*kaupallinen yhteistyö: Lovia

 

Tutustuin Loviaan vähän reilu vuosi sitten. Siskoni oli bongannut brändin Nollahukka blogista. Hän kertoi, että Lovia valmistaa kestäviä nahkalaukkuja huonekaluteollisuuden ylijäämänahasta ja on muutenkin brändi mikä minun pitäisi kuulemma tsekata. No tsekkasinhan minä. Piipahdin kivenheiton päässä toimistoltamme sijaitsevaan Lovian myymälään vielä samana iltana. Ja onneksi piipahdin.

Lovia syntyi tarpeesta muuttaa tapa, jolla muotia tuotetaan ja kulutetaan. Muotiteollisuuden ollessa yksi maailman saastuttavimmista teollisuuksista Lovia halusi tarjota ratkaisun, joka inspiroi meitä kuluttajina kääntämään yhdessä suunnan. Brändin missiona on saavuttaa harmonia modernin elämäntavan ja luonnon kanssa kunnioittamalla asioita ympärillämme: luontoa, ihmisiä, rehellisyyttä ja tuotteidemme tarkoitusta.

 

 

Ostin Lovian Hilla-laukun toisella visiitilläni. Väriksi valitsin mustan. Hilla on valtavan monipuolinen, se muotoutuu vyö-, body-, olka-, crossbody ja iltalaukuksi. Hankin siihen vielä erillisen kahvan, joten vaihtoehtoja riittää! Hilla toimii talvipakkasilla ja kesäfestareilla. Se sopii niin mekkoon, neuleeseen kuin bleiseriin. Korkeavyötäröisten farkkujen vyön paikalle se on myös monet kerrat pujotettu.

Laukku ei ollut ihan ilmainen, eikä sen kuulukaan olla. Vastuullisesti tuotettu laukku ei koskaan ole. Monesta muusta designer-brändistä poiketen Lovian jokaisella tuotteella on oma DNA. Sen avulla näkee missä tuote on valmistettu ja mistä sen hinta koostuu. Oman laukkuni sisätaskuun on kirjattu koodi “Hilla 001”. Koodin avulla saan selville mistä 285€  hinta muodostuu, mitä materiaaleja tuotteessa on käytetty ja kuka sen on valmistanut. Selviää myös, että vastaavan laukun myyntihinta olisi tyypillisesti 650€.

 

 

MATERIAALIT

Lovian tuotanto toimii oikeastaan päinvastoin perinteiseen laukku- ja asustevalmistajaan verrattaessa. Sen sijaan, että suunniteltaisiin mallisto ja tilattaisiin kankaat, lähdetään siitä mitä on saatavilla. From trash to treasure, kuuluu heidän sanonta. Materiaaleina on mm. huonekaluteollisuuden nahkasohvien ylijäämää ja ruokateollisuuden sivutuotteena syntyvää lohennahkaa. Lue materiaaleista lisää täältä.

 

LÄPINÄKYVYYS

Jokaisella tuotteella on oma DNA, josta löytyy tarinat materiaalien ja tekijöiden takana sekä paljonko kenellekin maksettiin käsityöstä. Minun Hilla-laukun DNA on kirjattu laukun sisätaskuun. Siitä selviää, että tuotteen on suunnitellut Lovian Outi ja valmistanut italialainen artesaani Fulvio Gabati. Materiaali on ISKU:n huonekalutuotannon ylijäämänahkaa. Palojen keräämisestä talteen huolehtii ISKUn puolella Hanna Eskola, joka työskentelee huonekaluyrityksellä mm. tuotannon vastuullisuuden parissa.

Hinnan osalta eriteltynä on ihan jokainen kulu. Oman laukkuni DNA:sta selviää mm seuraavat: materiaalikulut 8,29€, valmistus: 91,00€, pakkaus: 6,92€. Kokonaisuudessaan laukun tuotanto maksaa 108,74€. Tähän on lisätty kate ja verot, jonka jälkeen hinnaksi muodostuu laukun hinta 285€

 

 

Yksi viime vuoden ehdottomasti kiinnostavimpia duuniprojekteja oli minun ja Lovian hyväntekeväisyysyhteistyö. Valmistettiin viime keväänä Hillasta kaunis hiekanvärinen vintage-beige versio, jonka tuotosta ohjattiin 20% Itämeren suunnitteluun. Kaikki laukut myytiin ja saatiin kerättyä mukava potti Baltic Sea Action Groupille! Tämän projektin myötä pääsin tutustumaan Lovian ihan mielettömään tiimiin. Miten mahtavia tyyppejä brändin taustalla onkaan!

Mielipiteeni Loviasta te jo tiedätte, mutta entäpä sitten se laukku? Nyt kun Hilla on tullut tutuksi ja olen käyttänyt sitä kahdessa värissä, ajattelin jakaa vähän rehellisiä käyttökokemuksia itse laukusta! Luvassa plussia ja miinuksia!

 

 

HILLA-LAUKKU – KÄYTTÖKOKEMUKSIA

 

+ Huonekaluteollisuuden ylijäämänahka ei ole yhtään hullumpaa kestävyyden kannalta. Kuten kuvista näkyy, kovalla käytöllä olleet laukut ovat edelleen uudenveroisia. Ei naarmuja, ei painautumia. 

+ Monipuolisuus on Hillan vahvuus. Miten voikaan yhdellä laukulla olla näin monta eri käyttötapaa! Laukku muotoutuu vyö-, body-, olka-, crossbody ja iltalaukuksi. Se toimii ympäri vuoden oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Täydellinen reissulaukku!

+ Hillaan voi ostaa erikseen vielä kahvan, joka tekee laukusta entistäkin monipuolisemman. Kahva muuttaa Hillan trendikkääksi 90’s viboja herättäväksi pikkulaukuksi!

+ Koko on täydellinen. Laukkuun mahtuu juuri sopivasti puhelin, lompakko, avaimet ja huulirasva! Aurinkolasitkin!

 

– Ainoa miinus mitä keksin liittyy hihnojen kiinnitykseen, tai oikeastaan hihnojen pujottamiseen. Olen käyttänyt laukkua monin eri tavoin, joten hihnan paikkaa on tullut vaihdettua muutamia kertoja. Nahka on niin jämäkkää, että hihnan pujottaminen etenkin ensimmäisinä kertoina oli kohtalaisen haastavaa. Laukun takaosasta löytyvä kiinnitys on helpompi, mutta sisäosa (läpän alla) vaatii vähän kärsivällisyyttä.

 

  

kuvat: Johanna Rontu

editointi: minä

 

 

LOVIAN TRASH BAG -WORKSHOP 15.2 

Lovia järjestää tulevan ystävänpäivän kunniaksi laukku-workshopin! Osallistujat pääsevät olemaan osa suunnitteluprosessia valitsemalla haluamaansa klassikkomalliin omat sävyt ja yksityiskohdat ylijäämänahkavalikoimasta 40€ lisähintaan (norm 95€).  Tarjolla kuusenkerkkäkuohuvaa ja pikku naposteltavaa!

MITÄ? Mahdollisuus suunnitella oma laukkusi
MISSÄ? Lovia Concept Showroom, Fredrikinkatu 18
MILLOIN? Lauantaina 15.2. klo 11-16

 

 

xx Sara

*Kaupallinen yhteistyö: Nanso

 

En ollut uskoa silmiäni. Olin viisi minuuttia sitten saapunut palaveriin Nanson loft-toimistolle ja nyt eteeni rullattiin rekillinen uutta kevätmallistoa. Kotimainen Nanso tunnetaan erityisesti printeistä, trikookankaista ja yöasuista, mutta tämä oli jotain ihan uutta. Jotain ihan mieletöntä, jos minulta kysytään. Skandihenkinen kevätmallisto toi mieleeni Filippa K:n ja se jos jokin on mahtavaa. Tätä lisää!

Syy siihen, miksen omista kovinkaan montaa suomalaisen brändin vaatetta on yksinkertaisesti se, etteivät ne osu tyyliini. Tykkään melko simppeleistä jutuista. Helposti yhdisteltävistä maanläheisistä väreistä ja istuvista oversized -malleista. Olen huono printtien ja räikeiden värien käyttäjä. Pieni osa vaatekaapistani on näitä, mutta ylivoimaisesti suurin osa klassikoita ja rauhallisia sävyjä.

 

Ylle-takki // Suunta-neulepusero // Valo-farkut

 

Nanson yleisilmeen rauhoittamisen taustalla seisoo pääsuunnittelija Noora Niinikoski. Kevätmallistoa suunniteltaessa Nooran ajatuksena oli luoda vaatteita, joita on helppo yhdistellä ja jotka näin ollen helpottavat jokapäiväistä pukeutumista. Laadukkaita klassikkoja ja tyylikkään mukavia casual-vaatteita.

Klassinen ei suinkaan tarkoita tylsää: “Klassikkomalleja suunniteltaessa keskitytään mm. yksityiskohtiin ja pituuksiin. Jokainen klassikkovaate on aina oman vuosikymmenensä näköinen”, Noora Niinikoski toteaa.

Nanson vaatteet eivät päädy liukuhihnalta suoraan vaaterekkeihin, vaan mallien suunnitteluun käytetään tuhottomasti aikaan. “Kestävämpi muoti on hyvin suunniteltuja ja valmistettuja vaatteita: mukavia, tyylikkäitä, helppokäyttöisiä, helppohoitoisia ja pitkäikäisiä. Tuotteita, joista tulee käyttäjälleen rakkaita. Niitä haluaa käyttää paljon ja niistä haluaa pitää hyvää huolta.”, Noora Niinikoski kertoo.

 

 

Nanson kevätmalliston suurimmat pisteet minulta saa hiekanvärinen Ylle-takki. Kevyt ja tyylikäs villakangastakki toimii keväästä syksyyn suunnilleen kaikissa mahdollisissa asuissa! Poolot, neuleet, kollarit, t-paidat ja kauluspaidat… Toimii sporttisemmassa lookissa hupparinkin kanssa. Jalkaan sopii niin tennarit, nilkkurit kuin sandaalitkin! Takin materiaali on laadukasta villa-polyesteri sekoitetta.

Tykästyin ihanan rentoihin neuleisiin ja astetta pidempiin kauluspaitoihin, mutta pakko sanoa, että Tasku t-paita saattaa mennä jopa näidenkin ohi. Nyt vihdoinko se täydellinen t-paita löytyi?!

Nanson vaatteiden mukavuus tuntuu erityisen hyvin housuissa. Malliston farkuissa ja suorissa housuissa voisi mennä varmaan joogatunnille. En normaalisti käytä suoria mustia housuja kovinkaan usein, mutta Juttu-housuihin rakastuin! Olen käyttänyt näitä tennareiden kanssa varmaan kaksi viikkoa putkeen! Housut ovat ryhdikkäät, mutta äärimmäisen joustavat. Ja mikä parasta, näihin ei tule ryppyjä!

 

Tasku t-paita // Juttu-housut

Ylle-takki // Heidi-paitapusero // Juttu-housut

pictures of me: Elisa Lepistö

 

Mikä Nanson kevätmalliston tuotteista on sinun suosikkisi?

Psst! Kaikki tässä postauksessa linkatut tuotteet -25% verkkokaupassa ja Nanson omissa myymälöissä 24.3.2019 asti (näytä postaus kassalla) 🙂

 

xx Sara

DSC_5203.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Lindex

 

 

Värejä, printtejä, rentoja housuja, kauluspaitoja ja raikkaita neuleita. Sopiva sekoitus Pariisia ja Afrikkaa – tätä on Lindexin kevätmallisto vuosimallia 2017.

En voi sille mitään, mutta aina kun kuulen puhuttavan kevätpukeutumisesta, suupieleni nousevat hymyyn. Kevyempi takki (tai ei takkia ollenkaan), raikkaita värejä, kevyitä kankaita, uudet puhtaat tennarit, aurinkolasit ja paljaat nilkat (tai vielä parempaa: paljaat sääret). Vielä tähän tilanteeseen on hetki aikaa, mutta unelmoinnin saa aloittaa jo nyt!

Kauluspaita + printtihame -yhdistelmä on ehdottomasti yksi tämän kevään/kesän kovimmista hiteistä. Ja tämä setti uppoaa meikäläiseen ihan täysillä. Etenkin kun asun yhdistää raikkaisiin tennareihin, jolloin kokonaisuudesta tulee rennon huoleton. 

Millaisia kevään trendejä te fiilistelette tänä vuonna? 🙂

 

DSC_5071-3-side.jpg

DSC_5126.jpg

Pictures: Elisa Lepistö

 

KUTSU:

Lindex ja Trendi järjestävät jälleen suositun VIP-shoppailuillan, johon te rakkaat lukijat olette enemmän kuin tervetulleita. Shoppailuilta järjestetään torstaina 23.3. klo 17-19 Lindexin Aleksanterinkadun myymälässä (Aleksanterinkatu 15).

Illan aikana saat -25% Lindexin tuotteista ja ensimmäiselle 200 ostajalle on tarjolla lahjakassi! Tarjoilujen vuoksi tapahtuma on K18. Kutsu on avec ja ilmottautumaan pääset täällä. Tervetuloa <3

 

Tässä vielä suosikkejani Lindexin kevätmallistosta! Ah, mitä lookkeja!

Lindex.jpg

0281_w1710_363212_ST.jpg

 

xx Sara

Tags:
,