(psst. tämä ei ole the dress)

 

Marraskuu. Jo ja vasta. En tiedä kumman puolelle kallistun enemmän.

Kaksi tuoksukynttilää palaa kilpaa toimiston pöydällä. Toinen tuoksuu setripuulta ja toinen ei kyllä tuoksu yhtään miltään (siksi sen setrin sytytinkin). Roudasin toimistolle tänään kirjoja. Haaveenani olisi tehdä tänne pieni kirjastonurkkaus. Kirjoja voisi lainata ristiin ja lueskella vaikka kesken työpäivää jos siltä tuntuu.

Vaaleanpunaiseen villakangastakkiin pukeutunut nainen katseli pitkään tuosta ikkunasta ja yritti sitten tulla sisään. Kävin avaamassa oven. Hän luuli paikkaa sisustuskaupaksi. Hakolan vaaleanpunainen sohva on houkutellut muitakin kadulla kävelijöitä kolkuttelemaan kivijalkatilamme ovea. Ei olla kahden vuoden aikana saatu poistettua ovesta edellisen vuokralaisen aukioloaikoja. Josko sitä raaputtaisi numerot ovesta vaikka tällä viikolla… 😀

Kuuntelen soulhittejä 70-luvulta – nämä saa aina hyvälle tuulelle. Välillä avaan uutiset liven vain todetakseni, ettei vieläkään tuloksia presidentinvaaleista. Saa nähdä saako tässä jännittää  tunteja, päiviä vai viikkoja.

 

 

Häihin on suunnilleen puoli vuotta. Huomaan, etten jaksa just tällä hetkellä innostua niistä. Pikemminkin pidättelen innostusta. Tuntuu, että näin on helpompi hyväksyä sitten häiden mahdollinen peruuntuminen… Tänään buukattiin videokuvaaja. Tämä ja kaikki muutkin buukkaukset on onneksi solmittu niin, ettei maksuja peritä, jos häät jää koronan vuoksi pitämättä. Sovittiin, että lähdetään keväällä joka tapauksessa häämatkalle johonkin päin Suomea, vaikka häitä ei pidettäisikään. Ainiin, ja hääpuku on löytynyt (se ei ole tuo kuvassa oleva). Tai no, toinen on vielä tekeillä. Päätin teettää illalle oman bailumekon, jonka kanssa on sitten helpompi reivata!

Me päätettiin jättäytyä salilta pois tänä syksynä olosuhteiden takia. Tavallaan harmittaa, mutta toisaalta parempi näin. Pysyttäydyn lenkkeilyssä, kotitreeneissä ja joka torstaisessa toimistoporukan yhteistreenissä Punavuori Health Clubilla. Ja hyötyliikunnassa! Kävellen paikkoihin aina kun sää ja kantamukset vaan sallivat!

 

 

Meneillään on sen verran rennompi työviikko, että lähdin eilen kävelylle keskellä päivää. En tiedä milloin olisin tehnyt näin. Jostain syystä päähäni on iskostunut, että toimistoajat on omistettu työnteolle, vaikka yrittäjänä minähän määritän työtuntini itse?! Yleensä mulla pitää aina olla syy tehdä jotain tällaista keskellä arkipäivää, nyt se syy oli vain hyvä ilma. Hain kahvia ja kuuntelin podcasteja. Haahuilin vaan päämäärättömästi. Aurinko paistoi. Osassa puista oli vielä värikkäitä lehtiä. Päädyin pikkiriikkisen töölöläisen antiikkikaupan alennusmyynteihin ja löysin 1900-luvun alulta peräisin olevat kynttilänjalat puoleen hintaan. Ne on ihanat!

Ystävät oli meillä eilen kylässä pitsalla. En edes muista milloin viimeksi oltaisiin tehty itse pitsaa. Enkä muista milloin viimeksi meillä olisi ollut ystäviä viettämässä iltaa. Virittelin kämpän täyteen valoja ja sytytin uusiin kynttilänjalkoihin kynttilät. Keitettiin tomaattikastike pitkän kaavan mukaan. Oli ihan mielettömän hyvää.

Halloween-viikonloppuna pidettiin siskolle yllätyssynttärit etänä. Jokainen perheenjäsen oli valmistanut kotonaan ruokaa ja pukeutunut juhlavasti. Kippisteltiin ja pidettiin perheillallinen etänä – toimi! Erityisesti koska oltiin kehitelty kaikenlaista ohjelmaa. Oli tietovisaa, musavisaa ja vanha kunnon powerpoint-esitys. Olin kaivanut kaikkien facebook-tilapäivityksiä vuosilta 2009-2013 ja arvuuteltiin kenen tilapäivitys oli kyseessä. Oli jotenkin ihan hurjan hauska ilta!

 

 

Oon yrittänyt solmia kivaa ohjelmaa marraskuulle. Ei liikaa, vaan silleen sopivasti. Ehkä pari kolme kertaa viikossa. Enempää ei just nyt jaksa. Lenkkitreffejä, uintikeikkoja, ruoanlaittoa, lounastreffejä, leffailtoja ja retkiä luontoon. Näillä jos jollain selviää vuoden ankeimmasta kuukaudesta, joka ei kyllä tähän mennessä ole ollut ollenkaan ankea.

Arki-illat menee suurimmaksi osaksi tv:n ääressä, lukiessa ja/tai neuloessa. En jaksa potea huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa tehdä mitään kummallista. Eikö pilkkopimeät arki-illat nyt nimenomaan ole tehty teen hörppimiseen, kynttilöiden poltteluun ja sarjamaratoneille?

 

 

Vaikka tilanne nyt on mikä on, niin kaikki on omalla kohdallani oikeastaan ihan hyvin (tuntuu itsekkäältä sanoa näin, mutta sanoin silti). En ole luonteeltani murehtija ja pystyn aika hyvin sulkemaan ikäviä juttuja ulkopuolelle. Niiden ääreen on hyvä välillä palata, mutta toisinaan tekee ihan hyvää keskittyä omiin juttuihin.

Huomaan, että oon alkanut kaipaamaan omaa aikaa, ollaan oltu niin tiiviisti kotosalla. On ollut kiva käydä toimistolla itsekseen, lähteä kävelylle tai kirjan kanssa puistoon. Maalaushommat ajattelin myös starttailla tauon jälkeen. Pitääkin käydä hakemassa lisää maaleja ja tauluja!

Luovuus on ollut tänä syksynä hukassa ja siitä syystä aloitin tauon jälkeen kirjoittamaan aamusivuja. Hitsi kun tekee hyvää vaan kirjoittaa käsin. Purkaa yksittäisiä ajatuksia (ja kaikennäköistä muuta shaibaa) paperille. Kolme sivua kirjoitettua tekstiä yhdeltä istumalta puhdistaa kummasti, olo on luovempi.

 

 

No siinäpä kuulumisia täältä päästä. Mutta entäpä te, mitä teille kuuluu?

 

 

xx Sara

 

Oli kesäkuun kolmas, Juuson syntymäpäivä. Istuttiin ilta-auringossa mökkilaiturilla. Oltiin raahattu laiturille isot puutarhakalusteet, koska laituri oli täynnä lokinkakkaa eikä sen päällä istuminen houkutellut. Pian kuitenkin tajuttiin, ettei lokinkakat ole pelkästään istumishaitta, vaan myös näköhaitta. Tarjouduin hinkkaamaan laiturin varsiharjalla, olihan kuitenkin Juuson syntymäpäivä.

Laseissa oli ystävältä lahjaksi saatua olutshampanjaa ja matkakaiuttimesta kantautui peilityynelle merelle biisejä meidän historiasta. Kuunneltiin hetki jokaista ja mietittiin sopisiko se meidän häihin. Yhden kappaleen kohdalla kumpikaan ei sanonut mitään ensimmäiseen minuuttiin. Istuttin vaan hiljaa. “Itkettääkö sua”, kysyin. “Itkettää“. “Muakin“. Siitä valikoitui meidän the alttarille kävelybiisi <3

 

 

Viikonloppu meni käytännössä pyöräillessä! Sekä tänään, että eilen tehtiin retket rantareittejä pitkin Espooseen. Eilen mun vanhempien kanssa ja tänään poikaystävän vanhempien kanssa. Välillä pysähdyttiin uimaan, välillä vilvoiteltiin terassin varjossa. Niin kaunista kaikkialla! Vitsi pyöräily on kivaa!

 

 

Juuson sisko täytti 30v ja sehän tarkoittaa jo perinteeksi muodostuneita “ylläri mäkkisynttäreitä”!! Ei tosin enää niin “ylläri”. Kaikki alkoi kun Juuso täytti muutama vuosi sitten 30. Päätettiin järkätä hänelle yllätyksenä mäkkärisynttärit, joita hän ei koskaan lapsena saanut 😀 Istuttiin silloin isovanhempia myöten mäkkärin party-aitiossa juhlahatut päässä. Sittemmin ollaankin samoissa juhlahatuissa syöty mäkkärisafkoja jo kolmen muunkin kolmekymppisillä.

Tänään poljettiin Olariin ja yllätettiin synttärisankari kesken koiralenkin. Maailman mukavin Wolt-kuski kantoi selkä vääränä mäkkäriruokia meidän piknikille. Ihan paras juttu!!

 

 

Siinä se on, mun ikioma breku! Se ilmestyi viime viikolla suosikki 2hand-kahvilaani Reloveen. Yhteistyössä suunniteltu aamiainen on koottu mun lemppareista. Se sopii erityisesti makeasuille…

SARA TICKLE -breku
🌸 Matcha bowl.
🌸 Paahdettu hapanjuurileipä ricotalla, mansikalla, banaanilla ja basilikalla.
🌸 Mansikka-raparperi chia-rahka
🌸 Appelsiinimehu.

Kaikki sai alkunsa siitä kun Relove otti muhun yhteyttä @indieplace:n perustaman Vaikuttaja Auttaa pro bono -projektin kautta. Tän projektin tarkoituksena on auttaa kotimaassa toimivia yrittäjiä poikkeusolojen aikana tarjoten heille ilmaista näkyvyyttä. I’m happy to help my locals!

 

 

Yle kävi perjantaina tekemässä meillä kotona jutun mun maalausharrastuksesta. Haastoivat mua miettimään miksi maalaaminen, mitä se antaa minulle, miksi siitä tuli tärkeää tänä keväänä ja miksi olen ylipäätään halunnut jakaa harrastustani kanavissani. Esittelin tekeleitäni ja kerroin tarinoita niiden takaa. Esittelin taidetta, jota olen tänä keväänä ostanut taiteilijoilta. Juttu tulee ulos maanantaina!

 

 

Oltiin tällä viikolla Kotka-mimmijengillä yksi yö meidän mökillä. Viime vuonna mukana oli yksi 1v, nyt lapsia oli ilmestynyt kolme lisää. Neljä pikkutyyppiä sekä tuoreita äitejä. Kaikki tuntui edelliseen verrattuna tosi eriltä, mutta ah niin ihanalta. Näin se elämä muuttuu <3 Seurattiin pulikointia rannassa ja työnnettiin vuorotellen vaunuja. Menoa ja meininkiä riitti! Skoolattiin kesälle ja ystävyydelle. Peilityyni ilta oli yksi tämän kesän kauneimmista!

 

 

xx Sara

Tags:

 

What if 2020 isn’t cancelled?⁣
What if 2020 is the year we’ve been waiting for?⁣
A year so uncomfortable, so painful, so scary, so raw — that it finally forces us to grow.⁣
A year that screams so loud, finally awakening us from our ignorant slumber.⁣
A year we finally accept the need for change.⁣
Declare change. Work for change. Become the change. A year we finally band together, instead of⁣ pushing each other further apart.⁣

2020 isn’t cancelled, but rather⁣ the most important year of them all.

Leslie Dwight

 

 

Törmäsin eilen tähän kirjoitukseen. Se pysäytti ja loi samaan aikaan toivoa. Vuoden ensimmäinen puolikas on ollut hyvin poikkeuksellinen. Pelottava, kipeä ja pysäyttävä. Mä en sano, että me tarvittiin tämä kaikki avaamaan silmämme (viattomien ihmishenkien menetys ei koskaan ole hyväksyttävää – kukaan ei ansaitse sellaista), mutta sanon että nämä tapahtumat vahvistavat, kasvattavat ja yhdistävät meitä. Ennen kaikkea ne toimivat kipinänä muutokseen, jota me kipeästi tarvitaan.

Mennyttä emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen me kaikki voidaan vaikuttaa.

 

 

Henkilökohtaisesti kulunut kevät on herättänyt mua miettimään omaa toimintaani. Oon pohtinut omia motiivejani ja vastuutani omassa työssäni. Oon kohdannut omassa tekemisessäni paljon ristiriitaisia ajatuksia ja toimintamalleja. Oon tuntenut häpeää ja pelkoa, ja tajunnut ettei kumpikaan niistä voi olla syynä sille, etten tekisi asioita, joiden puolella aidosti haluan seistä.

Oon havahtunut siihen, että mulla on suurten kanavieni kautta toden totta ihan valtava vastuu, jota olen aiemmin häpeilemättä vähätellyt. On ollut helpompi sysätä vastuu muille, kuin kantaa se itsellään. On ollut helpompi uhriutua kuin myöntää omat virheensä.

En voi osoitella syyttävin sormin kehenkään muuhun kuin itseeni. On muutoksen aika. Ja tuntuu hyvältä sanoa se ääneen.

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

Tags: