Totuus tulee poikaystävän suusta – 33 x vastausta

D8X_3599.jpg

 

Julia pisti tapansa mukaan ilmoille mitä mainioimman blogihaasteen, jossa vastausvuoroon sysätään tällä kertaa poikaystäville. Avasin 33 kysymystä Juuson naaman eteen: “vastaappas näihin sillä välin kun minä väsään meille avokadopastat”.

Siinä ei muuten kauaa mennyt. Kysymyshaaste oli valmis ennen spagetteja.

 

 

1. Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitapaamisellamme? 

– Sillä ei ollut oikeastaan enää väliä. Olin päättänyt jo yrittää! 

 

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua? 

– Ei se kyl naura, korkeintaan hymähtää 

 

3. Pidänkö halailusta? 

– Pitää, etenkin ku mä oon ?suuttunu? 

 

4. Haluaisinko pienet vai isot häät? 

– Kallistuu pienempien puolelle, missä on lähimmäiset. Toisaalta ei Sara osaa kyl rajata ketään ulkopuolelle 

 

5. Olenko koskaan rikkonut lakia? 

– Korkeintaan jotain ajovirheitä 

 

6. Millainen on voileipäni? 

– Avokadolla tai lohella 

 

7. Millaista musiikkia kuuntelen? 

– Kaikkea up tempo musiikkia mikä kuulostaa kaikki ihan samalta ja repeatilla. Myös joulumusat alkaa soimaan jo lokakuussa viimistään 

 

8. Mitä pelkään? 

– Käärmeitä, olioita ja väkivaltaa 

 

9. Kestänkö stressiä? 

– Paremmin ku ite uskookaan 

 

10. Oudoin tapani? 

– Rasvata mahaa ihmeellissä kenossa ja nuolla kaikki kupit ja lautaset aina tyhjiksi.

 

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua? 

– Puhtaaseen toimistotyöhön 

 

DSC_9014.jpg

D8X_6141-2.jpg

 

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi? 

– Ihailuja on monelaisia, mut loppujen lopuks Sara valitsis perheen 

 

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla? 

– Nauttisit elämästä kahta kauheemmin 

 

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi? 

– Pastellin värikkäät värit. Ei ehkä kuvaa niin persoonaa mut jotenki meiän koti tuli tästä mieleen. 

 

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 

– Lupauksien pitämättömyys ehkä 

 

16. Mikä on suosikki roskaruokani? 

– haha ei sellasta ole 

(edit huom. hei mitä tää nyt on 😀 how about pizza?! halloumiranut?!?)

 

17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et? 

– Leopardikuvioiset hommat 

 

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle? 

– Onks kauramaitoo tarpeeks? ? sitä ei taida olla koskaan tarpeeks.

 

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan? 

– Ehottomasti haluat, mut se on ihan oikein 

 

20. Kun riitelemme miten käyttäydyn? 

– Mökötät kunnes ite pyydän anteeks 

 

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan? 

– Jotain kalaa! 

 

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia? 

– Töiden. Ahkerin mitä mä tiiän 

 

DSC_9847.jpg

DSC_4566.jpg

 

23. Mikä saa minut todella vihastumaan? 

– Näitä on todella harvoja, ehkä se et joku työjuttu ei mee putkeen 

 

24. Entäs piristymään? 

– Minä ja mun tyhmät jutut! 

 

25. Millainen olen tyttöystävänä? 

– En vois toivoa parempaa <3 

 

26. Kumpi sanoi ensin ?rakastan sinua? ja missä se tapahtui? 

– Sara muistaakseni. Mun vanhempien luona kun oltiin yötä siellä. (selvennettäköön, et porukat oli reissussa ja mä asuin vielä sillon Joensuussa) 

 

27. Mitä teen heti ekana aamulla? 

– Odotat et aamupala on valmis 😀 

(edit huom. täsmennyksenä vielä: kun blenderi alkaa pauhaa, niin silloin voi hiljalleen kömpiä ylös sängystä :D)

 

28. Millaisia vaatteita käytän kotona? 

– Mitä nyt ekana tulee vastaan. Saattaa olla munki vaatteet 

 

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa? 

– Astiat menee lavuariin eikä pesukoneeseen jostain syystä! 

 

30. Kumpi määrää kaapin paikan? 

– Minä 

 

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni? 

– Ehottomasti positiivisuus ja elämänasenne 

 

32. Entä paras piirre ulkoisesti? 

– Kasvot ja hymy 

 

33. Ihanin yhteinen muisto? 

– Moni liittyy kommuuniin (saran ja johannan yhteiseen asuntoon) jossa vietin paljon aikaa ja öitä suhteen alkuaikoina, kun asuin vielä virallisesti Joensuussa. Ilman Jossun kärsivällisyyttä meillä ei välttämättä olis yhteistä asuntoa Saran kanssa.

 

D8X_9285.jpg

 

 

Pssst. Tästä mainiona aasinsiltana tänään julkaistuun podcast-jaksoomme, jonka aiheena “hämmentävimmät iskuyritykset”. Mitä ehdottomasti ei kannata tehdä ja mikä taas on toiminut yllättävänkin hyvin? Sepä selviää päivän jaksossa TÄÄLLÄ.

 

xx Sara

8 Comments
  • Minna K.
    Posted at 08:48h, 01 November

    Tää oli superhauska, hymy huulilla luin. Ootte varmaan livenä vieläkin ihkumpia. 🙂 <3

    • saratickle
      Posted at 16:32h, 01 November

      heh, ihana sä! Kiva kuulla! 🙂 

  • Vierailija
    Posted at 15:35h, 01 November

    Jos voittaisit lotossa niin etkö tosiaan SILLOINKAAN laittaisi penniäkään johonkin hyvään tarkoitukseen? Esim. kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan tai silpomisen vastaiseen työhön? Ei vaan kaikki omaan nautintoon.

    • Juuso
      Posted at 16:35h, 01 November

      Medianlukutaitoa kiitos! Ymmärrät varmaan että tää on aika kevyesti tehty kirjoitus. Ihan jokasta kulmaa ei otettu huomioon missään kysymyksessä 😉

      • Vierailija
        Posted at 07:25h, 19 November

        Jännä että Pupulandian poikaystävä vastasi vastaavassa postauksessa että Pupulandia laittaisi rahat hyväntekeväisyyteen. Ja lisäksi Sara ei katsonut tarpeelliseksi kommentoida tätä vastausta, vaikka muutamaa muuta kommentoi, joten tuskin hyväntekeminen nyt ihan päällimmäisenä on ajatuksissa ollut. Pääasia että saa hulmutella slaavitukkaa paratiisirannoilla ja kuvata pakaroitaan eli sellaista merkityksellistä elämää. 😉

    • Saranda
      Posted at 06:31h, 02 November

      Vitsi mua ärsyttää tällaiset kommentit. Selkeesti kevyemmin kirjoitettu postaus jonka vastauksia ei varmastikaan ollut tarkoitus miettiä kahta tuntia per kohta. Ja mistä sä tiedät onko ja kuinka paljon Sara on jo lahjoittanut hyväntekeväisyyteen?

      Muuten mun oli tarkoitus vaan tulla sanomaan tänne että ootte söpö pari Juuson kanssa. <3

  • Bambilara
    Posted at 19:09h, 01 November

    Hahaa, oonko se vain minä vai tuliks muillekin kohdasta 29 mielikuva Saraa kiikuttamassa astioita pyykinpesukoneeseen

  • Emmmmmmmmmi
    Posted at 19:35h, 02 November

    Moikka 🙂
    Mukava postaus! Tuo viimeinen kuva on upea!! Sitä täytyi oikein katsoa hetken aikaa! Mistä se on otettu, jos saan udella? 🙂