Älä katso enää sarjoja sängyssä ennen nukkumaanmenoa

Iso epäonnistuminen. Tosin kuuntelen myös podcasteja ja äänikirjoja iltasella, mutta sarjoja menee edelleen. Kamala tapa, tästä pitäisi päästä eroon.

Ota vastaan esiintymiskeikkoja

Jos esiintymistä ei tee säännöllisesti, saattaa jossain vaiheessa hommasta tulla niin pelottavaa, ettei sitä uskalla tehdä enää ollenkaan. Tänä vuonna olen totta tosiaan esiintynyt ja käynyt luennoimassa enemmän kuin aikaisempina vuosina. Esiintymiset liittyvät lähes aina valokuvaukseen, brändimarkkinointiin, yrittäjyyteen ja someen. Keikkoja on ollut mm. A-lehdillä, ammattikorkeissa ja Roschierilla.

Säästä ja tee enemmän sijoituksia

Oh yes! Tililtäni on lähtenyt jo usean vuoden ajan joka kuukausi x-määrä rahastoihin, mutta tänä vuonna halusin tehdä suurempia siirtoja. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa aloitin osakesijoittamisen ja siirsin säästötililtäni ison prosentin rahastoihin. Kasvatin myös radikaalisti rahastoihin sijoitettavaa kuukausierääni. 

Liiku enemmän luonnossa

En nyt voi sanoa, että tätä säännöllisesti vieläkään harrastaisin, mutta tänä vuonna luonnossa tuli kyllä vietettyä aikaa. Toisina aikoina enemmän, toisina vähemmän.

 

 

Aloita kiitollisuuspäiväkirja

Paras päätös ikinä! Tämä kirja on tuonut niin paljon iloa, ettette uskokaan!

Tee yksi ekopäätös joka kuussa

Aloitin vuoden 2018 jokaisen kuun ottamalla käyttöön uuden ekologisemman tavan toimia arjessani. Aloin mm. kierrättämään tarkemmin, kannoin kangaskassia mukana ja kieltäydyin kauppojen muovipusseista, vaihdoin ekosähköön, punnitsin hedelmät ja vihannekset ilman muovipusseja, hommasin kuukupin, pidin pitkän ostolakon, aloitin maksamaan lentojen kompensaatiomaksuja, pyrin nollaamaan ruokahävikin ja ryhdyin ympäristölahjoittajaksi. Aion jatkaa tätä perinnettä myös ensi vuonna.

Osta oma asunto (mieluiten Kalliosta tai Vallilasta)

Check! Tarjous meni läpi tammikuussa ja asunto ostettiin Torkkelinmäeltä/Kalliosta helmikuussa!

Nuku 8h yössä

En kyllä voi sanoa onnistuneeni tässä ainakaan jokaisena päivänä. Unet jää yleensä 7-8h välille, edelleen.

Telttaile

Tämän vuoden telttailut: yksi yö teltassa. Ei mikään menestystarina 😀 Ensi vuodelle suunnitteilla siistejä telttareissuja!

Osta sijoitusasunto

Eih! Ensi vuonna uusi yritys!

 

 

Tee parempi tulos kuin edellisenä vuonna

Tälle tavoitteelle myös vihreää valoa. Aikamoinen vuosi pienenpienelle yritykselleni!

Perusta Oy

Check! Hommasin myös uuden ihanan kirjanpitäjän!

Lähde road tripille

Meidän master road trip kosahti tänä vuonna aikatauluongelmaan ja siirtyi seuraavalle kesällä. Jos onnekkaita ollaan, saadaan ensi kesälle kaksi pidempää road trippiä!

Osallistu ja lahjoita hyväntekeväisyyteen

Sanotaan, että tästä onnistui puolet: lahjoittanut olen, mutten juuri osallistunut sillä tasolla, mitä vuoden alussa ajattelin. Ryhdyin Planin lisäksi kuukausilahjoittajaksi Greenpeacelle ja järkkäsin pari hyväntekeväisyystempausta. Unelmani olisi joku päivä päästä Vietnamiin tai Peruun tapaamaan Plan-kummilapsiani!

Aloita kutomaan

Näin jo itseni hörppimässä iltateetä ja kutomassa olkkarin sohvalla kun tämän tavoitteen keksin, mutta plääh. Pieleen meni. Miten paljon innostuin Yes Girlin #villasukkahaasteestakin, mutten kertakaikkiaan saanut aikaiseksi hommata välineitä saatika verestää kutomistaitojani. Ensi vuonna uusi yritys!

 

 

Perusta omat sivut

Asiaa ehdin hautoa päässäni jo pitkään, mutta vasta lokakuussa uskalsin tehdä lopullisen päätöksen. Tämä tavoite kuitenkin onnistui!

Käy säännöllisesti kasvohoidossa

Paras päätös ikinä. Kerran kuudessa viikossa käyn makuulle kosmetologini penkkiin ja nautin koko 60 minuutin edestä!

Mieti jokaisen lentomatkan kohdalla, onko se todella tarpeellinen.

Lentoja tälle vuodelle kertyi useampiakin, mutta jokaisen lentämistä vaatineen matkan kohdalla on pohdittu ja harkittu pitkä tovi. Ja mikä tärkeintä: jokaisesta reissusta olen ottanut ihan kaiken irti. Lapin reissut taitettiin tänä vuonna junalla ja onnistuin niputtamaan muutaman Eurooppaan suuntautuvan, ja pari Väli-Amerikan reissua yhteen niin, että selvittiin vain yksillä lennoilla. Tänä vuonna kieltäydyin yhteensä 17 lentoa vaatineelta duuni/pressireissulta. Suosin suoria lentoja ja maksoin lennoistani kompensointimaksuja (tai laitoin asiakkaat maksamaan ne). Onnistuin korvaamaan 5 reissua Skypellä ja muotiviikkojen näytökset tsekkasin tänä vuonna somen välityksellä sen sijaan, että olisin ollut livenä paikan päällä. 

Joogaa säännöllisesti

Hävettää, en tosiaankaan joogannut säännöllisesti. Ensi vuodelle hommaan kyllä vuosijäsenyyden!

Vietä mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa. Pyri olemaan läsnä.

Vuosi 2018 oli raivaa aikaa perheelle ja ystäville -vuosi.  Spontaanit peli-illat, yhdessä treenaaminen, iltapalatreffit ja lukuisat viikonloput perheen kanssa. Sama tulee jatkumaan ensi vuonna, must!

 

kuvat: Janni Ehari

 

Vietä mahdollisimman paljon aikaa mökillä

Ei nyt ihan sitä mitä suunnittelin. Kävin mökillä tänä vuonna vain kahdesti. Lyhyitä visiittejä molemmat.

Lue enemmän

Kyllä! Kirjoja on tullut ahmittua hyvällä tahdilla. Lukeminen on parasta!

 

 

xx Sara

 

 

Just nyt tässä tilassa, tuon nahkatuolein varustellun valkoisen pöydän ääressä, istuskelee aika onnellinen typy.

Me onnistuttiin. Löydettiin uusi IHANA toimistotila, saatiin 12 tyyppiä kasaan ja hoidettiin vielä muutto – kaikki tämä yhdessä viikossa!

Arelan vanha vaatemyymälä muuntautui pienillä purkutoimilla näppärästi toimistoksi. Seinään kiinnitetty vaaterekki päätettiin pitää paikoillaan (tulevia blogikirppiksiä ajatellen!) samoin isot lattiasta kattoon ylettyvät peilit. Ne tuovat huoneisiin kivasti tilan tuntua!

Toimisto muodostuu käytännössä kolmesta tilasta ja työpöytiä löytyy näistä jokaisesta. Välitilaan rakennettiin keittiö: vanhan sovituskopin kohdalle tuotiin jääkaappi ja vaatehyllyt täytettiin keittiötarvikkeilla. Pari ovimattoa ja jatkojohto käytiin ostamassa, muita hankintoja ei tarvinnutkaan tehdä. Selvittiin helpolla.

Rakastan valkoisia pintoja ja kaarevaa isoa ikkunaa. “Skumppakärry”, Elloksen värikkäät matot ja Hakolan vaaleanpunainen samettisohva (sama löytyy meiltä kotoa vihreänä!) ovat ikisuosikkejani. Ja mikä parasta, meillä on oma piha! Saadaan sinne keväällä istutuksia ja puutarhakalusteet – ääk!

Jos tallailette joskus ohi niin tulkaahan moikkaamaan! 🙂 Ja jos bongaatte jotain, minkä ostopaikka kiinnostelee niin laittakaahan kommenttia. En merkannut nyt kuvien alle mitään!

 

         

 

 

xx Sara

Tags:
,

sara_2006.png

*Kaupallinen yhteistyö: Segafredo

 

 

Segafredo ja designinsa uudistanut Pausa haastoivat minut kertomaan oman tarinani siitä miten aikoinaan kiinnostuin muodista ja pukeutumisesta. Mistä kipinä blogin aloittamiseen lähti? Miten kiinnostuin valokuvauksesta? Miten olen päätynyt tähän pisteeseen ja näihin hommiin? 

Niinpä keitin kahvit ja ryhdyin kirjoittamaan (ja muistelemaan IRC-gallerian salasanaani…).

Minulle on jo alakouluikäisenä ollut luontevaa ilmaista itseäni pukeutumisella. Sain jo varhain itse päättää omista vaatteistani ja asuistani. Voitte vaan kuvitella, millaisissa asukokonaisuuksissa tuli viiletettyä, haha.

Sitten tuli vaihe, kun kaikki näyttivät samalta ja ystävien kanssa ostettiin tismalleen samoja vaatteita. Suosittiin Mic Macia ja Stockeria, eikä juuri muita.

Oma tyyli alkoi hyvin hiljalleen hahmottua lukioikäisenä. Luin ahkerasti muotilehtiä ja bongailin sieltä itseäni kiehtovia trendejä. Kiersin kirppareita ja kokeilin rohkeasti erilaisia tyylejä. En halunnut asettua pikkukaupungin muottiin, vaan pukeuduin räväkästi silläkin uhalla, että asuilleni aina silloin tällöin ilkuttiin ja naurettiin. 

 

D8X_9574-4.jpg

D8X_9590-3-side.jpg

 

Lukion ekalla kiinnostuin IRC-Gallerian valokuvaus- ja tyyli-tileistä. Halusin tehdä jotain vastaavaa! Hommasin kameran ja aloin kuvaaman itseäni ja ystäviäni. Opettelin kameran käyttöä, suunnittelin kuvia, etsin kuvauspaikkoja ja stailasin sopivilla vaatteilla. Tuntuu hullulta, että tämän hetken työhöni liittyy ihan samoja juttuja kuin 13 vuotta taaksepäinkin.

Ensimmäinen blogi, Labels Or Love, syntyi hyvinkin yllättäen yhdessä ystäväni Jannin kanssa lukion välivuonna. Alettiin lukemaan blogeja 2008 ja seuraavana vuonna haluttiin perustaa blogi itsekin. Ajoitus oli melko hyvä. Intoa tekemiseen riitti ja päivitettiinkin blogiamme jopa neljästi päivässä.

Muoti ja tyyli olivat yhteisen blogimme kantavat teemat. Asujen lisäksi julkaistiin treenijuttuja, MyDay-postauksia, kauneusjuttuja ja hulvattomia videoita 😀 Blogi oli täynnä inside-vitsejämme ja kaiken maailman haasteita. Ei todellakaan otettu tätä hommaa liian tosissamme.

Blogi nousi yllättäen lyhyessä ajassa maan suosituimpien joukkoon. Pian perustettiin omat blogit ja siirryttiin edesmenneen Suosikki-lehden alle. Tein lehdellä muutamia muoti- ja treenipalstoja ja päivittelin blogia opintojeni ohessa. Hommat lähtivät rullaamaan ja pian halusin uusia haasteita. Aloin haaveilemaan, josko blogista ja sen ympärille syntyneistä projekteista voisi saada ihka oikean päivätyön.

Vaihdoin portaalia useampaan otteeseen, aloin tosissani verkostoitumaan. Ryhdyin itseopiskelemaan valokuvausta, valmistuin kulttuurituottajaksi, ja nyt ollaan tässä.

sara_2006_2.png

D8X_9652.jpg

D8X_9639.jpg

 

Tyylini on muuttunut vuosien varrella ja kokenut aikamoisia U-käännöksiä. Viimeiset kolme vuotta koen kuitenkin viihtyneeni melko samanhenkisissä lookeissa. Olen fiilispukeutuja, joten pukeutumistyylini on hyvin monipuolinen. Jos minun pitäisi kuvailla omaa tyyliäni, sanoisin siinä olevan sopivasti trendejä, sporttisuutta ja naisellisuutta. Suosin päähineitä, oversize-malleja, kerroksia ja maanläheisiä sävyjä.

Poimin trendeistä aina ne eniten itseäni puhuttelevat ja inspiroidun niistä. En haali kaikkia pinnalla olevia trendejä omaan tyyliini.

Muodilla on tapana kiertää sykleissä ja pyrinkin säilyttämään hyvälaatuisia suosikkejani niin pitkää kuin vain mahdollista. Kun kyllästyn ahkerasti käytettyyn vaatteeseen tai asusteeseen, pistän sen hetkeksi varastoon jäähylle. Vuoden tai muutaman jälkeen tuntuu vanha vaate taas ihan aarteelta! 

Tämä kuvissa näkyvä asu muistuttaa minua ylhäällä näkyvästä lookistani 13 vuoden takaa. Kauluspaita on vielä tallessa ja baskerikin on sama!

 

D8X_9642.jpg

Pictures: Elisa Lepistö // edit by me

 

 

H&M skirt

KappAhl shirt

Weekday belt

Zalando/Unisa boots

 

 

Segafredon designinsa uudistanut Pausa on tummapaahtoinen (4/5), italialaistyyppinen suodatinkahvi, jonka alkuperämaat ovat Brasilia, Väli-Amerikka ja Itä-Arikka. Pausa on se, mistä koko yhteistyöni Segafredon kanssa alkujaan lähti. Kahvi vakuutti minut ensihörppäyksellä.

Ollaan sekä minä, että poikaystäväni tumman kahvin ystäviä ja Pausa onkin meidän taloudessa se ylivoimaisesti eniten käytetty kahvi. 

 

 

xx Sara

Tags: