Valmistumisen vaikeus 17 May, May 2016 - 12:37
Juon kahvia kulttuuripolitiikan muistiinpanodiojen keskellä. Ennen tentit olivat arkipäivää, mutta nykyään kun niitä tekee niin harvoin, ne tuntuvat inhottavilta. Saakeli, olisi parempaakin tekemistä. Ajattelen, että mitä jos tenttejä ei tarvitsisikaan enää koskaan tehdä, kuinka siistiä se olisi? Pian oivallan, ettei muuten ehkä tarvikkaa, ainakaan hetkeen. Nämä perjantaina koittavat kaksi tenttiä ovat kouluhistoriani viimeiset tentit. Kuinka hullulta se tuntuukaan?!
En puhu opiskelustani paljoakaan, sillä en koe olevani opiskelija. En ole kokenut vuosikausiin. Olen ollut työelämässä koko opiskelujeni ajan, edennyt koulussa omaan tahtiin, tehnyt hommia etänä ja pidellyt pausseja silloin kun työtilanteeni on sitä vaatinut. Vääntänyt ja kääntänyt lehtoreiden kanssa kun tärkeä luento on osunut kuvausmatkan, työtapahtuman tai merkittävän palaverin päälle. Korvannut poissaolojani varmaan 300 ekstraessseellä.
Vaikka valmistuminen jo esim vuosi sitten olisi ollut erittäin toivottua, en jotenkin vaan pidä sitä niin merkittävänä. Mikään tuskin tulee valmistumisen jälkeen sen kummemmin muuttumaan, vai tuleeko?
Se, että sinulla on opiskelijakortti lompakossasi on jotenkin helpottavaa. Vielä voi kelailla ja unelmoida. Vielä ei tarvitse olla aikuinen tai tehdä isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Näin minä monesti ajattelen, mutta eihän se ihan niinkään ole. Ei ainakaan enää tänäpäivänä.
Valmistuneena aion matkustaa, kokea ja nähdä maailmaa. Oppia itsestäni, liikkua epämukavuusalueella, ottaa riskejä, kokeilla, onnistua, epäonnistua ja tulla tekemään töitä vielä monessa eri pestissä. Ties vaikka eri aloilla. Valmistuminen ei välttämättä tarkoita uraputkea ja sitoutumista tiettyyn työpaikkaan. Juuri nyt, juuri minulle se tuntuu pikemminkin pisteeltä, jonka jälkeen olen vapaa tekemään just niitä juttuja, joita elämältäni haluan, ilman että keskeneräinen koulu roikkuu takaraivossa.
Let’s do this!
Pictures: Laura/Shake it off
xx Sara
