Bikini Fitness – ei ikinä

Jengi kyselee vähän väliä treenitavotteistani: “treenaatko johonkin kisoihin?”. Kun kerron treenaavani ihan vaan huvikseen ja omaksi ilokseni, saatan saada hölmistyneen ilmeen vastaukseksi.
Missä vaiheessa kaikkien on pitänyt alkaa tähtäämään johonkin helkkarin kisoihin tai olemaan jollain bikini challengella?
Mun suhtautuminen fitnesskisoihin on aina ollut negatiivinen. Jos pistää vastakkain esim triathlonin ja fitnesskisat, kumpi on mielestäni parempi ja arvostettavampi juttu? Ei tarvi muuten kauaa odotella vastausta. Molemmat vaativat kyllä työtä ja päättäväisyyttä, sekä molemmat kertovat itsensä haastamisesta ja -ylittämisestä. Mistä siis tämä negatiivinen suhtautuminen fitnesskisoihin?

Överimaalirusketus ja jättimäiset reisilihakset yhdistettynä kitten heelsseihin ja glitterbikineihin ei välttämättä ole suosikkicombojani. Myöskään ulkonäöllä kisaaminen ei kuulu lemppareihini. Mutta nämä eivät ole ne ainoat syyt. Keskusteltiin aiheesta yhtenä iltana ja koin vihdoin valaistumisen tähän bikini fitness -takakireyteeni.
Urheilun ja liikunnan pääidea hämärtyy kun tavoitellaan täydellistä lihaserottuvuutta ja kilpaillaan lavalla bikineissä siitä kellä on isoin hauis ja tiukin reisi. Tätä ennen on tehty aivan järkyttävästi työtä, kehitytty ja omistauduttu tähän päivään täysillä, mutta sitten blöööö, koko homma vaan lösähtää mun silmissä siihen h-hetkeen. Motiivi on loppujen lopuksi kuitenkin pinnallinen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Kyse ei ole siitä kuka on vahvin, vaan siitä kuka näyttää vahvimmalta.
Oon ehkä vanhanaikainen, mutta mua kiinnostaa se mihin pystyn, miten kehityn, miten jaksan, miten tunnen, miten olen voittaja kun onnistun jossain, jonka eteen olen tehnyt paljon työtä. Mulle tavoite meinaa sitä, että pystyn johonkin suoritukseen (enkä nyt tarkoita lihasten pullistelua), jonka eteen olen tehnyt paljon töitä. Se, että treenaisin vuosia vain siihen, että voin nousta lavalle seisomaan, ei tunnu yhtään houkuttelevalta.
Jos motivaationi treenaamiseen olisi pelkkä ulkonäkö, olisin lopettanut jo aikoja sitten. Enkä nyt väitä, että fitnesskisoihin tähtäävät olisivat vain ja ainoastaan pinnallisia. Mielestäni on vaan ahdistavaa, että se on lopullinen tavoite.
Hyvältä näyttäminen on erittäin jees. Hyvältä näyttäminen sillä kustannuksella, että se rynnii olkapäätekniikalla elämäsi, ystäviesi ja kaiken kivan edelle, on erittäin epäjees. Work hard – play hard, ylitä itsesi salilla – lusikoi kinuskikakkua synttäreillä. Voin kertoa: toimii.

Liian monta kertaa olen lukenut blogeista ja lehdistä juttuja “Fitness-elämäntapa pelasti minut syömishäiriöstä”. Ei, vaan fitness-elämäntapa teki syömishäiriön sairastamisesta laillista. Miten pakonomainen treenaaminen, överihifistely ruoalla ja rasvattoman kropan ihailu eroaa syömishäiriöstä? No ei yhtään mitenkään.
Edellä mainittu on paperilla ehkä terveellisempää kuin biletys ja alkoholin kittaaminen, mutta rehellisesti mun mielessä ne on tällä hetkellä melkein samalla viivalla.
Jokaisella on omat mielipiteet ja treenitavoitteet. Toisilla tämä ilmiö voi toimia loistavana motiivina liikunnasta innostumiseen (harmillisen usein kuitenkin pinnallisena), toisilla taas aiheuttaa vastareaktion koko touhuun. Minä kuulun jälkimmäiseen.
Suoraan sanottuna viimeaikoina urheilu on maistunut puurolta ja pikkuhiljaa syy siihen on alkanut hahmottua. Rakastan liikuntaa, mutta en halua, että mua lokeroidaan fitnesstyypiksi. Pelkästään salista puhuminen puolituttujen kesken ällöttää. Juhlissa ja illanvietoissa keskustelut menee liian usein treenaamiseen, ja voin luvata, että silloin minä olen hiljaa. Jos joku tuttava sanoo, että sä vissiin käyt nykyään paljon salilla, suunnilleen nolostun.
Missä vaiheessa tää meni näin? Nykyään en haluaisi enää motivoida jengiä liikkumaan, lähinnä motivoida jengiä ottamaan vähän iisimmin. Pitäiskö alottaa uusi ilmiö ja alkaa vaan tykittämään jotain hampparikuvia instagramiin?

huppari Intersport / urheilutoppi Nike / housut Zalando* / lenkkarit Zalando* (*=saatu blogin kautta)

Janni kirjoitti musta ihan älyttömän hyvin postauksessaan The Kesäkunto. Tulevana kesänä aion myös minä olla vyötäröltä sitten vaikka vähän löysempi ja reisitä astetta lihaksettomampi. Meinaan nimittäin nauttia kesästä, enkä ottaa lomamatkalle omia eväitä, treenata kahdesti päivässä, feidata festarit koska treeni ja syödä puistopicnicillä höyrytettyjä papuja, ja näiden edellä mainittujen jälkeen tietysti kiven kovaa väittää että oli muuten best summer evö.
Ehkä yksi ärsyttävimmistä jutuista on juurikin tuo terveysruoan hehkuttaminen tyyliin “vihersmoothie on taivaallista ja se on suosikkijälkkärini” tai “kananmunapohjainen pitsa on yksinkertaisesti normaalia pitsaa huomattavasti parempaa”. No offence ystävät, jotka ootte mulleki näitä suositelleet, lopettakaa itsenne huijaaminen. Miksei voi vaan suoraan sanoa, että joo nää maistuu aivan paskalta, mutta syön niitä koska ne on terveellisiä ja koska niistä ei tule samanlaista ruokamorkkista kuin kermajäätelöstä tai salamipitsasta?
Bikini fitness -ilmiö ei vaikuta enää vaan kisoihin tähtääviin, vaan se tuntuu olevan ilmassa joka paikassa. Tänään istuin ratikassa kun kaksi tyttöä selasivat treenilehteä, jossa oli kooste jostain bikini fitnesskisoista. “Tollahan on selkä ihan paskassa kunnossa” (huom luulin ensin, että tyyliin välilevyn pullistuma, mutta nyt puhuttiinkin siis lihaserottuvuudesta). “Miten tollasessa kunnossa olevia on voitu päästää ees finaaliin, tollahan on tommonen löllömaha suunnilleen”. Tytöistä inspiroituneena päädyin kirjoittamaan tämän tekstin.
 
T.Sara

172 Comments
  • tiiatuulikkii
    Posted at 02:37h, 03 June

    Musta on niin loisto homma että tätä tuodaan esille! Sulla on näkyvä, ihana, motivoiva ja iloa levittävä blogi ja kuinka toivoin että tää tulis sulla esille, koska on voinut rivien välistä ja muutenkin teksteistä aistia tätä “keep things in balance” näkökulmaa. Tän ku lukis joka plikka joka nyt miettii ja suunnittelee kovaa vauhtia pinnallisten syiden vuoksi esim kisoihin osallistumista. Mihin katosi ihan perus mummon vinkit: syö monipuolisesti,liiku monipuolisesti. BUUMI KU BUUMI, SYÖ, JUO JA NA..UTISKELE :D! Arvostan tätä kannanottoa sara!

  • Miia
    Posted at 05:50h, 03 June

    No nyt ollaan asian ytimessä! Muutama vuosi sitten innostuin itsekkin salitreenistä ja sit oli jokanen tuttu ja puolituttu tyrkyttämässä mua bikinifitnesskisoihin…. kiitos ei. Aloitin voimanoston, enkä ole katunut valintaani. Saan tästä varmasti paljon enemmän irti kuin mistään lavalla keikkumisesta!
    Lisäisin vielä, että sun blogi on nyt viime aikoina parantunut hurjasti! Jatka samaan malliin oot ihan huippu 🙂

  • Mau
    Posted at 06:52h, 03 June

    Enemmän mua naurattaa tällainen ajattelu, että jokainen Pirjo suomessa kuvittelee pystyvänsä olemaan fitness kisaaja vuoden salilla olon jälkeen… Anteeksi, mutta mullekin tuli tästä tekstistä mieleen että yrität vaan jotain todistella itsellesi. Se on ihan ok vetää kevyttä linjaa, jos ei treenaa mitään varten. Ei siitä mun mielestä tarvitse erikseen kirjoittaa postausta missä haukutaan lajia mistä sulla ei ole ilmeisesti hajuakaan. Näitä kommentteja lukiessa tekis mieli lyödä kättä otsasta läpi… Jotkut tarvitsevat sen tavoitteen liikkuakseen ja olkoon se sitten fitness tai ihan vaan hyvä olo, kunhan vain liikkuvat! Antaa kaikkien kukkien kukkia 🙂

  • Rimpsi
    Posted at 07:09h, 03 June

    Mä en oo mikään överi salilla kävijä, mutta silloin kun käyn niin siihen on kaks tasavahvaa syytä. Se hyvä olo mikä reenin jälkeen on on toki tärkee, mutta en väitä ettenkö haluauisi kroppaakin timmimpään kuntoon saada ihan ulkonäön kannalta. Mutta sipsejä ja karkkeja vedän kyllä, millekään paleolle en ala. Toki terveellistä ruokavaliotakin on hyvä tavoitella, mutta uskon että herkuista ja nautintoa tuottavista ruuista kieltäytyminen vain syö loppupeleissä motivaatiota ja siten myös huonontaa tuloksia. Kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie, ikivanhoja totuuksia. Kyllähän se kiva on jos joku vaikka sanoo että on timmimmässä kunnossa nykyään, mutta en mä mihinkään instaan kehtaa salikuvia lisätä, siinä tulee automaattisesti olo että pitäis olla ihan todella pro että niin olis oikeus tehdä (enkä toisaalta haluais miksikään salikundiksi profiloituakaan, mieluummin vaan haluaisin nauttia myös ulkonäöllisitä muutoksista ihan vaivihkaa ja huomata vaikka rannalla että sen paidan kehtaa ottaa pois). Mutta vaikka salilla käyn ja jopa crossfittiä tulee harrasteltua (nimenomaan harrasteltua, en pyhitä elämääni backsquat-tulosten parantamiselle) niin mulle se pihvi on nimenomaan se hyvä olo ja ulkonäkö, ei niinkään ne tulokset (“paljonnouseepenkistä”). Sitten puulaakifutiksessa, pipolätkässä tai sulkkiksessa yms. voi olla myös se kilpailu mukana, mutta en mä salilla jaksa miettiä miten paljon tulokset paranee, teen niillä painoilla mitkä lihaksissa tuntuu…

  • Coco
    Posted at 07:51h, 03 June

    Tuli suoraan sanottuna aika surullinen olo… Innostuin fitneksestä puoli vuotta sitten ja se on toiminut inspiraationa jo kuukausia. Tässä ajassa olen nostanut painoa alipainosta n.10kiloa ja elän terveellisemmin kuin ikinä ja voin paremmin kuin koskaan. Laihduin toisen lapseni saatua vielä raskauskilojen päälle n.20kiloa ihan vain stressistä johtuneella syömättömyydellä. Nyt ruokaa mene, koska ilman sitä on mahdotonta ja oikeastaan turhaa treenata lihasmassaa itselleen…
    Tavoitteena on olla siinä kunnossa, että voisin halutessani lähteä kisavalmennukseen jos haluan. -missä vaiheessa minusta tuli itsekeskeinen, pinnallinen kusipää joka lukiessaan kirjoitustasi saa palan sitä leimaa mikä tässä kirjoituksessa asetetaan fitneksen alla liikkuville ihmisille…

  • Henkku
    Posted at 08:27h, 03 June

    Oon nii samaa mieltä sun kanssa että oikein hymyilin ku löysin jonku muunki jolla on järkeä päässä <3 oletpas ihanan oloinen tyttö, kaunis ja järkeä!! ihastuin suhun heti tän postauksen luettuani 😀

  • Sanni
    Posted at 08:33h, 03 June

    Ihan sairaan hyvä teksti. Ei mulla muuta.

  • nanette
    Posted at 08:45h, 03 June

    Olen miettinyt tätä samaa. Koska tiedän että tulee se päivä kun joku kysyy multa treenaanko kisoja varten. EN IKINÄ! Treenaan omaksi ilokseni. Treenaan että tunnen oloni hyväksi omassa kehossani. Koen epämukavaksi ajatuksenkin mennä seisomaan puolalasti lavalle esittelemään treenaamiseni tuloksia.
    Se on mahtavaa kun viime aikoina on herännyt treenausinnostus ja saleilla on selkeästi enemmän porukkaa tavoittelemassa treenatumpaa vartaloa. Mutta ei kaikkien tarvii olla kehonrakentajia ja fitnessmimmejä 😀

  • Herätys
    Posted at 09:24h, 03 June

    Mielipide: tuntuu ihan siltä että ajattelet että ei ole erilaisia ihmisiä maailmassa, jos joku oikeesti tykkääkin enemmän siitä kananmunapohjaisesta pitsasta tai jos yksinkertasesti henkilölle tulee paljon parempi mieli siitä että se korvaa sen maun. Mietippä hetki kuinka suuri asia voi olla jollekkin ihmiselle, joka on vetäny pullaa päivästä toiseen, se yhen proteiinilätyn syöminen voi olla suuri asia tälle henkilölle. Ja se että jotkut ihmiset treenatavat kilpaillakseen ulkonäöllään, nimenomaan lihaksillaan niin on ihailtavaa ja vaatii enemmän omistautumista kun monet muut urheilulajit. Joten pieni arvostus heitäkin kohtaan kenellä oikeasti on tavoitteet korkealla ja etsivät haasteitä elämässään, mielummin kuin istuvat himassa ja mässäävät sitä pullaa. Monet himokuntoilijat/fitnesskisaajat ovat joskus olleet ylipainoisia, syömishäiriöisiä yms. Nyt he voivat ylpeenä katsoa itseään että mihin asti sitä ollaan tultu ja mitä sen eteen on pitänyt tehdä. Kirjoituksesi mukaan heidän tekemisensä eivät ole minkään arvoisia, älä vie sitä heiltä.
    Voin lähteä sunkaa vetää thriathlonin kahen viikon päästä, mutta mä en voi nousta fitnesskisaajana lavalle kahen viikon päästä. Kumpi on arvostettavampi suoritus, se on jokasen oma asia.
    Ja voidaahan sitä lähtee noitte kisaajienkaa vähä juoksentelemaan ja katotaa kauanko pysytään perässä. Ja se että tää treenaaminen blokkaa ihmisten elämät yms. Ihmiset määrittelevät elämän eri tavoin, joillain ihmisillä tämä laji on oikeasti lifestyle ja kappasvaan ne parhaat kamut on sunkaa siellä salilla..
    Ja niille kenellä on oikeasti ollut “näkkäri suuhun ja oksentamaan” – linja tämä voi tuntua jopa vähän epämiellyttävältä kirjoitukselta.
    Mun mielipide on se että pitäisi kannustaa ihmisiä liikkumaan, koska yksinkertaisesti se on terveellistä ja se taas johtaa siihen että on hyvä mieli.
    Mutta jokasella meillä on omansa!
    Pahoittelut kirjoitusvirheistä.
    Kiitän lepo.

  • Laura
    Posted at 09:40h, 03 June

    todella hyvä teksti!!! oon niin samaa mieltä sun kanssa 🙂 puit ajatukseni todellakin sanoiksi nyt.
    ja täytyy myöntää, että yleensäkkin kaikki tällaiset buumit alkavat ärsyttämään pikkuhiljaa. jokaisesta asiasta on tehtävä niin järkyttävän iso numero ja jokaisen ihmisen pitäisi olla siinä jossakin asiassa samanlainen. esimerkiksi jos onkin se pieni prosentti sitä kansaa, ketä ei jaksa kiinnostaa urheilu ja salilla hikoilu vaan saakin iloa arkeensa erilaisista kokkausideoista – sua saatetaan katsoa pitkällä silmällä. en vaan ymmärrä. missä vaiheessa kaikille piti tulla samat intressit?

  • Roosa
    Posted at 09:55h, 03 June

    ?Fitness-elämäntapa pelasti minut syömishäiriöstä?. Ei, vaan fitness-elämäntapa teki syömishäiriön sairastamisesta laillista. Miten pakonomainen treenaaminen, överihifistely ruoalla ja rasvattoman kropan ihailu eroaa syömishäiriöstä? No ei yhtään mitenkään.”
    Täytyy olla erittäin kieroutunut ajattelutapa, jos ei erota terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota siitä, että ei syö lähes ollenkaan, tai syö todella paljon ja oksentaa sen jälkeen. Näiden nimenomaan “fitness” harrastajien lautaselle kuuluu kausista riippuen mm. kasviksia, hiilareita riisin, pastan tms. muodossa ja proteiinia lihan muodossa. Miten tätä voi edes verrata esim. anorektikon ruokavalioon joka on kaksi omenaa päivässä?
    Kaikessa on toki ääripäänsä, kuten fitnesissä. Haitkin esimerkilläsi varmaan sen tyypin harrastajia, jotka stressaavat siitä, että lautaselle ei sitä riisiä laiteta grammaakaan liikaa. Sitä voidaan sanoa jo sairaaksi, mutta suunnitellussa ruokavaliossa ei muuten ole mitään väärää. Jotkut vain yksinkertaisesti pitävät tietyistä tavoista ja rytmistä, sekä nauttii terveellisesti syömisestä.
    Harvoin olen törmännyt kommentteihin että herkkujen korvaaminen terveellisellä vaihtoehdolla olisi jotenkin herkullisempi vaihtoehto, mutta kun kroppa on tottunut terveellisempään ruokavalioon, tulee helposti esim. pizzasta ja makeisista huono olo fyysisesti, ainakin minulla.
    Kaikilla on tietysti erilaiset geenit, joillakin pizzan vetäminen ja herkuttelu ei näy missään, kun taas toisilla sen huomaa nopeastikkin vaikka harrastaisikin liikuntaa. Epäreilua, kyllä, mutta tämän takia joidenkin mielestä yltiöterveellinen ruokavalio sopii joillekkin paremmin kuin hyvin.
    Ja vielä fitnesskisoista; mikäli joku haluaa jonkun tavoitteen treenaamiselleen, oli se sitten bikinifitnesslava tai maraton niin onko se muilta jotenkin pois? Ko. lajeja ei voi verrata keskenään sillä ne ovat niin erilaisia. Harvoin kukaan kuitenkaan lopettaa lajinsa harrastamista heti lavalla käytyään.
    Kaikilla on toki omat mielipiteensä, mutta järkytyin kuinka paljon täällä on samaa mieltä siitä, että fitness vastaa syömishäiriötä…
    Olen puhunut.

  • Ansku
    Posted at 10:08h, 03 June

    Mikäs tämä takinkääntö nyt yhtäkkiä on? Kun katsoo tagin “liikunta” alta sun aiempia postauksia, niin niissähän puhutaan pitkistä herkkulakoista, viljattomuudesta ja siitä kuinka ulkoiset tulokset motivoivat. Eihän näistä postauksista kovin kauan ole? Aiemmin esittelit treenattua pyllyäsi ja mollasit entistä laihempaa vartaloasi. Nyt olet palanut takaisin siihen laihaan. Tuntuu, että sinun tarvitsee koko ajan puolustella omaa kuntoasi? Oletkohan lukenut liikaa netin keskustelupalstoja…
    Olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että tämä fitnessbuumi alkaa menemään joillain äärimmäisyyksiin, mutta tiedän myös sen, että olen olemassa järkeviä fitnesskisaajia. En itse halaja sellaiseksi, mutta ei se minua ärsytäkään vaikka muut kisaavat. Itse kukanenkin tekee sitä mistä tykkää. Jokaisella on omat motivaationlähteet. Ei toisen fitnesskisaaminen ole minulta pois. Itseäni motivoi paremmat tulokset kestävyysurheilussa, mutta ei se minua haittaa, jos jotain motivoi paremmin erottuvat lihakset 🙂
    Etkö sinäkin vuosi sitten juossut itsesi melkein hengiltä maratonilla, kun et kuunnellut kehoasi? Eikö sekin ole aika äärimmäisyyksiin menemistä? Ei tuo ainakaan kovin liikunnasta nauttimiselta vaikuta.
    Ja hei, kyllä kesästä voi nauttia, vaikka niitä herkkuja tai viinaa ei joka päivä vetäiskään! Vastahan jossain tutkimuksessa mainittiin, että puolet suomalaisista on ylipainoisia. Hyvä vaan, että ihmiset katsoo nykyään enemmän sitä, mitä suuhunsa laittavat. Herkkupäivät on ihan jees, mutta ei kesä ole mikään tekosyy ranttaliksi vetämiseen 🙂
    Olit ennen niin ihana, postitiivinen ja hymyilevä bloggaajatyttönen. Postauksissa oli sellainen postitiivinen viba, mutta nyt näistä välillä huokuu negatiivinen energia… Tuntuu, että olet jotenkin katkeroitunut ja muuttunut negatiiviseksi 🙁

  • Karoliina
    Posted at 10:10h, 03 June

    Kerrankin bikini fitness -aiheinen postaus jolle voin täydestä sydämestäni peukuttaa! Toivottavasti tämä mahdollisimman monen nuoren silmien eteen ajautuu – ja niiden, jotka elävät tällä hetkellä tuota “eväät-ei herkkuja-ei hauskuutta-näytän hyvältä” -elämää. Nautitaan tästä olostamme täällä, otetaan liikunta liikuntana eikä stressitekijänä!

  • Lina
    Posted at 10:38h, 03 June

    Just näin Sara ja Janni!!
    Pari viikkoa takaperin kuulin, kun ihan perus tyttö, joka harrastaa kuntosalia ja ryhmäliikuntaa, pohti pitäisiköhän hänenKIN alkaa treenaamaan tavoitteellisemmin (eli kisoihin), sillä kaikki muutkin samalla salilla treenaavat valmistautuvat tällä hetkellä johonkin bikinifitness/terhakat pakarat kisoihin… WHAT?! Älytöntä. Eikö se tavoitteellisemmin treenaaminen voisi olla esim. “kesän jälkeen juoksen 10km 60min./kyykkään 50kg x8/vedän 10 leukaa” tai ihan vaan yksinkertaisesti “minulla on parempi olo itsestäni ja nautin liikunnasta”.
    Kirjoitit Sara hyvin; vuoden/vuosien kovan treenin jälkeen palkinto on seisoa pikkupikku bikineissä lavalla ja _näyttää hyvältä_
    Vau. Hieno saavutus. Eh heh.

  • Tii
    Posted at 10:44h, 03 June

    Asiaa! Jotenki tuntuu että nykyään ei saa olla tyytyväinen itseensä ja omaan ulkonäköönsä jos ei oo jollain dieetillä tai tähtää johonkin kisoihin. Mua ahdistaa kovasti tällainen. Haluaisin että joku kirjoittais tällaisesta aiheesta ja vähä avais ihmisten silmiä .

  • pipana
    Posted at 10:47h, 03 June

    ensin alkoi syntyä ortorektikkojen mun-perse-ja-mun-treenivaatteet -blogeja, joissa kuvattiin puuroja, pakurikääpiä, pinkkejä painonnostokenkiä ja kehuttiin, kuinka ollaan elämänsä kunnossa ja ollaan puolen vuoden treenaamisen jälkeen vähintään liikunnan puoliammattilaisia.
    no, jossain vaiheessa ei varmaan ollut enää niin kivaa, kun niitä samanlaisia ortorektikkobloggareita oli niin monta jo. kaikki treenasivat niin kovaa uusissa treenikamoissa, että vaikeahan siinä oli enää erottua massasta.
    mutta hei, käännetään kelkka! nyt syödäänkin pizzaa ja kakkua, superfoodit on niin last season, en mä treenaa kuin virttyneissä verkkareissa ja se meinaa suoraan, että mä treenaan kovaa!

  • MM
    Posted at 11:07h, 03 June

    Jaksoin lukea kommenttejakin puoleen väliin kunnes oli pakko itse päästä kertomaan oma mielipide.. eli nyt fitness buumi alkaa olla ohi (itsellä ollut ohi jo pari vuotta koska vedin homman yli, paino noussut ja lihaserottuvuus pienentynyt mutta henkisesti olen paljon terveellisempi kuin aikaisemmin). Nyt tilalle tullut tää hyvinvointi hömpötys johon kaikki sitten on siirtynyt tai siirtyy kun huomaa että se on seuraavaksi in. Itse haluan liikkua normaalisti ilman paineita ja syödä mitä haluan ilman muiden syytteleviä katseita.. en aijo pitää ainoastaan parasta kesää vaan jatkan kesän jälkeen siten miten itse haluan elää. Enkä ratsastaa aallon harjalla.

  • Annu
    Posted at 11:11h, 03 June

    Mun kaverilla oli muutama vuosi takaperin oireita syömishäiriöstä, siis ennen kun tää fittnessbuumi oli alkanu nousta. Sen elämä pöyri terveellisen ja puhtaan ruuan ympärillä, ja pienikin pala makeaa pilasi päivän. kyseessä ei ollut siis tonnikalan, raejuuston ynnämuun protskuruuan mässäily. Nyt kun luen fittnesstyttöjen ruokavaliosta ja dieteistä, musta tää on ihan samanlailla syömishäiriöistä. Ja siitä vielä hehkutetaan mediassa! Huhhuh, yhteiskunta! Sä sara oot niin oikeessa.

  • Henriikka
    Posted at 11:11h, 03 June

    Nyt kyllä teksti osu niin naulan kantaan kun vaan voi!! Olen todella samaa mieltä ja itsekin pohtinut miksi olen alkanut kokea syyllisyyttä jos työ-kiireiden tms. takia tulee salitaukoa muutaman viikon verran.. Alkaa tuntua että se johtuu juurikin tästä korostetusta fitness-lifestylestä ja kaiken maailman #motivational -quoteseista instagrammissa ja noh – lähes kaikkialla, jotka vääristävät ihmisten ajattelutapoja jollain tasolla. Liikuntaa kohtaan tarvitsee löytää oikean suhtautumisen ja kohtuuden, sen ei pitäisi aiheuttaa negatiivisia tunteita vaan mielihyvää. Kiitos, kun autoit minuakin ymmärtämään tämän asian astetta paremmin! 🙂

  • Mikke
    Posted at 11:36h, 03 June

    I so feel you! Mullakin meinaa heti ensimmäisenä palaa hermot kun ihmiset alkaa puhumaan skabaamisesta ja lavalle nousemisesta. On tuo laji kuitenkin tosi raaka. Ensin treenaat hullun lailla ja pääset elämäs kuntoon, sitten tulee iso itku kun ei menestykään lavalla. On se kuitenkin sen verran ankara maailma. Sinne meni sitten se pienikin ilo olla hyvässä kunnossa. Mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun ihmiset vaan päättää että menevät vuoden päästä lavalle. Treenaavat sen vuoden ja jee, lopputulos on ihan hyvä, mut ei välttämättä edes lavakelpoinen. Ja on se mun mielestä tosi surullista, että pitää hankkia moinen motivaattori liikkumiselle. Miks ei terveys riitä?
    Sitten tuo syöminen, hirvee hypetys jokapaikassa. Vaikka söisitkin sen pizzan yhtenä päivänä niin ei se maailma siihen kaadu eikä se pamahda samantien persukseen kiinni. Jotenkin jengille on tosi vaikeeta ymmärtää sitä, että ihan normi kotiruuallakin voi pysyä hyväkuntoisena. Miksi helvetissä alkaa hifistelemään?
    En tajua miten tää fitness hömpötys on paisunu tämmöseks ylenpalttiseks hypettämiseks. Itse mietin yhessä vaiheessa nousevani joku päivä lavalle, mut tää buumi on saanu mut vaan karttamaankin koko ajatusta. Mulla on menny fiilikset koko touhuun, koska kaikki ajattelee, että lavakunto on hetkessä taattu. Kun todellisuudessa sun pitäis kasaa sitä pakettia monta vuotta. Ei ollutkaan ihme kun katto minkälaisia paketteja lavalla oli keväällä. Suurinosa näytti keskeneräisiltä, kun todellisuudessa sitä ulkomuotoa pitäisi hioa useamman vuoden.
    Koko touhu menny mun mielestä todella tekopyhäks.

  • A
    Posted at 11:37h, 03 June

    Oon samaa mieltä tosta syömishäiriö jutusta. Tuttuni kilpaili kisoissa ja ei muuten ollut siinä vartalossa rasvaa grammaakaan, posket lommolla ja hyvä ettei nilkoista ja ranteista luut paistanu! Syöminen oli niin tarkkaa ja aina kovasti stressas miten pitää olla makrot kohallaan eikä saa lipsua. Hyvinhän se siellä kisoissa menesty mutta en oo ikinä sairaamman näköstä ihmistä nähnyt! Sitten kun kyseisen facebook kuviin alko tulla kommenttia kisojen jälkeen “Oliko sen arvosta, treenasit pitkään että sait yhen päivän loistaa lavalla” “Anorektikko lihaksilla” “Toi ei oo enää tervettä” niin takasin tuli sellasta “itse ootte kateellisia laiskoja läskiperseitä”-settiä että huhhuh, ei voi käsittää

  • Kati
    Posted at 11:52h, 03 June

    Näen tässä fitness-buumissa ainakin sen hyvän puolen, että nyt punttimimmejä ei enää kaksota kieroon kauhistellen. Vielä 10 vuotta sitten lihaksikas naisvartalo oli jotain monen mielestä hirveän rumaa ja miehekästä. Itse olen käynyt kuntosalilla jo yli 10 vuotta ja sinne aikanaan päädyin isoveljen esimerkistä ja Body-lehdestä saamani inspiraation kautta.
    Tässä 10 vuoden treenailun aikana on salilla näkynyt aina ties minkälaista kävijää, esimerkiksi nuoria tyttöjä istumassa reisilaitteissa, syömässä karkkia ja katsomassa MTV:tä. Trendit tulevat ja menevät, mutta itse en ole näin terveellistä trendiä hetkeen nähnyt. Jos joku saa fitness-buumin avulla treenimotivaation, niin olen iloinen. Pitää kuitenkin muistaa, että puolet suomalaisista on edelleen ylipainoisia. Diabetes ja sisäelinten rasvoittuminen ovat vakavia asioita.

  • Eltsu
    Posted at 11:59h, 03 June

    Mielestäni tekstisi on hyvää pohdiskelua asiasta, mutta ei valoita kaikkia puolia. Sanoit, “– fitness-elämäntapa teki syömishäiriön sairastamisesta laillista.” Itse olen toisaalta samaa mieltä, mutta yleistät asiaa vähän liikaa. Eihän kaikki ihmiset ole syömishäiriöisiä, jotka kiinnittävät huomiota syömiseensä, syövät terveellisesti ja käyvät salilla.
    Tässäkin kohtaan tullaan yksilökohtaisiin eroihin ja on surullista, jos joku ajattelee, että joku _ei oikeasti_ voisi nauttia omasta elämäntavastaan. Jollakin koko touhu voi kuulua omaan identiteettiin, olla rakas harrastus tms. Mielestäni on inhottavaa, kuinka ihmisiä pitää lokeroida johonkin nippuun. Jollekin toiselle erittäin terveelliset elämäntavat voivat tuntua luonnolliselta ja hyvältä, mutta toiselle se tarkoittaa häiriintynyttä suhdetta ruokaan ja itseensä.

  • Aliisa
    Posted at 12:07h, 03 June

    Nyt täytyy kyllä olla eri mieltä tästä! Olen jopa vähän pettynyt nyt kyllä luettuani tekstisi…tuo mitä kirjoitit kuulosti lähinnä siltä kateellisten paskapuheelta mitä saan aika usein kuulla. Olen itse erittäin hyvässä kunnossa, ja voisin lähteä kisaamaan, mutten itsekään sitä halua. En vain ymmärrä miten helvetissä kehtaat mustamaalata kaikki fitness-kisaajat noin jyrkästi?? Itselläni on kaverina sekä vähän isompikokoisia, sekä sitten ihan kisoihin asti tähtääviä. Ja kaikki me olemme ihan yhtä hyviä kavereita keskenämme. Olen oikeasti ihmeissäni miten helvetin vaikeaa on näköjään sullekkin ymmärtää, että joku todella rakastaa tuota kuvailemaasi fitness-elämää!! Miksi helvetissä sulla on oikeus sanoa että jos elää noin niin ei voi olla onnellinen ja on jotenkin epäterve ihminen???!!! Eiköhän jokainen tiedä miten on itse onnellinen, et sä voi leimata niitä ihmisiä sairaiksi!! Voin rehellisesti sanoa, että eräskin kisaava ystäväni on erittäin onnellinen ja elämäänsä supertyytyväinen ihminen! Hän ei käy baareissa, ei juo ja syö ja treenaa terveellisesti. Mutta ei koe jäävänsä mistään pois vaan nauttii siitä! Hän ei ole koskaan tuominnut isompikokoisia kavereitamme eiväthä hänen elämäntapansa häiritse ketään..me olemme tyytyväisiä itseemme eikä tarvitse tuomita muita. En oikeasti pysty kuvailemaan kuinka paljon tekstisi raivostuttu minua. Ei todellakaan tarvitse kisata, mutta jos niin haluaa tehdä, niin millä helvetin oikeudella saa sanoa heitä sairaiksi???!! Olet ymmärtänyt sara väärin, “fitnessmaailma” ei tuomitse tavallisia ihmisiä vaan toisinpäin!

  • xxx
    Posted at 12:15h, 03 June

    Olet jokseenkin kaksinaismoralistinen kirjoittaessasi saliselfiestä ja -belfiestä ja sitten esittelet itsestäsi posekuvia urheiluliiveissä, joten oletkohan vain katkera ja kateellinen jollekin jostakin?
    Ja ihan todella ihminen voi myös nauttia muustakin kuin kinuskikakuista. Puhdas ravinto ja terveellinen ruoka on todellakin nautinto eikä festareille tarvitse lähteä aina ryyppäämään. Myös vesipullon kanssa voi nauttia festareista, ystävistä ja hyvästä juhlasta. Ja joskun on vain niin, että ne festarit on parempi skipata. Myös maratoonarit ja triathlonistit jättävät pirskeet varmasti väliin, jos on kisat lähellä eikä valvominen ja juhliminen sovi treeniohjelmaan.
    Kunhan vähän saat elämänkokemusta, sua vielä nolottaa näin provokatiivinen kirjoituksesi.
    xo xo xo 😉

  • Matti
    Posted at 12:30h, 03 June

    Mikä sä olet kommentoimaan toisten harrastuksia / uraa?
    Tolla asenteella yksikään ammatti tai ura, joka keskittyy ulkonäköön ei ole ammatti eikä ura. Mitenkäs kampaaja? Eikö kampaaja saisi tehdä työtään, koska on kyse vain ulkonäöstä?
    Taitaa olla tytöllä kyse siitä, että ei löydy tarpeeksi itsekuria kyseiseen vaativaan lajiin.
    Helppohan se on jonkun bloggarin kirjoittaa miten kuraa toisten harrastus on, kun itseltä rasittuu vain sormet kirjoittaessa.

  • Iida Hietala
    Posted at 12:31h, 03 June

    You’re right! Bikini fitness is new anorexia. Valitettavasti.

  • vastareaktio
    Posted at 12:48h, 03 June

    Mulle tuli tästä sun tekstistä vastareaktio, varmaan sen takia, että teksti perustuu negatiivisiin tunteisiin “minä en ikinä” ja kirjoitat sellaisesta asiasta, mitä tuskin olet kokeillut. Ehkä osittain myös siksi, että kirjoituksesi postasi facebookkiin eräs, joka lukeutuu tällaiseen stereotypiaan “fitnessmimmistä”.
    En ole fitnesskisaaja tai sinne pyrkivä.
    Hassua muuten huomata, kun jokin menee muodista, niin useammin törmää netissä tämäntyyppisiin kirjoituksiin, että “enhän minä”.

  • laura
    Posted at 12:59h, 03 June

    ONE WORD: AMEN!

  • ELLA
    Posted at 13:39h, 03 June

    NUF SAID! Olen kanssasi TÄYSIN samaa mieltä! Puit ajatukset loistavasti sanoista lauseiksi 🙂

  • omituinenhöpöttelijä
    Posted at 13:40h, 03 June

    Samaa mieltä blogitekstin kanssa. Heti tekee mieli hieman avautua: Entinen todella hyvä ystävä innostui fitness -lajista suunnilleen pari vuotta sitten ja on kuluttanut suuren osan ajastaan siihen. Treenailtiin ennen yhdessä parisen kertaa viikossa, kummatkin ollaan oltu aina hyvässä kunnossa ja ollaan saatu huomiota vaikkei oltukkaan niitä kovimpia salihirmuja että oltaisiin 5-6 krt viikossa salilla. Pointtina ehkä se että tykkäsimme tehdä treenin ohella muutakin mukavaa, mitä nyt parikymppiset naiset tykkää tehdä ja meillä oli oikeasti hauskaa myös muuallakin kuin salilla koska elämä ei pyörinyt treenin ympärillä. Fitness juttuun lähdettyään kaverin elämään ei ole mahtunut muuta kuin tiukkaa dieettiä, onnistumisen ja epäonnistumisen tuntemuksia, itkua, raivoa, arvostelua, vertailua, kurinalaisuutta ja treeniä treenin perään. Ainoat keskustelut hänen kanssaan pyörivät nykyisin treenin ympärillä ja kisoihin tähtäämisestä. Monesti olen koittanut saada häntä lähtemään jonnekkin. Vaikka käymään muutamilla ja moikkaamassa samalla kavereita, tai elokuvissa, ravintolassa syömässä, olen ehdottanut melkein mitä vaan mutta liian usein on tullut kieltävä vastaus sillä hänen pitäis treenata tai miettiä treenin kannalta jokaista tekemistään että kannattaako ettei vaan treenit menisi piloille tms.. Harmittaa kun ei enää yhdessä voida tehdä asioita niin kuin ennen. Muutenkin tästä kyseisestä ihmisestä on tullut raskasta jutteluseuraa enkä itsekään enää jaksa, vaikuttaa siis jo muhunkin tuo asenne. Opin tuntemaan tän ihmisen iloisena, seurallisena ja valmiina lähtemään joka paikkaan ja nauttimaan nuoruusvuosistaan. Hän on koittanut houkutella mukaan tähän fitness-hömpötykseen mutta silloin oli mun vuoro sanoa kieltävä vastaus ja avauduin samalla vähän hänen nykyisestä tilanteestaan , ja siitä tulikin kauhea riita meidän välille. Päätti valita mieluummin treenaamisen kuin kaverinsa. Se siitä sitten. Tietenkin toivotin hänelle onnea kisoihin jos sinne asti yltää. Itse ainakin jatkan elämästä nauttimista. Nuoruus on parasta aikaa, myöhemmin sitten voi miettiä mitä kaikkea hauskaa tai hölmöä sitä on tullut tehtyä ja verestellä muistoja muiden kanssaeläjien kanssa. 🙂

  • Ville Petteri
    Posted at 13:49h, 03 June

    Onhan tossa pointti mutta myös kääntöpuoli. Minusta on harrastuksessaan hyvä pyrkiä saavuttamaan tavoitteet niinkuin elämässä muutenkin, jos laji mitä haluaa harrastaa on body/bikini fitness tai vaikka pikajuoksu, miksi ei pyrkisi kehittymään lajissa ja pikajuoksussa kisat on siinä samassa kun bikinifitneksessä, tai maratonia treenaavat haluaa juosta maratonin ja tosissaan maratonia treenaavat haluaa sijoittua kisoissa siinä missä fitness lajien harrastajat. Mutta laiskat kyllä keksii tekosyitä miksi ei voi saada hyvää kroppaa jos ei muulla tekosyyllä kun että en mä edes haluaisi ja fitness on tosi perseestä.. no minusta jalkapallo on perseestä mutta siksi en sitä harrasta vaan harrastan kehonrakennusta, en siksi että pääsen lavalle pullistelemaan mutta KYLLÄ haluan kehittyä harrastuksessa jota harrastan ja tässä lajissa se tarkoittaa lihasmassan lisäämistä ja rasvaprosentin pienentämistä ja kun kunto on saavutettu halutulle tadolle voi kehitystäön mennö vertailemaan kanssakilpailijoihin kisoihin, mutta teen tätä omasta halusta jos sulle ei tämä laji sovi,keksi jotain muuta kudo vaikka sukkia mutta älä parjaa toisten harrastuksia, ja jos tytöt bussissa arvostelee lehdessä jonkun fysiikkaa, siksi ne kuvat on lehdessä! Kyseessä on arvostelu laji jossa fysiikkaa arvostellaan ja se kuuluu siihen. Moni ei niinkään tarkoita ,että on tolla löysämaha vaan vertaa sitä vastaaviin huippu urheilijoihin ei siihen missä kunnossa kaikkien omasta mielestä pitäisi olla. Pikajuoksussa joku voi sanoa että perkele toi viiminen kaveri on hidas, mutta vertaa sitä muihin juoksijoihin ei niinkään itseensä tai keskiverto ihmisiin. Harrastakaa ja nauttikaa omista harrastuksista mutta jos joku laji ei kiinnosta tai se sotii omaa arvomaailmaa vastaan älä harrasta sitä mutta arvosta niitä ketää lajia harrastaa.

  • Pia
    Posted at 14:03h, 03 June

    Mä en oikein tiedä minkälaisessa maailmassa te nuoret naiset elätte, mutta kuulostaa aika raskaalta. Mitä jos te käyttäisitte vähän vähemmän aikaa ja energiaa kaikkien muiden mielipiteistä/elämäntyyleistä hermostumiseen ja enemmän aikaa ja energiaa johonkin positiiviseen. En oikein ymmärrä miten te jaksatte vetää piuhoja näistä asioista. Joku harrastaa punttia, joku kisaa ja joku on se, jolla on koko elämän kestänyt urheilutausta. Kaikki nämä hermostumiset tuntuvat vaan niin nykyajan individualismilta ja siltä, kuinka kaikki haluavat kuvitella olevansa jotenkin älyttömän originelleja.
    Se, että urheilusta on tullut trendi, ei ole mielestäni erityisen harmillista. Se, että terveellisesti syömisestä on tullut trendi, ei ole tuskin keneltäkään pois. Tietenkin kaikki, mikä menee pakkomielteen tasolle, on jossain määrin sairautta. Mut hei oikeesti, relatkaa nuoret naiset nyt vähän..

  • Sohfif
    Posted at 14:24h, 03 June

    Liian läheltä olen nähnyt niin monta “vihersmoothiet on ihania” – ihmistä vajoavan anoreksiaan, etten jaksaisi enää yhtään tätä fitness keskustelua. Tuntuu pahalta kun omasta kehosta vieraannutaan eikä tiedetä enää mikä on normaalia ja mikä ei.
    Onnea on liikkua ilolla ja syödä nauttien. Tehdä silloin kun on hyvä tehdä, välillä ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ja nauttia siitä. Kaikista tärkeintä on aina kuitenkin se kuuluisa tasapaino elämässä. Kun tekee asioita tekee hyvillä mielin, eikä mieti liikaa. Kuunnella omaa kehoaan ja nauttii elämästä. Sitä se onni on.
    Ihana ja ajankohtainen teksti. Toivottavasti pistää miettimään tämän päivän arvoja.

  • Vivii
    Posted at 14:45h, 03 June

    Hohhoijaa. Tulinpahan pahalle tuulelle kommentteja lukiessa.
    Fitness-ihmiset ovat sitä mieltä, että lajia harrastamattomat ovat automaattisesti ” kateellisia laiskoja kaljamahoja” ja muut ovat sitä mieltä, että fitness-harrastajat puolestaan ovat pelkästään ruoasta ja treenistä nipottavia syömishäiriöisiä, jotka eivät osaa nauttia elämästä harrastuksen ulkopuolella. Varmasti tämä on osaltaan totta, mutta entä ne TAVALLISET ihmiset, joita on varmasti tuhottoman paljon enemmän kuin näihin kahteen ääripäähän kuuluvia?? Itse harrastan liikuntaa ja nautin siitä. Liikun, koska saan siitä hyvän olon ja tiedän, että kroppani tarvitsee sitä pysyäkseen kunnossa. Kunnossa pysymisellä tarkoitan mm. hyvää ryhtiä sekä kivutonta elämää nyt ja jatkossa. Tottakai liikun myös ulkoisista syistä. Onhan se kivaa kun lihakset hieman erottuvat ja pidän siitä, että näytän myös urheilulliselta. Syön pääasiassa terveellisesti, mutta välillä herkuttelen. Joskus saatan herkutella enemmän ja toisinaan vähemmän. Myös liikunnassa tulee kausia, jolloin tulee urheiltua enemmän tai vähemmän.
    Musta tuntuu, että olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa liikunnasta ja ruoasta nauttiminen ei riitä vaan pitää olla tavoitteita. Ilman tavoitteita ei voi elää terveellisesti tai kokea hyötyvänsä “terveellisistä” elämäntavoista. Itse olen alkanut kokea ahdistusta ja stressiä rennomasta asenteestani ruokaan ja treeniin. Olen hypistellyt käsissäni grammatarkkaa ruokavaliota ja suunnitellut viikko-ohjelmaani treenien ympärille. En ole kuitenkaan tätä vielä käytännössä totetuttanut, koska yksinkertaisesti en halua. Koen kuitenkin, että minun täytyy, koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Musta on alkanut tuntua siltä, että tämä fitness-buumi ajaa ihmisiä syömishäiriöön treenasi tavoitteellisesti tai ei. Ympäriltä tulevat paineet ovat niin suuret, että vähemmästäkin menee ihmisen pää sekaisin, että miten tässä pitää syödä ja elää. Omasta lähipiiristäni ihmisiä on hävinnyt, koska heidän fitness-elämäänsä ei sovi normaalit kahvihetket kaverin luona ym. Ei sitä pullaa tarvitse syödä, mutta ehtisikö edes käymään? Tulee sellainen olo, että pakko alkaa itsekin pakkomielteisesti harrastamaan kyseistä lajia, jotta voi tavata ystäviä ja keksiä yhteisiä puheenaiheita…

  • THM
    Posted at 15:00h, 03 June

    Samaa mieltä tästä blogikirjoituksesta, en voi oikein ymmärtää tätä fitness hypetystä. Mitä terveellistä on elämässä, kun kaiken huuman alla kytee lajiin liittyviä syömis- ja tunne-elämän häiriöitä joita juurikin kytketään jatkuvaan ylikontrolloituun syömiseen, treenaamiseen ja diettaamiseen? Kulissia pidetään yllä ottamalla persekuvia mahdollisimman edustavista kulmista ja kehutaan kuinka terveellistä on käyttää kaikenmaailman happamoittavia proteiinijauheita, jotka ovat käyneet käsittämättömän teollisen tuotantoprosessin läpi kaikkine lisäaineineen. Kummallista kun ihmisen pitäisi elää joillakin yliteollisilla jauheilla, varsinkaan kun kukaan ei voi varmuudella sanoa mitä ne lopulta sisältävät.
    Lajeissa, jotka ovat hyvin ulkonäkökeskeisiä (näitä siis on muitakin kuin fitness) ei kukaan vaan halua rikkoa täydellisen itsekurin illuusiota tunnustamalla syömishäiriötä, täydellisen julkisivun jatkuvaa ylläpitämistä ja siitä aiheutuvaa stressiä, morkkista syömisestä tai dietin jälkeistä ahmintaa lihomisineen. Selityksenä sitten tulee mm- kilppariongelmia ettei vaan kukaan arvaa että kontrolli on pettynyt kun kuussa tulee kiloja 10 kg lisää kun syöminen lähtee käsistä. En väitä että kaikille välttämättä näin käy, mutta kovin moni ei sitä varmasti tunnusta.
    Eihän siinä, laji on kova ja vaativa sekä edellyttää kovaa treeniä ja panostusta.Hattua niille jotka sen fiksusti vievät läpi. Uusille harrastajille pitäisi vaan muistaa mielestäni painottaa että itsetunto ja oma pää tulisi olla vielä kovempia että jaksaa pysytellä lahin parisssa terveellä pohjalla.

  • Kissis
    Posted at 15:15h, 03 June

    No eipä oo mullakaan tähän tekstiin mitään lisättävää. En voi ymmärtää, miksi jengi nykyään haluu elää niin kun olisivat fitnesskisoihin menossa. Kiva, jos joku saa kicksit niistä maustamattomista kananpalasista joita kuskaavat joka paikkaan, eivät voi osallistua mihinkään koska treenit/ruokavalio estää ym., mutta onhan toi ihan pirun ANKEETA. Ja nimenomaan, kestääkö kaverisuhteet?
    P.S. Kananmunapizza on ihan ok, ei tod. mitään oikeeseen verrattuna, mutta ihan ok. Joskus syötynä. Munabanskutletut on ihan hirveetä schaissee.

  • Noora
    Posted at 15:50h, 03 June

    pakko myöntää, että suruttaa nää sun ja jannin tekstit koskien aihetta. Molemmat omalla tavallanne valitatte ihmisitä jotka on tiukoilla kesäkunto dieteillä ja ylipäätään ihmisiä jotka on dieteillä ja harrastaa liikuntaa “väkisin”. Itse olen ylipainoinen tyttö joka haluaisi olla varma kropastaa mutta ei voi. Kesällä olisi kiva olla shortsit päällä mutta reidet hiertää shortsit jalassa niin pahasti yhteen, että kauppareissun jälkeen ne on verilihalla. Liikuntaa en harrasta mielelläni sillä silloin vaan enemmän tiedostan faktaa, että kroppa on isompi kuin sen kuuluisi. MotiVaatio lähtee kun tällaisista teksteistä saa sen kuvan, että teen tämänkin väärin.

  • Essi
    Posted at 16:04h, 03 June

    Oon miettinyt jo kauan juurikin tuota samaa; miten niin ei syömishäiriö? Mun mielestä sairaalloista terveellisyyden tavoittelua (sisältäen mm. juurikin sen, että voi syödä vain niitä omia eväitä ja ruokia, koska pakko olla terveellistä) on jo kauan kutsuttu ortoreksiaksi. Näin treenauksen yhteydessä se vaan on vaan yhtäkkiä luokiteltu normaaliksi. Itekkin pyrin syömään suht. terveellisesti, mutta liika on liikaa. Terveellisempää – tai ainakin terveempää – on pystyä myös herkuttelemaan silloin tällöin ilman huonoa omaatuntoa. Mahtava postaus, kiitos! 🙂

  • Mirja
    Posted at 16:16h, 03 June

    Tästä touhusta tulee mieleen yllättävän vähän puhuttu ortoreksia:
    “Terveellisen ruuan pakkomielle, ortorexia nervosa
    Ortoreksia saa yleensä alkuunsa halusta tulla terveemmäksi ravinnon avulla, mutta muuttuu pakkomielteeksi vähitellen. Ruoan ajatteleminen alkaa viedä päivästä enenevissä määrin aikaa ja alkaa saada jopa uskonnollisia rituaaleja muistuttavia piirteitä.
    Ennen pitkää ortoreksia saavuttaa pisteen, jossa henkilö käyttää kaiken aikansa aterioiden suunnitteluun, ruoka-aineiden hankintaan, ruoan valmistukseen ja syömiseen. Ortoreksiaa sairastavat saattavat käyttää paljon aikaa käännyttäessään ystäviään ja sukulaisiaan käyttämään tätä samaa ajatelmaa. Ortoreksia voi johtaa anoreksiaan tai bulimiaan.
    Ortoreksiaa ei pidetä Euroopassa itsenäisenä, diagnosoitavana sairautena. Osa ortoreksiasta kuuluu silti oirekuvansa perusteella selvästi epätyypillisen laihuushäiriön tai muun alkavan syömishäiriön piiriin.” (Lähde: http://www.syomishairioklinikka.fi/syomishairiot_muita.html)

  • Sirkku
    Posted at 16:23h, 03 June

    Puheenaiheena olevasta lajista en sano mitään, kun en tiedä tarpeeksi enkä ole koskaan ollut kiinnostunut siitä. En siis ole fitnessharrastuksesta tai kilpailuista erityisen pahastunut, kuten en myöskään tästä blogikirjoituksesta.
    Sain näistä kuitenkin inspiraation ajatella omaa (ja vähän muidenkin) suhdetta liikuntaan ja ruokaan. Ja päädyn aina siihen, että jos homma tukee ihmisen hyvinvointia kokonaisuutena, ei valtaa kaikkea aikaa ja ajatuksia eikä estä tekemästä muita tärkeitä asioita tai tee hallaa ihmissuhteille, on treeni ja terveellinen syöminen tosi hieno juttu. Jos taas jokin asia hallitsee elämää ja aiheuttaa ahdistusta, stressiä ja huonoa omaatuntoa pienistä jutuista, voisin kyseenalaistaa onko asetettu tavoite sen arvoinen? Löytyykö oma paras olo ja onnellisuus todella sen tavoitteen saavuttamisesta? Mitä sen jälkeen? (En kuitenkaan halua harrastuksen tai tavoitteiden perusteella osoitella ketään, koska en voi tietää miten joku muu harrastuksensa ja syömisensä kokee.)
    Vastakkainasettelu ja eri tavalla elävien lyttääminen on se, mikä tässä harmittaa. Ja se tosiasia, että laihaläskejä ja ?perinteisiä? läskejä halveksuva ilmapiiri ja instagram-fitness oikeasti vaikuttavat monen itsetuntoon. Mä olen tältä aika hyvin välttynyt, kun en seuraa treeniblogeja eikä mulle ole instagram-tiliä ollenkaan. Oikeastaan olen vähän yllättynyt siitä, miten iso juttu fitness onkaan. Taidan jatkaakin samassa pimennossa…
    Treenifilosofia ja motivaatio siihen, että tänäänkin olen menossa painoja nostelemaan, on aina ollut mulle jotenkin hankala selittää. En osaa yhdistää itseeni sanaa ?itsekuri?, vaan ajattelen hyvinvointia ja mielihaluja pidemmällä tähtäimellä kuin että haluanko NYT levyn suklaata ja huvittaako nousta sohvalta. Pääasia on se, että terveellinen ruoka ja treeni, lepo ja herkuttelu, treenaamaan ehtiminen ja elämän muut tärkeät asiat ovat tasapainossa.

  • Lotta
    Posted at 17:10h, 03 June

    Amen! Mä rupeen kans pommittaa hamppareit instaan! 😀

  • "PinnallinenFitnesspimu"
    Posted at 17:47h, 03 June

    Todella inhottava lukea tämmöistä kuraa, johon tulee vielä p*skaisempia kommentteja. “Hurraa, aamen, aivan ihanaa tekstiä!!” Anteeks mitä? Henkilö, joka tämän kirjoitti, on kuin tulitikku, josta ei ollenkaan näe, että treenaa. Ai niin, paitsi brand new huppari Intersport / urheilutoppi Nike / housut Zalando* / lenkkarit Zalando*. Oikein ihanan katkeransuloista tekstiä, josta selvästi kuulee OMAN epätyytyväisyyden ja epäonnistumisen. Jos joku tulisi mulle sanomaan, että olen pinnallinen ja pakonomainen fitneksen kans, koska rakastan terveellistä ruokaa ja pyöreäksi treenattuja pakaroita, niin HÄN todellakin saisi hölmistyneen ilmeen vastaukseksi. “Myöskään ulkonäöllä kisaaminen ei kuulu lemppareihini.” -niin just, siksi sulla onkin kilo meikkiä naamassa “treenatessakin” ja uusimpia uusimpia merkkivaatteita. Tää on just tällasta: mä tiedän kaiken ja osaan kaiken, mut hei oon natural ja peace.
    Mä suorastaan ODOTAN sitä, että saan avata pakatut eväät, hymyillä samalla, treenata lihakset laulaen, kieltäytyä kahvileivistä ja paistella proteeinilättyjä (jotka ihan rehellisesti sanoen maistuvat 10x paremmalle kun se kinuskikakku), nousta 5 aamulla salille, katsoa kun vartalo muuttuu, syödä 3h välein, OLLA ONNELLINEN, kuunnella kun joku huutaa perään “hyvä kroppa!”, kuunnella kun muut marisee “väsyttää, v*tuttaa, on nälkä, ei jaksa tehdä mitään, miten sä oot aina noin energinen, miten sä jaksat syödä terveellisesti, ei hitto oot niin timmi. Onko tällä ihanalla bloggarilla kadehdittavat muodot? Reisilihakset pilkottaa? Hauis? Öh vatsalihakset? Ja entä se pyöreä berberi? Because I can’t see ANYTHING. Ehkä oot kuule hei pikkasen liikaa katsellu niitä, jotka jaksaa nähdä vaivaa itsensä eteen, ajattele nyt vähän mitä kirjoitat.
    Todellakin toivon, että lopetat muiden mollaamisen, et itse ole sen parempi. Koska juuri sinunlaiset ihmiset katsovat lihaksikkaiden ihmisten perään ja pienessä mielessä miettivät oi vitsi oisinpa samassa kunnossa. Mutta kun ei itsellä kantti riitä, niin pelkurimainen tapa on kirjoittaa valitus nettiin. Ai niin, ei pelkoa että sinut lokeroitaisiin “fitnessihmiseksi”. Sillä sinä oot just sitä päinvastaista, ja pahinta laatua.
    Ei todellakaan ole itsensä huijaamista olemalla IHAN PÄÄLLIKKÖ ja ottaa ne painot kauniisiin kätösiinsä ja lopettaa muiden arvostelu 😉 Mukavaa kesää sullekin, toivottasti tulet järkiisi.

  • Eemeli Kokkonen
    Posted at 18:39h, 03 June

    Iha hyvä kirjotus, mutta…toi fitnes genren haukkuminen on nyt SE kuuma juttu joka on muotii. Haluut selkeesti kulkee “edellä” ja näyttää jengille, et tsiikatkaa uskallan sanoa ääneen et noi on iha hulluja!” Osotat tolla vaan oman heikkouden et sorrut dissaamaan muita ja pitämään ihtees jotenki parempana. Miusta et sinä, enkä sen kummemmin minä oo mitään sanomaan et esim niit terveys ruokien kuvia ei kande postailla. Jokainen kannattas tehhä just sitä mistä tulee hyvä olo-eiks se oo kaiken juju 😉 Teethä sieki omaks iloks “reenejä” joille esim meikäläinen vois nauraa..mutta miusta on hyvä et liikut ja se on pääasia!
    Miks pitää pohtii kuka on ketä parempi ja fiksumpi. Tuol on kuule niin paljo jengii jotka nauraa miun tietämättömyydelle asioista sekä myös siun pikku blogi-pohdinnoille jossa dissaat jotain tiettyy ryhmää..
    Pitää vielä todeta et henk koht en pidä lajeista jotka perustuu ulkonäön arviointiin, mut ei se poista sitä tosiasiaa etteikö sellaisille urheilijoille vois tulla best kesä evö-siitä ruoka purkkien kantamisesta festareille-miusta kannattaa tehä asioita joista tullee hyvä olo/mieli
    Tee sitä omaa juttuu ja annan muitte tehhä omaasa, vaikka sitte sitä Fitnestä. Kannusta, ohjaa ja neuvo mielluummi ku sitä et sorrut dissaamaan-sellasesta tunnistaa oikeesti sen kuka tietää asioista.
    T:Eemeli

  • Bella
    Posted at 19:44h, 03 June

    Öö tota..En jaksanut lukea muiden kommentteja,mut pakko korjata sua sen verran,että bikini fitneksessä ei saa olla jättimäisiä reisilihaksia,ei liikaa lihaserottuvuutta,ei liian isoa hauista,eikä yritetä näyttää vahvimmalta.On mennyt lajit sekaisin.Toisekseen,en usko että kenenkään motiivi on pelkästään kisat tai ulkonäkö,kyllä siitä hommasta tykkää muutenkin.Kolmanneksi,ainakaan minulla bikini fitness ei todellakaan mene kaiken muun edelle.Neljänneksi,syömishäiriöpuheet kannattaa jättää niille joilla on siitä henk.koht.kokemusta ja tietoa.Kukin elää elämänsä omalla tyylillään,ei anneta sen häiritä!Ps.Olin näkevinäni jonkun kommentin,ettei bikini fitness ole urheilua ja että kyse on siitä,kuka syö vähiten.Tervetuloa seuraamaan treenejä ja ihmettelemään,miten paljon me syödään.

  • Lotta
    Posted at 19:56h, 03 June

    Huh, luulin jo että oon ainoo joka näin aattelee! Kiitos tästä! V* alkaa itellä jo kyrsiin, ku fitnessiä syytää joka tuutista ihan koko ajan nykyään. Tää on uus muoti-ilmiö, langanlaihoista malleista vaihdettu kuiviin kroppiin, ja toisaalta noiden raja on niin hiuksenhieno. Fitness on uus anoreksia.

  • Aki
    Posted at 20:05h, 03 June

    Pakko oli lukea tekstisi kun aihepiiri osuu lähelle itseä. Kyllä, käyn salilla. Keskivertoa enemmän ehkä.
    “Meinaan nimittäin nauttia kesästä, enkä ottaa lomamatkalle omia eväitä, treenata kahdesti päivässä, feidata festarit koska treeni ja syödä puistopicnicillä höyrytettyjä papuja, ja näiden edellä mainittujen jälkeen tietysti kiven kovaa väittää että oli muuten best summer evö.”
    Miksei voisi olla paras kesä evö? Koska se on erilainen kun sun? Toki toi on viety aika äärimmäisyyksiin, mutta uskon vilpittömästi että se on jollekin se paras kesä. Ihmiset ovat erilaisia.
    Mä en pakkaa omia eväitä lomamatkalle. Töihin kyllä. Syön pääsääntöisesti samaa ruokaa 5 päivää viikossa. Treenaan myös 5 kertaa viikossa, tarkoitus olisi nostaa treenikerrat kuuteen. Mitä sitten? Haluan muokata kehoani, se on mielestäsi ilmeisesti väärin. Satun myös vihaamaan lihavuutta. Myönnän että olen siinä mielessä hitusen pinnallinen, aina ollutkin. On mulla lihavia kavereita. Ei se siis mun elämää kaada, kukin elää elämäänsä niin kuin haluaa 🙂
    Käyn mielummin salilla kun tapaan kavereitani. Mielestäni kavereita ehtii nähdä salin jälkeen jos heille sopii. Harvoin näen arkisin kavereita muutenkaan. Tässä vaiheessa olet varmaan leimannut mut jo “aivottomaksi salimarkuksi” ja sekin on mulle ihan sama. 🙂 Se ei mielestäni kuulu muille miten elämääni elän jos olen onnellinen. Salilla käynti on mulle sitä tarvitsemaani omaa aikaa, jonkinlaista terapiaa. Tauko töistä ym.
    Syön kyllä mitä haluan jos mieli tekee. Miksi siis syön viisi päivää viikossa makaronia ja kanaa? Koska se on ihan ok hyvää ja ravitsevaa ja nopea tehdä. Vielä tohon sun kananmunapitsakommenttiin. Se oli kyllä (mielestäni) ihan turha kommentti. Nimittäin esim mun mielestä se on ehdottomasti parempaa kun “normaali pullamössöpitsa”. Se on itseasiassa helvetin hyvää! toki tein sen ensimmäisellä kerralla osittain juuri “fitnessmielessä”, mutta en halua ikinä tehdä enää normaalia pitsaa.
    Mikä siinä on että ihmisten pitää puuttua niin paljon toisen elämiseen? Jos joku on onnellinen käydessään vaikka 8x/vko salilla, miksi siitä(kin) jonkun pitää murpattaa. Just sayin.
    Onhan suomessa silti joku vialla kun saa raitiovaunussa proteiinia juodessa pahempia katseita kun toisella puolella istuva joka juo kaljaa.

  • Nelma
    Posted at 20:14h, 03 June

    Hieno postaus! Oon niin samaa mieltä. Oon lukion ykkösellä enkä ymmärrä miks kaikki meijänki koulussa on yhtäkkiä alottanut ton ihme fitness hömpötyksen. Riittää, että liikkuu kohtuullisesti ja sillon tällöin syö herkkuja. Ei tarvitse joka päivä olla salilla ja laskea kaloreita. Terveystiedon tunnilla, kun laskimme painoindeksimme järkytyin kuinka monen tytön indeksi oli lähellä anoreksian indeksiä. Pitäisi nuorien tyttöjen vähän miettiä mikä on terveellinen kehonkuva. Ja joka päivä koulussa saa myös kuulla sitä olen kauheen läski ja kattokaa mun iso mahaa valitusta LAIHOILTA tytöiltä.
    Asiallinen postaus 🙂 Ensimmäinen jonka olen lukenut tästä aiheesta.

  • Hoo
    Posted at 20:29h, 03 June

    En voisi olla enempää samaa mieltä. Ihmetyttää yleensäkin mustavalkoinen ajattelu, jossa dieetillä punnitaan ruoat ja syödään valmentajan ruokavalion mukaan sekä tehdään väkisin ne listalla olevat treenit, vaikka yöunet olis jääneet pariin tuntiin. Voittaja olet, kun heräät aamuneljältä lenkille! Todellakin hyvinvointi on tuosta touhusta kaukana! Itsekin ylikunnon sairastaneena voin todeta, että kyllä se kehon kuuntelu on kaiken a ja o.

  • Amalia
    Posted at 20:33h, 03 June

    Kiitos hyvästä ja herättelevästä keskustelunavauksesta Sara! Selvästi aihe on ollut puhutteleva ja liikuttanut ihmisiä monella tapaa. Ajattelin antaa tässä omankin panokseni.
    Olen reilu parikymppinen naisenalku joka kaksi vuotta sitten sairastui nopeasti ja rajusti syömishäiriöön. Normaalipainoisesta ihmisestä katosi muutamassa hassussa kuukaudessa parikymmentä kiloa, kaikki vähäkin lihas katosi nahan alta ja elämänhalua putosi jokaiseen grammaan nähden tuplaten. Nääntyminen, ahdistuneisuus ja aivotoiminnan hataroituminen ajoivat epätoivoisiin tekoihin ja lopulta myös bulimiaoireiluun anoreksian lisäksi. Suhde ruokaan, omaan kehoon ja liikuntaan oli aivan hukassa ja hajalla. Ymmärsin tuolloin että minun oli alettava syömään tai kuoltava. Jälkimmäiseen en ollut valmis.
    Mutta löysin tavan säilyttää suorastaan uskonnollinen tarkkuus ja kontrolli syömisiini. Kalorit, makrot ja ruoka-aineiden puhtaus oli mahdollista pitää arkea määrittävänä tekijänä kun puki syömishäiriölle ortoreksian vaatteet. Salikortti, värikkäitä lenkkareita, pakasterasioita ja kaikki rahat kannettu luontaistuotekauppoihin ja hevi-osastolle. Ei koskaan viihteelle paitsi proteiinipatukka pikkulaukussa ja vesilinjalla. Ei koskaan juhlia ystävien tai perheen kanssa, ei keksejä työpaikan kahvihuoneessa muiden kanssa. Ei ihania piknikejä, brunsseja tai yleensäkään sosiaalisia tilanteita joissa omista rutiineista poikkeaminen olisi ollut todennäköistä. Elämä ei ollut elämää.
    Mutta ortoreksiaa ja sairasta kontrollointia toteuttaessani löysin myös palasia hyvinvoinnista; fitness-buumi tarttui ja se alkoi tuntua oikeastaan todella hyvältä. Pikkuhiljaa annoskoot alkoivat kasvaa, kalorilaskurin kuukausitilaus loppui, intuitio sai roolin ostoksilla ja ateriaa miettiessä. Aloin rentoutua. Nyt olen jo hyvällä matkalla kohti oikeasti rentoa ja hyvää elämää jossa terveelliset elämäntavat ja kaunis hyvinvoiva vartalo ovat kaikkea muuta tärkeämpää TUKEVIA tekijöitä, eivät korkein päämäärä ja itseisarvo. Allekirjoitan täysin asiat joita Sara sanoi siitä mihin fitnessbuumi voi pahimmillaan johtaa. Olen itse esimerkki niistä. Mutta toivoa on ja itselleni fitness (harrastuksena, ei kisatavoitteena) on ollut siirtymävaihe syömishäiriöstä kohti oikeaa elämää.
    Varmasti on ihmisiä joille fitness sopii ja jotka pystyvät sitä toteuttamaan ja pysymään samalla terveinä ja hyvinvoivina kaikilla tasoilla. Mutta koko kansan elämäntapaa siitä ei saa eikä kuulukaan. Kannattaa kuunnella itseään ja miettiä mitä oikeasti elämältään tahtoo. Vielä jonkin aikaa sitten valehtelin itselleni ja maailmalle että lempijälkkärini on vihersmoothie ja että jalkapäivä yksin kuumalla salilla on hauskempaa kuin juhannusjuhlat. Onneksi ei enää – ikinä.