Aloitin maalausharrastuksen kuusi päivää sitten (hah, kuulostaa hauskalta). Tätä tosin oli haudottu pitkään. Varmaan vuosia. Olen aina halunnut maalata, mutta olen aina ollut sitä mieltä etten osaa. Ihan typerä ajatus, kaikkihan meistä osaa pensselin upottaa väriin ja sutia sillä paperille. Eikä omaksi iloksi maalaaminen mitään koulutusta alleen vaadi, päinvastoin. Se pitää vaan aloittaa. Ja parastahan tässä, kuten kaikissa muissakin harrastuksissa on se ilo ja innostus. Ja kehittyminen!

Kaivoin viime viikolla esiin Austin Kleonin pienen, mutta sitäkin inspiroivamman kirjan Varasta kuin taiteilija. Kirjassa sanotaan näin: “Kaikki varastavat ideoita ja oppivat kopioimalla mestareita. Ala kopioida sellaista, mitä rakastat. Lopuksi löydät itsesi.” Näinhän se menee. Kaikki me opimme aina paremmilta ja kokeneemmilta, sama se on luovassa työssä. Apinoidaan suosikeiltamme sitä mitä rakastetaan, ja lopulta oma tyyli hahmottuu ja muotoutuu. Inspiroituminen ja kopioiminen ovat sallittua ja suositeltavaa! Ei minun tässä vaiheessa mitään tarvitse osata, alan vaan kopioimaan lemppari taiteilijoiden töitä. Muotoja, värejä, yksityiskohtia – ihan kaikkea mitä vaan keksin.

Kirja innosti minut maalaustarvikeostoksille ja vielä samana päivänä poikkesin Hakaniemen Snow White taidetarvikeliikkeessä. Mukava myyjä auttoi sopivien välineiden valitsemisessa kun ilmoitin, että haluaisin aloittaa maalaamaan. En kuulemma ollut ensimmäinen “korona-maalaaja”. Uusia asiakkaita oli lapannut myymälässä yhtenään viimeisten viikkojen aikana!

Kun tuliterät siveltimet ja akryylivärit oli ostettu, ryhdyin samantien maalaamaan. Heti ensimmäisenä viikonloppuna valmistui seitsemän maalausta. Ja tällä viikolla tein arki-iltoina pari lisää. Uskon vahvasti että oma visio alkaa löytymään kun toistoja (ja kopioimista) on tarpeeksi alla. Huomaan nyt jo kehitystä. Uusimmat tauluni ovat jo syntyneet ilman vieressä seisovaa inspiraatiokuvaa, josta katsoa värejä tai muotoja!

 

 

Uusi harrastukseni on herättänyt tosi paljon kysymyksiä, joten päätin koota suosituimmat kysymykset yhteen!

 

Mistä olet ostanut maalaustarvikkeesi? Mistä löytyy edullisia?

Mä oon ostanut omani Snow White taidetarvikemyymälästä Helsingin Hakaniemestä. Mainio asiakaspalvelu ja hyvät hinnat! Ihan perusvärejä, -siveltimiä ja -pohjia löytyy myös esim. Clas Ohlsonilta!

 

Mitä värejä käytät?

Käytän tällä hetkellä akryylivärejä. Helppoja, monipuolisia ja aloittelijoille sopivia. Akryyliväreillä voi maalata muhkea öljyvärimäisesti tai niitä voi ohentaa vedellä ja saada aikaan kevyempää vesivärimäistä jälkeä. Akryylivärit myös kuivuvat nopeasti ja muodostavat kuivuttuaan yhtenäisen kalvon. Oikeasta maalausjärjestyksestä ei siis tarvitse stressata samalla tavalla kuin esimerkiksi öljyväreillä maalatessa.  Kerrosten maalaaminen akryyliväreillä on helppoa ja nopeaa.

 

Sekoitatko itse värejä, vai miten saat nuo kauniit sävyt maalauksiin? Miten syntyy tuo ihana persikka-rosa?

Joo sekoitan värit itse! Se on mun mielestä osa hauskuutta tässä hommassa. Valkoinen, musta ja norsunluu ovat oikeastaan ainoat, joita käytän sellaisenaan. Persikkainen rosa syntyy kun sekoittaa n. 1/6 pinkkiä, 1/6 okran keltaista ja 4/6 valkoista.

 

 

Millaiset siveltimet sinulla on käytössä?

Taidetarvikeliikkeen myyjä suositteli aloittajalle Marie´s  G1706 sivellinpakettia, johon kuului kuusi erikokoista sivellintä. Näiden lisäksi multa löytyy pari leveämpää sivellintä.

 

Paljonko hyvä “starttipakkaus” maksaa? 

Ostin ensimmäisellä kerralla

1) pieniä värituubeja sisältävän akryyliväripakkauksen

2) yhden isomman valkoisen värin (valkoista menee yleensä tosi paljon enemmän suhteessa muihin väreihin)

3) puuvillaiset akryylipaperilehtiöt kahdessa eri koossa 

4) paketti, jossa perussiveltimet

5) maalausveitsi

6) paperinen paletti-arkki, jonka päällä voi sekoittaa värejä

Näihin meni muistaakseni 65e.

 

Psst. Muutamat maalausworkshop järjestäjät myyvät “aloituspaketteja”, josta löytyy peruskamat!  mm Paint & Party ja Paints & Friends. Suosittelen muuten joskus käymään workshopissa. Mä haluan vielä joku päivä päästä abstraktin maaalauksen Paint & Wine -workshoppiin!

 

 

Millaiselle paperille maalaat?

Mulla on akryyliväreille soveltuvia puuvillaisia Canvas Pad -lehtiöitä parissa eri koossa. Näiden lisäksi oon hommannut myös kanvaasitauluja eri koossa.

 

Miten olet tehnyt vaaleanpuna-valkoisen taulusi?

Pohjan maalasin sekoittamillani eri sävyisillä vaaleanpunaisilla ja beigellä. Kun pohja oli hetken ehtinyt kuivua, puristin valkoista akryyliväriä suoraan maalaukselle ja vedin maalausveitsellä suoria vetoja. 

 

Mistä haet inspiraatiota?

Maalauksessa on aika paljon samaa kuin valokuvauksessa. Värien yhdistely, sommittelu ja kontrastien hyödyntäminen tulee mulla selvästi valokuvauksen puolelta vähän itsestään jo. Inspiraatiota haen Instagramista ja Pinterestistä suurimmaksi osaksi. Pinterest alkaa jo ehdottamaan taiteilijoita ja maalauksia, joista saattaisin pitää kun sitä on taideinspiraatioon niin paljon tullut plärättyä! Kivoja ideoita ja väriyhdistelmiä löytyy kyllä myös kun tarkkailee ympäristöä esim juoksulenkillä!

 

 

Millaisista maalauksista pidät?

Leikkisistä, abstrakteista ja kontrastisista teoksista. Murretuista sävyistä, pastelliväreistä, persikasta, beigestä, valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Tykkään ääriviivoista, yksinkertaisista muodoista. Pidän jatkumosta, siitä että joku yksityiskohta toistuu monta kertaa. Mutta samaan aikaan pidän siitä, että teos ei ole ennalta arvattava, siinä saa tapahtua kaikkea erikoista ja yllättävää. Rakastan myös naisten muotokuvia ja siluetteja.

 

Ketkä ovat suosikkitaiteilijasi?

Minua inspiroivia taiteilijoita on vaikka millä mitalla. Suosikkejani ovat mm. kanadalainen Sarah Delaney ja australialainen Laura Horn. Sellainen taiteilija, jonka töissä ja ylipäätään energiassa yhdistyy oikeastaan ihan kaikki se mitä maalauksessa rakastan on australialainen Ash Holmes. Ra-kas-tan hänen töitään, niin upeita!! Oon harkinnut monta kertaa taulun tilausta häneltä, mutta pitkä kuljetus ja tullit huolestuttaa.

 

Maalaus playlist?

Tykkään maalatessa kuunnella muiden soittolistoja ja ylipäätään semmosia biisejä, jotka ei ole itselle niin tuttuja tai joita ei tule yleensä kuunneltua. Yksi tosi hyvä painting playlist on tämä. Oon myös kuunnellut mm. The Beatlesia, Elvistä ja klassista musiikkia!

 

 

Miten uskaltaa vaan “päästää irti” ja alkaa hulluttelemaan väreillä? Itse pelkään aina, että maalaus menee pilalle!

Akryylivärien hyvä puoli on, että jos homma menee pilalle, ei muuta kuin päälle vaan! 🙂 Mä yritän aina mielessä visioida miten väriyhdistelmät ja muodot toimii keskenään, tää helpottaa selvästi. Ja välillä on kiva vaan antaa siveltimen viedä ja katsoa mitä tulee!

 

Tee sun koronamaalauksista hyväntekeväisyys huutokauppa?!

Eikä, hei ihana idea! 😀 Tuntuu kyllä todella oudolta ajatus siitä, että jollain (muulla kuin lähisukulaisella) olisi mun taulu seinällään 😀

 

 

 

xx Sara

Tags:
, ,