Bikini Fitness – ei ikinä 02 June, Jun 2014 - 15:02
Jengi kyselee vähän väliä treenitavotteistani: “treenaatko johonkin kisoihin?”. Kun kerron treenaavani ihan vaan huvikseen ja omaksi ilokseni, saatan saada hölmistyneen ilmeen vastaukseksi.
Missä vaiheessa kaikkien on pitänyt alkaa tähtäämään johonkin helkkarin kisoihin tai olemaan jollain bikini challengella?
Mun suhtautuminen fitnesskisoihin on aina ollut negatiivinen. Jos pistää vastakkain esim triathlonin ja fitnesskisat, kumpi on mielestäni parempi ja arvostettavampi juttu? Ei tarvi muuten kauaa odotella vastausta. Molemmat vaativat kyllä työtä ja päättäväisyyttä, sekä molemmat kertovat itsensä haastamisesta ja -ylittämisestä. Mistä siis tämä negatiivinen suhtautuminen fitnesskisoihin?
Överimaalirusketus ja jättimäiset reisilihakset yhdistettynä kitten heelsseihin ja glitterbikineihin ei välttämättä ole suosikkicombojani. Myöskään ulkonäöllä kisaaminen ei kuulu lemppareihini. Mutta nämä eivät ole ne ainoat syyt. Keskusteltiin aiheesta yhtenä iltana ja koin vihdoin valaistumisen tähän bikini fitness -takakireyteeni.
Urheilun ja liikunnan pääidea hämärtyy kun tavoitellaan täydellistä lihaserottuvuutta ja kilpaillaan lavalla bikineissä siitä kellä on isoin hauis ja tiukin reisi. Tätä ennen on tehty aivan järkyttävästi työtä, kehitytty ja omistauduttu tähän päivään täysillä, mutta sitten blöööö, koko homma vaan lösähtää mun silmissä siihen h-hetkeen. Motiivi on loppujen lopuksi kuitenkin pinnallinen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Kyse ei ole siitä kuka on vahvin, vaan siitä kuka näyttää vahvimmalta.
Oon ehkä vanhanaikainen, mutta mua kiinnostaa se mihin pystyn, miten kehityn, miten jaksan, miten tunnen, miten olen voittaja kun onnistun jossain, jonka eteen olen tehnyt paljon työtä. Mulle tavoite meinaa sitä, että pystyn johonkin suoritukseen (enkä nyt tarkoita lihasten pullistelua), jonka eteen olen tehnyt paljon töitä. Se, että treenaisin vuosia vain siihen, että voin nousta lavalle seisomaan, ei tunnu yhtään houkuttelevalta.
Jos motivaationi treenaamiseen olisi pelkkä ulkonäkö, olisin lopettanut jo aikoja sitten. Enkä nyt väitä, että fitnesskisoihin tähtäävät olisivat vain ja ainoastaan pinnallisia. Mielestäni on vaan ahdistavaa, että se on lopullinen tavoite.
Hyvältä näyttäminen on erittäin jees. Hyvältä näyttäminen sillä kustannuksella, että se rynnii olkapäätekniikalla elämäsi, ystäviesi ja kaiken kivan edelle, on erittäin epäjees. Work hard – play hard, ylitä itsesi salilla – lusikoi kinuskikakkua synttäreillä. Voin kertoa: toimii.
Liian monta kertaa olen lukenut blogeista ja lehdistä juttuja “Fitness-elämäntapa pelasti minut syömishäiriöstä”. Ei, vaan fitness-elämäntapa teki syömishäiriön sairastamisesta laillista. Miten pakonomainen treenaaminen, överihifistely ruoalla ja rasvattoman kropan ihailu eroaa syömishäiriöstä? No ei yhtään mitenkään.
Edellä mainittu on paperilla ehkä terveellisempää kuin biletys ja alkoholin kittaaminen, mutta rehellisesti mun mielessä ne on tällä hetkellä melkein samalla viivalla.
Jokaisella on omat mielipiteet ja treenitavoitteet. Toisilla tämä ilmiö voi toimia loistavana motiivina liikunnasta innostumiseen (harmillisen usein kuitenkin pinnallisena), toisilla taas aiheuttaa vastareaktion koko touhuun. Minä kuulun jälkimmäiseen.
Suoraan sanottuna viimeaikoina urheilu on maistunut puurolta ja pikkuhiljaa syy siihen on alkanut hahmottua. Rakastan liikuntaa, mutta en halua, että mua lokeroidaan fitnesstyypiksi. Pelkästään salista puhuminen puolituttujen kesken ällöttää. Juhlissa ja illanvietoissa keskustelut menee liian usein treenaamiseen, ja voin luvata, että silloin minä olen hiljaa. Jos joku tuttava sanoo, että sä vissiin käyt nykyään paljon salilla, suunnilleen nolostun.
Missä vaiheessa tää meni näin? Nykyään en haluaisi enää motivoida jengiä liikkumaan, lähinnä motivoida jengiä ottamaan vähän iisimmin. Pitäiskö alottaa uusi ilmiö ja alkaa vaan tykittämään jotain hampparikuvia instagramiin?
huppari Intersport / urheilutoppi Nike / housut Zalando* / lenkkarit Zalando* (*=saatu blogin kautta)
Janni kirjoitti musta ihan älyttömän hyvin postauksessaan The Kesäkunto. Tulevana kesänä aion myös minä olla vyötäröltä sitten vaikka vähän löysempi ja reisitä astetta lihaksettomampi. Meinaan nimittäin nauttia kesästä, enkä ottaa lomamatkalle omia eväitä, treenata kahdesti päivässä, feidata festarit koska treeni ja syödä puistopicnicillä höyrytettyjä papuja, ja näiden edellä mainittujen jälkeen tietysti kiven kovaa väittää että oli muuten best summer evö.
Ehkä yksi ärsyttävimmistä jutuista on juurikin tuo terveysruoan hehkuttaminen tyyliin “vihersmoothie on taivaallista ja se on suosikkijälkkärini” tai “kananmunapohjainen pitsa on yksinkertaisesti normaalia pitsaa huomattavasti parempaa”. No offence ystävät, jotka ootte mulleki näitä suositelleet, lopettakaa itsenne huijaaminen. Miksei voi vaan suoraan sanoa, että joo nää maistuu aivan paskalta, mutta syön niitä koska ne on terveellisiä ja koska niistä ei tule samanlaista ruokamorkkista kuin kermajäätelöstä tai salamipitsasta?
Bikini fitness -ilmiö ei vaikuta enää vaan kisoihin tähtääviin, vaan se tuntuu olevan ilmassa joka paikassa. Tänään istuin ratikassa kun kaksi tyttöä selasivat treenilehteä, jossa oli kooste jostain bikini fitnesskisoista. “Tollahan on selkä ihan paskassa kunnossa” (huom luulin ensin, että tyyliin välilevyn pullistuma, mutta nyt puhuttiinkin siis lihaserottuvuudesta). “Miten tollasessa kunnossa olevia on voitu päästää ees finaaliin, tollahan on tommonen löllömaha suunnilleen”. Tytöistä inspiroituneena päädyin kirjoittamaan tämän tekstin.
T.Sara
Scorpia
Posted at 20:52h, 03 JuneAmen to that! 🙂 Olen kuunnellut noita samoja kommentteja ihmisiltä jo useamman vuoden ja pohtinut samaa: eikö ihminen saa treenata ilman tavoitetta kisoista?! Onko se väärin ja miksi se on muka niin väärin, miksi kunnostaan huolta pitävä ihminen pitää tuomita vaan, koska hän ei aio mennä kisoihin. Silloinko millään ei ollutkaan sitten enää mitään väliä, turhaa työtä kun ei kisat kiinnosta. Meikäläinen reenaa ahkeraan kyllä, mutta vaikka laittaisin itseni minkälaiseen supertikkiin, en kisoihin aio! Tärkeintä on oma hyvä fiilis, oma terveys, tyytyväisyys itseensä ja tekemisen tai tekemättömyyden meininki ja tietynlainen vapaus 🙂 Mua ei kiinnostaa pätkääkään miten joku tuomari mut lavalla haukkuis tai kehuis, jos itse olisin tyytyväinen itseeni. Menee rahaa ja saa paljon paskaa niskaan – ei se kisahommakaan mitään ihanaa glamouria ole.
aino
Posted at 21:36h, 03 JuneHyvä Sara 🙂 ihanaa tekstiä, tervettä järkeä ja fiksua sanottavaa. Mun mielestä turhat ulkonäköpaineet kesän kynnyksellä on ihan pepusta, tärkeempää on voida sisältä onnellisesti.
Hyvää kesää!
Opiskelijatyttönen
Posted at 21:51h, 03 JunePakko kommentoida jotain tähän. 🙂 Sait hienon keskustelun aikaan ja varmasti ajattelemisen aihetta jokaiselle. Itse olen melko samassa tilanteessa kuin sinä. Ihan kunnossa kroppa on ja tarvetta laihduttamiselle ei todellakaan ole. Välillä olen liikaa lukenut fitness-blogeja ja saanut sellaisen kuvan, et yhenkin herkkupalan syöminen on väärin. Luultavasti moni muukin varsinkin nuorempi lukija on voinut saada saman syyllisyyden tunteen. Välttämättä vika ei ole fitness-bloggaajissa, jos he itse tajuavat, että se on heidän elämänsä nyt ja eivät silti laihduta itseään epäterveellisiin mittoihin, vaan syövät silti jotain.
Mutta me “tavalliset ” ihmiset ei useimmat välttämättä tajuta kirjoitusten takaa sitä, että sellainen elämä ei todellakaan ole tavoiteltavaa mielen eikä edes terveyden kannalta! Voi olla jopa epätervettä! Vai väittääkö oikeasti joku, että fitness-kisat ja siihen kuuluvat dieetit ovat terveellistä ihmisen keholle? Varsinkin naisen elimistö voi mennä kokonaan sekaisin.
Enkä väitä myöskään itse, että se ei voisi olla terveellistä, tottakai voi !! Mutta on hyvä pitää mielessä se toinenkin puoli asiasta, eli kaikilla liian tiukoilla dieteeillä ja jotka toistuvat vuodesta toiseen samana , ei välttämättä tule pitkäkestoinen hyvä olo. Jossain vaiheessa voi tulla loppu. Mitäs sitten? Osaavatko he suhtautua siihen terveellä elämänasenteella? Osa varmaan kyllä, mutta osa valitettavasti ei. Itse olen hyvä esimerkki siitä. Pitkiä herkkulakkoja pitäneenä ja laihduttanut normaalipainosta 8 kg (vieläkin normaalipainoisena, alarajalla kuitenkin) pelkään syödä herkkuja. Ja joskus tunnen huonoa omaatuntoa. Ja fitness-blogit eivät paranna sitä omaatuntoa 😀 Kuka käskee lukea toisaalta niitä.. 😀 ei kukaan. 😀 oma vikani siis 😉 Mutta tosiaan vähän sekava kommentti, mutta ei voi mitään 😀 Olen vain aikalailla samaa mieltä kanssasi 😀
Ansu
Posted at 22:05h, 03 JuneTäytyy kyllä sanoa omasta puolestani että en näe blogin kirjoittajan olevan mitenkään erityisen lähelläkään kisoihin vaadittavaa tasoa, tosin tekstistä tulikin selville että se juuri nimenomaan ei olekkaan tavoitteena. Ehkä olen itse ollut tässä “fitnessbuumissa” sen verran kauan että normaali kehonkuva on kadonnut, you go girl mutta kyllä ihan tavallisen, terveen nuoren naisen kroppa näkyy meikäläisen silmiin.
Jokainen joka lavalle nousee on tehnyt valtavan työn siihen pisteeseen päästäkseen ja moni sohvalla makaava voi selitellä itselleen että on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on ja että fitnessbuumi sitä ja bikinikisat tätä mutta todellisuudessa tuskin kukaan pistäisi pahakseen jos yhtäkkiä peilistä katsoisikin bikini-fitness kisaaja takaisin. Kuhan pohdiskelen…
K"
Posted at 08:11h, 04 JuneKYLLÄ! Joka sana voisi olla omasta suustani. Nykyään tuntuu, että “piilottelen” treenamistani, kun siitä sitten leimataan fitnessurheilijaksi. Kerron vain tyyliin äidilleni ja poikaystävälleni mukavista treeneistä tai että lähden tästä salille/lenkille. ystävät eivät varmana edes tiedä, että treenaan käytännössä jokapäivä ja se tekee minut onnelliseksi.
Aamen.
Tytti
Posted at 08:52h, 04 JuneTiivistit ajatukseni! 🙂 Huippukirjoitus!
Tytti
Posted at 09:11h, 04 JuneOsittain samaa mieltä ollaan täälläkin. Maailmassa on varmasti todella paljon myös tasapainoisia terveellisiä ihmisiä, joille fitness on elämäntapa. Mutta on myös niitä, joilla siitä on terveellisyys kaukana.
Sanotaanko että 90 % niissä treeniblogeissa, joita oon lukenut,on kirjoitus syömishäiriöstä. Tämä on siis todella yleinen juttu minkä oon huomannut. Ja tällöin tiedän, että jotain on vialla.
Anoreksiahan on pakkomielle laihuudesta, lasketaan kaloreita, halutaan aina vaan laihemmaksi ja laihemmaksi. No sitten “parannutaan” ja aletaankin kutsua tätä samaa tautia nimellä “fitness”. Mikä muuttuu? Ei yhtään mikään muuta kuin nimi. Edelleen ruoat lasketaan ja punnitaan pakonomaisesti, treenataan kuin hullut. Anoreksiassahan on ominaista se, että halutaan hallita edes yhtä asiaa elämässä, eli se on sitten se kroppa ja ruokavalio, ja sama hommahan on fitneksessä.
THM
Posted at 12:10h, 04 JuneNäkyy herättävän hyvinkin kiivasta keskustelua puolin ja toisin. Joistakin kirjoituksista jäi vähän se kuva, että millään muulla urheilulajilla ei saa hyvää kroppaa ja hyvää mieltä kuin salitreenillä ja fitness illuusiota kritisoivat ovat kaikki itse vähintään läskejä, huonokuntoisia, rumia ja kateellisia. Itse olen treenanut kestävyyslajeja lapsesta saakka ja saanut kyllä monipuoilsilla treeneillä aikaan lihaksikkaan, jäntevän ja ennenkaikkia voimakkaan kropan. Olen toki tehnyt myös salitreenejä, mutta pääsääntöisesti kroppa on muokkautunut ihan lajikohtaisilla harjoitteilla. Syön tervellisesti, puhdasta itsetehtyä perusruokaa jota ei tarvitse todellakaan tarvitse punnailla ja mittailla muoviastioihin pysyäkseni onnellisena ja fitissä kunnossa. Ja joka väittää ettei lihakset kasva muualla kuin salitreenillä, ovat väärässä. Toki jos keskitytään pelkästään lihasten kasvattamiseen niin sali on siihen paras paikka, mutta itse olen mielummin yhtäaikaa sekä sopivan lihaksikas, voimakas, nopea, kestävä ja monipuolinen. Eikä tarvitse punnailla ruokia saada morkkista yhden ylimääräisen leivän syömisestä.
Itse fitness lajin sisältä näyttäisi siis tuleva aika vähän ymmärrystä muita urheilulajeja kohtaan. Lajien vaativuutta tai haastetta on vaikea pistää järjestykseen, mutta uskallan kyllä väittää ihan omasta kokemuksesta, että salitreenit eivät kuitenkaan ole mitään hard corea moneen muuhun lajiin verrattuna. Toki päätä sitten kysyy se ruokavaliossa pysyminen ja temppuilu aineenvaihdunnan kanssa, itse ei näillä harrastuksilla tarvitse noista asioista välittää pätkääkään ja näyttää samalta kuin bikini- fitness naiset salilla.
uikkizz
Posted at 13:12h, 04 Junefaktahan on se, että ne banaaniletut maistuu aivan paskalta.
mutta ziiz kun tää prodejauhe-jääpala-selleri-pinaatti sorbetti on sata kertaa parempaa, ku sokeriällömössöt! ei huomaa eroa! EIPÄ.
jonnz
Posted at 19:26h, 04 JuneIhanaihanaihana Sara olet ja niiiin terveet arvot omaava! :)) Mä oonki ootellu tätä postausta, tiesin pitkään blogiasi lukeneena että omaat hyvän arvopohjan mutta olikin alkanut hieman pelottaa sun postaukset! Niistä saa helposti kuvan, että treenaisit johonkin kisoihin ja omaisit tämän naamioidun “syömishäiriön” ja etenkin joku nuori saattaisi siitä ottaa vääränlaista oppia. Hyvä kun toit asian esiin että muutkin tajuaisi ja laita vaan niitä hamppareiden kuvia :D! Mulla tällä hetkellä kausi, etten kehtaa kenellekään sanoa jos liikun, kun heti tulee tuo tavoitejuttu. Liikun jos liikun, ihan huvin vuoksi tai sitten mussutan herkkua hyvällä omallatunnolla. Tavoitteena ainoastaan hyvä mieli, se vaan kun ei tunnu riittävän muille.. :p
J
Posted at 19:28h, 04 JuneKiitos puhuttelevasta tekstistä, Sara! Täytyy tunnustaa, että lopetin taannoin blogisi lukemisen juuri siksi, että ahdistuin liikunta-aiheisista teksteistäsi ja…en oikein tiedä mistä. Nyt palaan lukijaksi!
Olen täysin samaa mieltä kaikesta, mitä tässä (ja parissa muissa aiheeseen liittyvässä) tekstissä kirjoitat. Olen itse sairastanut syömishäiriön nuorena ja nyt, aikuisena, harrastettuani aktiivisesti maratonjuoksua viitisen vuotta koen vasta parantuneeni täysin. Treenaan paljon, mutta myös syön, juhlin, lepään ja rentoudun paljon. Nautin joka hetkestä ja jos en nauti, teen jotain muuta. Tavoitteiden myötä olen alkanut liikkumaan monipuolisemmin ja lepäämään enemmän, syömään rennommin – ja olen myös elämäni kunnossa. En ehkä huippukunnossa muihin verrattuna, mutta omaan tasooni nähden. Ja mikä tärkeintä, liikun koska nautin siitä vilpittömästi! Toisaalta ärsyttää myös se, että joutuu omaa treenaamistaan selittelemään. Mutta jos mulla on pitkä lenkki sunnuntaina, ei se ole lauantain bileiden emännän ongelma vaan mun eikä kukaan huomaa holittomuutta jos ei siitä numeroa tee.
Tulipa sekava kommentti. Kai halusin vaan sanoa, että oot fiksu mimmi ja keep up the good work!
Powerlifting & Aesthetics 4life
Posted at 12:19h, 05 JuneHuvittavaa kuinka moni innostui “fitnessistä” täysillä ja lopettaa sen kesken tajuttuaan että se vaatii aikaa ja uhrausta kuten muukin kilpaurheilu. Ja nyt siis en tarkoita yksistään bikinifitnessiä 🙂 Minusta kisoihin tähtääminen heti lajin aloitettuaan on aika huvittavaa. Varsinkin kehonrakennuslajeissa, joissa menestyminen vaatii taustalle vuosien työtä. Lihasten kasvu kun ei tapahdu vahingossa. Täytyy vielä sanoa että ei ole oikeaa harrastusta itselleen valinnut jos kokee sen rynnivän olkapäätekniikalla elämän, ystävien ja kaiken kivan edelle.
Koska tämä on muoti-ilmiö, niin tärkeintä on ostaa hienot salikamppeet ja ottaa kuvia liikunnan harrastamisesta ja ihanista viherpirtelöistä. Itse voin sanoa että yhtään viherpirtelöä en ole juonut enkä paskan makuisia bodyruokia syönyt. Silti sain täksi kesää kuntoni todella kireäksi ja täytyy sanoa että olen nauttinut dieettini jokaisesta hetkestä (varsinkin jälkiruuista). Se vain on kivaa kun on malttia ja saa tuloksia! Ja lähes päivittäin on tullut syötyä vanukkaita, lättyjä, jäätelöä, tikkareita etc. Varjopuolena toki on että ruokailut on pidettävä kalori-ja makroravinnejakaumien rajoissa, mutta itselleni tuo ei ole suuri rasite kun kyse on vain muutaman kuukauden dieettijaksosta.
Ainiin ja bikinifitneksessä kenelläkään ei ole jättimäiset reisilihakset 😀
Emilia
Posted at 14:41h, 07 JuneHassua, että kaikki täällä suhtautuu negatiivisesti siihen, että on terve kauneuskäsitys (lihaksikkuus) ja pitää huolta kehostaan. Miksi ketään sitten ei ärsytä ihmisten huonokuntoisuus ja ylipaino? Toiseksi vielä noista “vihersmoothieista”. Pakottatteko te fitness-ihmiset valitsemaan epäterveellisemmät vaihtoehdot, vai saisimmeko ihan rauhassa terveellisyyden ja hyvät elämäntavat?
senqu
Posted at 18:14h, 07 JuneMie tykkään kyl sinusta!
Piisami
Posted at 11:30h, 10 JuneHyvä kirjoitus.
Paitsi, että kotitekoisessa pitsassa “karppi”pitsapohja on oikeasti paras. 😀
Anneli
Posted at 23:24h, 10 JuneEhkä tuossa ruokajutussa piilee se, että ihmiset on jaettu kahteen ryhmään, toiset saa siitää kermajäätelöstä oikeesti nautinnon ja toiset vaan ei koe sitä sen kummemmaksi asiakasi kuin vessassa käynti 🙂 Esim. omassa lapsuudessa vanhempani painottivat puhtaaseen ruokaan eikä meillä juuri sokerisia herkkuja syöty. Ei edes joka vko. Ei niitä nytkään vahnempana osaa arvostaa. Sitä tahtoo sen kunnon ruoan 5x päivässä niiku lapsenakin opetettiin, ehnkä jauha paskaa nyt! En itse koe saavani mitään mega nautintoa pizzasta tai jäätelöstä,saatika jäävänäi jostain paitsi, jos en jotain herkkua syö. ei vaan sytytä. Tosin ei ne vihersmoothietkaan sytytä, enkä oo koskaan jättäytyny mistään juhlista pois, vaikken aina syökään juhlien ruokia, koska en halua, mulla on tavoitteet ja tiedän, mitkä teot vie eteenpäin ja mitkä taaksepäin, en ymmärrä miksi jonkun ihmisen pitää siitä niin hermostua ja hirveästi pohtia miksi joku tekee jollain tavalla, jos se ei vaikuta yhteiskuntaan millään tavalla negatiivisesti? 🙂 ehkä ihmisten ei tartteis olla noin perusnegoja jokaiseen uuteen tuuleen mikä puhaltaa? jos sen uuden tuleen mukaan tarttuu about 10 000 ihmistä miljoonista, niin mitä väliä? Nykypäivänä myös tää some on luonut uusia mahdollisuuksi arvostella toisia,toisten tekemisiä ja jakaa omia mielipiteitä. Se on ihan ok, mutta ehkä asioita ei pitäisi tuoda niin kärjistetysti esille: voisiko asiaa hetke pohtia, millä tavalla se OIKEESTI vaikuttaa oman elämän kulkuun, jos 10 000 ihmistä on hurahtanut johonkin? Miks pitää keskittyä mitä ympärillä olevat ihmiset tekee, ku vois keskittyä vaan omaan tekemiseen eikä tuoda asiaa negatiivisella kannalla esille “älkää nyt jauhako paskaa nuitten pirtelöittenne kanssa”. Miten sinä, minä tai kukaan meistä voi määritellä toisen puolesta mistä toisen onni koostuu tai mistä joku pitää? Miten onni määrillään edes, pitääkö sen kaikille merkitä samaa? Miksi kaikkien pitäisi olla kinuskikakuista tykkääviä, jokaisissa juhlissa juhlivia? kun ei kaikkien tartte olla timmissä kunnossa, vetää parsaa ja kanaa? miksi meidän kaikkien pitää mahtua samaan muottiin? Miks tämmösiä tekstejä pitää kirjoittaa, miten nuiden 10 000 ihmisen elämäntapamuutos vaikuttaa sinun elämään oikeesti? onko se nyt niin kauhea kysymys, jos sinulta kysytään tavoitteista, eikö siihen voi vaan iloisesti vastata että ei oo? Tuntuu, että ihmiset on nykypäivänä kauheen pahoinvoivia, ku suurimmassa osassa blogeissa on negatiivinen säväys, hirveesti perustellaan omia valintoja, mollataan toisten tekemisiä ja valintoja, kuvia jne. Keskittykää nyt hyvät ihmiset omaan elämään,, olipa se onnenlähde sitten kesäiltana otettu lasi viiniä ystävän kanssa, suussa sulava suklaajäätelö omien lasten kanssa, hikinen punttireeni, pullollinen vettä, aamuaerobiset. ei sillä oo väliä, kuhan nautitte siitä itse. Sillä oo paskankaan väliä nauttiiko siitä naapurin tyttö, bloggaaja, bussissa istuva nainen. Keskittymällä muihin, viepi itseltään vaan energiaa eikä löydä koskaan omaa onnea!
Pauliina Pakarinen
Posted at 10:30h, 18 Junehttp://www.sportlife.fi/wordpress/nuoret-tytot-tarvitsee-idoleita/
Henna
Posted at 15:36h, 23 JunePakko laittaa lusikka soppaan! Itselläni on semmonen asenne, että ylitän itteni salilla ja treenaan täpöllä, mutta vedän nassuuni niin ne juhannuksen grillimakkarat (ei riittänyt yksi, söin koko paketillisen), kuin valkosuklaamagnumit lähisiwasta. Nautin siitä, että olkapäihin tulee muotoa ja nautin siitä, että saan keskustella aiheesta muiden kanssa, sillä salijutut on ihan äärimmäisen mielenkiintosia ja ärsyynnytän kaikki mun intopinkeellä asenteella salitreenaamiseen. Salista tulee hyvä mieli, itsetunto on noussut kohisten, mutta mulla ei ole mitään kiinnostusta tai aihetta lähteä min-nekkään lauteelle pönöttämään muiden arvosteltavaksi. Ne arvostelkoon tuolla kadulla sitten, ketkä siihen tuntee aihetta. Vähän kyllä pelottaa, että näytän kohta kuulantyöntäjältä (= ei-minun-kauneusihanteeni).. Tästä aiheesta vois taas kerran paapattaa tovin jos toisenki, mutta jätän tän aivomyrskyn tällä kertaa tähän ja jatkan fitnessmimmien kuolausta instagramista. Ja juon kahvini täysmaidolla.
Henni
Posted at 15:25h, 19 JulyKIITOS tästä. Veit sanat suustani. Jatka samaa rataa, you go girl!
elsa
Posted at 16:20h, 14 SeptemberASIAA, LOISTAVA POSTAUS!
Uusi lukija ilmottautuu. Tämä sai niin hyvälle tuulelle, KIITOS!
AntiFittness
Posted at 11:01h, 25 JanuaryPaljon hyviä pointteja, joista olen samaa mieltä. En ole koskaan jaksanut laskea mitään kaloreita tai noudattaa pakkomielteisiä treeni ohjelmia. Liikunnan pitää olla hauskaa, vaikka vetäisikin treenejä hullun lailla. Mutta tämä pisti vihaksi:
“…Ei, vaan fitness-elämäntapa teki syömishäiriön sairastamisesta laillista. Miten pakonomainen treenaaminen, överihifistely ruoalla ja rasvattoman kropan ihailu eroaa syömishäiriöstä? No ei yhtään mitenkään.”
Olen nähnyt läheltä kuinka syömihäiriötä sairastava ihminen kuihtuu silmissä, ei syö tarpeeksi ja vetää maratoonin päivässä. Siinä ei paljon ulkonäkö kohene tai lihakset kasva. Jos on sinne lavalle asti pääässyt, niin todennäköisesti kyse ei ole syömishäiriöstä, se on selvä mahdottomuus. Fitness urheilun rengastaminen syömishäiriöön, se on sairasta.
Jenny-
Posted at 18:59h, 24 OctoberAi että. Törmäsin tähän tekstiin vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos, tuli todella tarpeeseen saada lukea tämä. <3