AUTOEKSPERTTI, NOT 16 November, Nov 2014 - 18:57

Viikonloppuna ajoin ensimmäistä ketaa elämässäni kartingia! Kääk!
Oiva aasinsilta kertoa suhteestani autoiluun. Tässä vaiheessa kannattaa vetää syvää henkeä 😀 Nuorempana ajoin autoa päivittäin. Kaikki ajoivat autolla Kotkassa, eihän siellä muuten päässyt liikkumaan. Auto on siis ihan tuttujuttu, tavallaan…
Naiset ovat yleensä aika pihalla autoista. On kaiken maailman mittareita ja hälytysvaloja, joista ei ole mitään hajua. Ollaan Jannin kanssa kehitetty termi nimeltä auto olo. Se on sama kuin outo olo, mutta se liittyy autoon. Auto olo ilmestyy kun mokailet tai epäröit jotain auton kanssa: kolaroit, tankkaat dieseliin bensaa, jätät lompakon auton katolle tankatessasi ja myös unohdat sen sinne, nolaat itsesi liikenteessä tai huoltoasemalla jne. Ja näitänhän sattuu  😀
Auto olo nro 1:
Olin menossa tankkaamaan silloisen poikaystäväni autoa. En ollut tankannut kyseistä autoa aikaisemmin, pelkästään perheeni autoja. Ajoin Shellin tankkauspisteelle. Tuttavallisesti nousen autosta lompakkoni kanssa kunnes huomaan, että bensatankkihan on tässä autossa “väärällä puolella”. Tai eri puolella kun meidän autoissa, kuka näistä nyt tietää. Joo joo, eri maalaisissa autoissa eri puolilla, miksei voisi vaan laittaa kaikkiin samalle puolelle!! 😀 Auto olo nro. 1  alkaa heräilemään. Auto pitää kääntää. Menen autoon, ajan toiselle puolelle tankkauspistettä, nousen ulos ja tajuan samalla mitä juuri tein, tankkihan on edelleen väärällä puolella, BLONDI!!! Luon pikaisen katseen Shellille. Ikkunan ääressä on baaritiskin tyylinen pöytäratkaisu, josta tuijottaa viisi naureskelevaa miestä kahvikuppiensa äärellä. Shit! Paniikki. Seuraa typerin päätös mitä voi ikinä tehdä: no eikö se letku nyt riitä tänne toiselle puolelle? EI RIITÄ, ÄLÄ TEE SITÄ. Teen kuitenkin. Sitä ennen bensaluukku pitää kuitenin saada auki. En tajua miten se aukeaa. Meidän autoissa se avataan polkimien vierestä, mutta en löydä vipua. Haa, löydän vivun vihdoinkin. Vedän vivusta ja etupelti levähtää sepposen selälleen. Katson Shellille, viisi miestä nauravat suut auki 😀 Juoksen äkkiä auton eteen ja pamautan pellin kiinni. Tajuan, että luukun saattaa saada auki ilman vipua ja näinhän se onkin. En kuitenkaan tajua lähteä paikalta, mikä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Autoni on kuitenkin edelleen väärinpäin. Syötän 20? koneeseen ja kone ilmoittaa, että tankkaaminen on aloitettava 60 sekunnin kuluessa. Alan venyttämään bensaletkua, mutta turhaan. Se ei riitä millään. Katson koneessa näkyviä sekunteja: 45 jäljellä. Paniikki! Hyppään autoon ja alan peruuttelemaan ja kääntämään. Shellin ikkunaan on kerääntynyt lisää miehiä, kukaan ei halua missata vuoden huumorishowta 😀 Saan auton käännettyä, enää muutama sekunti jäljellä. Aloitan tankkaamaan, ja bensaletku tökkii ihan tosissaan. Bensaa menee kerralla ehkä 20 sentin edestä, shit! Rukoilen, että tilanne olisi jo ohi 😀 Tulee kylmät väreet kun ajattelenkin koko tapahtumaa, hahaha. Mutta elossa selvittiin, vittuilulta sen sijaan ei olla säästytty.
Auto olo nr 2:
Tankkaamassa jälleen, eletään tammikuuta. Kyseessä sama auto kun edellisessä tarinassakin. Tällä kertaa ajan liian kauas letkusta, olen menossa takaisin sisään ajamaan autoa vähän lähemmäksi, mutta ovi on jäätynyt kiinni?! Ainoastaan takaovi aukeaa 😀 Pujottelen takaoven kautta sisään ja myös takaoven kautta ulos (ovi ei aukea enää sisäpuoleltakaan). AUTO OLO! Huoltoaseman myyjä tulee ulos kysymään tarvitsenko apua, touhu näyttää sen verran huolestuttavalta.
Auto olo nr 3:
Yksi elämäni mieleenpainuvimmista päivistä, jolle nykyään voi jo nauraakkin. Ollaan oltu joulun jälkeisissä alennusmyynneissä Helsingissä ja koko päivä on ollut fiasko. Lompakkoni on pöllitty, joululahjaksi saadut käteiset siinä samassa. Käteiset harmittavat, mutta eihän näille voi mitään. No, koska kyse on minusta, ei tämä tietenkään jää tähän. Vaikka kuoletin kaikki korttini samantien, varas on astellut pankin konttoriin esiintyen minuna ja tyhjentänyt KOKO tilini. Pyydän juuri ajokortin saanutta siskoani ajamaan kotimatkan takaisin Kotkaan, jotta pystyn rauhassa tykittämään paniikkipuheluilla vakuutusyhtiötä ja pankkiani. Keskellä motaria meidän citymaasturin oikeanpuoleinen eturengas yhtäkkiä RÄJÄHTÄÄ ja sisko saa kuin ihmeen kaupalla ohjattua sinkoilevan auton sivuun. AUTO OLO!! Ollaan autossa jumissa ja soitetaan hinauspalveluun. Hinaaja tulee paikalle ja auton kunnon tsekkauksen jälkeen toteaa, että harvemmin eläviä ihmisiä kuskaa tällaisten rengasräjähdysten jälkeen. Meidät hinataan huoltoon, ja siellä muutaman tunnin jälkeen saadaan 500 e lasku kouraan. Pitäisi kuulemma maksaa heti. Katsotaan pikkusiskon kanssa toisiamme ja vaan räkätetään. Totean, että sori, mulla ei tällähetkellä ole korttia, eikä edes rahaa 😀 Vuodatan koko päivän tapahtumat korjaajamiehille. Saatiin kun saatiinkin sumplittua tilisiirrot ja maksettua korjaus lopulta siskon kortilla. HUH mikä päivä.
En tiedä vaikuttavatko edellä mainitut (+538 muuta autotarinaani) tähän, mutta auto/moottoriurheilu on edelleen asia, joka ei yksinkertaisesti mene jakeluuni. En tiedä johtuuko vaan siitä, että olen nainen, mutta en näe kovaa ajamisessa mitään hienoa. Formulat renkaiden vaihtoineen ja pysähdystaktiikkoineen, seriously? 😀 Autolla kaahailu ei myöskään ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Pikemminkin noloa kuin siistiä.
Noh, vaikka luulin, että vauhdin huumaa ei tästä tytöstä yksinkertaisesti löydy, joudun myöntämään, että kartingradalla sisäinen kilpailijani heräsi eloon ja kaahailin itseni neljänneksi koko kisassa 😀 Olin myös aivan liekeissä kun opin miten mikroauton perää pystyy heittämään ja amistelinkin tällä taktiikalla varmaan jokaisessa käännöksessä.
 
T. Sara