Sara kokeilee oopperaa 25 July, Jul 2011 - 08:30

Sain alkukeväästä Savonlinnan oopperajuhlien johtajalta haasteen tulla katsomaan heinäkuussa valitsemaani näytöstä ja jakaa kokemuksiani siitä täällä. Tottakai lähdin mukaan!

Valitsin oopperaksi Mozartin Don Giovannin (koska sain luotettavasta lähteestä vihiä, että tämä on sellanen ensikertalaiselle sopiva) ja 9.7 matkustin toiveikkaana syntymäkaupunkiini, Savonlinnaan. Aiemmat kokemukseni oopperasta: sinkkuelämän jakso, jossa Charlotte raahaa Carrien katsomaan Aidaa. Ja sitten on toki kuulunut korviin niitä kauhukertomuksia kuuden tunnin näytöksistä joihin ei voi olla nukahtamatta. Tällä pohjalla astelin äitini ja tuhannen muun oopperakatsojan kanssa siltaa pitkin kohti Olavinlinnaa. Musta tuntui että laskin katsojakeski-ikää ainakin kymmenellä vuodella. Olin ihan varmasti nuorin tyyppi koko salissa ja ainut ekakertalainen. Kuulin kuinka takanani puhuttiin aiemmin tälläviikolla esitetystä Toscasta ja viimevuonna nähdystä Taikahuilusta. Apua.

Oltiin luettu aiemmin päivällä Don Giovannin monimutkainen kolmio tai pikemminkin kuusiodraaman kulku oopperakirjasta, joten juoni oli suunnilleen selvillä. Täytyy kyllä myöntää, että äidin lukiessa sitä ääneen minulle terassilla, tipahdin ainakin neljä kertaa kärryiltä ja okei olin ehkä enemmän kiinnostunut juuri eteeni kiikutetusta kylmästä valkkarilasista, ja siinä lilluneista mansikoista. No eniveis juoni check. Ja hyvä niin, koska muuten olisin ollut totaalisen pihalla esityksessä.

Olin kyllä aiemmin käynyt Olavinlinnassa, mutta ei mitään muistikuvia (olin ehkä 7 silloin, siis en kännissä). Tajusin myös jälkeenpäin, mitä jengi tarkotti kun kehotti laittamaan matalapohjaisia kenkiä. Noo meikä paineli kehotuksista huolimatta 12cm:n koroissa tuolla linnan mukulakivi meets vuoristo -olosuhteissa.

Koko päivä oli ollut kuuma, joten voitte kuvitella millanen ilmasto oli täyteen myydyssä, muutaman tuhannen hengen suljetussa katsomossa. Sääliksi kävi taas kerran pukumiehiä. Tajuttiin ennen esitystä ostaa viuhkat ja vettä joten no worries! Lippujen hinnat näytöksiin vaihtelivat aika vahvasti jostain 50e:sta useampaan sataan euroon. Meidän paikat olivat ihan loistavasti suht edessä ja keskimmäisen rivin laidassa, josta oli helppo lähteä väliajallakin liikkeelle. Katsomokartasta bongattiin paikkamme, joten osattiin mennä oikeista oviaukoista sisään.

Valot sammui, 100 henkinen orkesteri aloitti soittamisen, kapellimestari heilumisen ja lavalle ilmestyi keskiajan vermeisiin sonnustautunut päähenkilömies ja yksi hänen rakastajistaan. Laulun kieli oli italiaa, mutta näyttämön yläreunassa kulki suomalainen ja englantilainen tekstitys. Tämäkin oli mulle ihan uutta infoa. Kuvittelin ettei esityksestä tajua mitään. Näytöksen aikana ei luonnollisestikaan saanut kuvata, joten lainasin muutamia kuvia operafestivalsin nettisivuilta

http://www.operafestival.fi

Ensikertalaiselle ja oopperalaulusta täysin tietämättömälle elämys oli mahtava! Upeata laulua, dramatiikkaa, tunteita, huumoria -esitys vangitsi sisäänsä. Erilaiset kohtaukset ja mielenkiintoinen juoni vei tarinaa lentäen eteenpäin. En todellakaan uskonut poistuvani esityksestä tällä mielellä. Päätavoitteenihan oli se, että taistelen nukahtamatta. Vaikka pidän teattereista, ärsyynnyn helposti siitä ylinäyttelemistä. Mikä parasta, sitä ylinäyttelemistä ei nähty oopperassa! Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli lavasteet ja massiivisemmat puvustukset. Kyseessä oli melko yksinkertäinen lavaulkonäkö, mutta se kuului Don Giovanniin. Kuulemma esim siinä Sinkkuelämässäkin vilahtaneessa Aidassa, on puvustus ja lavasteet ihan toista luokkaa. Ja mitä niihin nukahtamistarinoihin tulee, niistä en kyllä tiedä. Ainoastaan parissa kohtauksessa, jossa laulettiin samoja säkeitä useampaan otteeseen paljaalla, pimeällä näyttämöllä, pelkän kohdevalon alla, tunsin pitkästyväni. Tällöinkin takanani oopperatuntijat ylistivät toisilleen puhdasta laulua ja mahtavaa äänialaa, eli näissä kohtauksissa oli ilmeisesti tarkoitus keskittyä näyttelijän lauluun ja sen spekulointiin, johon meikäläisen rahkeet eivät ihan vielä riittäneet 😀

Esitys kesti 3,5h ja puolivälissä oli väliaika. Kuulostaa pitkältä, mutta sitä se ei ollut. Tuntui jotenkin niin epäaidolta nauttia siinä väliajalla kuoharilasillista juhlatamineissa, vanhassa linnassa keskellä Saimaata ja keskustella ensimmäisen puoliskon tunnelmista! Oopperan jälkeen käytiin Saimaan rannassa ihanalla terassilla keskustelemassa hyvillä mielin perhetuttujeni kanssa näytöksen plussista ja miinuksista. Kiitokset Oopperajohtajalle kokeiluhaasteesta, minä tykkäsin!

Onko teistä kukaan käynyt oopperassa? Mitä katsomassa? Tai onko kukaan suunnitellut menevänsä?Suositelkaa mulle hyviä näytöksiä ensi kesää varten!

T.Sara

is this the world we live in? 24 July, Jul 2011 - 11:45

Tapahtumat Norjassa ovat puhuttaneet ympäri maailmaa. Itse luen ensimmäisen kerran järkyttävien uutisten otsikoita netistä: “pommiräjähdys Oslossa ja 80 kuollutta nuorisoleirillä”. Kauhistun, mutta kauhistunko tarpeeksi? Parin minuutin hirvittelyjen jälkeen käyn suihkussa, lähden töihin ja unohdan uutisen. Kuulen asiasta uudestaan kahden naisten keskustellessa siitä lounastauollani Stockan kassajonossa. Kauhistelen taas, mutta unohdan uudelleen loppupäiväksi. En avaa töiden jälkeen kotona uutisotsikoita vaan laitan sarjoja pyörimään ja nukahdan.

Tänään aamulla selaillessani blogeja, luin tapahtumasta “vahingossa” lisää. En olisi halunnut, miksi? Mietin asiaa ja avautuu se, miten edellisenä päivänä pystyin reagoimaan uutisiin niin kylmän viileästi: en halunnut hyväksyä, että tämmöistä tapahtuu, taas. Ja koska kyseessä on nimenomaan “taas” en hätkähtänyt niin paljoa kuin edellisellä kerralla. En siis uskaltanut lukea uutisia, koska ajatus siitä, etten hätkähtäisi tarpeeksi pelotti suunnattomasti. En halua, että tämmöiset uutiset eivät enää hätkäytä, vaan hätkäyttämisen sijaan alkavat tuntua arkipäivältä. Pelkään ehkä eniten sitä, että kohta luen samankaltaisia otsikoita Matti Vanhasen naisongelmista kertovan artikkelin kanssa samalta sivulta, eikä kumpikaan herätä minussa mitään. En halunnut lukea Norjan massamurha-aiheesta uutisia, en facebookpäivityksiä. Mitä halusin oli sulkea koko tapahtuma pois mielestäni ja takaraivossani lapsellisesti päätyä ajattelemaan, että ihminen on hyvä ja maailma jossa elämme on pohjimmiltaan hyvä. Niin se on turvallisempaa. Idiootti.

Lähes 90 nuorta kuolleena ja miljoonien ihmisten surua. Kuinka yksi ihminen voi saada aikaan jotain noin kamalaa. En tiedä, mutta sen tiedän ettei tämä ollut ensimmäinen kerta. Mitä on tapahtumassa? Samankaltaisia tekoja viattomia ihmisiä kohtaan on tapahtunut pienessä ajassa aivan liian paljon. Iltalehdet mässäilevät ihmisten surulla, kauhukertomuksilla, pelolla, kadoksissa olevilla läheisillä, jotta uutinen edellistenkin kouluiskujen jälkeen varmasti hätkähdyttää. Ja tänään minä syyllistyn juuri siihen. Ahmin uutisia joka tuutista. Luen silminnäkijöiden kertomuksia ja kuvittelen heidän tuntemuksia. Mietin miltä tuntuisi jos minä tai läheiset ihmiset olisivat kiven alla piilossa kun aseistautunut murhaaja kävelee ohi. Kyyneleet valuvat poskillani kun katson surevien ihmisten kuvia. Miten tämän kaiken kamaluuden saa loppumaan?

www.oblad.no, iltalehti.fi, iltasanomat.fi

I’m sending all my love and hope to Norway <3

T.Sara