DSC_0955-4.jpg

 

Joku ehkä muistaa kun avasin laukku-unelmiani? Sain tosiaan valmistumisen kunniaksi valita itselleni mieleisen laukun. Paras lahja ikinä?!

Laukkukokoelmastani uupuu crossbody-laukku. Pieni, kevyt ja sopivan arkinen malli. Sellainen, johon mahtuu pieni lompakko, avaimet, puhelin ja huulirasva. 

Pinterestin laukkukollaasini oli täynnä mokkaa, samettia ja Chanelin Boy Bagia. Alkoi olla selvää mihin malliin kallistuisin – Boy Bag it is. Kyseessä on sen verran arvokas laukku, että päätettiin maksaa tämä vanhempieni kanssa puoliksi.

Järkeilin, että on varmaankin syytä ostaa mahdollisimman klassinen malli. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen Chanel-laukkuni. Päädyinkin mielessäni klassiseen tikkaukseen ja kultaisiin yksityiskohtiin. Koska Suomesta kyseistä laukkua ei löydy, enkä halunnut ostaa sitä käytettynä, päätin odottaa seuraavaan Pariisin reissuun.

Paitsi että näin ei käynyt. Mentiin nimittäin eilen veljeni vaimon kanssa käymään Della Margassa. Chanelin osastolla näkyi vaan pastellisävyjä, eikä sitä tiettyä ollut kuulemma saatavilla. Myyjä lupasi kuitenkin kiikuttaa muutaman tumman vaihtoehdon takahuoneesta.

 

DSC_0969-3.jpg

DSC_1007.jpg

 

Ja sitten tämä tuotiin eteeni. En ollut ikinä kyseistä laukkua nähnyt, mutta se oli samettipäällysteineen kuin sekoitus Pinterest-kollaasini kuvista. En halunnut enää kultaista hihnaa, enkä ainakaan klassista nahkatikkausta. Minä halusin tämän, enkä mitään muuta.

Samettipinta näyttää mustalta, mutta siinä on aavistus tummansinistä. Ylhäältä päin katsottaessa se näyttää tummansiniseltä, mutta edestä mustalta. Arkinen, mutta toimii myös juhlissa. Laukku on tavallaan klassinen, muttei kuitenkaan. Kuvastaa mielestäni ihan täydellisesti tyyliäni! Ihan meikäläinen!

Mitäs siellä tykätään? 🙂

 

DSC_1026-5.jpg

 

// The graduation present is finally here! My very first Chanel bag!! OMG! Not the most classic choice, but I just couldn’t resist this black n’ blue velvet Boy Bag that I found from Helsinki <3 

 

xx Sara

XQ3A2865.jpg

XQ3A2791.jpg

XQ3A2630.jpg

XQ3A2843.jpg

XQ3A2648.jpg

XQ3A2734.jpg

XQ3A2879.jpg

XQ3A2991.jpg

Pictures: Svante Gullichsen

cap If x Weekday

backpack if x Weekday

 

Heijastin, tuo yksinkertainen asia, joka kuitenkin niin monesti unohtuu. Myös allekirjoittaneelta.

Välillä on jalankulkijana hyvin vaikea hahmottaa tilannetta kuskin silmin. Se, että sinä näet auton, tai että auton valot osuvat sinuun, ei välttämättä tarkoita, että autoilija itse on huomannut sinut. Autoilijan tai pyöräilijän on todella vaikea nähdä yhtään mitään pimeällä säällä. Näkyvyyttä pahentaa entisestään märkä asfaltti.

Sen ei aina tarvitse olla päällystakkiin hakaneulalla kiinnitettävä, narun päässä roikkuva nalle tai lumihiutale, se voi olla myös jotain muuta. Esimerkiksi heijastinpintainen takki, lippis tai reppu.

Se ei vaadi paljoa, mutta antaa sitäkin enemmän. Muistakaa käyttää heijastinta. 

 

 

// Safety comes first. Always. Remember to use safety reflectors! 

 

xx Sara

Tags:

DSC_5873-2.jpg

Istuttiin poikaystäväni kanssa Bar 9:ssä torstai-iltana. Hesari oli jaettu puoliksi ja molemmat olivat uppoutuneet omiin puolikkaisiinsa. Dippasin ruiskolmiota soppaani kun huomioni keskittyi hetkeksi toisaalle. Puhelimeni näyttöön ilmestyi valo ja gmailin push-ilmoituksen otsikossa luki näin: Onneksi olkoon! Olet Zaland Style Iconsin paikallinen voittaja kategoriassa Female Style Icon of the Year. Ruiskolmio Tom Yum Kung keittoineen oli vähällä mennä väärään kurkkuun, kun kolmannella lukukerralla lauseen lopulta sisäistin. Liu’utin puhelimeni välittömästi poikaystäväni hesarin päälle ja osoittelin näyttöä vaan sormella kykenemättä sen kummempiin sanavalintoihin.

Siinä hetkessä tajusin, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun voitan jotain blogillani! Olen ollut seitsemän vuoden aikana ehdolla lukuisia kertoja erilaisissa kategorioissa, aina muodista hyvinvointiin, mutta voitto ei ole vielä koskaan kolahtanut omalle kohdalleni. Eikä tämäkään nyt vielä virallisesti koko kilpailun voitto ole, mutta paikallisessa sarjassa nyt kuitenkin 🙂 

Sain jälkeenpäin kuulla, että kisa oli Suomen päässä todella tiukka ja se ratkesi lopulta lukijaääniin. Huh. En voi muuta kuin kiittää teitä tyypit. Ette uskokaan miten hyvän mielen olette minulle (jälleen kerran!) saaneet. KIITOS <3

Tänään starttaa siis toinen, viikon mittainen äänestyskierros, jossa on mukana kaikki pohjoismaiden voittajat (terve mitä nimiä!)! Lopulliset voittajat julkistetaan ensi kuussa Kööpenhaminassa järjestettävässä gaalassa. Teidän lukijoiden äänillä on jälleen todella suuri merkitys, ja siksi pyytäisinkin teitä äänestämään meitä Suomen ehdokkaita, sillä nyt jos koskaan on aika näyttää, että täälläkin osataan! Best Style Icon Male sarjassa on mukana Suomesta Arttu ja Best Newcomerina kilpailee Janita. Huikeita tyyppejä molemmat! Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan peräti 1000 euron arvoinen lahjakortti Zalandolle.

Äänestämään pääset TÄÄLLÄ. Me arvostetaan teidän tukeanne ihan älyttömästi. Jättimäinen kiitos jo etukäteen kaikille <3

DSC_5871-side.jpg

DSC_5845.jpg

DSC_5865-5.jpg

Pictures: Elisa Lepistö // Make up: Nina Söderling

 

Dress Zalando (here*)

heels Zalando (here*)

bag H&M

(*adlink)

 

// OMG. They told me last week that I WON (??) the Female Style Icon of the Year/Finland on Zalando Nordic -awards. WHAT?! When it comes to blogging it’s my first won ever. I’m so thankful for you guys, thank you so much for believing in me. The next round is international and you can vote for our Finnish team here!  

 

xx Sara

Tags: