Ollaan sisällytetty uuteen arkeen paljon vanhoja rutiineja ja pyritty tekemään tästä niin normaalia, kuin se näissä puitteissa on mahdollista. Ian hyvinhän me ollaan onnistuttu. On kunnon lounas- ja kahvitauko, treenejä, ulkoilua, ruoanlaittoa, siivousta, tv-sarjoja, ravintolaruokia ja ystävien/perheen tapaamista (skypessä). Ihan niitä samoja juttuja kuin ennenkin

Kahden viikon verkkarielämä alkaa kuitenkin kyllästyttämään. Tuli kieltämättä tällaiselle joogatrikoiden suurystävälle vähän yllätyksenä. Eikai minua kiinnosta miltä näytän kotona neljän seinän sisällä? Vai kiinnostaako sittenkin? Ehkä se alkaa kiinnostamaan kun legginsipäiviä on tarpeeksi alla ja kodista on tullut työ- ja vapaa-ajanviettopaikka.

Huomaan kaipaavani tavallisia vaatteita, laitettua tukkaa ja ehkä kevyttä meikkiä. En kiristäviä farkkuja tai tiukkoja toppeja, vaan mukavia vaatteita. Mukavia, mutta ei niitä verkkareita. Sellaisia, joita tavallisestikin arkena olen pitänyt.

Puin aamulla jalkaan vaatekaappini rennoimmat farkkuni ja laitoin vähän meikkiäkin. Perjantain kunniaksi! Keittiönpöydän äärellä vietetty työpäivä on tuntunut aavistuksen merkityksellisemmältä kun siihen on valmistauduttu tutuilla aamutoimilla. En minä joka päivä ajatellut näin tehdä, mutta aina välillä. Silloin kun siltä tuntuu!

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

Tags:

 

Julia haastoi minut esittelemään meidän karanteenikodin kuvina. Miltä näyttää ympäristö, jossa käytännössä kaikki aikamme tällä hetkellä vietetään? Mikä on muuttunut, mikä pysynyt samana?

Sosiaalinen etäisyys näkyy meidän kotona oikeastaan kahdella tapaa:

1) Täällä on tavallista siistimpää. Siisti yleisilme vaikuttaa viihtyvyyteen ja kun kotosalla ollaan lähestulkoon kellon ympäri, on kodin pakko olla viihtyisä. Siisteysinto on levinnyt myös lipastoihin ja kaappeihin. Ikkunatkin pestiin!

2) Kahden viikon aikana meidän kodista on kuoriutunut pikku viidakko 😀 Ajattelin, että nyt jos koskaan tarvitaan viherkasveja. Tein useamman kasvin tilauksen, joka tuotiin kotiinkuljetuksella ovelle asti. Miten kovasti uudet kasvit ovat meitä piristäneet!

Tältä siis näyttää meidän kotona juuri nyt. Tai ehkä pikemminkin, “tältä näyttää meidän viherkasvit juuri nyt”. Kasvit kun näyttää olevan pääosassa melkein kaikissa kuvissa, heh.

 

  

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Istutaan keittiön pöydän äärellä vastakkain. Molemmat luurit korvilla uppoutuneina omiin juttuihin. Syötiin tänään aamupalaksi banaanipannareita, siitä on tosin jo useampi tunti. Silti likaiset astiat ja aamukahvien jämät on korjaamatta pöydästä. Sovittiin, että siivotaan tästä päivästä lähtien työpiste aina päivän päätteeksi. Niin ettei paperipinot ja tietokoneet ole pysyvinä somisteina keittiön pöydällä.

On meillä muitakin yhteisiä pelisääntöjä etätyöpäiville. Esimerkiksi se, että palaverin ensimmäisenä aloittanut saa pitää sen keittiössä, ja jos toiselle osuu palaveri samalle ajalle (kuten aika usein käy), joutuu hän menemään kotimme ainoaan ovella suljettavaan huoneeseen, eli vessaan. Suihkun lattialla onkin tullut istuttua eristyksen aikana useampi palaveri. Jopa yksi videopalaveri.

 

 

Uusi arki alkaa tuntua jo aika normaalilta. Päivät ollaan kotona, jossain välissä käydään aina haukkaamassa raitista ilmaa. Kotitreenejä, olkkarijoogaa ja lenkkeilyä luonnossa. Pitkiä puheluita, skype-kokoontumisia, dokkarikerho, lautapelit, musiikki ja kokkaaminen. Nämä kaikki pitävät mielen virkeänä. Yhdeksän päivän eristäytymisen aikana ainoat henkilöt, joita olen livenä tavannut ovat poikaystävä ja assarini.

Monet ovat kyselleet miten virus on vaikuttanut työhöni. No se on näkynyt omassa yritystoiminnassani hyvinkin isosti. Kalenteri tyhjeni parissa päivässä pitkälle kesään. Suurin osa projekteista on holdissa tai lopetettu. Muutamat pyörii vielä normaalisti (onneksi). Fakta kuitenkin on, että oon ottanut takkiin useita kymppitonneja. Toisaalta tämä tilanne on pakottanut pysähtymään ja miettimään uusia ajankohtaisia yhteistyökumppaneita ja sellaisiakin on tässä reilun viikon sisällä löytynyt.

En oo koskaan ollut se tyyppi, joka jää tuleen makaamaan. Ja onhan vaikeisiin aikoihin varauduttu säästöillä. Kyllä mä tästä selviän, ei mulla mitään hätää ole. Enemmän olen huolissani niistä, joihin tämä tilanne iskee kaikista kovimmalla voimalla. Halu auttaa on kova, mutta kahden hädässä olevan on haastava jeesata toisiaan. Tavoitteena onkin ollut saada oma talous rullaamaan tulevaisuuden osalta ainakin jollain tavalla, jotta pystyn tässä hetkessä auttamaan muita.

 

 

Mun olisi pitänyt olla viime viikolla Levillä hiihtämässä ja moikkaamassa siellä asuvaa ystävääni, jota en ole nähnyt aikoihin. En lähtenyt, en tietenkään lähtenyt. En vaikka lentoja ei peruttu. Koska nyt ei kenenkään pitäisi lähteä yhtään mihinkään kuormittamaan paikallista terveydenhuoltoa. Lapin alueella hengityskoneita on 13, joidenkin lähteiden mukaan 12. Se on ihan älyttömän vähän.

Oon yrittänyt etsiä jokaisesta päivästä jotain hyvää, siihen mä yleensä hädän keskellä turvaudun. On vaan pakko keskittyä positiiviseen ja pysyä reippaana, jotta motivaatio säilyy. En väitä että se olis helppoa. Mua kismittää ihan suunnattomasti, ettei kaikki ota tätä kriisiä tosissaan. Tuntuu, että kokoajan ollaan etsimässä porsaanreikiä linjauksista. Kun ylimääräinen matkustus pyydetään lopettamaan ja rajat suljetaan, lähdetään lomalle Lappiin (?!). Ja kun 10 hengen kokoontumiset kielletään, nähdään yhdeksän jengillä. Ihan uskomatonta.

 

 

Katsoin yhden haastattelun missä kysyttiin taas se perinteinen kysymys: “miten koet tilanteen, pelkäätkö sinä tautiin sairastumista?”. Haastateltavan vastaus oli sekin hyvin perinteinen. Hän vastasi ettei pelkää, koska ei kuulu riskiryhmään. Musta tää on ihan valtavan vastuuton ja itsekäs ajattelutapa. Vaikka tauti ei omalla kohdalla vakava olisikaan (tätäkään ei voi koskaan tietää, tehohoidossa kun makaa tälläkin hetkellä nuoria ja urheilullisia ihmisiä), voi sen tartuttaa kymmeniin tuhansiin ihmisiin ja näin ollen olla syyllinen satojen ihmisten kuolemaan. Sen luulisi pelottavan ihan jokaista meistä.

Jengi ei tottele selkeitä suosituksia, ja tähän uppoaa ihan valtava määrä resursseja. Kaikki on pois yhteisestä hyvästä. Nyt jos koskaan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, jottei kuormiteta jo valmiiksi kovassa rasituksessa olevaa terveydenhuoltojärjestelmää. Terveydenhuoltoala ja kaikki muutkin yhteiskunnan rattaita pyörittävät alat ansaitsevat nyt kaiken mahdollisen avun meiltä. Ja se suurin apu mitä me voidaan tällä hetkellä tehdä on pysyä kotona niin paljon kuin mahdollista. Jokainen meistä pystyy tähän.

 

kuvat: Johanna Rontu

 

 

Pakko vielä sanoa, että on ollu siis ihan mielettömän ihana nähdä millainen yhteisöllisyys ainakin mun omissa somekuplissa tällä hetkellä elää. Huolenpitoa, tärkeää vaikuttamista, luovuutta ja ihanaa yhteishenkeä. Tää on ihan tavattoman arvokasta, tätä lisää. Yhteisössä on voima, käytetään se hyvään <3 Valoa ja voimia viikkoon kaikille. Yhdessä me tästä selvitään!

 

 

xx Sara