Suunnitellut instagram-kuvat väärentävät todellisuutta ja aiheuttavat paineita. Oma aamiaispuuro ei näytäkkään yhtä hienolta kuin länsinaapurissa asuvan fitnessbloggaajan marjoilla koristeltu versio. Rusketuksesta, biitsilookista ja lenkkinaamasta puhumattakaan. Luin jostain, että pahimmillaan tämä kuvakateus voi viedä masennukseen: oma elämä alkaa tuntua värittömältä ja harmaalta toisten putipuhtaita koteja ja seesteisiä kukkamaljakoita selatessa.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vai kertooko sittenkään? Mielestäni on hassua miten nykypäivän photoshop- ja filtterimaailmassa kuvaan luotetaan edelleen yhtä vankasti kuin nousevaan aurinkoon. Ennen kuvanmuokkausta harrastivat ammattilaiset. Nyt (ainakin jonkinlaiset) mahdollisuudet on tuotu jokaiseen älypuhelimeen: rajauksilla, filttereillä, sommittelulla, kuvakulmalla, kontrastilla, varjoilla ja valoilla saa aikaan ihmeitä.
Itsestäni on vuosien varrella kuoriutunut varsinainen valokuvakriitikko, jopa uutiskuvien kohdalla olen epäileväinen. Koskaan emme voi olla varmoja mitä valokuvan rajauksen taustalle jää. Millaisilla välineillä valokuva on otettu? Entä kuvaako valokuva aitoa tilannetta vai onko se lavastettu? Ehkä tämän takia en myöskään oleta valokuvien olevan se paras mittari kertomaan todellisuudesta, ihmisten elämänlaadusta tai arjesta ylipäätään mitään.
Olen kuvannut kuusi vuotta päivittäin ja kehittynyt alkuajoista äärimmäisen paljon. Minulla on visioita ja sommittelusilmää, ja olen vuosien varrella oppinut pieniä niksejä, joilla kuvasta saa “paremman”. Opit ovat niin arkipäivää, että ne tekee kuvaa ottaessa automaattisesti. Kyse ei siis ole välttämättä kuvan manipuloinnista tai sen editoinnista, vaan visuaalisen silmän kehittymisestä.
Monesti unohdetaan myös se tosiasia, että instagram toimii monelle työpaikkana, ja näitä “ig-julkkiksia” löytyy varmasti jokaisen meidän seurattavien joukosta useampiakin. Kauniiden kuvien ottaminen on heidän työtään, ei arkeaan, ja välineistö myös sen mukainen. Totta helkkarissa aamiaispuuro näyttää paremmalta 5000e:n kamerakalustolla kuin neljä vuotta vanhalla Nokialla napattuna.
En tiedä mitä te aiheesta ajattelette, mutta minä en ainakaan koe instagramin paljastavan ihmisen todellisesta arjesta juuri mitään. Koko applikaatio on pikemminkin portfolio, johon kerätään kuvia useimmiten niistä mukavista, merkittävistä, hauskoista ja kauniista hetkistä. Sen ulkopuolelle jäävät riidat, huonot hiuspäivät, jenkkakahvat, aikaansaamattomat darrapäivät ja tylsän näköinen makaronilaatikkoannos.
Minulla on tapana aina ennen nukkumaanmenoa keksiä kuluneesta päivästä viisi kivaa asiaa. Surkeimpina maanantaipäivinä, kun kaikki mahdollinen on mennyt pieleen, kivat asiat ovat tyyppiä “löysin sukkaparin lipastosta nopeasti” tai “jauheliha oli tarjouksessa”. Koen, että Instagram toimii samalla tavalla. Vaikka päivä olisi muuten läpipaska, voin ikuistaa sinne niitä hyviä hetkiä: fiilistellä onnistunutta smoothieta, kivaa postikorttia, hassua kissaa tai hyvää treeniä. Ainakin itse ajattelen, että instagramkuvien tarkoitus on inspiroida ja tehdä iloiseksi. Muistuttaa niistä elämän mukavista asioista.
Mikäli joku haluaa pitää instagramtilinsä yhdenmukaisena ja kasvattaa kuvapankkiaan parilla kauniilla kuvalla päivässä mikäli se häntä piristää, niin miksei hän sitä tekisi?
Liian täydellisiä ja todellisuutta väärentäviä instagramfeedejä arvostelevat hoi. Pyydän katsomaan ympärillenne, ihan konkreettisesti. Löytyykö seiniltänne valokuvia näppyläisestä aamunaamasta, huutavista kersoista ja likaisesta kodista vai kenties aurinkoisista hiekkarannoista, hymyilevistä ystävistä, eiffeltornista ja kauniista auringonlaskuista? Niin epäilinkin. Kyse on kuvista, joiden tarkoituksena on piristää ja saada hyvälle tuulelle.
Näin pari viikkoa sitten Senaatintorilla viisihenkisen perheen. Lapset kiukuttelivat ja huusivat, mutta portailla napattua yhteiskuvaa varten kaikki skarppasivat. Lopputuloksena potretti, jossa jokainen hymyilee. Sama se on ollut meidänkin perheen yhteisreissuilla. Kuvasta päätellen perheen yhteisellä Haminan museokierroksella on ollut hauskaa, mutta todellisuus on kuitenkin voinut olla jotain muuta. Ainoana poikkeuksena äidin itkukuvaprojekti, kun hän 90-luvun alussa ilmeisesti kyllästyi iloisiin ryhmäkuviin ja kuvasi minua ja siskoani aina kun me itkettiin, kiukuteltiin ja lopulta mökötettiin 😀
Valokuva ei siis välttämättä kerro totuutta. Instagramin tapauksessa se kertoo pikemminkin käyttäjänsä kiinnostuksen kohteista kuin aidosta arjesta. Toisten aamiaisten ja koko arjen kadehtiminen on siis syytä unohtaa, kadehditaan mielummin vaikka niitä valokuvaustaitoja.
xx Sara
Posted at 17:34h
in
Uncategorized
by Sara
