“Matka on kohtalaisen pitkä, mutta palkitseva”, kommentoi ystäväpariskuntamme kun udeltiin Costa Rican länsirannikon surffikohteesta, Santa Teresasta. Täällä on käynyt paljon tuttujamme ja tuumailin, että se sopisi mainiosti 30v synttärimatkaksi. Luontoa, ilmastoa, surffia ja paikallisia on ylistetty. Yhdelläkään ei ole ollut pahaa sanottavaa paikasta. Paitsi korkeintaan sijainnista, ja etenkin silloin kun valitset pääkaupungista San Josesta lennon sijasta auton ja lauttamatkan.

Saavuttiin pääkaupunkiin keskiyöllä, vietettiin ensimmäinen yö lentokenttähotellista ja jatkettiin aikaisin seuraavana aamuna shuttle bussilla kohti Santa Teresaa. Matka Helsingista Santa Teresaan tuntui kieltämättä kyllä pitkältä, etenkin kun päällä oli kova flunssa.

Santa Teresa koostuu trooppisesta surffirannasta ja sen läheisyydessä olevasta pitkästä hiekkatiestä, jonka varrelta löytyy ravintoloita, kahviloita, hotelleja, lautavuokraamoja ja pieniä putiikkeja. Alue on niin pitkälle levittäytynyt, että täällä on ihan hurjan rauhallista. Rantaviivaa on loputtomiin, eilen huristeltiin meidän ATV:lla sitä pitkälle pohjoiseen.

Muutama päivä parantelua teki hyvää ja pakotti rauhoittumaan, se tuli oikeastaan tosi tarpeeseen. Ollaan fiilistelty meidän viidakon ympäröimää villaa ja sen hulppeaa merinäkymää. Flunssa alkaa olla lopullisesti taltutettu ja uskaltauduin jo eilen ja tänään surffaamaan. Aallot eivät ole ihan pienimmästä päästä, mutta juuri sopivan haastavia. Alkukankeudesta selviydytty ja tänään homma toimi jo tosi hyvin!

Eilen juhlittiin mun synttäreitä, päivä oli ihana. Enemmän kun osasin kuvitella <3

 

   

 

xx Sara