*kaupallinen yhteistyö: Nanso

 

Mun on vaikea uskoa tätä keliä todeksi. Koko päivän on tuntunut siltä, kun eläisin jotain unta! Tänään mulla oli päällä lyhythihainen mekko. Siis ulkona!! Kesämekkokausi on täällä! Jestas, tätä on venattu!

Tällä hetkellä kesämekoissa kiinnostaa erityisesti nilkkapituiset ja väljät mallit. Tiedättekö sellaiset tanskalaisen tyylikkäät, mut huolettomat, joissa tekee mieli hengata ympäri vuorokauden. Sellaiset, jotka näyttää ihanalta oversized bleiseriin yhdistettynä. Tämän genren mekoissa monipuolisuus on plussaa. Mekon voi helposti stailata niin uimarannalle, toimistolle kuin juhliin.

Ilokseni huomasin, että mun vakio vaatettajan Nanson kesämallistosta löytyy juurikin näitä edellä hehkuttamiani mekkoja. Valitsin uutuuksista kolme suosikkiani. Mikä näistä on teidän lemppari? Psst. Postauksen lopusta löytyy alekoodi.

 

 

 

1. POP-MEKKO

 

Klassinen ja väljä hellepäivien pelastaja, joka pitkän helmansa ansiosta toimii myös viileämmällä säällä. Rakastan tätä vaaleansinistä kesäraitaa (ja vaaleansinistä yleensäkin kesäpukeutumisessa). Helmaa kohti levenevä A-malli on täydellinen. Hauska yksityiskohta mekossa on se, että pääntien voi pitää näin kun mulla kuvissa tai asettaa off-shoulderiksi. Toimii molemmilla tavoin!

Päällä: koko 36

 

 

 

 

2. SARASTUS-MEKKO

 

Meikäläisen signature mekko! 😉 Sarastus on täydellisen väljä pellavamekko kauniilla puhvihihoilla ja frillakerroksilla. Tyylikäs ja ajaton malli, jolle riittää käyttöä myös kesäkuukausien ulkopuolella. Pellava on sitä paitsi supermateriaali, joka lämmittää viileällä säällä ja viilentää lämpimällä. Olen käyttänyt mekkoa pitkin kevättä ja näkyipä se myös mm. tässä haastiksessa! Fanitan yleensä kesämekoissa vaaleita sävyjä ja -värejä, mutta tää musta näyttää ihan törkeän ihanalta!

Päällä: koko XS

 

 

 

 

3. PILKKU-MEKKO

 

Kaunis klassikko, joka toimii vuodesta toiseen. Näen jo tämän päälläni keskikesän pyöräretkellä tai terassiaamiaisella! Mulla on Nanson vanhasta mallistosta tämä mustana ja pitkällä helmalla, se on myös ihana. Ainoastaan pilkkujen koko on pienentynyt hieman tässä päivitetyssä printissä, muuten tuon pidemmän version osalta malli on sama! Pilkku-mekkoa on saatavilla mustana ja ruskeana. Korkojen kanssa toimii mainiosti myös kesäjuhlissa!

Päällä: koko 36

 

Valokuvat: Johanna Rontu

 

ALEKOODI:

Kaikki normaalihintaiset tuotteet -20% koodilla SARA20 viikon loppuun asti (16.5).

 

 

xx Sara

Tags:

 

Psst. Koti myynnissä TÄÄLLÄ.

Kyseessä on avara ja valoisa, erkkerillä ja 11 ikkunalla varusteltu kulmahuoneisto Kallion Torkkelinmäellä. Kolmannen kerroksen kaksiossa on 58 neliöä. Mäen päällä, isossa risteyksessä sijaitsevaan 30-luvun funkkistaloon suorastaan tulvii valoa! Taloyhtiö on tosi rauhallinen, eikä mitään suuria remontteja ole tiedossa lähiaikoina. Katolta löytyvää juuri rempattua saunaa ja terassia tulee ikävä!

Asunto on remontoitu hyvällä maulla. Kolme vuotta sitten vaihdettiin lattialle leveä lankkuparketti ja asennettiin lasiovet. Keittiön saareke on kodin helmi! Tänne saa paljon tavaraa säilöön. Säilytystilaa on asunnossa muutenkin tosi paljon.

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

26.8.2020

 

Istun haaparantalaisen hotellin tyhjässä aamiaishuoneessa. On elokuun viimeinen keskiviikko, kello on puoli neljä iltapäivällä. Tuijotan tuliterää läppäriäni, kävin ostamassa sen eilen. Nyt jos koskaan on hyvä hetki aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lusikoin lounaaksi kaurapuuroa ja hörpin isosta kupista esanssista marjateetä. Kahviin en ole ekan aamun jälkeen uskaltanut koskea. Keho on kaukana kuukauden takaisesta kunnostani. Kroppa meni viimeistään tilttiin kun käytiin Haaparannan valtavassa karkkikaupassa – mieliteot meni tälläkin kertaa järjen edelle 😀 Ei käynyt mielessä, että yli kolmen viikon ohrapuurodieetin jälkeen kilo suklaata ja irtokarkkeja ei ole ehkä se fiksuin valinta.

Tippumisestani on tänään viisi päivää. Vietin saarella (tai oikeastaan kolmella eri saarella: Aasat, Vaanit, Valland) yhteensä 23 päivää. En osaa sanoin kuvailla kokemusta, se oli niin paljon enemmän kuin mitä odotin. En ole koskaan tuntenut olevani näin vahvasti osa luontoa. En ole koskaan ollut näin irti arjestani ja nauttinut näin paljoa simppeleistä asioista. Rakastin sitä, etten ollut tavoitettavissa. Rakastin hiljaisuutta. Oli tilaa ajatella ja kuunnella itseään. Lämmöllä muistelen yhteisiä keskusteluja, kaikkia niitä lempinimiä ja leirielämässä syntyneitä läppiä. Vitsi meillä oli hauskaa.

 

 

Minua varoitettiin tylsyydestä. Päivät tuntuisivat viikoilta ja viikot kuukausilta. Ja jos olen ihan rehellinen tylsyys ja hiljaisuus pelottivat minua. Olen tottunut multitaskaamaan ja täyttämään tylsiä hetkiä erilaisilla ärsykkeillä: Netflixillä, Instagramin skrollaamisella, kirjoilla, musiikilla, podcasteilla… Silloin kun hiljaisuus ei ole itse päätettyä, se ahdistaa minua. Pitkiä päivät olivat, mutteivät missään nimessä tylsiä. Suurimmaksi osaksi rakastin elämää saarella. Nousin yleensä pian auringonnousun jälkeen ja lähdin metsään keräämään mustikoita ja sieniä. Todistin luonnon heräämistä uuteen päivään kun aamun ensimmäiset auringonsäteet leikkasivat metsän halki. Se oli maagista. Usein törmäsin saarella asustavaan poroon. Kerran pääsin lähes silitysetäisyydelle. Kosteina aamuina laitoin nuotion päälle. Heittelin keppejä tuleen ja keitin teetä. Tuijotin kivien keskellä tanssivaa liekkiä. Tätä olisin voinut tehdä tunteja tuntematta tylsyyttä. Ajantaju katosi, niin läsnä elin hetkessä.

Olosuhteiden osalta haastavinta omalla kohdallani oli kylmyys, vaikka aurinko paistoikin melkein joka päivä. Saariston kova ja kylmä tuuli tekivät tehtävänsä. Vaikka villakerroksia oli päällä useampia, joka päivä paleli. Teki mieli huutaa ja kiroilla. Halusin eroon kylmyydestä, mutten missään vaiheessa päässyt. Kiloja tippui lyhyessä ajassa paljon ja energiaa oli tarjolla sen verran vähän, ettei se meinannut riittää kehon lämmittämiseen. Näin loppureissusta unia lasketteluhanskoista ja siitä miten pääsin sisälle lämpimään taloon ja suljin oven perässäni. Niistä minä haaveilin.

Heimojen yhdistymisen jälkeisistä grillibileistä lähti henkilökohtainen alamäkeni. Söin noissa juhlissa niin paljon, että keho meni aivan tukkoon. Seuraavaan viikkoon mikään ei enää pysynyt sisällä, se oli hurjaa. Kun energiaa ei ollut, pää ei toiminut, kroppa ei totellut ja kylmyys vaan lisääntyi. Harmitti ihan suunnattomasti. Olin valmistautunut koitokseen hyvin, mutta voittaminen näissä olosuhteissa ei enää motivoinut minua tarpeeksi. Yleensä kehoni on se mihin voin aina luottaa. Se kestää yllättävän paljon kaikenlaista rasitusta, mutta nyt kehoni petti minut. Olin alusta lähtien odottanut kisakenttiä ja kilpailuasetelmaa, mutta yhtäkkiä hitaus näkyi niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Oli iso kolahdus omalle identiteetille olla se porukan sekä fyysisesti, että henkisesti heikoin ja hitain.

 

 

Vaikeinta oli juonittelu, ihan kuten ennustinkin. Vaikka jollain kierolla tapaa toisten vedättäminen oli alkuun kutkuttavaa ja kiinnostavaa (sitä kun sai nyt oikein luvan kanssa tehdä), en kyennyt puukottamaan niitä todellisia liittolaisiani selkään. Miten se olikin niin vaikeaa? Kun jotain oli oikeasti sovittu ja kättä päälle lyöty, tuntui käsittämättömän vaikealta pettää sopimuksia. Koin, että minun oli pakko luottaa ja olla lojaali jollekin, muuten olisin seonnut. Ajatus siitä, etten voisi luottaa kehenkään tuntui liian ahdistavalta. Perustin liittoni hyvien kemioiden pohjalta, mikä oli tavallaan virhe. Tykästyin tyyppeihin, enkä osannut enää lukea bluffia.

Olin lähtenyt Selviytyjiin voittamaan, mutta matkan varrella päämotiivini muuttui. Voitto ei kiinnostanut, enemmän kiinnosti itse kokemus ja luonnon keskellä eristyksessä eläminen. Halusin vain viettää aikaa luonnossa ja istua porukalla nuotion äärellä kokkaillen.

Tajusin pian saarelle tullessani, että harvoin sitä päätyy samaan paikkaan näin pitkäksi aikaa näin erilaisten ihmisten kanssa. Sitä elää arkeaan omassa kuplassa, jossa suurin osa jakaa samanlaiset arvot ja ajattelee asioista samalla tavoin. Päinvastoin kuin oikeassa elämässä, Selviytyjissä ei ollut välttämättä fiksua haastaa toisten ajatuksia, toimintatapoja tai tuoda esiin omia mielipiteitä. Pelillisesti oli fiksumpaa olla hiljaa, ja se oli tappavaa. Niiden lukuisten hyvien kokemusten lisäksi täällä ihan jokainen joutuu kokemaan ja käsittelemään ikäviä tunteita yksin. Pettymyksiä, ulkopuolelle jäämistä, huijatuksi tulemista, epäonnistumisia ja tappioita. Näissä olosuhteissa sekä positiiviset, että negatiiviset tunteet koetaan moninkertaisena. Olin saarelle lähtiessäni päättänyt, että annan kaikkien tunteiden tulla. Otan jokaisen vastaan ja tarkastelen niitä kaikessa rauhassa, vaikka en heti ymmärtäisi mistä on kyse ja mistä mikäkin tunne johtuu. En esitä mitään muuta, olen oma itseni. Otan koko kokemuksen ennen kaikkea opettavana ja kasvattavana, ja sitä se todella oli.

Kiitos Selviytyjät ikimuistoisesta seikkailusta. Juryssa jatketaan!

 

kuvat: Lars Johansson

xx Sara

Tags: