Upin muistolle

Vitsi mä oon ollu tänään tehokas. Oon siivonnu ja pessy ikkunoita ja vaikka mitä! Päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti se kun päätin valmistaa töistä palaaville oikein kunnon kotiruokaa. Menu koostui itsetehdyistä lihapullista, perunamuussista, sämpylöistä ja fetasalaatista.

Noh kun neljäksi olin sitten kattanut oikeen viimisen päälle ja sapuskat oli melkein jo lautasille aseteltu, niin ei tietenkään ketään ilmestynyt vielä tuntiin 😀 Kyttäsin ikkunasta ja soittelin perään että mikä kestää, mutten paljastanu mun huikeeta ylläriä kelleen.

Ruuat oli jo ihan kylmiä ja ärsytti kun jengiä ei näkyny missään vaikka neljäksi olivat luvanneet kotiutua…. mikroon saattoi lähteä jäähtyneiden sapuskojen inspaama marttyyriviesti hahahaha

Päivällä kävin Jannin kanssa Carosissa. Päällä näkyi nahkahousua ja safaripaitaa

Äsken oltiin perheen kanssa sivistämässä itseämme Kymi sinfonietan konsertissa. Sai taas vedet sillmissä nauraa tossa kotimatkalla kun me musikaalisesti lahjattomat analysoitiin äsken nähtyjä esityksiä 😀 “joo kyllä se toka kappale oli haastava kun siinä sitä jousta hypytettiin silleen”. No ei mutta oli ihan mielettömän hieno konsertti ja oli kiva käydä pitkästäaikaa!

Tags:
26 Comments
  • hanneli
    Posted at 23:37h, 27 May

    haha oot söpö :)no mitä sait palautetta yllätyksestä, tykättiinkö? miks aina käy just tollai ku haluaa jonku yllättää niin sitte ite joutuu ootteleen kärsimättömänä:D

  • hanneli
    Posted at 23:37h, 27 May

    haha oot söpö :)no mitä sait palautetta yllätyksestä, tykättiinkö? miks aina käy just tollai ku haluaa jonku yllättää niin sitte ite joutuu ootteleen kärsimättömänä:D

  • LLL
    Posted at 23:44h, 27 May

    mistä safaripaita!!?? 🙂

  • iipu
    Posted at 23:50h, 27 May

    aivan ihana asu! kyllä lämpenin nyt 😉
    mulle on käyny just samalla lailla ku sulle. ku päättää yllättää niin porukka on joko myöhässä, ne on jo syöny jotain, niillä ei oo nälkä tai sit ne valittaa, että jääkaapis olis ollu sitä kanakeitto vielä jota olis voinu syödä ihan hyvin…

  • iinS
    Posted at 23:56h, 27 May

    :—————D
    ihana, ykskään ei lämmitä !

  • ystävällinen hei
    Posted at 00:15h, 28 May

    Jep mäkin tein just viikko sitten kunnon ruuat koko perheelle ja puolet oli tunnin myöhässä 🙁 Olin perunarucolasalaatti vähän mönjäistä.

  • DaisyLine
    Posted at 00:59h, 28 May

    mmmmm what a delicious things 😀 you bag is very nice 🙂 btw there is sushi in my new note 😉

  • Sadie
    Posted at 07:19h, 28 May

    Vitsit mä repesin tohon mikroviestiin. 😀 Ihana Sara!

  • Shapa
    Posted at 07:45h, 28 May

    Mistä toi laukku on? Tosi kivan näkonen! (:

  • Katzah
    Posted at 08:01h, 28 May

    Kiva asu, tykkään tosta safaripaita ja nahkahousujen yhdistelmästä. Kaulakoru sopii tosi hyvin!
    http://katzah.blogspot.com/

  • eevi
    Posted at 11:51h, 28 May

    seurusteletteko Jompen kanssa vielä? Hänestä vain ei ole kuulunut pitkään aikaan blogissasi mitään..

  • Tee
    Posted at 12:36h, 28 May

    Upi rulez!!
    http://alennuksia.com

  • Naomi
    Posted at 12:50h, 28 May

    Great outfit! Lovin your blog 😀
    http://fashion-in-pictures.blogspot.com/

  • Aurora
    Posted at 13:34h, 28 May

    No miten kävi sitten yllätyksen kanssa?? Olivatko ylättyneitä? Teitkö noi sämpylätkin ite vai mistä ne on? Näyttävät niin hyviltä 🙂
    http://weeklyfashionreview.blogspot.com

  • -Sa]
    Posted at 13:37h, 28 May

    Jooo mullaki yleensä tollaset yllätykset epäonnistuu 😀 Hyvä toi lappu mikros 🙂

  • nuppi
    Posted at 13:56h, 28 May

    Ootko vielki muka 20-vuotias niinku tossa sivujen reunassa lukee?

  • sara.tickle
    Posted at 15:04h, 28 May

    hanneli, haha no niimpä aina käy noin! 😀 iha hyvät palautteet tuli kyllä
    LLL, Vila!
    iipu, voi kiva kiitos 🙂 hahaha toi kanakeittovalitus-kohta on ainaki ihan suoraan meidän äidin suusta :DD
    iinS, haha
    ystävällinen hei, voi eeei 🙁
    DaisyLine, thaanks! oh gotta see it :)!
    Sadie, haha 😀
    Shapa, Vero modasta laukku, kiitti 🙂
    Katzah, kiva kuulla! kiitos 🙂
    eevi, se olen kuitenki meikä joka tätä blogia kirjottaa, ei jompe 🙂 sanoin jo aiemminkin että vietetään kesät eri kaupungeissa niin ei vamaan kuulu jatkossakaan siitä mitään!
    Tee, upi meni sanattomaks. mikä lintu?
    Naomi, thank you 🙂
    Aurora, sämpylät on esipaistettuja! joo kyllähä ne sitte yllätty vaikka mä olinki maassa 😀
    -Sa], hehe sitä on liikkeellä
    nuppi, aauts näytänkö mä jo vanhemmalta, edellee 20 kyllä. muutos ikään tulee vasta joulukuussa

  • eevi
    Posted at 16:40h, 28 May

    Miksi ihmeessä vietätte kesät eri kaupungeissa? Voi olla kyllä liian henkilökohtainen kysymys, mutta kysyinpä kuitenkin! 🙂

  • maidelin
    Posted at 17:28h, 28 May

    Ihana postaus!:) Nää postaukset, jossa on ruokakuviakin, on just parhaita;) Ja niin tiedän tunteen tuon ruokajutun suhteen..vaikka harvoin perheelle laitankin ruokaa.
    No oliko tyypit lämmittäny?

  • päivikki
    Posted at 17:46h, 28 May

    mistä sie noita nahkahousuja löydät? itse oon yrittänyt etisä,mutta ei..annahan vähän vinkkiä,mistä aloitan etsinnän! kiitos 🙂

  • sara.tickle
    Posted at 18:02h, 28 May

    eevi, miksi IHMEESSÄ 😀 no ehkä kesät mennään sen mukaan misä on kesätöitä? vai mitenkä
    maidelin, hehe kiitti! mun valvovan silmän alla ykskään ei lämmittäny :D!!
    päivikki, lindexistä noi on 🙂

  • Sini87
    Posted at 18:34h, 28 May

    Millon teillä meni poikki Jompen kanssa? 🙁

  • heips
    Posted at 19:29h, 28 May

    asiasta ihan johonki muuhun ku postauksen sisältöön. minua kiinnostaisi tietää millanen pääsykopäivä sulla oli kun hait lappeenrantaa? tai oliko kirjallinen tentti millainen? mietin hakemista kyseiseen koulutusohjelmaa ens vuonna,ois hauska tietää mitä on luvassa jos päätän hakee sinne. 🙂

  • fashionfashion
    Posted at 16:47h, 12 June

    sul o aina ihania vaatteita!! mut mistä oot ostanu ton kyseisen paidan mikä sul o täs postaukses päällä? 🙂

  • eva
    Posted at 19:52h, 20 May

    you are nice, but what is best is your smile ! 🙂

  • CzsEiYpSdFSdrUsg
    Posted at 15:38h, 15 July

    Incredibly beneficial delaits. I hope to figure out a great deal far more posts soon!|I discovered your weblog site web site on bing and appearance several of the early posts. Preserve inside the major notch operate. I not too long ago extra up your Rss to my MSN News Reader. Searching for toward reading a good deal additional from you obtaining out at a later on date!?-|I’d should seek the advice of with you right here. Which is not some thing It’s my task to do! I like studying an report that could get people today to think. Also, a lot of thanks for permitting me to comment!|