Sporttisuus asuissa, kyllä vai ei? 10 October, Oct 2014 - 12:38

cardigan H&M* / hat Seppälä / scarf Vero Moda / pants Gina Tricot* / t-shirt Urban Outfitters / sportsbra Nike / sneakers Nike / clutch Bik Bok* (*=gifted)

kuvat: Janni/Just My Imagination

Merkki, jota löytyy omasta vaate- ja kenkäkaapeistani eniten. Tää taitaa kiilata jopa H&M:n ja Zaran edelle. Minkäs teet, ikuinen Nike-tyttö.
Vaikka omalla kohdallani lenkkarit menevätkin korkkareiden edelle, en silti sanoisi välttämättä olevani arkena sporttinen pukeutuja. Tai tavallaan kyllä, mutta sporttisuudella on arkipukeutumisessani omat rajansa.
Vaikka sporttisuus pukeutumisessa on mielestäni hyvä juttu, suhtaudun yleensä epäilevästi aina kun joku kertoo pukeutuvansa sporttisesti (vaikka siis pukeudunhan minäkin aina ajoittain?!). Meikäläisen mieleen kuvittuu nimittäin samantien seuraava näky: lippis, ponnari, toppaliivi, huppari, freddy-pantsit, värikkäät lenkkarit, joku tyyliin joogamatto kainaloon.
Mitä oikeasti sporttisuus pukeutumisessa sitten on? Tai miten tänäpäivänä sporttisesti pukeutuva ihminen pukeutuu? Ja MIKSI mun mielikuva sporttisesta pukeutumisesta on edelleen tuo edellä mainittu? Käsite on ehkä hämärtynyt, sillä sporttisuutta on niin montaa eri astetta.
Vannon kohtuuden nimeen tässäkin asiassa. Omalla kohdallani pienet jutut arkipukeutumisessa riittävät. Pikkuasioilla saa kivasti sporttista twistiä ihan siihen tavalliseenkin asuun. Sanoin joskus, että sitten tietää menneen yli kun huomaan kaupungilla alas katsoessani, että voisin yhtä hyvin olla samoissa kamoissa lenkkipolulla tai salilla kyykkäämässä (tapahtunut pari kertaa). Ehkä mennään vielä tällä samalla hyväksi todetulla mittarilla 😀
 
Miten te koette tämän? Pukeudutteko sporttisesti? Jos kyllä, niin miten? 
Voiko sporttipukeutuminen lähteä käsistä tai haittaako se ylipäätään?
 
T. Sara

Kuvaustilanteiden suosikit 08 October, Oct 2014 - 13:00

skirt H&M  / shirt H&M / coat 2hand / shoes Zara

Kuvaustilanne on asia, mikä harvemmin välittyy valmiista kuvista lukijalle. Saatan itse vihata jotain asukuvia, vaan koska ne otettiin kamalassa kiireessä ja valinnanvaraa oli kaiken kaikkiaan ruhtinaalliset 20 otosta (joista niistäkin puolet heilahtaneita). Toinen yleinen kuvaustilanteen pilaaja: turvonnut vatsa. Kameran edessä liikkuminen on ärsyttävää kun vatsa näkyy ja tuntuu jalkapallolta.

Välillä spurgut ovat tulleet huutelemaan viereen/astuneet mukaan kuvaan. Tosinaan juniorit huutavat huomiota lastenrattaissa kun kuvaussessioita pidetään äitien kanssa. Välillä tuulee niin tavattomasti, ettei hame pysy alhaalla. Joskus ohikulkijoita on niin paljon, ettei koko kuvaamisesta tule yhtään mitään.

Välillä ihmiset kerääntyvät seuraamaan tilannetta huvittuneena ja toisinaan jotkut tarjoutuvat ottamaan kuvaa minusta ja kuvaajasta yhdessä. Bloggaaminen ja kaupungilla kuvaaminen on siis edelleen osalle vierasta touhua. Aluksi se oli todella ybernoloa itse bloggaajallekin, mutta nykyään en enää ujostele siinä. Oikeastaan ujostelu tekee koko hommasta vaan tyhmemmän näköistä. Julkisilla paikoilla kuvaamista on tehty vuosien varrella niin paljon, etten enää keskity ohikulkijoihin lainkaan.

Yksi hauska asia on se, että nuo “epäonnistuneet kuvaustilanteet” ovat yleensä niitä, jotka blogiin päätyessään keräävät loppujen lopuksi eniten kävijöitä ja kommentteja?? Ja toisinaan kun julkaisen blogissa asukuvat, joiden ottamiseen ja paikan valintaan käytettiin kunnolla aikaa, eivät ne tunnu herättävän lukijoissa juuri mitään 😀 Osaako joku minua fiksumpi kertoa mistä tämä johtuu?

No mitenkäs tämän päivän kuvauksista sitten selvittiin? Kolmessa minuutissa ja vesisateessa kuuluu vastaus 😀 Onneksi meikäläisellä oli sukelluspukukangasta sekä paita, että hame. Vielä kun tukkakin olisi vettä hylkivää…

T. Sara