Katu, josta kaikki alkoi

DSC_2848-2.jpg

 

Tuntuu nostalgiselta katsella asukuvia vanhalta kotikadultani. Tai bulevardilta nykyään. Nimikin on ehtinyt jo kahdeksassa ja puolessa vuodessa muuttua.

Muistan elävästi ne 2009 heinäkuun aamut, kun pistin isäni kuvaamaan portin pielessä asukuvat ennen kesätöihini lähtöä. Aikaa oli rajallisesti, ehkä minuutti tai kaksi. Jos isä ei ollut vapaana, piti turvautua itselaukaisimeen ja betoniseen pylvääseen. Tai auton sivupeiliin, siinäkin Canon Ixukseni pysyi ihan hyvin!

Ajat ovat muuttuneet. Eipä arvannut kotkalaistyttö, että blogi olisi pystyssä vielä tässäkin vaiheessa. Saatika, että siitä saisi elantonsa. 

 

DSC_2864-4-side.jpg

 

Yhteinen blogihan (Labels or Love!!!) me alunperin Jannin kanssa perustettiin lähinnä tappamaan luppoaikaa niinä kesälomaviikkoina kun toimisto oli tyhjillään ja puhelinvaihde soi kahdesti päivässä. Aika meni huomattavasti nopeammin kun lataili kuvia kamerasta blogiin, hah.

Muistan hyvin meidän ensimmäisen blogiarvonnan. Käytiin kauppakeskuksesta ostamassa palkinto: meikkejä, ponnareita ja lakuja. Arvonta vielä suoritettiin niin, että kirjoitettiin lapulle kaikkien 20 osallistujan nimet ja nostettiin voittajalappu piposta. Arvonnan suorittamisesta ja voittajan valinnasta tehtiin totta kai oma postaus 😀

Best of Labels or Love on muuten postaus, mikä pitää toteuttaa. Ja pian! Saa ehdottaa suosikkikommelluksia tähän koostepostaukseen 😀

 

DSC_2806.jpg

Pictures: Kaisa Turunen

Gina Tricot knit & jeans

Lindex top

 

 

Ps. sopivasti Facebook tänäaamuna muistutti tismalleen samassa kohdassa otetusta kuvasta, päivälleen viisi vuotta sitten! 

 

xx Sara

12 Comments
  • Ee
    Posted at 04:50h, 13 October

    Muistan hämärästi teidän postauksen, jossa olitte kaupassa ja kuvatekstit oli kirjoitettu niin huonolla huumorintajulla etten kestä. Se on jäänyt mieleen, kun nauroin sille monena päivänä… Toivottavasti tiedät mitä tarkoitan, olisi hauska lukea se uudelleen!

    • saratickle
      Posted at 05:09h, 13 October

      😀 ei hitto, sen on pakko ollut olla tavarantoimittajien muutaman päivän lakko, kun väsyttiin niille jokapäiväisille lööpeille missä haastateltiin perheenäitejä, jotka hamstrasivat ruokaa varastoon ihan kunnolla. Mentiin sitten Euromarkettiin ja vedettiin överiksi 😀

      Kuvatekstit taisi olla niitä “haastateltavien kuluttajien kommentteja” haha. Tää pitää kaivaa jostain.

      • JanniEhari
        Posted at 10:05h, 13 October

        hahahah :DD Kuljetuslakon kokkisota oli otsikko! Mä en kestä 😀

  • Essi Helppi
    Posted at 05:13h, 13 October

    Ihana postaus! <3

    • saratickle
      Posted at 05:15h, 13 October

      Ihana olet SINÄ! <3

      • henu1234
        Posted at 07:25h, 16 October

        Joo sitä kauppapostausta toivoisin myös, loistava! 😀

  • Minnnann
    Posted at 10:16h, 13 October

    Labels or Loven blogista asti olen sun juttujasi lukenut! Se aika tuntuu jo niin kaukaiselta, kun itsekin asui vielä kotona 😀 muistan miten kadehdin aina sun lohisalaatteja hhaha!!

    • saratickle
      Posted at 21:09h, 16 October

      lohisalaatit!! 😀

  • ElizabethRinne
    Posted at 16:44h, 13 October

    On jännä huomata, että mihin kaikkiin paikkoihin ja asemiin elämä meitä heitteleekään. Useimmiten pleisseihin, joista ei ennen edes tiennytkään, että niihin voisi päätyä. Kannatan nostalgia-postauksia, ne varmasti nostaisivat hymyn huulille ja muistuttaisivat siitä matkasta, joka on kuljettu sieltä saakka tähän päivään. 🙂
    Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

    • saratickle
      Posted at 21:10h, 16 October

      No sanoppa muuta kuule! 🙂 Nostalgia-postaus on must!

  • Vierailija
    Posted at 16:03h, 15 October

    Hei, mulla on toi sama neule ja se nukkaa hirveesti mun housuja ja esim kangaskassia. Onks sulla ton kaa sama ongelma tai mitää ratkaisuja tähän… 🙂 ?

  • iinja
    Posted at 10:23h, 20 October

    Mä muistan sellaisen videon, missä Jannilla oli aivan tositosi käheä ääni ja teitte jotain röökimuija-teemaista haastattelua siinä läpällä. Jetikin taisi pyöriä mukana. 🙂