Julia haastoi minut esittelemään meidän karanteenikodin kuvina. Miltä näyttää ympäristö, jossa käytännössä kaikki aikamme tällä hetkellä vietetään? Mikä on muuttunut, mikä pysynyt samana?

Sosiaalinen etäisyys näkyy meidän kotona oikeastaan kahdella tapaa:

1) Täällä on tavallista siistimpää. Siisti yleisilme vaikuttaa viihtyvyyteen ja kun kotosalla ollaan lähestulkoon kellon ympäri, on kodin pakko olla viihtyisä. Siisteysinto on levinnyt myös lipastoihin ja kaappeihin. Ikkunatkin pestiin!

2) Kahden viikon aikana meidän kodista on kuoriutunut pikku viidakko 😀 Ajattelin, että nyt jos koskaan tarvitaan viherkasveja. Tein useamman kasvin tilauksen, joka tuotiin kotiinkuljetuksella ovelle asti. Miten kovasti uudet kasvit ovat meitä piristäneet!

Tältä siis näyttää meidän kotona juuri nyt. Tai ehkä pikemminkin, “tältä näyttää meidän viherkasvit juuri nyt”. Kasvit kun näyttää olevan pääosassa melkein kaikissa kuvissa, heh.

 

  

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Tähän aikaan vuodesta se aina iskee: tekee mieli päivittää koti syyskuntoon. Ei mitään massiiivista sisustusuudistusta vaan kevyt väripäivitys astetta syksyisemmillä tekstiileillä. Tykkään pitää sisustuksen melko vaaleana ja raikkaana kesällä, mutta syyskuussa kaivan kaapista mielelläni oranssit viltit ja -tyynynpäälliset! Lakanat vaihtuivat tummempiin ja tasoille ilmestyy kukkien sijasta kynttilöitä. Vitsi että tummanharmaat pellavalakanat tuntuvatkin ihan uusilta puolen vuoden tauon jälkeen!

Kävin tällä viikolla pitkästä aikaa pyörähtämässä keskustan kaupoilla. Ostin pari tuoksukynttilää ja sohvalle uudet tyynynpäälliset. Päädyin ostamaan kolme erilaista, mutta samansävyistä. Beiget/ruskeat päälliset toimivat aika hyvin vihreällä samettisohvalla, vai mitä olette mieltä?

Makuuhuoneeseen tehtiin myös vastikään uusi hankinta kun 1,5v sitten seinään “väliaikaisesti” kiinnitetty pieni peili päivitettiin astetta näyttävämpään. Tuo mun mielestä kivasti kontrastia tyhjälle seinälle ja sopii mainiosti myös liukuovien kanssa 🙂

 

    

 

Onko teillä tapana päivittää syksyllä kodin ilmettä? Millaisia syyspäivityksiä olette tehneet? 🙂

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Valo on kauneimmillaan kodissamme illalla. Kellon lähestyessä seitsemää porottaa aurinko sekä makkarin, että olohuoneen ikkunoista. Ilta-aurinko värjää koko asunnon keltaiseksi. Kotona on aina hurjan tunnelmallista tähän aikaan päivästä, tosin aika harvoin ollaan tätä todistamassa. No nyt olin, ja oli pakko napata muutama kuva!

Sunnuntaina meille tuli kylään ystäviemme uusi perheenjäsen Onni. Kun menin avaamaan ovea ja näin ensimmäisenä Onnin äidinsä sylissä, purskahdin nauruun. Se oli hämmentävä reaktio, mutten yksinkertaisesti voinut muuta. Pentu näytti niin hellyyttävän pieneltä ja epärealistiselta. Ihan taskukokoiselta pehmolelulta.

Onni on 9 viikkoinen kleinspitz, joka on pääosin hyvin rauhallinen, mutta saa iltaisin hepulikohtauksia <3 Onni kierteli sylistä toiseen ja taisteli välillä meidän silikonisen käärme uunikintaan kanssa. Hän nukahteli vähän väliä ja oli herättyään aina ihan pihalla. Voi pikkukaveria!

 

    

 

 

 

xx Sara

Tags:
,