Tänään oltiin tosiaan noitten tyttöjen kanssa Lahdessa. Ohjelmassa oli kaupoilla ja kirppiksillä kiertelyä, hyppyrimäkien fiilistelyä, perusherkuttelua sekä mun lapsuuden kodin maisemissa pyörähtämistä (joista jälkimmäisin puoliväkisin:D)

Ensin hengailtiin kaikki yhdessä keskustassa ja käytiin syömässä. Päällä mulla oli H&M:n silkkitunika, buutsit ja farkkupaita, kirppisvyö sekä Tokiosta ostettu takki

Tämän ansiosta mun suussa maistu koko päivän sibuli, täänks

Suruksemme huomattiin että maailman paras jätskibaari, Ice Kiss oli lopetettu! Jäätelöä oli saatava, vaikka olikin pirun kylmä, joten istahdettiin Spice iceen turkkarijäätelöille 🙂

Sillävälin kun Sanni taisteli liikuntafysiologian tentissä, me nolattiin itsemme hyppyrimäillä 😀

“Kyl oli hyvä hiihto jätkät”

Olihanse pistettävä Harri Olli kalpenemaan meidän hyppysuorituksien rinnalla

Sara hyppyrinnokalla

Viimeisenä vielä meidän lempihyppääjä, jonka hyppysuorituksia me selostettiin videolle 😀

Että semmonen reissu. Kyllä sai taas nauraa ja tuli tehtyä kivoja edullisia löytöjäkin 🙂

Tässä tulee mun tän hetken lempparibiisi

Pitkä koulupäivä, jonka jälkeen kirjaston ja postin kautta päikkäreille. Alunperin suunniteltu 20minsaa venyikin sitte 2tunniksi. huuuups. Kerrassaan mahtava päivä 😀

Kaivoin tänään mun olkihatun sängyn alta. Jospa pääsis kohta käyttämään 🙂 (keskiviikoksi luvattu -22c jjoooooo). Mites teihin iskee olkihatut? Onko monilla oma tai meinaatteko hankkia kesäksi?

Tässä vielä kukkapaita, joka mulla oli tänään päällä 🙂

Tässä tulee tän päivän toimettomuuden tiivistävä biisi

Huomena lähdetää Outin, Lotan ja Sannin kanssa extempore-reissulle Lahteen. Sannilla on joku avoimen tentti, joten me lähdetää seuraksi kattelemaan hyppyrimäkiä ja kauppoja. En ookkaan vanhassa kotikaupungissani vuoteen käynyt!

PS. Edelliseen postaukseen oli tullu paljon päiväkirjoja ja kommentteja! Tosi kiva, että jaksatte kirjotella vielä. Tää suosikkiin muutto on verottanu tota kommenttipuolta aikalailla, mikä on musta ikävää 🙁 On kiva saada kysymyksiä ja palautetta sekä kuulla teidän mietteitä kirjotuksiin liittyvistä asioista! Tohon järjestelmään on muuten tulossa pikapuolin sellanen muutos, ettei sähköpostiosoitetta tarvitse enää kommenttia kirjottaessa lisätä!

Eipä mulla muuta, muistakaa katsoa 40 päivää 40 yötä klo21 subilta!!

Tänään oli kyllä onnistunut aamu! Heräsin kymmeneltä, en lähtenyt Jompen kanssa lenkille vaan jatkoin löhöilyä, otin hedelmiä ja jugurttia sänkyyn ja katsoin elokuvan 27dresses. Luuuv! Löhöilyaaltoa seurasi toinen löhöilyaalto, jonka jälkeen lähdettiin kaupungille.

Heitin päälle farkkupaidan ja kirppisbleiserin

I Will Kill Youuuuuuuuuuu

Jompe osti uuden lompakon

Kaupungilta suunnattiin suoraan salille

Kävin testaamassa uuden pumpin! Kaks sanaa: perhanan kyykyt!!!!!!!!!!!! 😀 Onko kuinka moni känyt uudessa ohjelmassa? Musta oli meinaan aika rankka setti. Okei mulla oli kyllä tosi heikko/huono olo koko tunnin ajan, että en tiedä johtuko siitä. Täytyy alkuviikosta käydä kokeilemassa uudestaan!

Nyt tarviin jotai ruokaa ja sitten käydään katsomaan Stieg Larssonin trilogian viimistä elokuvaa: Pilvilinna, joka romahti. Mä oon ihan täpinöissäni! Rakastuin niihin edellisiin, joten oon varma että tän kanssa käy samoin! Mutta sitä ennen viikon liikuntoja!

– Liikuntapäiväkirja –

Kuva Nike.com

Maanantai:

treeni: Bodypump + 25min vatsa/selkätreeni

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Tiistai:

treeni: –

hyöty: –

Keskiviikko:

treeni: Juoksulenkki 1h 20min

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Torstai:

treeni: –

hyöty: 3h siivousta, 5km pyörällä polkemista

Perjantai:

treeni: Juoksulenkki 1h40min

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Lauantai:

treeni: Juoksulenkki 1h

hyöty: –

Sunnuntai

treeni: Kuntopyörässä 10min, Bodypump 60min, vatsoja/selkää 10min

hyöty: –

Tällä viikolla en oo jaksanu raahautua oikeen salille… oon vaan fiilistelly noita kevätpäiviä ja vetäny lenkkiä. Noh päätettiin Lauran kanssa, että kokeillaa ensviikolla kaikkia uusia tunteja meidän salilla! Saa tää munki ykstoikkonen päiväkirja jotai potkua.

Nyt hei niitä teidän liikuntoja kehiin. Ois kiva nähdä tänään mahdollisimman monen liikuntapäiväkirja!  Joten oli täynnä tai vähemmän täynnä, anna palaa! 🙂