Liikuntahistoriasi?

Oon jo pienestä asti ollut aika aktiivinen harrastaja ja liikunta on ollut aina mun juttu. Oon kokeillut lukuisia eri lajeja, ja tykkään edelleenkin harrastaa monipuolisesti kaikkea. Lapsena harrastin balettia ja kävin tanssitunneilla. Laskettelun ja lumilautailun oon aloittanut myös ihan pienenä. Yleisurheilu oli kuitenkin junnuna se mun pääjuttu, lajeina juoksu ja pituushyppy. Yläasteella yleisurheilu jäi ja siirryin jossain vaiheessa ihan perus ryhmäliikuntatunneille ja pidin juoksukuntoa yllä lenkkeilemällä. Kuntosalillakin aloin jossain 18v tienoilla käymään. Päälle parikymppisenä käytiin aika aktiivisesti boulderoimassa ja aloitin tohon aikaan myös golffaamaan. TFW:llä aloitin reilu viisi vuotta sitten. Nelisen vuotta sitten innostuin surffauksesta ja joogasta! Tennistä alettiin treenata kunnolla viime kesänä. Lenkkeilyä harrastan edelleen ja juoksu painottuu yleensä keväälle ja kesälle. Rakastan juoksutapahtumia, oon ollut neljällä maratonilla ja lukuisilla lyhyemmillä matkoilla! Muutama vuosi sitten oltiin jäniksinä puolikkaalla!

Hah kunnon sekava soppa, se kyllä kuvastaa hyvin tätä mun tekemistä. Mun on kyllä helppo innostua lajista kuin lajista.

 

Mitä kaikkea harrastat tällä hetkellä?

Tämän hetken liikuntaharrastukseni pähkinänkuoressa: TFW, lenkkeily, jooga. Suunnilleen kerran vuodessa käydään surffaamassa ja laskettelemassa. Kesäisin treenataan tennistä.

 

Kuinka usein treenaat ja miten?

3-5 kertaa viikossa! Nyt korona-aikana oon mukana 8 viikon GROW-valmennuksessa. Sivusto on auki kesäkuun loppuun asti eli mukaan voi vielä hyvin liittyä! Mun vanhemmat liittyi just eilen! 😀 Tällä hetkellä menee tuo 5 treeniä viikossa (4 GROW-treeniä + 1  jooga/rento lenkki).

 

Vinkkejä treenimotivaation löytämiseen liikuntatauon jälkeen?

Pitkä treenitauko esim sairastelujen tai reissaamisen takia syö aina motivaatiota minullakin. Mulla jeesaa kun päätän treenit etukäteen ja merkkaan ne kalenteriin. Päätös on jo tehty, eli ei tarvitse alkaa jahkailemaan, että mennäkö vai eikö mennä. Toki tsekkaan aina päivittäin fiiliksen mukaan jos keho on treenien aloittamisen jälkeen jumissa niin pidän tietty lepoa. Kun pari kertaa pääsee treenin jälkeiseen hyvän olon makuun, kasvaa motivaatio itsestään. Päivitetyt treenilistat motivoivat myös! Samoin kaikki haasteet: tartu vaikkapa punnerrushaasteeseen ja katso kuinka monta menee kuun alussa vs lopussa. Yksi takuuvarma motivaation herättäjä on kaikki urheiluun liittyvät dokkarit! Sellaisen kun katsoo Netflixistä, tekee välittömästi mieli lähteä hikoilemaan 😀

 

Mitkä ovat olleet suurimpia oivalluksia energisen olon saavuttamiseen ja ylläpitämiseen?

Hyvä kysymys! Ehkä, että energinen olo ei ole sitä, että treenaat joka päivä ja käyt väkisin spinningissä vaikket oikeastaan edes pidä siitä. Se on ennen kaikkea itselleen mieluisan lajin harrastamista, sekä treenin ja palautumisen sopivan suhteen löytämistä omaa kehoa kuuntelemalla. Sitä että osaa myös poiketa niistä rutiineista ja pitää viikon taukoa jos keho sitä vaatii.

 

 

Mitä neuvoja antaisit sellaiselle, joka haluaa aloittaa juoksuharrastuksen?

Moni aloittelija tekee sen virheen, että juoksee liian kovaa ja väkisin. Mun mielestä se ei ole hyvä idea, se saa sinut lähinnä vaan vihaamaan lajia. Aloittelijalle suosittelen reippaita kävelylenkkejä yhdistettynä hölkkäilypätkiin. Hyvää musaa tai kiinnostava podcast korviin! Tai mikä parasta, tartu uuteen lajiin yhdessä ystävän kanssa! Pidä kävelytahti reippaana ja juoksutahti rauhallisena. Kasvata juoksupätkiä fiiliksen mukaan! Muutenkin juoksuharrastus kannattaa pitää monipuolisena motivaation ylläpitämiseksi, ei siis pelkästään niitä 7 km perusvauhtisia lenkkejä puhkikulutetulla reitillä. Vaihtele matkoja, vauhtia ja reittejä. Tee juoksuvetoja, juokse mäkiä jne! Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata mun Juoksukoulu postaussarja! 🙂

 

Parhaimmat (puhelintaskulliset) mustat juoksu-/treenitrikoot, joista ei näy läpi kyykätessä?

Loistava kysymys, nämä housut on nimittäin kiven alla! Mun puhelintaskulliset lempparit on Peak Performancen vanhaa mallistoa, jota ei myydä enää. Mutta yhdet aika kivat taskulliset oli Björn Borgin nämä astetta paksummat trikoot, joista ei näy läpi. Tosi hyvät just näille lenkkikeleille!

 

Parhaat juoksukengät?

Mä tykkään Sauconyn juoksukengistä. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Kinvara 10 (näillä vedin maratonin) ja Kinvara 9. Vaihtelen tossuja vähän juoksutreenin sisällön mukaan.

 

Meneekö motivaatio terveellisesti syömiseen, jos ei ole tullut treenattua?

Menee. Nämä kulkee mulla käsi kädessä. Kun kehoa ja mieltä ruokkii fiilikseen sopivalla liikunnalla, olen huomattavasti motivoituneempi ruokkimaan sitä myös ravitsevalla ruoalla. Treenin jälkeen harvemmin tekee edes mieli mitään kovin epäterveellistä! Paitsi välillä kyllä tekee 😀

 

Syötkö lisäravinteita?

Kuitu-, vitamiini- ja öljylisät päivittäisessä käytössä.

 

Noudatatko jotain tiettyä ruokavaliota? Suositko vähähiilarista ruokaa tms?

Syön pääosin kasvisruokaa, mutta ruokavaliooni mahtuu myös kananmunia ja mereneläviä. Maitotuotteita syön aika harvoin, mutta niitäkin välillä. En välttele hiilareita tai rasvaa, me kun kaikki niitä tarvitsemme. Sen sijaan pyrin välttämään valkoista vehnää ja sokeria arkena, saan niistä muutenkin vatsakipuja. Rasvaa pyrin hankkimaan kasviperäisistä lähteistä, pähkinöistä, avokadosta, oliiviöljystä jne.

 

Vinkkejä terveelliseen ruokavalioon?

Yritä tehdä jokaisesta annoksestasi mahdollisimman värikäs! Tää on motivoivin ja kivoin vinkki minkä olen saanut ja käytössä edelleen!

 

 

Mitä syöt tavallisena päivänä? Kerro esimerkki päivän ruoista!

Pyrin syömään monipuolisesti, säännöllisesti ja pitämään ruokavalion motivoivana vaihtelemalla sisältöjä. Toisaalta kuuntelen myös kehoa, se kertoo kun on nälkä ja kun olen täynnä. Nyt kun kotoa ei tule ihan hirveästi poistuttua, päivän energiatarve ei ole ihan niin suuri kuin tavallisesti. Ruokaa ei tule santsattua ja annoskoot ovat ehkä hieman tavallista pienempiä.

Tässäpä tämän päivän sapuskat:

klo 9:00 Aamupala – banaanipannareita, mangoa, maapähkinävoita, manteleita, kahvi kauramaidolla

klo 12:30 Lounas – avokadopastaa ja salaattia

klo 14:00 –  kahvi kauramaidolla, viinirypäleitä, pähkinöitä

klo 16:30 – 60min jooga

klo 17:45 – ruisleipä juustolla, omena ja kourallinen pähkinöitä

klo 19:30 – avokado-katkarapu-lohi kesärullia 

klo 20:00 – alkoholiton siideri ja appelsiini

 

Suunnitteletko viikon ruoat etukäteen? Kuinka tarkkaan suunnittelet syömisen treenaamisen mukaan?

Nyt korona-ajalla ollaan tehty ruokalista viikolle ja käyty kerran viikossa kaupassa. Älyttömän hyvä tapa. Ei tule ostettua mitään turhaa, ateriat on monipuolisia, ei tule ruokahävikkiä ja rahaakin säästyy. Yleensä treenataan aina työpäivän jälkeen ja syödään treenien jälkeen aina lämmin ateria. Kovemman puristuksen jälkeen tai jos illallinen venyy juon palautusjuoman.

 

Naposteletko pävän aikana?

Ennen tein tätä ihan jatkuvasti, nykyään vähemmän! Mutta esim jos tehdään ruokaa, napostelen kuormasta aina kaiken aikaa 😀

 

Kuinka usein herkuttelet ja syöt sokeria?

Herkutteluni rajautuu yleensä viikonlopuille. En oikein usko ehdottomuuteen, sen sijaan uskon kohtuullisuuteen. Viikonloppuisin on lupa ottaa rennommin jos siltä tuntuu. Se on ollut mulle toimiva sääntö. Perjantaisin ja lauantaisin syödään yleensä jotain herkkuja! Valkoista sokeria pyrin välttämään arkena.

 

Lempiherkut? Korona munchies?

Irtokarkeista rakastan Missä X -pussia. Niitä on korona-ajallakin useampi mennyt! Salmiakit ja salted caramel -jäätelö ovat suosikkeja myös. Perjantaisin tilataan monesti hyvää pitsaa ja valitsen oikeastaan aina Margheritan. Olen ihan hulluna suolakurkkujen perään. Just tässä ääneen julistin etten voi niitä jumankauta enää ostaa kun purkki tuhoutuu vuorokaudessa 😀

 

Mikä on sellainen terveellinen herkku, jolla korvaat sokeriherkut?

Appelsiinit. Syön vähintään yhden päivässä!

 

kuvat: Johanna Rontu

 

Miten saada riittävästi proteiinia kasvisruoasta?

Mä yritän syödä proteiinia jokaisella ateriallani. Se on aika helppo tapa pitää proteiinit mukana. Herneproteiinia tai chiaa smoothieen. Pähkinöitä, papuja, linssejä, kikherneitä, siemeniä ja täysviljaa on helppo ujuttaa vähän kaikkialle. Itse syön näiden lisäksi vielä kananmunia sekä aina välillä mereneläviä ja maitotuotteita. Se, että liha olisi ainoa proteiinin lähde on ihan ummehtunut harhaluulo. On paitsi terveellisempää, myös ekologisempaa hankkia proteiinit kasviperäisistä tuotteista.

 

Parhaat kasvisruokareseptit?

Itsetehdyt punajuuripihvit bataattilohkoilla on varmaan tällä hetkellä oma suosikkini! Rakastan myös Julian meksikolaista kasviskeittoa. Oon listannut meidän arkisuosikkeja tähän postaukseen: 30 x kasvisruoka – nopeat ja helpot reseptit.

 

 

 

xx Sara

D8X_0794.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Paulúns

 

Helpot kasvisruokareseptit ovat toivottuja postausaiheita ja olenkin pyrkinyt jakamaan teille omia suosikkejani aina muutaman kerran kuussa!

Tänään on Intialaisen bataattipadan, todellaisen arjen sankarin vuoro. Sen lisäksi, että pata on suussasulavaa (ja terveellistä!), sitä syntyy kerralla sen verran massiivinen kasa, että se pelastaa monelta ruoanlaittopäivältä!

Tällä viikolla valmistin bataattipadan kylkeen Paulúns:n raakariisipohjaista SuperRiisiä.

 

D8X_0670.jpg

 

SuperRiisi olikin meikäläiselle uusi tuttavuus. Ravintorikas raakariisiseos sisältää runsaasti kuituja ja proteiinia. Näin kasvisruokavalioisena voin todeta, että helppo ja herkullinen lisuke tukemaan riittävää proteiinin saantia! 🙂

Kahdesta erilaisesta SuperRiisi sekoituksesta löytyy mm. raakariisiä, linssejä, papuja, siemeniä, kvinoaa, tattaria ja mausteita (kaksi hieman toisistaan eroavaa sekoitusta). Kuten ei muissakaan Paulúns-tuotteissa, myöskään SuperRiisissä ei ole lisättyä sokeria tai lisäaineita. 

SuperRiisi valmistetaan tosiaan ihan tavallisen riisin tapaan keittämällä 25 minuuttia. Se toimii joko lisukkeena tai ihan sellaisenaan!

 

D8X_0728.jpg

 

Intialaisen bataattipadan alkuperänen ohje on ruotsalaisen joogaopettajan, Stinan reseptiarkistosta. Tutustuin mimmiin Åren laskureissulla, jossa yhtenä iltana valmistettiin tätä kyseistä Intialaista pataa. Se oli niin järkyttävän hyvää, että valmistin samaa ruokaa heti kotiin päästyäni (ulkomuistista, myöhemmin sain ohjeen häneltä). Olen tehnyt muutamia muutoksia reseptiin – ihan lemppari arkisapuskoja!

 

Intialainen bataattipata

 

2 rkl kookosrasvaa

1 purjo

2 valkosipulinkynttä

2 bataattia

3 porkkanaa

(2 dl linssejä – superriisissä on linssejä itsessään, näitä ei siis välttämättä tarvita)

2 tlk kookosmaitoa

2 tlk tomaattimurskaa

inkivääriä

1 parsakaali

1 chili

(vettä tarvittaessa)

mausteeksi: suolaa, pippuria, kurkumaa, kuminaa, kanelia, garam masalaa

 

 

tarjoiluun:

SuperRiisiä

korianteria

pinaattia

kurpitsansiemeniä

turkkilaista jogurttia

limeä

 

Paista silputtu purjo ja valkosipuli kookosöljyssä pehmeiksi. Lisää pieneksi kuutioitu bataatti ja porkkanat, (linssit), hienonnettu inkivääri, tomaattimurska, kookosmaito ja mausteet. Anna tekeytyä 15 minuuttia ja lisää joukkoon pilkottu parsakaali. Mitä enemmän annat seoksen muhia, sitä parempaa padasta tulee. Anna padan muhia parsakaalien lisäämisen jälkeen kuitenkin vähintään 15 min (yht 30-40 min).

Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää hieman öljyä. Mittaa SuperRiisi kattilaan ja anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä 20 min. Ota kattila liedeltä ja anna seistä ilman kantta vielä 5 min.

Tarjoile Intialainen bataattipata ja SuperRiisi esimerkiksi pinaatin, korianterin, turkkilaisen jogurtin, kurpitsansiementen ja limen kanssa. 

 

D8X_0776.jpg

 

 

xx Sara

 

 

_______________________________________________________

 

Haluaisitteko vastata muutamaan kysymykseen tähän blogipostaukseen liittyen? Tutkimuksen tulosten avulla pyritään tarjoamaan kiinnostavampaa sisältöä blogien lukijoille, sekä kehittämään bloggaajien ja brändien välistä yhteistyötä.

Tutkimukseen vastaamiseen menee aikaa alle 5 minuuttia. Tutkimuksen toteuttaa mediatoimisto Dagmar. Lisätietoja tutkimuksesta saat osoitteesta: research@dagmar.fi

Tutkimukseen pääset TÄSTÄ.

Kiitos paljon avusta!

 

 

DSC_2834.jpg

 

Kun kyselin teiltä taannoin postaustoiveita, oli yksi toivotuimmista aiheista ruoka- ja treenipäiväkirjat. Ajattelin, että tähän voisin tarttua.

Ruokafilosofiani on yksinkertainen: pyrin syömään neljän tunnin välein ja mahdollisimman paljon värejä. Pyrin myös rakentamaan ateriani niin, että niistä löytyy niin hiilaria, proteiinia kuin rasvaakin. On itsestäänkin selvää, että näistä pyrkimyksistä poiketaan aina aika ajoin, mutta se on täysin fine. Liian orjallisesta ruokavaliosta menee maku. Pääpointti kun on loppupeleissä voida hyvin sekä pysyä energisenä ja positiivisena koko päivän.

Jääkaappi on pullollaan vihanneksia ja hedelmiä. Kuivakaapista löytyy paljon pähkinöitä ja pakasteesta marjoja. Syön pääosin kasvisruokaa. Blenderi & mehustin ovat parhaat ystäväni ja ainakin toinen laitteista käytössä päivittäin.

On päiviä, kun ei vaan ehdi ruokailemaan silloin kun haluaisi. Siksi kannankin laukussani usein välipaloja: hedelmiä, pähkinöitä tai välipalapatukoita. Näin vältyn kiukkukohtauksilta ja päänsäryltä!

Vettä juon vähintään kaksi litraa päivässä. Treenipäivinä enemmän. Täytän juomapulloani jatkuvasti toimistolla, ja hörpin vettä tv-sarjan äärellä. Tästä on tullut tapa, josta olen ihan fiiliksissä!

En tiedä kannattaako toisten aterioita kopioida samanlaisina omaan ruokavalioon, mutta inspiraatiota niistä voi hakea. Tämä ruokavalio toimii minulla ja pitää minut virkeänä pitkin päivää, mutta toisella ihmisellä voi olla erilaiset tarpeet. 

 

DSC_9978.jpg

 

Maanantai

 

klo 7.30

smoothie bowl (mustikka, banaani, lehtikaali, herneproteiini, inkivääri, kauramaito, avokado)

kuppi kahvia kauramaidolla

klo 11.00

riisikakku avokadolla

smoothie bowl (mango, pinaatti, kurkku, avokado, kauramaito)

kuppi kahvia

klo 13.00

croisantti

vadelmia, mustikoita

appelsiini

klo 17.00

halloumi-quinoa salaatti (tomaatti, kurkku, quinoa, halloumi, paprika, oliivi)

klo 20.30

kasvissosekeittoa (ohje)

 

DSC_9381-2.jpg

 

Tiistai

 

klo 7.15

porkkanamehu (appelsiini, sitruuna, selleri, porkkana, inkivääri)

ruisleipä + paistettu kananmuna

kuppia kahvia kauramaidolla

klo 11.00

Matcha-latte kauramaidolla

pähkinöitä

klo 12.30

appelsiini

klo 15.00

iso lautasellinen pho keittoa

klo 18.00-19.00

TREENI: TFW-circuit (sprinttejä, kehonpainoliikkeitä, kahvakuulaliikkeitä, nopea tempo)

klo. 20.00

kasvissosekeittoa (ohje)

raejuustoa

pähkinöitä

ruisleipä

veriappelsiini

 

DSC_8371.jpg

 

Keskiviikko

 

klo 7.00

smoothie bowl (mustikka, banaani, lehtikaali, herneproteiini, kookosjuoma, avokado)

kourallinen pähkinöitä

kuppi kahvia kauramaidolla

klo 11.30

Borchkeitto + monivilja sämpylä

vihersmoothie (avokado, pinaatti, lehtikaali, kurkku, sitruuna)

klo 15.00

banaani

kuppi kahvia

klo 18.00-19.00

TREENI: TFW-voimatreeni (leuanveto, pystypunnerrus, maastaveto, kyykky, hauis, vatsa)

klo 19.30

pinaattia, parsakaalia, kikherne-tomaattipaistosta, riisiä, pähkinöitä

2 näkkileipää + punajuurihummusta (ohje)

 

DSC_2988.jpg

 

Torstai

 

klo 7.30

kuppi kahvia kauramaidolla

klo 8.30-9.30

TREENI: hot jooga 

klo 10.30

punajuuri smoothie bowl (sis marjoja, hedelmää, vihanneksia jne)

avokadoleipä

cappuccino kauramaidolla

klo 15.00

välipalapatukka

kuppi kahvia kauramaidolla

klo 18.30

2 tortillaa vegetäytteillä (kikhernepaistos, avokado, tomaatti, kurkku, paprika, feta, salsa, jalopeno

Coca Cola Zero 0,5l

50g salmiakkipnttereita

appelsiini

 

DSC_6242.jpg

 

Perjantai

 

klo. 7.30

punajuurimehu (ohje)

ruisleipä + paistettu kananmuna

kuppi kahvia kauramaidolla

klo 13.00

Lohta, riisiä, avokadoa

klo 16.00

kuppi kahvia kauramaidolla

appelsiini

ruisleipä lohella

klo 19.00-20.00

TREENI: kotijooga + hengitysharjoitus

klo 20.30

smoothie bowl (vaniljaproteiini, avokado, kurkku, minttu, banaani, lehtikaali, pinaatti)

kupillinen marjoja, pähkinöitä

2 näkkileipää juustolla

 

 

xx Sara