia

 

Kaurajogurttia, pähkinöitä, chian siemeniä ja OATGOODS-granolaa (rusina-omena). Kyytipojaksi söin vielä appelsiinin. Kulho ei näytä kovin suurelta, mutta se on yllättävän syvä. Tämä kookas annos piti nälän loitolla lounaaseen asti!

 

 

TORSTAI:

 

Chia-vanukas

 

Chia-vanukkaat ovat näppäriä aamupaloja. Annoksen valmistin tuttuun tapaan edellisenä iltana. Sekoitin rasiassa chian siemeniä, 200 ml kookoskermaa ja 1 dl vettä. Suljin kannen ja annoin tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tähän annokseen tuli reseptistä noin 1/3. Kerrostin lasiin chia-vanukkaan lisäksi marjoja ja OATGOODS-granolaa (auringonkukansiemen-mansikka). Lasi oli sen verran pieni, että tästä jäi hieman nälkä. Söin päälle vielä yhden banaanin!

 

 

PERJANTAI:

 

Kookosjogurttia ja granolaa

 

Kookosjogurttia, OATGOODS-granolaa (rusina-omena), 1 banaani ja mustikoita. Herkullista ja sopivan täyttävää. Nälkä iski vasta lounaalla!

 

 

Mikä näistä viikonpäivistä on sun mielestä herkullisin? Meneekö joku testiin? 🙂

 

 

VOITA VUODEN GRANOLAT KOTIIN

Instagramissani on arvonta, jossa voit voittaa vuoden OATGOODS granolat kotiin! Käy kommentoimassa kumpi kahdesta granolasta on suosikkisi: Auringonkukansiemen-mansikka vai Rusina-omena? Arvonta on voimassa 17.3. asti ja voittajalle ilmoitetaan IG-directillä!

 

 

xx Sara


*Kaupallinen yhteistyö: Have a Superl!fe

 

Me syödään smoothiekulhot aamupalaksi käytännössä joka aamu! Muutama ravitseva raaka-aine blenderiin ja voilá. Valmistukseen menee kokonaisuudessaan pari hassua minuuttia. Nälkäisimpinä aamuina teen tupla-annoksen tai otan kylkeen leivän.

Smoothieiden päälle laitetetaan milloin mitäkin. Yleensä se on pähkinöitä, marjoja ja/tai siemeniä.

 

 

Tutustuin loppuvuodesta Have a Superl!fen Organic Breakfast topping -aamiaissekoituksiin. Kyseessä on aamiaisen päälle lisättäviä ravintorikkaita (kuitua, rautaa, magnesiumia, proteiinia, Omega3)  siemen-marjasekoituksia, jotka sopivat niin smoothieen, puuroon kuin jogurttiinkin.

Makuja on neljä erilaista: mustikka, karpalo, goji ja chunky. Jokaisesta näistä löytyy aina 8 eri siementä ja marjaa. Kaikki tuotteet on valmistettu luonnonmukaisesti. Ne ovat lisäaineettomia, gluteenittomia, laktoosittomia ja vegaanisia. Annostus on kaikissa sama: 2 rkl aamiaisen tai välipalan joukkoon.

Inspiroiduin värikkäästä tuotteista ja valmistin kolme eri väristä smoothiereseptiä, kolmen erilaisen aamiaissekoitteen ympärille!

 

 

PINKKI SMOOTHIE

 

 

100g pakastepuolukoita

1 appelsiini

1 avocado

1 tl pitaija jauhetta (värjäämään)

Päälle: Breakfast Topping karpaloilla + vadelmia

Pidän puolukoista smoothiessa. Samoin appelsiineista, erityisesti tähän aikaan vuodesta niiden ollessa makeimmillaan! Lisäsin smoothieen hieman pitaija jauhetta tuomaan pinkkiä väriä!  Nestettä ei tähän reseptiin tarvitse, appelsiini hoitaa sen puolen. Psst. Laita appelsiini ensimmäisenä blenderiin, jolloin se on alimpana ja smoothie sekoittuu helpoiten.

 

 

VIHREÄ SMOOTHIE

 

1 banaani

1 avokado

loraus kauramaitoa

1 rkl supergreen mixiä

Päälle: Breakfast Topping goji-marjoilla + mansikoita

 

Simppeli avokado-banaani -smoothie on yksi ikilemppareistani. Se on hieman makeampi, ja toimii hyvin terveellisenä jälkkärinäkin! Tähän astetta terveellisempään versioon lisäsin vielä 1 rkl Have a Superl!fen supergreen mixiä, joka sisältää spirulinaa, ohraruohoa, lucumaa, kuitua, proteiinia, magnesiumia, rautaa ja B12-vitamiinia. 

 

 

SININEN SMOOTHIE 

 

 

1 jäinen banaani

puolikas omena

kookos- tai mantelijogurttia

1 tl sinistä spirulinaa

Päälle: Breakfast Topping mustikoilla + pensasmustikoita

 

Tämän väriseen aamiaiskulhoon harvemmin törmääkään! Blenderiin sekoitin kookosjogurttia, banaania ja omenaa. Sininen väri on peräisin sinisestä spirulina-jauheesta!

 

 

 

ARVONTA

Nappaa Have a Superl!fe –aamiaissekoitteet testiin ja löydä oma suosikkisi! Kerro mikä yllä mainituista smoothieista on eniten sinun mieleesi ja olet mukana Have a Superl!fe –tuotepaketin arvonnassa! Osallistumisaikaa on viikko, eli 6.2 asti. Arvonnan säännöt löydät täältä.

 

 

xx Sara