… että Kenzan synnytysvideon julkaiseminen olisi huono idea. Ajatus siitä, että kaikki pitää jakaa yleisön kesken ahdistaa minua toisinaan valtavasti, mutta tämä riisuttu video oli kaikessa luonnollisuudessaan äärimmäisen kaunis ja tärkeä. Tarpeellinen. Se avasi ajatuksia, lisäsi tietoa ja teki minut vaan ihan mielettömän onnelliseksi tämän pienen perheen puolesta <3

… että Apulanta ei ole hyvä bändi. Ruisrock sunnuntai, kaatosade ja Apulanta kuulostaa jokseenkin masentavalta, muttei suinkaan ollut sitä. En ole nähnyt bändiä koskaan livenä – heidän energia oli siis ihan mieletön. Sanatkin tulivat jostain ulkomuistista ja pääsipä Valot pimeyksien reunoilla -biisin aikana pari kyyneltäkin. Hyvä Apulanta!!!

… että ikkunat kannattaa pestä heti alkukeväästä, koska eiväthän ne keväällä tai kesällä oikein likaannu. Mitä oikein ajattelin? Miksen odottanut katupölyjen laantumista? Hyvä, että naapuritalon hahmottaa ikkunan läpi.

… etten tule lämpenemään Marimekon unikkokuosille enää vuoden 2002 ylilyöntien jälkeen. Ja tässä sitä nyt ollaan. Ihastelen ystävilläni ja katukuvassa erityisesti unikkokuosisia maksimekkoja! Fun fact: unikkohousut+paita yhdistelmä näyttää siis sairaan hyvältä myös miehillä!

 

 

… että vuoden 2019 kaikki kesäillat viettäisin kallioilla loikoillessa ja auringonlaskua ihastellessa. Todellisuushan on lähempänä Love Island UK maratonia kuin iltauinteja ja auringonlaskuja 😀 Syytän tästä vähän kyllä viilentyneitä kelejä, ja sitä että meidän lähin uimalaituri on otettu täksi kesäksi pois, buu! Onneksi tänään ollaan menossa uimaan ja viettämään iltaa Mustikkamaan kallioille!

… että valkoinen platinablodi olisi se paras mahdollinen hiusväri minulle. Monta vuotta vannoin sen nimeen, mutta nykyään en meinaa enää edes tunnistaa itseäni pitkällä platinablondilla (etenkään sillä pitkällä)! Skarppi leikkaus omalla juurivärillä näyttää aika paljon luonnollisemmalta! Tää on uusi minä!

… että langattomat kuulokkeet eivät pysyisi korvissani tai hukkuisivat hetkessä tai olisivat jotenkin muuten tosi hankalat. Turns out, passelit ovat. Ja aika kivaa kun ei ole johtoja sotkemassa. Ps. Galaxy Budsit on huiput!

 

kuvat: Janni Ehari

 

xx Sara

*Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket

 

K-Citymarket heitti minulle haasteen: järjestä grillikekkerit.

Ei ihan helpoin haaste, minulta kun uupuu se grilli ja oikeastaan ne grillaustaidotkin, haha. Onneksi tänä päivänä kaikkea ei tarvitse omistaa ja ehkäpä näin 29-vuotiaana grillaamaankin olisi ihan hyvä oppia. Otin haasteen vastaan!

Päätin järkätä kesäiset kekkerit Teurastamon yleisellä grillipaikalla, jossa ollaan grilli-iltoja useampinakin kesinä vietetty (huom, minä en ole grillannut). Täältä löytyy kaksi grillauspistettä, omat hiilet vaan mukaan! Tänä kesänä Teurastamon grillauspaikkaa on uudistettu ja alueelta löytyy huimasti enemmän pöytiä kuin aikaisempina vuosina. Sateisena kelinä voi valita paikan katoksen alta 🙂

Kutsuin koolle kasan ystäviäni eri kaveriporukoista – rakastan tutustuttaa ystäviäni yhteen! Osaa tyypeistä en ollut nähnyt pitkään aikaan, miten kiva oli kokoontua saman pöydän ääreen nauttimaan grilliherkuista.

 

Grillatut lohivartaat // Timjamiperunat // Yrttihummus

 

Grillijuhlien antimet löytyivät K-ruoka reseptipankista. Paikka on hyvinkin tuttu, käytän kyseisiä reseptejä arjen ruoanlaitossa paljon. Hausta pystyy rajaamaan halutut pääraaka-aineet, sesongin tai teeman. Tällä kertaa teemana oli tietysti grillaus.

Ette arvaa kuinka monta herkullista reseptiä lävähti ruudulle kun rajasin haun “kasvis”, “kala” ja “grillaus”. Vesi nousi kielelle etenkin kun bongasin Grillatut halloumi-vesimelonivartaat ja Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit.

Lupasin itselleni etten valitse viittä reseptiä enempää tai muuten tulee haasteita kamojen roudaamisen kanssa 😀 Jouduin tekemään todellista karsintaa. Selasin kommentteja ja vertailin reseptien tähtiä. Lopulta jäljelle jäi viisi ylivoimaista suosikkiani.

 

GRILLIJUHLAT: MENU

Grillatut lohivartaat

Timjamiperunat

Yrttihummus

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Grillattu munakoiso ja fetaa

 

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

 

Raaka-aineet kävin ostamassa Ruoholahden K-Citymarketista. Tällaisena enimmäkseen pieniä lähikauppoja kuluttavana kun sitä välillä pääsee suurempaan marketiin on olo sisään astuessa kuin lapsella Linnanmäellä. Laaja ja tasokas valikoima yllättää aina! Hedelmä- ja vihannesosasto oli pullollaan vehreitä yrttejä ja leipomon tiskiltä olisi tehnyt mieli ostaa useampi limppu (ja pulla…). Kala- ja lihatiskin myyjän kanssa heitettiin tovi huulta!

Vaikka kauppa on valtava, on se samaan aikaan myös hyvin looginen.

 

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Kun kyselin ruokailun jälkeen suosikkien perään en saanut yhtä selkeää vastausta. Enkä kyllä itsekään osannut valita yhtä suosikkia, kokonaisuus oli hurjan toimiva. Lohen marinadi oli ihan mieletön ja munakoisot fetalla täys kymppi! Halloumi ja vesimeloni oli raikas yhdistelmä, ja uudet perunat timjamirasvassa – nam! Köyhät ritarit oli ihan täydellinen lopetus.

Joka ikistä reseptiä kehuttiin ja sainkin illan päätteeksi jakaa kaikki reseptit koko porukan kesken!

Ja entä sitten se grillaus? Turns out, hiilloksen tekeminen ja grillaaminen oli ihan helppoa. Koulutin itseni yhdellä mokomalla youtube-videolla ja se oli oikeastaan siinä 😀 Tällaisia grillikokoontumisia lisää!

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Olo on levännyt. Viimeiset kolme päivää ollaan vietetty äidin ja siskon kanssa Nauvossa. Tarkemmin Villa Nagu:ssa, mielettömässä lasitalossa keskellä Turun saaristoa. Irtiotto luonnon rauhaan oli yllätys äidille!

Kämppä on siis ihan uskomaton. Saaristonäkymä avautuu niin sängystä kuin saunan lauteilta. Kyseessä oli ensimmäinen kertani Turun saaristossa ja suunnitelmissa oli kanoottien vuokrausta, patikkaretki ja vaikka mitä. Toisin kuitenkin kävi. Villa oli niin mieletön, ettei me raaskittu jättää sitä 😀 Nautittiin aamusaunasta ja lilluttiin paljussa keskellä päivää. Nukuttiin päiväunia ja poltettiin takkaa.

Turun saariston hieman turkoosiin taittava meri, lauttaylitykset ja rauhalliset maalaiskadut vakuuttivat. Vikana päivänä piipahdettiin Nauvon keskustassa, eikä meinattu päästä lähtemään sieltä. Puutalojen keskellä ja pieniä putiikkeja kierrellessä olisi viihtynyt kokonaisen päivän! Ensi kesänä uusi reissu näihin maisemiin! Pitää ehkä varata joku vaatimattomampi majoitus, josta viitsii irtaantua 😀

 

  

 

  

*Villa tarjottu IG-yhteistyönä

 

xx Sara

Tags:
,