Makaronilaatikot on uunissa. Kaikki kolme erilaista: yksi lihaton, yksi maidoton/munaton/viljaton sekä yksi tavallinen. Kunnon suurtalouskeittiö. Kolmea erilaista makaronilaatikkoa vääntäessäni onnistuin polttamaan muovisen paistolastan teflonpannuun kiinni. Siitä seurasi valtava savu ja kolmen palohälyttimen äänekäs kuoro.

Annan puhelinhaastattelua aikakauslehteen ja sörkin lusikalla uunissa olevia laatikoita. Tällaista voisi olla elämäni äitinä.

Tulin sunnuntaina lapsenvahdiksi Lappeenrantaan kahdeksi päiväksi. Nähdään veljeni lasten kanssa kohtalaisen säännöllisesti, mutta tyypillisesti viikonloppuisin. Viikonloput on tosi erilaisia kuin arki. Molemmissa on oma viehätyksensä, mutta täytyy sanoa, että nautin valtavasti siitä kun pääsen olemaan osana nappuloiden ihan tavallista arkea. Päivävaatteiden valitsemista, aamupalan kattamista ja leluhuoneen siivoamista yhdessä. Tykkään kärrätä näitä päiväkotiin ja erityisesti hakea sieltä. Pieniä iloja ja letkautuksia mahtuu menevän arjen keskelle taukoamatta.

Kun isuin viime yönä pinnasängyn vieressä silittämässä pienen pientä takaraivoa tajusin, että ehkäpä tämä läheinen suhde lapsiin on osaltaan myös viivyttänyt omia perheunelmiani. Pääsen jo nyt kokemaan tätä kaikkea aika säännöllisesti.

Minulla on elämässäni monenlaisia rooleja, joista nämä viimeisen neljän vuoden aikana ilmestyneet kaksi uusinta olen ottanut hyvin tosissani. Tätinä ja kummitätinä oleminen on avartavaa ja ihan parasta. Ennen kaikkea valtava kunnia, josta koen loputonta kiitollisuutta.

Tänä aamuna istuin viiden jälkeen viltin alla molemmat kainalot varattuina lukemassa Ankkalinnan joulua. Mietin kulunutta viikkoani, miten hämmentävän värikästä se on. Kalliolaisen kaksion ja lappeenrantalaisen omakotitalon arjissa on kuitenkin paljon samaa. Molempiin mahtuu niitä pieniä pysähtymisiä, jolloin yhtäkkiä taas muistaa: vitsit kaikki on hyvin.

 

 

 

xx Sara

 

Istun parhaillani junassa. Värikäs donitsi hiuksissa ja 35-vuotiaan veljeni tekemät eväsleivät laukussa. Jaettiin veljeni kanssa viime yönä järjestelysyistä vierashuoneen sänky ja höpöteltiin vielä tovi lukuvalon sammumisen jälkeen. Nyt tässä eväsleipää mutustellessani tajuan etten ole hetkeen tuntenut oloani näin paljoa pikkusiskoksi. Ajatus tuntuu yhtäkkiä ihan hurjan liikuttavalta. En ole aikoihin edes muistanut tätä rooliani. Tapahtui mitä tahansa, tulen aina olemaan pikkusisko. Aika mieletöntä. Ja aika mieletöntä, että ollaan sisarusteni kanssa edelleen näin tiivis tiimi.

Viikko on ollut hyvin epätyypillinen. Tultiin eilen Elisan kanssa Lappeenrannan yliopistoon luennoimaan vaikuttajamarkkinoinnista maisteriopiskelijoille. Lisähaastetta 1,5h luennolle toi se, että tämä meidän luento pidettiin englanniksi. Voin kertoa, että ollaan aika kaukana mukavuusalueeltani. Esityksen kasaamiseen meni yllättävän paljon aikaa ja se stressasi niin alitajunnassa kuin ihan tietoisestikin. Kaikki meni lopulta tosi hyvin, ja tuli taas opittua ja kerättyä kokemusta. Olen maailman kiitollisin, että mulla on ystävä ja kollega, joka lähtee messiin tällaisiin ehdotuksiin. Nähtäväksi jää millaiseen haasteeseen tartutaan seuraavaksi!

 

 

Jäin luennon jälkeen vielä tosiaan yöksi veljeni perheen luokse. Leikittiin nappuloiden kanssa jo klassikoksi muodostunutta kauneushoitolaa. Leikkiin kuuluu myös saunaversio, jossa säännöt ovat hyvin tarkat. Laudeliina upotetaan löylysankoon, jonka jälkeen litimärällä liinalla peitetään lauteilla makaava asiakas. Laudeliinaa myös vedellään päälaesta varpaisiin iholla. Hieman ällöttää aina se kohta, kun märkä laudeliina on naaman päällä, mutta siihen tottuu kyllä 😀

Tällä viikolla mieltä on ilahduttanut muutama lukkoon lyöty äärimmäisen kiinnostava projekti, joiden kohdalla nimet on vihdoin saatu paperiin. Elisa on saanut mut innostumaan hyötyliikunnasta ja olen kävellyt tällä viikolla kaikkialle! Iloa on tuonut myös iltapalalla ja välillä myös saunavuoroin varusteltu bachelor, temppari -katsomo, joihin ollaan Annikan ja Elisan kanssa kokoonnuttu viikoittain. Niin kiva asua naapureissa, helppo järkkäillä kaikkea nopealla varoitusajalla! 🙂

 

pictures: Elisa Lepistö

 

Filippa K coat

Lovia belt bag

KappAhl shirt (old)

Monki jeans (old)

Nelly shoes

Lindex scarf

Céline sunnies

 

 

Just nyt nautin näistä junan ikkunan läpi häikäisevistä auringonsäteistä kasvoilla ja odotan ohjelmavapaata viikonloppuamme. Onko ihanampaa edes! Energistä viikonloppua tyypit, nautitaan auringosta!

 

 

xx Sara