Aah vitsi mä rakastan tämmösiä kesäpäiviä, kun pukeutumisessa ylirajataan se perinteinen: tarkeneeko. Maailman siistein juttu on lähteä ulko-ovesta ilman varatakkia tai pitkähihaista. Senkun sähdet vaan kuule. No niin mä tein, lähdin kultasortseissa ja läpikuultavassa topissa.
top Vila / cap Stadium / shorts H&M / heels Vagabond / bag Forever21
T. Sara
Kauniiden hetkien ikuistaminen on ihanaa ja mielekästä. Aina välillä. Kauniita hetkiä pystyy nimittäin myös pilaamaan kameran esiin kaivamisella ja valokuvaamisen aloittamisella. Mutta missä menee raja?
Välillä elän valokuvien kautta ja toisinaan se ihan ärsyttää. Joskus olen havahtunut siihen, miten kauniita kuvia olen onnistunut ottamaan, mutten muista tilanteesta juuri mitään. Olin ulkopuolella yksin kamerani kanssa. En nauttinut nopeasti ohi menevästä hetkestä, vaan sen ikuistamisesta. Se itse nautinto tulee kun olen saanut kuvan ladattua koneelleni ja muokattua sen valmiiksi. Se hetken nautinto, jossa en edes elänyt. Kuinka surullista?
Mietin liian usein sitä, miten upea kuva kauniista maisemasta tulisi sen sijaan, että ihailisin itse maisemaa. Lähdenkö soutelemaan auringonlaskun värjäämälle lahdelle saadakseni upean instagram-kuvan vai lähdenkö siksi, että saisin itselleni uuden elämyksen? Vai lähdenkö molemmista syistä? Onko se edes mahdollista? Instagramin nykyään pursuessa toinen toistaan upeampia kuvia olen pohtinut tätä useasti. Onko hienon kuvan saaminen tärkeintä? Eletäänkö me nykypäivänä vain kuvien kautta?
Myönnän olevani Instagram-koukussa. Etenkin sellaisina päivinä kun ympärillä on kaikkea kaunista. Samanlainen fiilis kuin herkkusuu karkkikaupassa. Bloggaajan kohdalla Instagramin päivittäminen on muuten mielenkiintoinen käsite. Siinä sekottuu arki ja työ. Koukuttuneisuus ja velvollisuus. Tavallaan nämä edellä mainitut toimivat perusteluina toinen toisilleen. Tuplakoukku.
Valokuvaus on harrastukseni ja työni. Välillä se ärsyttää. Harvassa on viiden vuoden aikana ne kerrat kun lähden kotiovesta ilman kameraa, mutta nykyään olen alkanut tekemään sitä ihan tarkoituksella.
Nykyään teen usein blogilta ja somelta salaa jotain kivaa ja kaunista. Jotain, mistä en kerro sen kummemmin eteenpäin. En ota kuvan kuvaa, vaikka olisi kuinka kaunis auringonlasku tai miten herkullinen jäätelöannos tahansa. Aina se ei ole tämmöselle valokuva-addiktille helppoakaan, mutta tavallaan se on äärettömän kivaa – kuin olisin lomalla kaikesta. Ainoa muistoksi jäävä kuva on se mikä jää mieleeni, ja sitä pystyn muistelemaan niin kauan kun se mielessä sattuu pysymään. Ja mikäli se häviää, se tuskin oli niin huikea. Ja tiedättekö mitä, tää on ihan okei.
Välillä on ok pohtia X Pro II:n ja Valencia filtterin välillä, mutta välillä on osattava pelkästään elää niitä hetkiä.
T.Sara
Taas purjeveneitä! Meren läheisyydessä on selkeesti viihdytty. Tän päivän purjeveneet voidaan omistaa vaikkapa viikon lopussa häämöttäville Kotkan Meripäiville. En tiedä oonko missannu yksiäkään Meripäiviä. Skidinä otettiin laululava haltuun (mun vakkari oli Maamme laulu, josta katsojat pääsivätkin sitten nauttimaan aina kaikkien säkeistöjen verran :D) ja haettiin naama täyteen kasvomaalauksia Lasten Meripäivillä ja teininä jökötettiin coolisti puistossa isossa jengissä. Kotkasta kotoisin olevalle Meripäiviin on liittynyt aina vähän ristikkäitä fiiliksiä. Toisaalta etenkin sillon nuorempana, tapahtuma oli kesän ehdoton kohokohta: Kotkassa ihmisiä!! (edelleen ihan älyttömän kiva mennä kun tietää törmäävänsä tuttuihin!!). Toisaalta taas kyseinen tapahtuma merkitsi aina kesän loppumista. Nyt tuntuu hassulta. Mun kesä on nimittäin vasta puolessa välissä. Hellepäivät starttasivat vasta viime viikolla ja elokuun loppuun asti on joka viikonlopulle sairaan kivaa ohjelmaa: festareita, mökkiviikonloppuja ja kesäjuhlia.
Jos nelkyt on uus kolkyt, niin heinäkuu on uus kesäkuu. Stressi minimiin, let’s nautitaan kesästä!
top H&M / skirt Monki* / sandals Zara / bag Forever21 / glasses Monki (*=gifted)
T.Sara