*Hiukset yhteistyössä Salon Noir/Simon kanssa

Kaipaan paksua tukkaa. Tätä lausetta toistelin alkuvuodesta kampaajalleni Simolle. Edelliset teippipidennykset otettiin pois 1,5 vuotta sitten ja elo ilman niitä on ollut varsin mutkatonta, kunnes viimeaikoina oma hiirenhäntäni on alkanut ahdistamaan. Asia päätettiin korjata, kun viikko sitten istahdin järkyttävän innoissani luottokampaajani tuoliin. Kohta minulla olisi paksut hiukset, iik!

Paikalla oli valokuvaaja tekemässä operaatiosta juttua lehteen, mutta kuvista tuli niin kivoja, että pyysin kuvia päätin jakaa ne myös täällä! 🙂

Salon Noir on upea paikka. Tänne astuessa tekee heti mieli käydä sisustusostoksilla ja laittaa oman kämpän lattia uusiksi. Samassa tilassa sijaitsee vielä Vin Vin -viinibaari, josta saa esim. kätevästi tilattua lasillisen viiniä mikäli hiusten lopputulos alkaa pelottamaan liikaa 😀 Olen muuten elävä esimerkki tästä, nimimerkillä vaaleanpunainen väri päässä ja viinilasi kädessä 😀

Toisin kuin aikaisempien kampaajieni kanssa, tällä kertaa oma tukkani värjättiin halutun väriseksi ja kohta pidennykset perässä. Hiuksista ei tehty siis pidennysten värisiä, vaan molempiin luotiin Simin väreillä aivan uusi kylmän vaalea, harmaaseen taittava sävy (tyvi: 8/1+9/16 +3% latva: 12/16+6%)! Pituutta pidennyksillä ei ollut sitä 50cm mitä joskus aikaisemmin, vaan tällä kertaa päähän liimattiin 40cm Balmainin pidennykset! Uusi väri ja sopiva pituus, tässä syyt, miksi lopputulos näyttää varsin luonnollisilta!

Balmainin suolasuihke=parasta.

Ja valmista! Ja sitten kävelinkin loppupäivän kaupungilla ikkunoiden ja peilien edessä hidastellen sekä hiuksia varsin tihein väliajoin puristellen 😀 Haluaako joku muuten vastata, että miksi ihmeessä peilistä itseään peilatessa pitää aina näyttä todella ylimieliseltä? Vai olenko se vaan minä?


Pidennykset ovat toimineet kuin unelma! Ne on vielä sijoitettu niin loistavasti, etteivät ole lainkaan tyypillisten kampausteni tiellä. Ainoastaan föönaukseen saa varata kärsivällisyyttä ja tupla-ajan, mutta harvemmin sitä tulee käytettyäkään. Hiukset eivät myöskään rasvoitu kovinkaan helposti eli joka päivä ei tosiaankaan tarvitse pestä.
Mitäs siellä ollaan mieltä lopputuloksesta?
Oletteko huomanneet selvää eroa nykyisen ja edellisen tukkani välillä?
 

Pictures: Rainer Geselle

T.Sara

Viikonloppu, jihu! Sain juuri kämpän siivottua ja ostinpa viikonlopputäpinöissäni kimpun keväisiä perjantaitulppaanejakin. Tänään mennään poikaystäväni kanssa siskolleni yökylään 😀 En tiedä miksi naurattaa, tässä on vaan jotain tosi liikuttavaa. Yökyläily on ehkä siisteimpiä juttuja mitä tiedän. Hyvää ruokaa, juorupäivitystä ja vanha kunnon siskonpeti lattialle. En tiedä miksi, mutta nukun vielä makoisimmat yöuneni yökylässä!
Ei mulla muuta kun nauttikaa ihanat viikonlopusta ja noista auringonsäteistä! 🙂

Ps. en kyllästy uusista hiuksistani iloitsemiseen vielä hetkeen haha



WEEKEND! I just finished cleaning the house and next I’m heading to my sister’s place. Long time no see – sleepover time!! I love sleepovers!! 😀 But, yeah, just wanted to wish you guys a great weekend 🙂 
Ps. I just love my new hair!! 
 
T. Sara

1kpl leveitä hymyjä uuden tukan kunniaksi!! Kääääk! Luottokampaajani Simo ylitti odotukset ja varmaan itsensäkin, taas. Päässä on varsin tuuhea, mutta luonnollisen oloinen kasa Balmainin teippipidennyksiä sekä ihana, tuhkainen, aavistuksen harmaaseen kääntyvä väri. Sydän!
Tyypillisesti kukaan muu ei varmaan edes huomaa suurta eroa, kun taas meikäläinen täällä puristelee tukkaa 20 sekunnin välein ja hidastelee jokaisen ikkunan ja peilin ohi kulkiessaan. Voin vaan kuvitella kuinka itserakkaalta näytinkään äskeisellä kaupunkireissullani 😀
Naureskeltiinkin tossa, että muiden leikellessä long bobeja, meikän hiuksiin lyödäänkin lisää pituutta. Edelläkävijä vai ihan vaan jäljessä? Ööh, se jälkimmäinen 😀 Hiustrendit on kyllä asia, jonka orjallinen noudattaminen ei ole minun heiniäni, nimimerkillä otsatukka suunnilleen 2-vuotiaasta asti. Visioin tänään jo tulevaa kesätukkaanikin. Päätin, että pidetään lisäkkeet ja napsitaan mulle paksu polkka!

jacket Monki* / shirt Monki* (*=gifted)

 
*hiukset yhteistyössä Salon Noirin/Simon kanssa
NEW HAIR IS HEREEEE! Long hair, finally! Love it! I’ve been smiling the whole day. Can’t believe it’s really mine (well actually, it’s not all mine, we’re talking about Balmain hair extensions here, but yeah, anyway :D)

Picture by Kaisa/Si Moda

T. Sara