*Pr-reissun tarjoaa TUI

D8X_7745-5.jpg

 

TUI kyseli alkusyksystä josko meitä kiinnostaisi Jannin kanssa lähteä tutkimaan Meksikoa marraskuun lopulla. Yksimielinen vastauksemme kuului ehdottomasti kyllä.

Täällä sitä nyt ollaan ja ihmetellään. Ja yritään parhaamme mukaan sisäistää Karibian kiireettömyyttä ja letkeää elämäntyyliä. 

Reissuporukastamme löytyy tyyppejä mm. Norjasta, Belgiasta, Hollannista, Briteistä, Kanadasta ja Tanskasta. Huikeita tapauksia ihan jokainen!

Pitkän matkanteon jälkeen saavuttiin tänään Holboxin symppikselle saarelle. Valkoista hiekkaa, värikkäitä taloja, golfautoja, taco-kojuja ja polkupyöriä. Paikka muistuttaa minua kovasti Belizen Caye Caulkerista, jossa reissattiin alkuvuodesta. Eipä kyseinen saari kovin kaukana täältä olekaan!

Silmäluomet painuvat väkisin kiinni, vaikkei kello paljon kahdeksaa enempää olekaan. Seitsemän tunnin aikaero painaa pahemman kerran. Ristin sormeni, että edes yksi kuva latautuisi tähän postaukseen ja pääsisin yöunille, heh. 

Kivaa uutta päivää Suomeen!

 

D8X_7595-6.jpg

D8X_8132-2.jpg

D8X_8120-2.jpg

D8X_7838.jpg

D8X_7663-2.jpg

 

xx Sara

*adlink

D8X_6954-4.jpg

 

Kokoonnuttiin eilen illalla kotkamimmien kanssa meille juhlistamaan joulukauden starttia. Pukeuduttiin paljetteihin ja tonttulakkeihin. Hörpittiin glögiä ja kuoharia, rallateltiin joululauluja, kaivettiin polaroidkamera esiin ja osallistuttiin vielä loppuillasta skibidi challengeenkin, hah.

Kyselin InstaStoryn puolella kahdesta mekkoehdokkaasta suosikkianne. Näin tasaiseen mittelöön en ole muuten Storyn kysymyksissä vielä törmännytkään. Parin tunnin jälkeen oltiin edelleen tasapelissä ja päädyin sitten pukemaan tämän selästä auki olevan vihreän samettisen paljettimekon, jonka Janni nimesi luonnollisesti joulukuuseksi. Ihastuin korkeaan kaulukseen, olkatoppauksiin ja avonaiseen selkään!

Hiukset jäivät kampaukseen, johon ne meikatessa päädyin kasvojen edestä solmimaan. Kieritin vaan hiussuortuvan piilottamaan mustan ponnarin. Noin 30 sekunnin kampaus, suosittelen. Toimii aika hyvin erityisesti tämän avonaisen selän kanssa!

Just nyt olen universumille kiitollinen siitä, että vältyin tällä kertaa päänsäryltä. Sain siivottua kämpän ja pääsin hommiin heti aamusta. Tänään pitäisi saada tosiaan viimeiset duunit kasaan ja matkalaukku pakattua. Yöllä lähdetään kohti Meksikoa! Sisko tulee vielä illaksi kylään, josko sitä katsoisi vakka Ansa Vanhemmille -leffan kolmatta kertaa parin viikon sisään 😀

Ihanaa viikonloppua tyypit, palataan!

 

D8X_7040-3-side.jpg

D8X_7485-2.jpg

pictures: Janni Ehari

 

Nelly dress here*

Nelly shoes here*

-25% (code: VIP25) until Sunday 23:59

 

xx Sara

D8X_3766-2.jpg

 

Mikä sinusta tulee isona? Ehkäpä yksi ahdistavimmista kysymyksistä, mitä tiedän. Etenkin kun sitä aletaan kyselemään jo ala-asteella. Tai jopa aikaisemmin.

En koskaan tiennyt vastausta tähän. Jos vastasin jotain, todennäköisesti valehtelin. Minulla ei ollut hajuakaan lähteäkö tutkijaksi vai perustaako kuntosali. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin vastauksia kysymyksiin “mikä on unelma-ammattisi?” tai “mikä sinusta tulee isona?” en tiedä vieläkään.

Olin tasainen kasin, ysin oppilas. Monessa aineessa tosi hyvä, ylivoimainen en missään. Mikään aine tai ala ei oikein noussut yli muiden.

Lukion aikana päätin, että minusta tulee historian opettaja tai -tutkija. Sitten se vaihtui liikunnanopettajaan ja personal traineriin. Opo sanoi, että matematiikan opinnot voisivat sopia minulle. Kauppis olisi varma valinta, se toisi lisäaikaa. Valokuvaus alkoi kiinnostamaan, samoin muoti. Samaan aikaan kiinnosti myös matkustaminen, ehkäpä matkaopas tai lentoemäntä?

Mitä pidemmälle lukio eteni, sitä enemmän ahdisti. Tuntui turhauttavalta heitellä ilmoille ammatteja, jotka olivat aivan ääripäitä toisistaan. Liian moni ala kiinnosti, liian harva kiinnosti tarpeeksi.

 

D8X_4142-5.jpg

 

Päädyin viettämään välivuotta ja tein sihteerin hommia it-alan firmassa. Samaan aikaan aloitin bloggaamaan.

Opiskelin liikunnanohjaajaksi ja jatkoin fysioterapian opintoihin. Niin moni lähipiiristäni oli sitä mieltä, että fyssarin ura voisi sopia minulle, joten sinnittelin ensimmäisen vuoden, kunnes uskalsin päästää irti. Päädyin lehdelle töihin ja aloin tekemään töitä liikunnan parissa. Päätin hakea opiskelemaan kulttuurituotantoa, jonka koulutusohjelma oli sen verran monipuolinen, että kiinnostus pysyi loppuun asti ja valmistuin kyseisestä koulusta kaksi vuotta sitten.

Tällä hetkellä teen töitä, johon minulla ei täsmäkoulutusta löydy. Itseoppinut yrittäjä, sitä minä pääosin olen. Työni koostuu enimmäkseen valokuvauksesta, mutta siihen sisältyy myös vahvasti markkinointia ja pr:ää. Tällä hetkellä minua kiinnostaa eniten valokuvaus, sosiaalinen media ja visuaalinen markkinointi, mutta kiinnostaako viiden vuoden päästä? Siihen minulla ei ole vastausta.

Työni on antanut hyvät eväät jatkuvaan kehittymiseen ja sopeutumiseen. Ala on ollut murroksessa ja elää koko ajan. Se on kilpailtu pieni sektori, jossa uusia aluevaltauksia tehdään jatkuvasti. Tällä alalla muutokselle on annettava mahdollisuus ja uusiin kokeiluihin lähdettävä mukaan. On mahdotonta sanoa, missä ollaan viiden vuoden päästä.

 

D8X_3702-2.jpg

 

Olin vieraana Petri Rasasen Uusi Päivä -talk showssa, jossa puhuttiin siitä miten olen päätynyt työurallani juuri tähän pisteeseen. Millaisia valintoja olen tehnyt ja mitä elämä on opettanut?

Sain useammalta katsojalta viestejä ja meilejä liittyen oman jutun löytämiseen ja yrittäjyyden vaatimaan rohkeuteen. Milloin tietää, että on valmis irroittamaan otteensa puuduttavasta työpaikasta? Onko yrittäminen niin haastavaa kuin puhutaan? Miten tehdä kiinnostuksen kohteesta ammatti? Onko yli 30-vuotias liian vanha vaihtamaan alaa? 

Termissä “oman jutun löytäminen” on mielestäni hieman turha pysyvyyden leima. Se jollain tavalla viittaa pysyvään päätökseen ja lopulliseen ratkaisuun. Oli kyseessä sitten työ, harrastus tai elämäntapa, ajatellaan että tämä on nyt se minun juttu. Tätä minä teen loppuelämäni.

Käytän termiä itsekin, mutta koen sen eri tavalla. Harvalle meistä “se oma juttu” iskee salamana taivaalta, saatika pysyy “omana juttuna” lopun elämää.

Ajattelen, että “oma juttu” muuttaa muotoaan ja kehittyy elämän mukana. Se on kokeilemista ja suuntautumista aitoihin kiinnostuksen kohteisiin. Sitä että lähtee mahdollisista ympäristön paineista huolimatta tekemään jotain, mikä kiinnostaa sillä hetkellä eniten. Oli se sitten uusi työpaikka tai paluu koulunpenkille. 

Uudet haasteet ja alanvaihdokset avaavat todennäköisesti taas uusia ovia ja tuovat uusia ajatuksia. Tekeminen selkeyttää aina.

Jos koet, että olet jumissa työssä tai alalla, jossa et viihdy pätkääkään, kysy itseltäsi, että mikä sinua kiinnostaa eniten just nyt. Älä mieti liian pitkälle. Täydellisiä tilaisuuksia ei elämässä kultatarjottimilla juuri tarjoilla, yleensä päätökset pitää vaan tehdä ja niihin sopeutua.

 

D8X_3801.jpg

 

Minä viihdyn työssäni ja harrastuksissani juuri nyt, mutta tulevaisuus voi tuoda eteen uusia kiinnostuksenkohteita. En koskaan sulje pois mitään lopullisesti, ja se on mielestäni helpottava ajatus.

Ajattelen tavallaan, että olen ikuisella matkalla kohti sitä omaa juttuani, ja nautin matkanteosta sillä välin.

Pidän ovet avoinna uudelleen opiskelulle ja uran täyskäännöksille. Ties vaikka muuttaisin Intiaan, innostuisin autourheilusta tai ostaisin hevosen. Elämä voi yllättää niin hyvässä kuin pahassa, enkä halua kirjoittaa sitä valmiiksi etukäteen. Mielummin keskityn tähän hetkeen ja teen asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri nyt. Haluan pysyä avoimena uusille haasteille ja olla sopeutuvainen hankaliinkin muutoksiin. 

 

D8X_4771.jpg

 

xx Sara

Tags: