*Kaupallinen yhteistyö: Finnkino teatterilevitys
Onko mitään pelottavampaa kuin katsoa kauhuelokuvaa pimeänä, sateisena lokakuun iltana? Kyllä on: katsoa se täysin tyhjässä, jättimäiseltä tuntuvassa elokuvasalissa yhdessä pelkoa lietsovan tarrautujan kanssa!! 😀
En sen kummemmin ajatellut asiaa kun lähdin kotoa leffateatteri Maximiin Crimson Peak leffan ennakkonäytökseen. Muutamassa ennakkonäytöksessä käyneenä tupa on tyypillisesti täynnä median edustajia ja meininki on kutakuinkin sama kuin tavallisessa näytöksessä. Maximin tyhjään aulaan astuessani kaivoin ensimmäisenä puhelimeni esiin ja tarkistin sähköpostistani, että olin varmasti oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Missä kaikki muut ovat?
Kohta Nata kävelee alakerrasta minua vastaan ja selviää, että näytös on vain ja pelkästään meille!?! Tässä vaiheessa on varmasti hyvä paljastaa, että kauhuleffojen suhteen molemmat ovat pelkureita. Ensimmäinen kysymys Finnkinon elokuvalevityksen edustajalle tuleekin yhdestä suusta: onko tämä kuinka pelottava leffa?
Suhteeni kauhuleffoihin on jokseenkin hämmentävä. Haluan katsoa niitä, mutta oikeastaan en uskalla katsoa niitä. Vähintään kymmenen kertaa elokuvan aikana peitän silmät käsillä ja seuraan leffaa jonkin aikaa yhdellä silmällä pikkurillin ja nimettömän välistä. Kun homma menee liian jännäksi (lue näkyy verta) suljen silmät käsien alla kokonaan (huom pelkkä silmien sulkeminen ei riitä, kädet vaaditaan!). Tällöin tivaan kanssakatsojilta tietoja tapahtuvasta ja suutun, mikäli minulle ei vastata heti.
Välillä vaan iskee jäätävä kauhuleffahimo. Ihan pakko katsoa joku jännäri. Kutsunkin usein tyttöjä kylään, haetaan kunnon leffaeväät ja kiljutaan porukalla. Kauhuelokuvien katsominen teatterissa onkin sitten asia erikseen. Olen tätä ennen ehkä viisi kertaa elämässäni ottanut tämän pähkähullun haasteen vastaan. Pelkään elokuvaa, mutta pelkään myös itseäni: en osaa hillitä tunteitani enkä tiedä miten tulen pelon vallitessa regoimaan. Saatan huutaa/kiljua (check), alkaa pyörimään mielipuolisesti penkissäni (check), peittää silmät käsillä ja höpöttää samanaikaisesti (double check) tai syytellä/analysoida elokuvan hahmoja kovaan ääneen (check).
Leikataan isot palat kakkua ja pystytetään leiri tyhjän salin keskiosaan. Vaikka Nata kovasti väitti pelkäävänsä kauhuleffoja en uskonut häntä. Kauttaaltaan tatuoitu kovaääninen tyyppi ei mitenkään voi pelätä kauhuleffoja, ei ainakaan samalla tasolla kuin minä (olin pahasti väärässä). Elokuva alkaa ja se on menoa. En halua spoilata mitään, mutta sanotaan, että kun yhdistää tyypin joka pelkää kuollakseen aaveita ja tyypin joka saa paniikkikohtauksia nähdessään verta saadaan tämän leffan kohdalla kiljumista ja säikähtelyä parille tunnille aika mukavasti 😀
Pakko myöntää, että yhteistyö elokuvan tiimoilta alkuun vähän epäilytti minua. Tehtäväni on olla postauksissa ennen kaikkea rehellinen, entä jos en pitäisikään Crimson Peakista? Karu fakta nimittäin on, että huonoja kauhuleffojahan on läjäkaupalla. Tällaisen tavallisen tallaajan näkökulmasta kauhuun ei vaan jostain syystä aina panosteta samalla tavalla kuin esimerkiksi draamaan. Mielipiteeni on, että juonen uupuminen varjostaa todella montaa kauhu genreen kuuluvaa elokuvaa. Crimson Peak ei tähän ryhmään kuitenkaan kuulu. Siitä viestii pelkästään jo elokuvan ohjaajan nimi: Guillermo del Toro. Elokuva on niin paljon muutakin kuin kauhuleffa. Visuaalisuus, roolisuoritukset ja mukaansa tempaava juoni tekevät tästä pätkästä erityisen. Elokuva on äärimmäisen nykyaikainen, vaikka eletäänkin 1800-luvulla!
Crimson Peak elokuvateattereissa tänään 16.10!
Hyvä pätkä leffasta ja henkilöistä sen takana löytyy täältä
Pssst. Crimson Peak -skaban voittaja on arvottu ja häneen otettu yhteyttä! 🙂
xx Sara
Posted at 12:00h
in
Uncategorized
by Sara
