Kulttuurituottaja x 2 19 December, Dec 2016 - 17:45

Paperit hanskassa ja hymy herkässä! Nyt ollaan virallisesti kulttuurituottajia, kääk!

Tyyppi, joka seisoo kuvassa vasemmalla ei ole ihan kuka tahansa jamppa, vaan aika erityinen tapaus. Nyt muutama sananen hänestä.

Tapasin Erikan ensimmäisen kerran pääsykokeissa. Siinä missä kaksisataa muuta näytti stressaantuneilta ja jokseenkin kuoriinsa vetäytyneiltä (minä mukaan lukien), tämä kaveri hymyili kuin naantalin aurinko ja kävi jututtamassa varmaan jokaista pääsykoekokelasta. Kuin ihmeen kaupalla, jokaisen tyypin kanssa tuntui löytyvän yhteinen sävel, tai ainakin yhteinen tuttu.

Erika esitteli itsensä Eetuksi, siitäkin huolimatta, että rinnalla olevassa tarralapussa luki Erika. Kukaan ei kuulemma kutsunut häntä Erika nimellä, koska Eetu kuvasti hänen luonnettaan paremmin.“Sori, mä oon vähän tärinöissä, join just kahvia, vaikken sais. Kävitsä jo tuolla ekassa kuulustelussa? Pitiks siellä puhua ruotsia? Venaa mä käyn vessassa täs välissä, katotko näitä kamoja”.

Jatkuva hymy ja paikasta toiseen sinkoilu, eivät suinkaan olleet ainoita asioita, joihin kiinnitin huomiota. Asuvalinnassa oli nimittäin myös jotain hyvin erikoista. Päällään hänellä oli miesten hihaton XL-huppari, elämää lyhyemmät farkkusortsit ja flip flopit. “Aattelin, että pääsen kouluun helpommin sisään, kun puen tarpeeks lyhyet housut, hehh. Ei vaan, kelasin mennä tästä suoraan Stadikalle, tuu mukaan?”. Pääsykokeista suoraan stadikalle, why not! En kuitenkaan ollut pakannut rantakamoja pääsykokeisiini, joten jouduin kieltäytymään.

Pitkän pääsykoepäivän ajan juteltiin, tsempattiin toisiamme ja naurettiin naamat punasina. En ollut koskaan tavannut näin positiivista ihmistä. Ihan huippu tyyppi! Vaihdettiin numeroita ja sovittiin, että törmäillään (Eetun sanoin, ziigataan…). Pääsykoepäivän päätteeksi jokaisesta hakijasta otettiin vielä kuva. Jostain kumman syystä me haluttiin samaan kuvaan ja jostain vieläkin kummemmasta syystä, se oli koululle ok 😀

Ja niinhän siinä sitten kävin, että me päästiin molemmat kouluun. Yökyläilyä, mökkeilyä, matkustelua, elämän parantamista, hämmentäviä kauppareissuja, hysteerisiä naurukohtauksia ja yhteistä koulutietä on takana nyt reilut viisi vuotta. Viimeinen jää listalta pois, mutta muista en suostu luopumaan. En olisi kyllä selvinnyt koulusta (tai opparista) ilman tätä möllykkää. Kiitos, että olet <3

ja mitä olisikaan valmistumispäivä ilman shampanjaa!

…tai Hokun Teryaki lohta <3

xx Sara

Valmistumisen vaikeus 17 May, May 2016 - 12:37

Juon kahvia kulttuuripolitiikan muistiinpanodiojen keskellä. Ennen tentit olivat arkipäivää, mutta nykyään kun niitä tekee niin harvoin, ne tuntuvat inhottavilta. Saakeli, olisi parempaakin tekemistä. Ajattelen, että mitä jos tenttejä ei tarvitsisikaan enää koskaan tehdä, kuinka siistiä se olisi? Pian oivallan, ettei muuten ehkä tarvikkaa, ainakaan hetkeen. Nämä perjantaina koittavat kaksi tenttiä ovat kouluhistoriani viimeiset tentit. Kuinka hullulta se tuntuukaan?!

En puhu opiskelustani paljoakaan, sillä en koe olevani opiskelija. En ole kokenut vuosikausiin. Olen ollut työelämässä koko opiskelujeni ajan, edennyt koulussa omaan tahtiin, tehnyt hommia etänä ja pidellyt pausseja silloin kun työtilanteeni on sitä vaatinut. Vääntänyt ja kääntänyt lehtoreiden kanssa kun tärkeä luento on osunut kuvausmatkan, työtapahtuman tai merkittävän palaverin päälle. Korvannut poissaolojani varmaan 300 ekstraessseellä.

Vaikka valmistuminen jo esim vuosi sitten olisi ollut erittäin toivottua, en jotenkin vaan pidä sitä niin merkittävänä. Mikään tuskin tulee valmistumisen jälkeen sen kummemmin muuttumaan, vai tuleeko?

Se, että sinulla on opiskelijakortti lompakossasi on jotenkin helpottavaa. Vielä voi kelailla ja unelmoida. Vielä ei tarvitse olla aikuinen tai tehdä isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Näin minä monesti ajattelen, mutta eihän se ihan niinkään ole. Ei ainakaan enää tänäpäivänä. 

Valmistuneena aion matkustaa, kokea ja nähdä maailmaa. Oppia itsestäni, liikkua epämukavuusalueella, ottaa riskejä, kokeilla, onnistua, epäonnistua ja tulla tekemään töitä vielä monessa eri pestissä. Ties vaikka eri aloilla. Valmistuminen ei välttämättä tarkoita uraputkea ja sitoutumista tiettyyn työpaikkaan. Juuri nyt, juuri minulle se tuntuu pikemminkin pisteeltä, jonka jälkeen olen vapaa tekemään just niitä juttuja, joita elämältäni haluan, ilman että keskeneräinen koulu roikkuu takaraivossa.

Let’s do this!

Pictures: Laura/Shake it off

xx Sara