is this the world we live in? 24 July, Jul 2011 - 11:45

Tapahtumat Norjassa ovat puhuttaneet ympäri maailmaa. Itse luen ensimmäisen kerran järkyttävien uutisten otsikoita netistä: “pommiräjähdys Oslossa ja 80 kuollutta nuorisoleirillä”. Kauhistun, mutta kauhistunko tarpeeksi? Parin minuutin hirvittelyjen jälkeen käyn suihkussa, lähden töihin ja unohdan uutisen. Kuulen asiasta uudestaan kahden naisten keskustellessa siitä lounastauollani Stockan kassajonossa. Kauhistelen taas, mutta unohdan uudelleen loppupäiväksi. En avaa töiden jälkeen kotona uutisotsikoita vaan laitan sarjoja pyörimään ja nukahdan.

Tänään aamulla selaillessani blogeja, luin tapahtumasta “vahingossa” lisää. En olisi halunnut, miksi? Mietin asiaa ja avautuu se, miten edellisenä päivänä pystyin reagoimaan uutisiin niin kylmän viileästi: en halunnut hyväksyä, että tämmöistä tapahtuu, taas. Ja koska kyseessä on nimenomaan “taas” en hätkähtänyt niin paljoa kuin edellisellä kerralla. En siis uskaltanut lukea uutisia, koska ajatus siitä, etten hätkähtäisi tarpeeksi pelotti suunnattomasti. En halua, että tämmöiset uutiset eivät enää hätkäytä, vaan hätkäyttämisen sijaan alkavat tuntua arkipäivältä. Pelkään ehkä eniten sitä, että kohta luen samankaltaisia otsikoita Matti Vanhasen naisongelmista kertovan artikkelin kanssa samalta sivulta, eikä kumpikaan herätä minussa mitään. En halunnut lukea Norjan massamurha-aiheesta uutisia, en facebookpäivityksiä. Mitä halusin oli sulkea koko tapahtuma pois mielestäni ja takaraivossani lapsellisesti päätyä ajattelemaan, että ihminen on hyvä ja maailma jossa elämme on pohjimmiltaan hyvä. Niin se on turvallisempaa. Idiootti.

Lähes 90 nuorta kuolleena ja miljoonien ihmisten surua. Kuinka yksi ihminen voi saada aikaan jotain noin kamalaa. En tiedä, mutta sen tiedän ettei tämä ollut ensimmäinen kerta. Mitä on tapahtumassa? Samankaltaisia tekoja viattomia ihmisiä kohtaan on tapahtunut pienessä ajassa aivan liian paljon. Iltalehdet mässäilevät ihmisten surulla, kauhukertomuksilla, pelolla, kadoksissa olevilla läheisillä, jotta uutinen edellistenkin kouluiskujen jälkeen varmasti hätkähdyttää. Ja tänään minä syyllistyn juuri siihen. Ahmin uutisia joka tuutista. Luen silminnäkijöiden kertomuksia ja kuvittelen heidän tuntemuksia. Mietin miltä tuntuisi jos minä tai läheiset ihmiset olisivat kiven alla piilossa kun aseistautunut murhaaja kävelee ohi. Kyyneleet valuvat poskillani kun katson surevien ihmisten kuvia. Miten tämän kaiken kamaluuden saa loppumaan?

www.oblad.no, iltalehti.fi, iltasanomat.fi

I’m sending all my love and hope to Norway <3

T.Sara