Huhhuh miten loistava festariviikonloppu takana. Ilosaari ei pettänyt tänäkään vuonna. J.Karjalainen – paras tapa aloittaa festarit ja itse festarikesä, Ellie Goulding – liian ihana, Haim – sanat ei riitä. Muistikortilla on varmaan kaksataatuhatta kuvaa, niistä lisää myöhemmin.
Vaikka viikonloppu oli täydellinen, on tänään kesän paras päivä ja siitä ei ole epäilystäkään. Kyllä tänään, maanantaina. Päänsärky, univelka, edelleen likainen tukka, heikko olo ja yöjunassa huonosti nukuttu yö eivät rajoita tätä fiilistä mitenkään. Pitkä urakka, valtava työmäärä, kadehdittava asennoituminen, silloin tällöin paskoiksi haukutut pääsykoekirjat, lukuisat tsemppikeskustelut ja toisinaan loputtomaltakin tuntuva taival on vihdoin tullut päätökseen ja saanut sen parhaan mahdollisen lopun. Voi tätä itkua, kiljumista ja riemua. Mun rakas pikkusiskoni pääsi tänään kouluun. Olen onnellisempi kuin koskaan. En oo koskaan tuntenut näin suurta ylpeyttä!! Onnea Johanna, oon niin onnellinen sun puolesta!!!




 
T. Onnellinen bloggaaja

Eka kerta Vuosaaressa Aurinkolahden uimarannalla – vau. Ei suotta puhuta, että tää paikka on kuin ulkomaille lähtisi. Ihan pakko päästä kesän aikana vielä uudestaan. Ps. ehkä jonkun asteinen kateus noita kohtaan joilla on meidän kämpän kokoset parvekkeet tossa 20m:n päässä rannalta.
Musta on hassua miten nää vaatekauppojen alet jatkuu edelleen?! Löysin Zarasta tommosen vaalean harmaan, maailman yksinkertaisimman ja samalla -siisteimmän vaatekappaleen. Yhdistelymahdollisuudet rajattomat!

glasses Zara / denim shirt Only / top Zara / shoes Adidas, Stadium

Terkkuja muuten Joensuusta. Kohta starttaa Ilosaari ja J.KARJALAINEN!!
 
T. Sara

Eilinen päivä oli täydellinen. Vietin sen mun lempparimimmien ja myös kollegoideni (aina halunnu sanoa kollega) kanssa. Tytöt, aamupalaa, biitsiä, lounaat terassilla ja taivalla lämmittävä aurinko. Minust oli kivaa, me kotkalaiset sanottaisiin.

Minä, Kaisa ja Janni. Meillä on ihan mahtava trio. Meitä yhdistää kotikaupunki, bloggaaminen ja sama huumori. Ollaan samaan aikaan niin erilaisia ja niin samanlaisia. Ollaan yhteydessä päivittäin, tuetaan toisiamme, pohditaan elämää, höpötetään turhia tytteöjen juttuja sekä jaetaan blogijuttujen plussia ja miinuksia. Noin puoli vuotta sitten meidän trio kasvoi yhdellä jäsenellä. Nyt meitä on neljä.

Luin Veeran postauksen Kun ystävä saa lapsen, ja pystyn samastumaan tähän. En kutsuisi itseäni vauvaihmiseksi. En tiedä niistä juuri mitään, eikä mun mielestä vastasyntyneet näytä enkeleiltä, niinkuin muut sanovat (en etenkään minä, joka tulin ulos kuulemma aivan sinisenä, napanuora tuplasti kaulan ympärillä). Tämä johtuu hyvin pitkälti siitä, ettei elämässäni ole aikaisemmin oikeastaan koskaan ollut vauvaa. Kaukaisemmilla tuttavuksilla kyllä, mutta lähellä ei. Kaisa pisti mulle mm. tässä keväällä kuvan uudesta babysitteristään, kysyin mikä toi on…

Tiedon puute yhdistettynä siihen, ettei elämäni aikana ympäristössä ole vauvoja näkynyt, johtaa siihen, että jopa pelkään vauvoja. Etenkin niitä, jotka syntyvät ystävilleni. Eristyvätkö ystäväni? Näenkö heitä enää ikinä? Entä jos en osaakkaan olla vauvan kanssa? Voidaan puhua jopa jonkin sortin mustasukkaisuudesta. Toiset koirat ovat mustasukkaisia, kun vauva tulee taloon. Ihmisellä se saattaa näkyä vähän samalla tavalla: keskustelunaiheet siirtyvät niistä perinteisistä yhteisistä asioista vauvaan, hänen vaippoihin ja pahimmillaan niiden sisällön koostumukseen.

Kun Kaisa vuosi sitten kertoi mulle yhdessä pressitilaisuudessa raskaudestaan, se meni jotenkin näin: “mä oon vähän kipee, mun pitää nyt lähtee kun mä oon raskaana”. Siinä oli varmasti jotain muutakin, mutta näin mä sen aina muistan 😀 Olin myöhässä (ylläri) ja juostiin jotenkin ristiin ja molemmilla oli kamala kiire ja sitten tämä uutinen vaan pamahti ja en tiedä ees mikä mun reaktio oli. Kukaan näin läheinen raskaana oleva ei oo koskaan aikaisemmin kertonut mulle uutisia henkilökohtaisesti. Olin tietysti innoissani, mutta samaan aikaan vähän peloissani.

Sanoin raskauden aikana jossain vaiheessa Kaisalle, etten tiedä vauvoista mitään ja hän vastasi, ettei tiedä itsekään. Tän lauseen jälkeen kaikki on tuntunut jotenkin tosi helpottavalta. Oon ollu mukana kuuntelemassa ja oppimassa vaikka mitä (tosin still ulapalla). Kaisa on maailman huikein äiti, yksi eikuvistani tällä saralla. Se ei ole jäänyt kotiin nyhjäämään, vaan on aina aktiivisesti mukana kaikessa, ja niin on skidikin. Puheenaiheet totta kai pyörivät vauvassa, etenkin jos paikalla on jotain muitakin kun me kolme ja skidi, mutta puhutaan me kaikesta muustakin. Kaisan asenne koko hommaan on ihailtava. Vaikka tyyppi on jonkin sortin perfektionisti, hän vaikuttaa nykyään niin stressittömältä ja luontevalta. Se nipotouhu, joka usein äitiyteen liitetään, ja johon vauva.fi:ssä törmää, siitä ei ole havaintoakaan. Homma on vahvasti hallussa, mutta asenne rento.

Eilen syötiin meidän neljän koplassa ihanaa salaattia terassilla. Tai no, kolme söi salaattia, yksi nuoleskeli rinkeliä, joka tipahteli aina välillä maahan. Ihanan rento tunnelma. Juteltiin mm. siitä, että mitä jos skidi innostuukin viisivuotiaana jostain planeetoista tai alkaa keräämään postimerkkejä 😀 Oli miten oli, mä oon ihan varma, että tällä naperolla tulee olemaan loistavat jutut ja hänestä kasvaa yhtä huikea tyyppi kun mun kotkan pojista <3 Musta on ihanaa olla osa pikkutyypin elämää ja nähdä hänen varttumistaan. Ilmottaudun jo nyt siksi tyypiksi, joka tulevaisuudessa aina tilaisuuden tullen tulee huomauttelemaan, että sä olit kuule sillon ihan ihan pieni ja sillon me leikittiin kaukosäätimellä ja otettiin selfieitä sun ja Janni-tädin kanssa.

T.Sara