Sain loppuvuodesta meilin eräältä iäkkämmältä tuttavaltani blogiurani aivan alkuajoilta. Hän onnitteli minua urallani menestymisestä, mutta muistutteli samalla ettei ole fiksuinta antaa haastatteluja vuosituloista tai kertoa suunnitelmista sijoitusasunnon oston osalta. Perusteluna oli se, ettei kaikilla ole välttämättä varaa moiseen ja tällainen suorapuheisuus rahasta aiheuttaa vain ikäviä tunteita.

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa puhua rahasta. Ei silloin kun tienasin 1200e kuukaudessa eikä nyt kun kuukausitulot ovat moninkertaistuneet. Mielestäni niitä ongelmia ja eriarvoisuutta nousee esiin juuri silloin kun rahasta ei puhuta ääneen. Kun oletetaan ja arvuutellaan, eikä tiedetä miten esimerkiksi ystäväpiirin sisällä sijoitetaan tai pyydetään palkkaneuvotteluissa.

Vastausviestissäni totesin, että uskon uuden sukupolven, jossapa vielä freelancereitä ja yrittäjiä on kasvavassa määrin, kaipaavan nimenomaan läpinäkyvyyttä. Sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Koen, että näillä keinoin saadaan aloja eteenpäin ja tasa-arvoa niin alojen sisälle kuin eri alojen välille. Rahan ei pitäisi olla tabu, vaan keskustelunaihe siinä missä mikä tahansa muukin arkinen asia.

Veera herätti inspiroivalla IG-postauksellaan raha-aiheen jälleen esiin, ja päätin minäkin tarttua pitkästä aikaa tähän! Siksi kysyinkin teiltä tänään Instagram Storyssani: mitä te haluaisitte kysyä minulta rahasta?

Tässä tulee teidän kysymyksiä (oli muuten hurja määrä ihan mielettömän hyviä!) ja vastauksia niihin.

 

 

10 SUORAA KYSYMYSTÄ RAHASTA

 

 

Sijoitatko rahastoihin/osakkeisiin? Paljonko rahaa sinulla on säästössä?

Kyllä. Kuukausittain tililtä lähtee n. 1000 euroa neljään eri rahastoon. Osa matalan riskin rahastoja, osa riskillisempiä. Kaikki pitkäaikaisia, eli tarkoituksenani ei ole koskea säästöihini kuin vasta vanehmmalla iällä, tai sitten kun on ihan pakko.

Lisäksi pari kertaa vuodessa teen erillisiä sijoituksia, viimeksi sijoitin tammikuussa vuokratuottoon. Rahastoissa ja osakkeissa minulla on kiinni n. 140 000. Tietynlaiseksi sijoittamiseksi koen myös hyväntekeväisyyteen ja ympäristöjärjestöihin lahjoittamisen. Näihin minulta lähtee kuukausittain 150e.

 

Kuinka paljon tienaat/nostat palkkaa?

Vaihdoin vuodenvaihteessa osakeyhtiöön, enkä ole vielä nostanut palkkaa kertaakaan. Yrittäjänä on muutenkin hankalampi hahmottaa kuukausiansioita palkkatyöläiseen verrattuna. Rahaa tulee silloin kun laskutetaan ja esimerkiksi vuosiprojektien osalta laskutuskausia voi olla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei siis joka kuussa.

Säästöjä on kertynyt sen verran, että pystyn tällä hetkellä elelemään hyvin niillä. Viime vuonna tein voittoa/tienasin n. 250 000, josta maksan toki ison siivun veroja.

 

Paljonko maksoit asunnosta?

Omistan asunnostamme 65% eli yksin en asuntoa ostanut. Kämpästä maksettiin 370 000 euroa.

 

Miten rahan arvo on muuttunut, kun tulosi ovat kasvaneet?

Suurin kontrasti on ollut vaihe kun opiskeluista on siirtynyt täyspäiväisesti työelämään. Kun siirryin työelämään ja tietynlainen rahasta stressaaminen loppui, vaikka työllistinkin itse itseni.

Tilanne tänäpäivänä mahdollistaa sen, ettei rahaa tarvitse liiemmin miettiä. Voin syödä ulkona keskellä arkiviikkoa tai ostaa lennot ilman, että pitää säästää kuukausituloista. Koen olevani ihan hurjan etuoikeutettu. Välillä pitää nipistää itseään.

En koe olevani tuhlaaja, mutta samaan aikaan myös pistän rahaa mielelläni liikkeelle. Ajattelen, että raha palvelee meitä parhaiten silloin, kun se laitetaan kiertoon. Kun raha sijoitetaan tai sillä tuetaan esimerkiksi paikallisia palveluita, siitä on hyötyä meille kaikille.

 

Paljonko sinulla menee keskimääräisesti rahaa viikossa ruokaan, mikä osa siitä ulkona syömiseen?

Riippuu tosi paljon siitä kuinka paljon viikolle osuu ravintolassa käymistä. Tyypillisenä viikkona syön lounasta ulkona 3-4 päivänä viikossa. Yleensä yhtenä iltana viikossa käydään ulkona syömässä tai tilataan kotiin. Sanoisin, että n. 150-200e tavallisena viikkona ruokaan, ehkä hieman reilu puolet siitä ulkona syömiseen.

 

kuvat: Kaisa Turunen

 

Miten määrittelet työsi arvon Instagram-yhteistyössä?

Suurimmat merkittävät tekijät hinnan osalta ovat kuvan tavoittava näkyvyys sekä oma brändiarvoni. Tätä voi verrata esimerkiksi sanomalehdestä ostettuun mainospaikkaan. Suuri merkitys on myös kuvaoikeuksilla, eli sillä missä kaikkialla kuvaa käytetään, kuinka pitkään ja kuinka paljon sille ostetaan sponsorointia. Osan hinnasta muodostavat myös suunnittelu, kuvaaminen ja raportointi. Joskus mukaan voi sisältyä myös valokuvaajan palkkioita tai tilavuokria. Riippuu siis tosi paljon kampanjan laajuudesta ja asiakkaan vaatimuksista, saattaa olla 500e tai 2500e.

 

Onko sinulla koskaan ollut pulaa rahasta?

Sanoisin, että tavallaan opiskeluaikoina. Olin jääräpää enkä suostunut ottamaan opintolainaa. En jostain syystä halunnut lainata rahaa edes vanhemmiltani. Tein opiskelujen ohella aina töitä, jotka helpottivat arjen kuluja. Muistan kyllä kauppareissut kun kiersin ensitöikseni hyllyjen aletuotteet ja olin todella perillä siitä monta euroa ja senttiä tililläni on rahaa. Tiedostin kuitenkin, että tämä vaihe elämästä on vaan väliaikaista, ehkä sen takia se ei tuntunut niin pahalta. Lisäksi taustalla oli tieto siitä, että jos en yksinkertaisesti selviä, niin sitten otan vaan lainaa tai lainaan vanhemmiltani. Asemani oli siis selvästi etuoikeutettu. Tiukka rahatilanne toimi minulla eräänlaisena motivaationa paiskia hommia kahta kovemmin koulussa ja töissä.

 

Kallein ostoksesi?

Se lienee 4300 euron Chanelin laukkuni, jonka ostin itselleni valmistujaislahjaksi. Isäni maksoi laukusta kyllä puolet, se oli hänen lahjansa minulle! Tosin tuo puolikas laukun hinta on varmaan sekin kallein ostokseni.

 

Riitelettekö ikinä rahasta kotona?

Poikaystäväni on huomattavasti säästeliäämpi rahankäyttäjä minuun verrattuna. Hän maksaa laskunsa aina ajoissa ja tekee yleensä pelkästään järkeviä hankintoja. Suurimpia riidanaiheuttajia rahan osalta ovat olleet ehkä tilanteet, jolloin en ole muistanut maksaa laskuja tai vaatia vakuutusyhtiöltä korvauksia myöhästyneistä matkatavaroista tms 😀 Merkkilaukkuja hän ei myöskään ymmärrä.

 

Viiden vuoden ura-/taloussuunnitelma?

Anni Hautala sen sanoi fiksusti Trendi-lehden haastattelussa: “En ole suunnitellut uraani. Inhoan kysymystä, missä olen viiden vuoden päästä. Olen tarttunut tilaisuuksiin”.

Allekirjoitan tämän täysin. Ja totean samalla, että ajattelen aika samalla tavalla taloudestani. Pyrin tekemään fiksuja siirtoja ja sijoittamaan säännöllisesti. Samalla haluan kuitenkin nauttia elämästäni ja kuluttaa esimerkiksi ravintoloihin, kosmetologi-käynteihin ja hyvään kuntosaliin. Raha ei ole se ensimmäinen motivaattori urallani, mutta se on aika konkreettinen tapa asettaa tavoitteita.

 

 

 

Psst. haastan muutkin bloggaajat tarttumaan samaiseen kysymyshaasteeseen!

 

 

xx Sara

Tags:
, ,

D8X_3766-2.jpg

 

Mikä sinusta tulee isona? Ehkäpä yksi ahdistavimmista kysymyksistä, mitä tiedän. Etenkin kun sitä aletaan kyselemään jo ala-asteella. Tai jopa aikaisemmin.

En koskaan tiennyt vastausta tähän. Jos vastasin jotain, todennäköisesti valehtelin. Minulla ei ollut hajuakaan lähteäkö tutkijaksi vai perustaako kuntosali. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin vastauksia kysymyksiin “mikä on unelma-ammattisi?” tai “mikä sinusta tulee isona?” en tiedä vieläkään.

Olin tasainen kasin, ysin oppilas. Monessa aineessa tosi hyvä, ylivoimainen en missään. Mikään aine tai ala ei oikein noussut yli muiden.

Lukion aikana päätin, että minusta tulee historian opettaja tai -tutkija. Sitten se vaihtui liikunnanopettajaan ja personal traineriin. Opo sanoi, että matematiikan opinnot voisivat sopia minulle. Kauppis olisi varma valinta, se toisi lisäaikaa. Valokuvaus alkoi kiinnostamaan, samoin muoti. Samaan aikaan kiinnosti myös matkustaminen, ehkäpä matkaopas tai lentoemäntä?

Mitä pidemmälle lukio eteni, sitä enemmän ahdisti. Tuntui turhauttavalta heitellä ilmoille ammatteja, jotka olivat aivan ääripäitä toisistaan. Liian moni ala kiinnosti, liian harva kiinnosti tarpeeksi.

 

D8X_4142-5.jpg

 

Päädyin viettämään välivuotta ja tein sihteerin hommia it-alan firmassa. Samaan aikaan aloitin bloggaamaan.

Opiskelin liikunnanohjaajaksi ja jatkoin fysioterapian opintoihin. Niin moni lähipiiristäni oli sitä mieltä, että fyssarin ura voisi sopia minulle, joten sinnittelin ensimmäisen vuoden, kunnes uskalsin päästää irti. Päädyin lehdelle töihin ja aloin tekemään töitä liikunnan parissa. Päätin hakea opiskelemaan kulttuurituotantoa, jonka koulutusohjelma oli sen verran monipuolinen, että kiinnostus pysyi loppuun asti ja valmistuin kyseisestä koulusta kaksi vuotta sitten.

Tällä hetkellä teen töitä, johon minulla ei täsmäkoulutusta löydy. Itseoppinut yrittäjä, sitä minä pääosin olen. Työni koostuu enimmäkseen valokuvauksesta, mutta siihen sisältyy myös vahvasti markkinointia ja pr:ää. Tällä hetkellä minua kiinnostaa eniten valokuvaus, sosiaalinen media ja visuaalinen markkinointi, mutta kiinnostaako viiden vuoden päästä? Siihen minulla ei ole vastausta.

Työni on antanut hyvät eväät jatkuvaan kehittymiseen ja sopeutumiseen. Ala on ollut murroksessa ja elää koko ajan. Se on kilpailtu pieni sektori, jossa uusia aluevaltauksia tehdään jatkuvasti. Tällä alalla muutokselle on annettava mahdollisuus ja uusiin kokeiluihin lähdettävä mukaan. On mahdotonta sanoa, missä ollaan viiden vuoden päästä.

 

D8X_3702-2.jpg

 

Olin vieraana Petri Rasasen Uusi Päivä -talk showssa, jossa puhuttiin siitä miten olen päätynyt työurallani juuri tähän pisteeseen. Millaisia valintoja olen tehnyt ja mitä elämä on opettanut?

Sain useammalta katsojalta viestejä ja meilejä liittyen oman jutun löytämiseen ja yrittäjyyden vaatimaan rohkeuteen. Milloin tietää, että on valmis irroittamaan otteensa puuduttavasta työpaikasta? Onko yrittäminen niin haastavaa kuin puhutaan? Miten tehdä kiinnostuksen kohteesta ammatti? Onko yli 30-vuotias liian vanha vaihtamaan alaa? 

Termissä “oman jutun löytäminen” on mielestäni hieman turha pysyvyyden leima. Se jollain tavalla viittaa pysyvään päätökseen ja lopulliseen ratkaisuun. Oli kyseessä sitten työ, harrastus tai elämäntapa, ajatellaan että tämä on nyt se minun juttu. Tätä minä teen loppuelämäni.

Käytän termiä itsekin, mutta koen sen eri tavalla. Harvalle meistä “se oma juttu” iskee salamana taivaalta, saatika pysyy “omana juttuna” lopun elämää.

Ajattelen, että “oma juttu” muuttaa muotoaan ja kehittyy elämän mukana. Se on kokeilemista ja suuntautumista aitoihin kiinnostuksen kohteisiin. Sitä että lähtee mahdollisista ympäristön paineista huolimatta tekemään jotain, mikä kiinnostaa sillä hetkellä eniten. Oli se sitten uusi työpaikka tai paluu koulunpenkille. 

Uudet haasteet ja alanvaihdokset avaavat todennäköisesti taas uusia ovia ja tuovat uusia ajatuksia. Tekeminen selkeyttää aina.

Jos koet, että olet jumissa työssä tai alalla, jossa et viihdy pätkääkään, kysy itseltäsi, että mikä sinua kiinnostaa eniten just nyt. Älä mieti liian pitkälle. Täydellisiä tilaisuuksia ei elämässä kultatarjottimilla juuri tarjoilla, yleensä päätökset pitää vaan tehdä ja niihin sopeutua.

 

D8X_3801.jpg

 

Minä viihdyn työssäni ja harrastuksissani juuri nyt, mutta tulevaisuus voi tuoda eteen uusia kiinnostuksenkohteita. En koskaan sulje pois mitään lopullisesti, ja se on mielestäni helpottava ajatus.

Ajattelen tavallaan, että olen ikuisella matkalla kohti sitä omaa juttuani, ja nautin matkanteosta sillä välin.

Pidän ovet avoinna uudelleen opiskelulle ja uran täyskäännöksille. Ties vaikka muuttaisin Intiaan, innostuisin autourheilusta tai ostaisin hevosen. Elämä voi yllättää niin hyvässä kuin pahassa, enkä halua kirjoittaa sitä valmiiksi etukäteen. Mielummin keskityn tähän hetkeen ja teen asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri nyt. Haluan pysyä avoimena uusille haasteille ja olla sopeutuvainen hankaliinkin muutoksiin. 

 

D8X_4771.jpg

 

xx Sara

Tags: