Asunto numero 16

Nyt on vuokrasopparit taskussa ja muutto häämöttää alle kahden viikon päässä. Iik!! Muuttorumba on aina yhtä kamalaa, etenkin viimeisin, joka tapahtui sopivasti alkutalven heittämällä kamalimpana päivänä kun Eino-myrsky tai Kalle-myrsky tms päätti tulla kylään ja lunta tuli semmosella forcella niin per*eleesti, ettei mitään järkeä. Mutta joo, uusi ja ensimmäinen yhteinen koti, todellakin kaiken muuttorumban arvoista <3

Muutoista puheen ollen, tuttua hommaa. Viidenteen luokkaan mennessä olin vaihtanut kotikaupunkiani jo neljä kertaa. Tämä parin viikon päässä häämöttävä asunto tulee olemaan minun kuudestoista. Muuttomääristä huolimatta olen aivan järkyttävän surkea pakkaaja. Yleensä banaanilaatikoiden roolia ajavat jätesäkit (sinnehän mahtuu siis kaikki! Ja eikun kätevästi joulupukkimaisesti olalle!) ja samasta pussistahan löytyy taas todennäköisesti niin kenkiä, grillihiiliä kuin astioitakin.

Jätesäkeistä muistuu mieleen eräs muutto, joka tehtiin jostain syystä tyyliin yöllä?! Koska jätesäkkipakkaaminen + yö, koko puuha näytti puhtaasti siltä kun oltaisiin kuskaamassa ruumiita Itämereen.

Silti eräs muutaman vuoden takainen muuttopäivä nousee kuitenkin suosikikseni. Tällöin aloitin vasta pakkaamaan kun vuokrapaku (ja siellä itseasiassa nykyinen poikaystäväni) ilmestyi alaovelleni 😀 “Venaa, mä tuun ihan kohta”

jacket Lindex (gifted) / top Nike / pants Vila / glasses Monki / sandals Vagabond / clutch Bik Bok (gifted)

 
Translation: Moving day! Less than two weeks to go! Haven’t packed anything yet (doesn’t surprise me at all + i’m awful at packing things :D). This new home will be my 16th, yep, I’ve moved a lot. Although I hate moving (seriously, who wouldn’t?), this time it will be all worth it. This apartment is very special to me and my boyfriend, it’s our first 🙂
 
T. Sara

13 Comments
  • idaelisa
    Posted at 10:50h, 16 September

    Vitsit, nyt on hyvä asu! Tykkään! Tosin itse olisin laittanut jotkut valkoiset tai harmaat lenkkarit, kun vierastän vähän tollasia sandaaleja, mutta erittäin jees!
    Tuo pörrötakki on IHANA!

  • Sanni U
    Posted at 10:51h, 16 September

    I feel you sis! Lokakuu ja muutto häämöttää myös täällä päässä. Mulla vaikeuksia tuottaa sit taas tavaroiden purkaminen ja laittaminen paikoilleen. Varmaan vielä ensi joulunakin osa kamoista tulee olemaan pahvilaatikoissa 😀
    Ai että tää sun asu taas <3

  • Paulasofia
    Posted at 11:25h, 16 September

    vau todella upee asu!

  • laura
    Posted at 11:31h, 16 September

    Onnea yhteisestä kodista, se on maailman parasta! Ja mä oon itse ihastunut Vallilaan, paras alue! Sulla on ollut niin tutuista paikoista asukuvia vuosien varrella!

  • katsku
    Posted at 12:19h, 16 September

    Onnea yhteiseen kotiin 🙂 Oot ollut taas tosi tyylikkäänä, rakastan tuota karvaneuletta!

  • laurajulia
    Posted at 13:45h, 16 September

    Me vaihdettiin asuntoa elokuun alussa, eikä muutto varsinaisesti edes tullut pian jolloin ajatuksia johti ajatus “no ehtiihän sitä jos huomenna alotetaan” 😀 the muuttopäivänä siivousta ja järjestelyä vauhditti ystävät jotka oli tulossa kyläilemään viikonlopuksi. Tosin puolet tavaroista meni suoraan häkkivarastoon meinigillä puretaan sitten joku toinen päivä, eikä oo muuten vieläkään se päivä koittanut. Nimim. koko syksy ilman sateenvarjoa 😀

  • Emilia
    Posted at 15:44h, 16 September

    Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen yhteiseen kotiinne 🙂 mistä muuten oot ostanu ton Niken topin?

  • Nora
    Posted at 16:03h, 16 September

    Onnee uuteen kotiin sulle ja Juusolle!
    Mikä siinä onkaan, että nää muutot menee aina samalla kaavalla yhtä epäorganisoidusti vaikka jokaisen jälkeen päättää tehdä seuraavalla kerralla paremmin? Mäkin vissiin salaa rakastan muuttamista, kun sitä on tullu tehtyä kans se 15 kertaa lapsuudesta saakka. Tän vuoden muutto oli kaikkein paras: muutto Helsinkiin kesäksi ja samaan aikaan asunnon vaihto Joensuussa… Puolet tavaroista on edelleen Helsingis vaikka mä oonkin periaatteessa jo muuttanut sieltä pois. Jes!

  • Katariina
    Posted at 16:51h, 16 September

    Nyt on pakko kysyä että miten ootte poikaystäväsi kanssa tavanneet!! 🙂

  • Ella
    Posted at 20:49h, 16 September

    Onnea uuteen kotiin!
    Pakko kysyä, että lähteekö tosta takista karvaa? Mä niin ihastuin tohon ku sovitin kaupassa. Takki jäi kauppaan, mutta saimpa muistoksi valkosta höttöä mustiin farkkuihin!

  • lodju
    Posted at 22:43h, 16 September

    Alko heti kiinnostaa että miten toi sun suosikkimuutto on menny 😀 kuulostaa eksoottiselta .. 😀

  • stressaaja
    Posted at 23:13h, 16 September

    Inspiroivaa treenipostausta kehiin, kaipaan motivaatioo ja uusia kikkoja salille ja syömiseen ku stressaan wanhojen tansseissa hyvältä näyttämisestä! jee oot ihana

  • Milla K
    Posted at 08:41h, 17 September

    Ei hele nauroin nuille sun jätesäkki jutuille :DDD Ruumiita Itämereen haahah..