D8X_5354-5.jpg

 

Jäätiin viikonloppuna koukkuun uuteen jännärisarjaan, josta sainkin idean listata Netflixin jännäri-suosikkini yhteen! Ra-kas-tan dekkareita ja rikos-sarjoja! Kulutan jännäreitä niin kirjoina, tv-sarjoina kuin elokuvinakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin tv-sarjoina.

10 lempparini listalta suurin osa on varmasti tuttuja, mutta veikkaan, että joukosta löytyy muutama vieraampikin.

Jos et ole vielä nähnyt jotain näistä, käy kiinni. Huikeita sarjoja ihan jokainen!

 

D8X_5347-5-side.jpg

 

Bodyguard – Iso-Britannia painii terrorihyökkäysten kierteessä ja henkivartija David Budd ryhtyy suojelemaan sisäministeriä. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista kuin luultiin, vaan terroritekojen taustalla piilee salaisia kytköksiä. Aloitettiin tämä minisarja viikonloppuna, sairaan koukuttava!

Manhunt: Unabomber –  8-osainen minisarja kertoo Yhdysvaltoja lähes 20 vuoden ajan piinanneesta kirjepommittaja-sarjamurhaajasta. Kyseessä on FBI:n historian kallein ajojahti, joka oli vähällä jäädä tuloksettomaksi.

Black Mirror – Mihin huipputekniikka ja ihmiskunnan hienoimmat innovaatiot voivat pahimmillaan johtaan? Scifi-sarjan jokainen jakso on oma tarina, jota katsoessaan tilanne tuntuu aina ihan todellisilta, mutta samaan aikaan aivan sairaalta!

Sorjonen – Lappeenrantaan sijoittuvan jännärisarja on saanut ison kasan faneja Suomen ulkopuoleltakin. Vakavien rikosten yksikön jännittäviin keisseihin ja Sorjosen perheen arkeen pohjautuva sarja on noussut yhdeksi suosikikseni! Sarjan 2. kausi löytyy Areenasta.

Metsä – Teinityttö katoaa kylästään läheltä Ardennesin metsää. Paikallinen poliisi ja huolestunut opettaja alkavat selvittää järkyttävien salaisuuksien vyyhteä. Niin jännittävä!

Arne Dahl – Seitsemän tutkijan ruotsalainen eliittiyksikkö A-ryhmä tutkii mutkikkaita rikoksia. Porukkaan kuuluu tietysti myös yksi suomalainen! Suorastaan harmittaa, että nämä kaudet on jo koluttu.

The Blacklist – Hittisarja kertoo FBI-agentti Elizabeth Keenin ja pahamaineisen rikollisen, Raymond ?Red? Reddingtonin yhteistyöstä heidän etsiessään ja ottaessaan kiinni mustan listan rikollisia! 

Designated Survivor – Yhdysvaltain presidentin pitämän puheen aikana tapahtuneessa räjähdyksessä presidentti ja kaikki hänen muut seuraajansa paitsi asuntoministeri Tom Kirkman saavat surmansa. Selviytyjäksi valittuna Kirkman nousee Yhdysvaltain presidentiksi.

The Killing – Jälkiä Jättämättä – Seattleen sijoittuva yhdysvaltalainen rikosdraamasarja, joka perustuu tanskalaiseen Rikos-nimiseen rikossarjaan. Hyytävässä sarjassa käsitellään nuoren Rosie Larsenin murhan tutkimuksia.

Silta – Tämä ohjelma ei esittelyjä edes kaipaa. Maailman paras dekkarisarja, jos et ole vielä katsonut: KATSO!

 

D8X_5444-3.jpg

 

Samsoe & Samsoe/Zalando knit (here)

Minimum/Zalando dress (here)

Jeffrey Campbell/Zalando boots (here)

Samsoe Samsoe/Zalando jacket (here

 

xx Sara

D8X_0294.jpg

 

Palloteltiin pari viikkoa sitten podcast-aiheita. Ehdotin josko jokainen kertoisi omista oudoista tavoistaan. Sain vastaukseksi, että ihan hyvä idea, mutta jaksosta tulisi kovin lyhyt, koska sellaisia ei kuulemma oikein löydy. 

Itsehän en voinut tätä ihan täysin allekirjoittaa. Meikäläiseltähän outoja tapoja löytyy nimittäin suunnilleen kirjaksi asti 😀 Tässä niistä muutamia.

 

9 x OUTO TAPA

 

1. Kun luen oikeastaan minkä tahansa kaunokirjallisuuden lajeja, on minulla kummallinen tapa sijoittaa kirjan tapahtumat lapsuuteni asuinseuduille Lahden Jalkarantaan. Parasta, että tajusin tämän vasta viime viikolla. Esimerkiksi Kepler-kirjojen murhia on tapahtunut Jalkarannan ala-asteen parkkipaikalla ja samoin muuten Kiikunkärjen uimarannalla. 

2. Minulla on tapana pidättää  hengitystä kun avaan läppärini. Henkeä saa vetää vasta kun työpöytä siintää edessä ja kirjautuminen koneelle on onnistunut.

3. Liitutaulun raapiminen kynsillä ei minua juuri hetkauta. Sen sijaan saan kylmiä väreitä jos joku puhuu paperi suussa. Ei tavallinen kirjoituspaperi vaan esim talouspaperi tai nenäliina. Puhuminen niin, että paperin osuminen hampaisiin ällöttää. Mikä ihmeen juttu tämäkin on 😀

 

D8X_0213-2.jpg

D8X_0265-3.jpg

 

4. En ikinä suostu tyhjentämään koko kahvipannua kahvikuppiini, vaikka pannun viimeinen liru sinne erinomaisen hyvin mahtuisikin. Aina pitää jostain syystä jättää pieni tilkka kahvipannuun.

5. Luen sanoma- ja aikakauslehdet aina väärinpäin: aloitan takasivulta ja etenen etusivulle. Aina sama.

6. Kun ajetaan motaria (huom. minä en aja) saatan ajatuksissani alkaa räpyttelemään silmiäni valotolppien välissä. Kyseessä on itse kehittelemäni peli. Jokainen silmänräpäys on “auton parkkeeraus” ja tarkoitukseni on saada mahdollisimman monta autoa parkkeerattua pientareelle, valotolppia väistellen. Hahhaha miten urpolta tämä ääneen sanottuna kuulostaakaan. 

7. Saan kiksejä siitä kun käytän matkantekoon mahdollisimman vähän aikaa. Siksi lähden yleensä viime tingassa ja harppailen hiki otsalla ympäri kaupunkia.

8. Kun lähden  esim viikonloppureissuun, minulla on tapana pakata shampoot, hiuslakat, kasvoöljyt, kuivashampoot ym muovikassiin. Yleensä vielä tuplamuovikassiin. Vaikka kotona on ties kuinka monta eri kokoista meikkipussia, valitsen aina mieluiten mukaani “Alepa-meikkipussiin”. Tilava ja eristävä 😀

9. Soittaessani tuntemattomille ihmisille (esim tänään huoltoyhtiöön) aloitan puhelun aina sanoin: “Vannisen Sara tässä moi, no sellasta asiaa lähdin soittelemaan….”. Aina sama, en osaa aloittaa muulla tavalla?!?

 

D8X_0295-3.jpg

pictures: Kaisa Turunen // edit by me

 

 

Weekday jeans

Zalando/Unisa shoes

Gucci bag

Ellos scarf

knit borrowed from Kaisa

 

 

xx Sara

Tags:
,

D8X_6455-3-side.jpg

 

Nyt se mokoma flunssa sitten lopulta saavutti meikäläisenkin. Inhottavaa! Pari päivää mennyt vuodelevossa sarjamaratonien ja inkivääriteen parissa. Tänään pääsin jo pystyyn.

Vaikka hommia jää jatkuvasti rästiin ja paikallaan makaaminen alkaa jo parissa päivässä hajottamaan, voi flunssapäivistä löytää jotain hyvääkin.

Tehtiin sairastelupäivänä yhtä suosikkiruokaamme: Thai kookos-katkarapukeittoa. Tosin puolitettiin vesimäärä ja skipattiin nuudeli. Syötiin keitto tällä kertaa kastikkeena riisin kanssa!

Flunssan hyviä puolia on myös uudet sarjalöydöt. Ja se, että poikaystävä uhrautuu myös makoilemaan illat sohvalla! Ollaan katsottu HBO:lta Who is Americaa (apua mikä myötähäpeäsarja!) ja Netflixistä Metsää sekä Black Listiä.

En tänään vielä uskaltautunut työhuoneelle. Yksinäisyys kuitenkin tökki sen verran, että tulin läppärini kanssa naapuriin Elisalle. Tilattiin sushia ja istuttiin työpöydän ääressä verkkareissa ja villasukissa.

Tämä ilta vielä tosi iisisti, huomenna paremmalla draivilla!

Ps. yhteinen tekijä näiden muutaman päivän takaisten asukuvien kanssa on nuo lukulasit, jotka löytyy myös tällä hetkellä päältä. Hah!

 

D8X_6458-2.jpg

D8X_6493-4.jpg

D8X_6605.jpg

D8X_6538-3.jpg

pictures: Jossu Rontu // edit by me

 

Minimum/Zalando faux fur

Pure Cashmere/Zalando knit

Weekday jeans

Louis Vuitton sneakers

 

 

xx Sara

Tags: