MINNE PARIISISSA?

Päästään ensi viikolla perheen tyttöjen kesken ihastelemaan lumoavaa kieltä, suloisia kujia ja nauttimaan patonkia punaviineineen. Voi pojat, Pariisi! 

DSC_6642.jpg

Ihka ensimmäinen kertani Pariisissa. Ja jos tarkkoja ollaan niin itseasiassa ensimmäinen kertani Ranskassa ylipäätään!! Olen kuullut kaupungista paljon hyvää, mutta monet ovat painottaneet sitä, kuinka Pariisi avautui oikeasti vasta kolmannella kerralla. Entä jos ei millään jaksa osottaa kolmanteen kertaan, vaan haluaa rakastua kaupunkiin jo ensivisiitillä?

Pariisikonkarit hoi! Ennen kun häippäsette viikonlopun rientoihin niin täällä ensikertalaiset kaipaisivat ihan todella todella kovasti vinkkejä niin ravintoloihin, kahviloihin, shoppailuun, alueisiin, tapahtumiin kuin must-see paikkoihinkin. Arvostaisin todella paljon!

 

T. Sara

23 Comments
  • annaconfidential
    Posted at 12:04h, 10 July

    Mä suosittelen vierailemaan alunperin juutalaisessa kaupunginosassa Marais’ssa. Boheemi yleisilme, ihania pieniä kahviloita ja vintage/2ndhand shoppeja. Luulen, että olisi sun mieleen! Ihanaa matkaa xx

    • saratickle
      Posted at 12:06h, 10 July

      Jes! Kuulostaa aivan ihanalta, iso kiitos vinkistä! 🙂

  • Elämää liikunnalla
    Posted at 13:52h, 10 July

    Tulipa hyvään saumaan tämä postaus! Meilläkin on tarkoitus lähteä Pariisiin kesän lopussa, joten jään innolla lukemaan vinkkejä 🙂 kenties voisit koota kommenteista erillisen postauksen, jossa esittelisit vinkkejä, joita sait ja aiot hyödyntää/toteuttaa?

  • Hola
    Posted at 13:54h, 10 July

    Kirppari Porte de Vanves’ssa. Kävin siellä 5 vuotta sitten ja se oli vaan ihan hullu. En oo ihan satavarma, oliko se vaan viikonloppuisin, mutta siis kirppari oli levittäytynyt kaduille, autoteille (!) ja vähän joka paikkaan, ja tavaraa riitti! Muistaakseni se oli vielä ihan metroaseman vieressä, joten ei ollut ongelmia löytää. Clignancourt on toinen aika kuuluisa kirpparimesta, mutta muistaakseni toinen näistä oli enemmän turisteille, en vaan muista kumpi. Ainakin Vanves’ssa sai tinkiä ihan ranskaksi ja se oli vieläpä suhteellisen helppoa. Luetteli vaan myyjän hinnasta pienempiä lukuja, kunnes tärppäsi. Myös se, että laski tuotteen alas ja oli olevinaan lähdössä auttoi saamaan hinnat alas. 😀
    Pariissa muuten auttaa tosi paljon, jos yrittää puhua ranskaa. Ihan bonjour riittää, kun tulee esim. kahvilaan. Jos siis et ranskaa valmiiksi jo osaa. Ainakin itse havaitsin, että palvelu oli paljon ystävällisempää, kun näytti kovasti yrittävänsä. Ei se munkaan ranska mitenkään huippua ollut, mutta ihmiset oli mielellään auttamassa ja arvailemassa, mitä yritin sanoa. (Toista se oli Berliinissä, jossa vanhemmat ihmiset oli suorastaan vihaisia, kun ei osannut saksaa…)
    En osaa antaa oikein mitään muita vinkkejä, koska ite tosiaan ekalla kerralla jo rakastuin, enkä oikeestaan ees hakemalla hakenut mitään spessua. Käveltiin paljon, käytiin juomassa rosé-viiniä, käveltiin vähän lisää, tilattiin juustotarjotin ja vähän lisää viiniä… Meidän hotellin alakerrassakin oli taidegalleria, josta kuului puheensorinaa ja Bob Dylania iltamyöhään asti. Liioittelematta Pariisi oli just niin kuin kaikissa elokuvissa.

  • annukkkka
    Posted at 14:08h, 10 July

    Pariisi on ihanin kaupunki, missä olen ikinä käynyt. Rakastuin siihen jo ensimmäisellä käynnillä, ja ensi kesänä olisi tarkoitus ottaa taas suunnaksi kyseinen kaupunki. 🙂
    Kannattaa käydä katsastamassa ainakin Eiffel-torni ja Riemukaari sekä kaikki muut yleisimmät nähtävyydet, tykästyin niihin kovasti! Pariisi on siitä ihana kaupunki, että menisi minne vaan niin aina löytyy nähtävää ja kuvattavaa. Riemukaarelta pääsee helposti metrolla Pariisin uudempaan osaan (olisikohan se ollut La Défense.), joka kannattaa myös käydä katsastamassa!
    Ihanaa reissua, rakastut Pariisiin aivan varmasti! 🙂

  • Wnl
    Posted at 14:14h, 10 July

    Öööääää pari vuotta kaupungissa asustaneenaki hankala mitään spesifejä vinkkejä antaa ku koko kaupunki on ihana ja rakas <3 Kivoimmat alueet on montmartrea lukuunottamatta aikalailla kaupungin "keskellä", erityisesti 5. ja 6. kaupunginosa on kauniita. Marais mainittiinki jo, suosittelen ottaa falafelin mestasta johon on pisin jono 😀 Jos sushista tykkää niin metro Pyramidesin läheltä löytyy monta monta sushipaikkaa joista valita 🙂 Metro Oberkampfin/Parmentierin (hipsteri)alueella on paljon kivoja ja symppiksiä baareja, muuten yöelämästä kantsii kokeilla esim. Showcasea joka on ihan vaan paikkana erilainen ja hieno 🙂
    Puistoista suosittelen 19. kaupunginosasta löytyvää Buttes Chaumontia, paras puisto pikniköintiä varten! Luxembourg kans kiva, mut nurtsilla ei saa istua 😀 ja Buttes Chaumontissa oikeesti luontoa ja vähän kukkulaa ja lampea yms, ihan erityyppinen puisto ja siksi kiva 🙂
    Siinä jotain mitä nyt äkkii keksi!

  • Ellaaaaaaaa
    Posted at 15:41h, 10 July

    Just viime viikolla tuli Pariisissa vierailtua ensikertaa ja rakastuin?? Ihana kaupunki täynnä tyylikkäitä ihmisiä ja positiivista elämänasennetta parasta olikin ehkä seurata sitä menoa ja meininkiä jota kaupunki tarjoaa ja niitä taloja suloisine parvekkeineen !! Kaupunki on kuin suoraan leffoista
    Ruokapaikkaa suosittelen etsimään latinalaiskorttelista ! Paljon paikallisia,hinnat kohtuullisia, valinnanvaraa riittävästi ja superia ruokaa!! Itse suosittelen perinteisiä ranskalaisia ruokalajeja – ei tuottanut ainakaan itselle pettymystä vaan päinvastoin
    Vaatekauppojen suhteen en oikeen osaa muuta vinkkiä sanoa kuin että pieni tutkimustyö ennen matkaa on suositeltavaa, kauppoja oli ympäri kaupunkia yhden kauppakadun sijaan, me esim. jouduimme seikkailemaan brandy melvilleen joka oli kaukana kaikesta muusta, toki samaiselta kadulta (jonka nimeä en muista) löytyy myös paljon pieniä kivoja kenkäkauppoja
    Pariisissa suosittelen juoksemaan aamulenkkejä ! Kaupungin kauneus tullee hyvin esille aamulla jolloin turistilaumat eivät pilaa näkymiä Seineä pitkin juostessa tulee nähtyä yhtä sun toista ja menoa piristäö moikkailevat kanssalenkkeilijät – miksei Suomessakin näin ?

  • Cesme
    Posted at 16:06h, 10 July

    Pariisilaiselta tutulta saadut tipsit osoittautuivat ihan mielettömiksi eli täältä tulee: aivan must on käydä Compagnie des Vins Surnaturels -nimisessä viinibaarissa, osoite 7 rue Lobineau. Ihanan tiivis tunnelma ja järkyttävän laaja viinivalikoima, josta riittää valinnanvaraa. Viinin kyytipoikana voi maistella hyviä juustoasetelmia. Ravintolavinkeistä parhaaksi osoittautui sellainen kuin Racines, osoite 8 Passage des Panoramas. Ravintola tarjosi mielettömän hyvää ranskalaista safkaa, ei ehkä kaikista edullisin, mutta ei ranskalainen kaveri tätä turhaan suositellut, oli nimittäin jokaisen euron väärti.

  • collinedelapaix
    Posted at 16:14h, 10 July

    Le Marais?ssa on huikeita vintage-kauppoja ja kaupungin parhaimmat falafelit, kosheriakin löytyy! Jos oot teen ystävä, niin jossain Le Marais?n kujilla löytyy Mariage Frères?n teekauppa, aivan ihana paikka (näitä on kyllä ympäri Pariisia). Samalla reissulla voitte hipsiä Le Marais?ta Île St-Louis?lle, jossa löytyy jos jonkinmoista sisustusjuttuja yms. myyviä hurmaavia pikkuputiikkeja ja kuuluisaa Maison Berthillonin jäätelöä. Bastille on myös tutustumisen arvoinen kaupunginosa, siellä on tullut vietettyä iltaa mm. pikkuruisessa Jeesus-baarissa: http://www.yelp.com/biz/l%C3%A8che-vin-paris. Bastillen aukiolta etelään sijaitsee myös Amélie-leffoissa nähty Canal Saint-Martin. Île St-Louis?lta pääsee tietty kätevästi Notre Damelle ja Île de la Citéltä puolestaan Latinalaiskortteliin (paljon turistiruokapaikkoja, hieman laadukkaampaa ruokapaikkaa kannattaa etsiä kauempaa korttelin pääkadulta). Miun Latinalaiskorttelin lempparipaikka on ehdottomasti Shakespeare & Company (http://shakespeareandcompany.com/), ihana pienenpieni ääriään myöten täynnä oleva englanninkielisiä kirjoja myyvä kirjakauppa.

    Montmartresta löytyy mahtavien näköalojen (Eiffel-torni näkyy myös kukkulalta, kun kävelee Sacre-Coeurin edestä oikealle, vinkvink!) lisäksi monenmoisia pikkuputiikkeja ja melko läheltä kirkkoa Montmartren ainoa kunnossa säilyny tuulimylly, Moulin de la Galette (=?aidompaa? Montmartren tunnelmaa turistikeskittymän = Place du Tertren ulkopuolella, kuten myös kaikki pikkukujatkin). Metropysäkki Abbesses?n yläpuolella on myös Le Mur des Je T?Aimes (engl. Wall of Love). Montmartressa on myös hautausmaa, mutta omasta mielestäni Père-Lachaise oli vaikuttavampi (sinne haudattu mm. Jim Morrison, Edith Piaf, Fréréric Chopin, Eugene Delacroix, Molière, Oscar Wilde?).

    Eiffel-torniin kiipeäminen portaita pitkin ei paljon maksa ja samalla saa hyötyliikuntaa (en kuitenkaan välttämättä suosittele nousemaan myös Notre Damen torniin samana päivänä, been there done that?). Eiffel-tornin eka kerros rempattiin ja nyt siellä on kuulemma ja näemmä sisäreunan puolella lasiset lattiat, joiden päällä voi kuvitella kävelevänsä 60m korkeudessa 😀

    Macaronit Laduréelta (esim. Champs-Élyséeltä), nam! Etsikää crêperie ja syökää pääruuaksi galettes’ja (suolaisia lettuja, eri täytevaihtoehtoja) ja jälkiruuaksi tietenkin niitä crêpes’jä, oma suosikkimakuni on sucre-beurre eli sokeria ja sulaa voita, nutellaletut on jo niin nähty! 😀 Kyytipojaksi normandialaista omenasiideriä.

     Shoppailu: jo mainitsemieni kirpputorien lisäksi Forum des Halles (ketjumyymälöitä, esim. NewLook), rue de Rivoli (Sephora, Etam), tietty Avenue des Champs-Élysées (Sephora, ketjuliikkeitä, Louis Vuitton ja kumppanit?), muotitalot rue du Faubourg St-Honorélla ja avenue Montaignella. Galeries Lafayetten lasikupoli on näkemisen arvoinen ja sen lähiympäristöstä löytyy Zaraa, Gappia yms. Kenkiä myy mm. André, Bata ja Minelli, naistenvaatteita Etamin lisäksi esim. Promod, Pimkie, Naf Naf, Kookaï ja The Kooples.

    Luxemburgin puisto ja Buttes Chaumont on ihania ja Tuileries myös upea, pique-nique-evääksi juustoa ja patonkia. Louvrestakin on muuten mahdollista selvitä 1,5h tunnissa ja sinne pääsee ilmatteeks kaikki alle 26-vuotiaat EU:n kansalaiset, joten passit mukaan! 🙂

  • Pumpuli
    Posted at 16:28h, 10 July

    Heippa! Toivottavasti on apua, asuin muutaman kuukauden Pariisissa 🙂 : http://www.lily.fi/blogit/pumpulielamaa/kuinka-tappaa-tunteroinen-tai-kaksi-pariisissa

     

  • Reetta V.
    Posted at 16:35h, 10 July

    Mä kirjoittelin hetki sitten omaan blogiin 5 asiaa, jotka haluaisin ihan ehdottomasti kokea uudestaan Pariisissa! Ja näihin suuntaan satavarmasti, kun seuraavan kerran menen!

  • siri
    Posted at 21:52h, 10 July

    Pariisi on kyllä ihana! Kävin itse viime helmikuussa, joka ei luonnollisesti ole kauneinta aikaa sielä, mutta silti upea arkkitehtuuri ja kauniit rakennukset jaksoivat ihastuttaa.
    Ravintoloita Pariisista löytyy ihan poskettomasti, ja itse en ainakaa kertaakaan siellä huonoa ruokaa syönyt. Aika huoletta voi siis valita ravintolan fiiliksen ja ulkomuodon pohjalta. Omalta viisitiltäni jäi kuitenkin kaksi ravintolaa erityisesti mieleen, ensimmäisenä sorza, 51, rue saint-louis-en-l’ile ja toisena AG, 2 Rue Clément. Molemmat pieniä, mutta sitäkin tunnelmallisempiä paikkoja. Ruoka molemmissa muistuttaa fine diningia, mutta ei silti ole liian pientä piiperrystä, vaan ihan kunnon safkaa 🙂 Parhaat ravintolat ja kahvilat tuskin löytyy isojen turistirysien kohdalta, vaan jostain vähän syrjäsemmältä(yleensä ne on myös halvempia)
    Pakolliset nähtävyydet Pariisissa on mun mielestä tosi kliseisesti esim Eiffel-torni ja Champs-Elysees. Eiffelistä on hienot näkymät, mutta jonottaminen on kyllä aika väistämätöntä. Itse kun olin turistien kannalta hiljaiseen aikaan, sain silti jonottaa ainakin tunnin huipulle pääsyä. Champs-Elysees on kai oikeasti ostoskatu, mutta itse pidän sitä enemmännki vaan pakollisena nähtävyytenä, ostokset hoidin sitten muualla. Sitten on toki Notredamin katedraalia(joka on musta upeimmillaan illalla, valaistuna), Louvrea ja näitä, jotka on ihan kiva nähä. Itelle tosiaan riitti ihmettelemistä jo ihan perus rakennusten ja kirkkojen kohalla kun kaikki tuntu olevan niin kamalan kaunista ja isoa.
    Sitten vielä, kannattaa jättää hotelliaamupala jos mahdollista ja käydä vetäsemässä vaikka tuoreet croissantit jossain tunnelmallisessa kuppilassa, siinä vaan on jotain erityistä 🙂

  • riley
    Posted at 07:40h, 11 July

    Kannattaa käydä Pompidou aukiolla; siellä oli ihana tunnelma ja paljon kahviloita ja katutaiteilijoita!

  • Roke
    Posted at 08:13h, 11 July

    Itse kävin Pariisissa viime keväänä kahdesti. Omat suosikkini olivat ehdottomasti Invalidi-kirkko ja Versailles. Notre Damn ja Louvre olivat pettymyksiä, varsinkin se Mona Lisa. Sacre Coeurilla mahtavat maisemat. Eiffel on luonnollisesti pakollinen. Galleri la fayette on huippu, suosittelen lämpimästi varsinkin ruokaosastoa- mahtava palvelu. Hieman erilaista Pariisia näyttää la defansé, itse pidin kovasti. Turisteille kaupattavaa turistikorttia en ostaisi, koska museot ilmaisia alle 26-vuotiaille EU:n kansalaisille. 10-kerran metrokortit tulevat nopeasti halvemmaksi, varsinkin jos on valmis kävelemään edes hiukan. Samalla näkee myös enemmän.

  • Ana
    Posted at 08:55h, 11 July

    Olin Pariisissa pari vuotta sitten ja omaksi ehdottomaksi lemppariksi jäi kahvila-paahtimo Cafe Coutume. Taivaallista kahvia ja ihanan rosoinen paikka. Mulla oli silloin myös joku päähänpinttymä, että pitäisi nähdä Pariisin katot 😀 ja parhaat näkymät oli Notredamen ylhäältä (oma ovi ulkopuolella johon jonotetaan) ja kauppakeskus Printempsin kattoravintolan terassilta. Ruokapaikka suosituksista tuli mieleen Marche des enfants rouges.

  • i make cake.
    Posted at 09:05h, 11 July

    Ehdottomasti Pigallen alueelle iltaisin tai päivisinkin! Halvemmat ja coolimmat baarit, josta löytyy suurin osa paikallisia iltaisin, päivällä sieltä löytää ihania ja uniikkeja putiikkeja ja kahviloita. Marais on keskustammassa, entinen “hipsteri”-alue joka on nykyään jo turisteja täynnä mutta en ihmettele miksi; ihanat kahvilat, kirpputorikaupat ja muut boutiquet. Yllämainittu Cafe Coutume on lempparikahviloitani, sen lisäksi pieni Boot Café, Café Marlette, SugarPlum Cake Shop, Le Derrière (brunssille), Café Pinson, näitä on paljon.. Käy kurkkaamassa mun blogista osio “Pariisi”, sieltä saattaa löytyä vielä pari vinkkiä. Ja illalla Carmen-clubille Pigalleen!

  • Sucette
    Posted at 10:54h, 11 July

    Ah, Pariisi-vinkkien antaminen on ihan mun lempipuuhaa! Olin siellä au pairina joskus ja sen jälkeen käynyt lomailemassa. Aika paljon hyviä vinkkejä jo tullut, mutta tässä vielä muutama.

    Suosittelen myös Printempsin kattoterassia, näkee joka puolelle Pariisia ihanasti! Montmartrella ei kannata jäädä pelkästään siihen Sacre Coeurin lähelle (josta on kyllä ihanat auringonlaskunäkymät), koska se on täynnä turisteja sekä krääsämyyjiä, vaan kannattaa mennä vähän kauemmas: esim. La Maison Rose on ihana kahvila kylämäisessä ympäristössä, tuntui ettei olisi ollut Pariisissa enää ollenkaan.

    Suosittelen myös Coulée Verte -viheraluetta. Se on vanhan junaradan päälle tehty “puisto”, lähtee Bastillen oopperan takaa. Eli se on vähän niin kuin maanpinnan yläpuolella oleva kävelyalue, siellä kasvoi ihania kukkia yms. 😀 https://en.wikipedia.org/wiki/Coul%C3%A9e_verte_Ren%C3%A9-Dumont

    Museoista jos tykkää niin siellähän on vaikka mitä. Ilmaisiakin museoita on, esim. Fragonardin parfyymimuseo, se oli ihan hauska paikka.

    Princess Crêpe –kreppipaikkaa suosittelen! Se on japanilaistyylinen, ihan pinkki ja pörröinen kreppipaikka, josta saa krepit vaikka millä täytteillä. 😀 Ihan tosi söpö paikka, Marais’ssa.

    Liikkumiseen suosittelen Navigo Decouverte -korttia, jos matka on ma-su välillä (ainoa hölmöys on tosiaan, ettei korttia voi ottaa viikoksi mille päiville tahansa, esim su-pe), koska se tulee halvemmaksi kuin nuo metroliput. Tietoa on aika nihkeästi tarjolla englanniksi, mutta multa voi kyllä kysyä jos kiinnostaa.

    Äh, tekis mieli antaa vielä mitä vinkkejä, mutta nyt on pakko poistua tietokoneelta! :–D

     

  • vvv
    Posted at 12:24h, 11 July

    Oi, Pariisi!!! Jos on vain aikaa suosittelen kyllä käymään Versaillesissa! Sinne pääsee helposti suoraan junalla Pariisista 🙂 ja sisään pääsee ilmasiks passilla tiettyyn ikään asti, mutten nyt muista mikä se ikäraja tarkalleen oli? (tyyliin 27v?) Mutta ideana siis että EU-kansalaiset pääsee ilmasiksi ja se kannattaa hyödyntää myös muissa nähtävyyksissä ja museoissa, esim Riemukaareenkin taisi päästä tolla tavalla ilmaseksi jos ei Eiffeliin halua kivuta! Mutta Versailles on kyllä näkemisen arvoinen paikka ja varsinkin se puisto ja ulkoalue! Muuten Pariisin kaupungissa on nähtävää vaikka kuinka paljon ja pelkkä kujien ja katujenkin tallustaminenkin on ihanaa niin tunnelmallisessa paikassa! Bon voyage!!

  • neila
    Posted at 17:57h, 11 July

    Jos kaipaa vähän erilaisempaa tekemistä, niin katakombit on aika jännä paikka.

  • Iinatiina
    Posted at 23:51h, 11 July

    Kato Midnight In Paris ennenku lähet sinne reissuun! *sydänsilmä-emoji*

  • Linsku
    Posted at 07:44h, 12 July

    Oioi. Pariisi. Ite menetin sydämeni kyseiselle kaupungille jo heti ensi vierailulla, joka oli siis peräti kahden päivän mittainen :D.. Eli varo vaan, aikamoisen mahtava kaupunki tiedossa! Koska omia vinkkejäni on lueteltuna jo ylempänä, niin päätin kysellä lisää vinkkejä poikaystävältäni, joka on aikoinaan asunutkin Pariisissa jonkin aikaa. Jos museot yhtään kiinnostaa, niin Musée d’Orsay on kuulemma paljon parempi vaihtoehto kuin Louvre. Museo on kuulemma rakennettu upealle vanhalle rautatieasemalle. Versaillesin linna, jonne pääsee paikallisjunalla, upea paikka sekin. (Tuonne on itsekin päästävä joskus!) Rue de Lappe on ehdottomasti paras baarikatu. Sacre Coeurin kirkolle kannattaa mennä 12 metrolinjalla ja jäädä pois Pigallen asemalla, josta lähtee tosi pitkät portaat ylös kirkolle. Saint-Martin kanavan rannalla on mukava kävellä ja istuskella näin kesällä.
    Noh, mitä ikinä päädytte tekemäänkään, niin takaan ja alleviivaan että teillä tulee huippureissu. Ite nautin Pariisissa jo pelkästään siitä, kun kaikki ympärillä puhuu ah niin kauniin kuulosta ranskaa 😀 Ihanaa matkaa teille!! Ota superpaljon kuvia, koska täällä yksi joka jää odottelemaan kaikkia Pariisi-postauksia toosi innolla! 😀

  • Voipulla
    Posted at 20:51h, 12 July

    Yllä on annettu jo paljon vinkkejä, mutta Seinen vasemmalla rannalla, vähän idempänä latinalaisesta korttelista, sijaitsevaa Jardin planteeta eli kasvitieteellistä puutarhaa ja sen pientä Menagerie-eläintarhaa ei ole vielä mainittu, joten minä mainitsen! Etenkin eka on ihana, jos tykkää kukista, ja niin kaukana idän suunnalla tää ei ole, etteikö sinne kepoisesti halutessaan vaikka kävelisi esim. Ile st. Louis’lta. Eläintarhaan ja puiston alueella oleviin museoihin on pääsymaksut, mutta kasvitieteelliseen puutarhaan vain kävellään ilmaiseksi sisään. Samoin vasemmalla rannalla, enemmän länteen vain, on Auguste Rodin -museo. Jos ei ole hc-veistosfani, museon sisätilojen mittava näyttely voi olla liikaa, mutta nätillä ilmalla voi ostaa lipun pelkkään puutarhaan (joskus maksoi euron). Sielläkin on tunnettuja veistoksia ja jälleen niitä ihania kukkia.
    Peukku myös Musee d’Orsaylle. Ja jos ei huvita kiertää koko “perus-Louvrea”, voi mennä erikseen Louvren muoti- ja tekstiilimuseoon. Siellä on ollut huippuja erikoisnäyttelyitä, en tiedä, mikä näyttely nyt on meneillään. Sitten on kans Musee Galliera, joka on myös muotiin erikoistunut museo.
    Katakombit mainittiin jo erikoisuutena, toinen erikoisuus on vierailu viemäriverkostossa! Mutta en itekään sinne ekana menisi (Musee des egouts, Eiffelin ja Invalidikirkon välimaastossa). 😀
    Jos on shoppailuintoa, voi tehdä retken Vallee village -outletkylään (siellä menee kyllä aikaa, joten lyhyellä reissulla en lähtisi tänne). Sieltä löytää näppärästi samalta alueelta ja tietysti vähän halvemmin hinnoin ihania ranskalaisia merkkejä (joita ei juuri Suomesta saa, buu!) kuten Sandro, The Kooples, ba&sh, Maje… Tietty näitä samoja löytää vaikka Lafayettelta ja Printempsiltakin, mutta ei outlet-hinnoin.
    Ite en niin välitä isosta ja mahtipontisesta (Champs Elysees, Invalidikirkko, Concorden aukio jne.) vaan pikkupaikoista pikkukaduilla ja pikkupuistoissa, niissä tulee sellanen Pariisi-fiilis. 🙂 Kukin tietysti omien mieltymyksiensä mukaan!