Selasin viikonloppuna puhelimesta vanhoja kuvia. Siitä on tasan vuosi kun oltiin viimeksi ulkomailla lomalla. Ensin juhlittiin mun synttäreitä Costa Ricalla surffaten ja välilaskulla jäätiin viideksi yöksi jouluiseen New Yorkiin.

Tuo aika tuntuu jotenkin ihan tosi kaukaiselta. EKV – ennen koronavirusta.

Tää päivä alkoi hyvin spesiaalilla aamiaisella Kappelissa, kun oltiin kuvaamassa Lovialle joulukampanjaa. Päällä oli Ateljésta vuokrattu Anni Ruuthin joutsentoppi ja korvissa Lovian upeat korvakorut. Riisuin maskin pöydässä ja meikkasin huulet. En tiedä milloin viimeksi olisin pistänyt huulipunaa tai ylipäätään ollut näin näyttävässä asussa. Tuntui erityiseltä ja ihanalta.

Kuvittelin, että ollaan Pariisissa. Ja vielä tarkemmin: kuvittelin olevani Carrie Bradshaw niissä vikan kauden pariisijaksoissa! 😀

 

 

On mulla ikävä matkustelua, mutta sitäkin enemmän ikävä on aikaa kun sai liikkua ja tehdä asioita vapaasti. Mutta nyt ei ole sen aika.

Mua helpottaa suunnattomasti kun suuntaan katseen eteenpäin ja mietin, että edessä siintää se hetki kun tää kaikki helpottuu. Vielä tulee se päivä kun voidaan höllätä turvatoimien kanssa ja matkustaa vaikkapa Pariisiin, mutta se päivä ei ole vielä. Siihen asti tsempataan ja pystytään kovina. Pidetään huolta itsestä ja muista!

 

kuvat: Johanna Rontu

 

höyhentoppi // The Ateljé /Anni Ruth

Korvakorut & Laukku // Lovia

(kaikki kuvauslainassa)

 

 

xx Sara

Tags:

*Kaupallinen yhteistyö: Nanso

 

Pikkujoulukausi on täällä – kuplivaa laseihin ja kimalletta päälle! Voiko oikeasti parempaa hetkeä juhlien järjestämiselle olla kuin vuoden synkin aika? Ei mitenkään voi! Nyt jos koskaan kaivataan pientä piristystä. Tänä vuonna ei vallitsevien olosuhteiden vuoksi tulla pitämään suuria kekkereitä, mutta pikkujouluja voi juhlia tiiviimmän työporukan tai ystäväpiirin kesken. Ja sitä suuremmalla syyllä nyt panostetaan mukavaan asuun, jolle on käyttöä muulloinkin!

Valkkasin Nanson mallistosta kaksi kauden suosikkia, jotka itse pukisin pikkujouluihin (ja jouluun!). Mekot ovat aivan ihania päällä, sopivat täydellisesti tällaiselle mukavuudenhaluiselle juhlijalle. Kivoja yksityiskohtia ja leikkauksia – vaikea valita kumpi on suosikkini.

Mitä mieltä te olette: kimalteleva Glitter-neulemekko vai veluurinen Vivia-mekko?

Psst. Postauksen lopussa alekoodi!

 

 

GLITTER-NEULEMEKKO

Glitter-mekko

 

Välillä glittermekot kutittavat ja pistelevät, mutta tämä Nanson versio ei kuulu niihin. Ohut ja sileä merinovilla-viskoosi-polyamidi-polyesteri sekoite on mukava päällä. Tykästyin pääntien leveään resorineulokseen ja helman pitkiin halkioihin! Täydellinen valinta mihin tahansa talvikauden juhlaan ja sopii hyvin puettavaksi arkenakin!

Päällä koko S.

 

 

 

VELUURINEN VIVIA-MEKKO

Vivia-mekko // Hiusdonitsi

 

Vivia-mekko on niin mukava, että voisin nukkua se päällä! Tämän monikäyttöisen kääntömekon voit pukea kahdella tapaa: v-aukko eteen tai taakse! Mä tykästyin v-aukkoon takana. Etuosa pysyy kivan ryhdikkäänä ja avoin selkä näyttää aivan ihanalta! Mekko näyttää aika kivalta myös tennareiden kanssa!

Päällä koko XS.

 

Hiusdonitsi

 

Ylijäämämateriaalista valmistettu muhkea veluurinen hiusdonitsi sopii täydellisesti Vivia-mekon avoimen selän kanssa!

 

Sukkahousut

Sukkahousut

 

 

SARA20 koodilla saat Nanson valikoimasta -20% normaalihintaisista tuotteista! Koodi voimassa sunnuntaihin (1.11) asti.

 

 

xx Sara

Tags:

 

Tänään juhlistettiin rakkaan Jannin baby showereita heillä kotona Porvoossa! Tiedettiin jo hyvissä ajoin, että ystävämme yllättäminen tulee olemaan maailman vaikeinta. Janni kun epäilee ja analysoi ihan kaikkea mahdollista. Nämäkin yllärikekkerit taisivat paljastua kun hänen miehensä petasi aamulla sängyn… 😀

En ole koskaan aikaisemmin päässyt osallistumaan vauvajuhlien järkkäilyyn, joten oli tosi kiva olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa juhlia. Vastuu jaettiin sen verran monelle, että nämä juhlat syntyivät melkoisen pienellä vaivalla ja kevyellä budjetilla. Lopputulos oli tosi kiva ja juhlien sankarin näköinen! Ajattelin pistää muutaman vinkin jakoon, jos vaikka teistä jollain sattuisi olemaan vauvajuhlien järkkäilyt edessä 🙂

 

 

PAIKKA

Helpoin tapa saada tuleva äiti yllätettyä on tietenkin pitää kekkerit hänen kotona. Sunnuntaisen kauppareissun aikana hipsittiin vara-avaimella sisään, kiinnitettiin koristeet ja pistettiin pöydät koreiksi 40 minuutissa!

 

TARJOILUT

Kun 13:sta vieraasta jokainen tuo jotakin, kaikki pääsevät helpolla! Monipuolinen brunssi loihdittiin näppärästi nyyttärihengessä! 🙂

 

PUKUKOODI

Ajateltiin, että olisi kiva keksiä teemaväri, johon kaikki pukeutuisivat. Kuitenkin sellainen vaate/väri, joka kaikilta jo valmiiksi kaapista löytyy. Pyydettiinkin vieraita pukeutumaan valkoiseen yläosaan ja saatiin helpolla pukukoodilla juhlaan kivan keväinen fiilis!

 

 

KORISTELUT

Ilmapalloja, pari erilaista viiriä, tulevan äidin vauvakuvia ja kukkia! Juhlakalulle teetettiin myös samoista kukista panta! Nappasin kotoa mukaan vielä juhlaan sopivalla tekstillä päivitetyn kirjainseinän ja polaroid-kameran.

 

LAHJA

Baby showerien klassikko eli näyttävä vaippakakku, johon oli piilotettuna kaikkea tarpeellista, mukaan lukien hemmoitteluhoito tulevalle äidille!

 

OHJELMA

1) Vauva-alias: itse askarrellut kortit, joissa oli juhlan teemaan sopivia sanoja (ja joista osa oli meikäläiselle hepreaa :D). Tätä pelattiin kolmen hengen tiimeissä!

2) Vauva-arvauksia: vauvan mitat, syntymäpäivä, nimi yms. Superhelppo tehdä itse, mutta multa löytyy tuo valmis myös koneelta jos joku haluaa!

3) Biisivisa: Pyysin jokaisen vieraan syntymäpäivän ja tsekkasin täältä mikä biisi on ollut listaykkösenä tuona tiettynä päivänä. Katsottiin sitten näitä vanhoja (suht hulvattomia) musavideoita ja arvailtiin mikä oli kenenkin syntymäbiisi! Huom. mukaan osallistui myös vuonna 2009 syntynyt Jeti-koira, joka vei Beyoncen Put a Ring On It synttäribiisillään kyllä pisimmän korren! 😀

 

 

Psst. vielä yksi vinkki juhlien musiikkiin! Tähän Spotifysta löytyvään baby shower -soittolistaan on koottu teemaan sopivia biisejä 😀 “I’m Coming Out”, “Haven’t Met You Yet” ja “Signed, Sealed, Delivered” ovat suosikkini, haha!

 

 

 

xx Sara

Tags: