Meikkipussini suosikit – 10 parasta tuotetta

D8X_4019-3-side.jpg

 

Vastaan luonnollinen, raikas ja kuulas, kun minun pyydetään kuvailevan täydellinen arkimeikki. Seerumit, öljyt ja valoa tuovat meikkivoiteet/-puuterit ovat suosikkejani. Ihoni on pintakuiva, joten suosin lähes aina kosteuttavia tuotteita. Ihan erityisesti tähän aikaan vuodesta.

Raidallisessa meikkipussissani on vieraillut vuosien varrella jos jonkinlaista purkkia ja tuubia, joista osalle on sanottu heipat ja osan kohdalla toivottu, ettei niiden valmistusta koskaan lopetettaisiin.

Jälkimmäinen ryhmä lienee se mielenkiintoisin, joten päätin kasata sen pohjalta yhteen 10 tämän hetken (ja oikeastaan pidemmänkin hetken) suosikkiani.

 

D8X_3285.jpg

 

Farsáli Rose Gold Elixir 24k Beauty Oil

Tehokkaasti kosteuttava öljy, jota levitän tyypillisesti kasvoille ja kaulalle ennen pohjustusta. Ruusulta tuoksuvassa kasvoöljyssä on mukana kultahippuja. Iho tuntuu välittömästi kosteutetulta ja pehmeältä.

Lumene Invisible Illumination UV Primer

Tämä pohjustaja oli UV-suojansa ansiosta kesällä ihan ykkönen, mutta toimii erittäin hyvin hehkun tuojana syysihollakin. Erinomainen pohjustusvoide kuulaan meikkipohjan luomiseen!

Elizabeth Arden Eight Hour Cream

Meikkipussini vakkareita ja pitkäaikainen suosikkini. Tätä rasvaa käytän käsissä, huulilla ja välillä poskipäilläkin. Lähipiirini on jo nimennytkin minut 8 hour creamiksi, ihan vaan koska tuotteen vahva tuoksu muistuttaa minusta 😀

 

D8X_4013-4.jpg

D8X_3231.jpg

 

Lumene Invisible Illumination Fresh Skin Tint

Suosikkini, Invisible Illumination -sarjan uusimpia tulokkaita. Kevyt, mutta sopivan peittävä sävyvoide, joka toimii kosteuttavana meikkivoiteena. 

Lumene Invisible Illumination Beauty Serum

Saatan sekoittaa sävyseerumia edelliseen sävyvoiteeseen, ja miksata niistä sopivan meikkivoiteen, tai sitten taputtelen tuotetta suoraan iholle meikkivoiteen päälle. Välillä saatan taas käyttää tätä tuotetta yksinään meikkivoiteena, välillä taas viimeistelen meikin taputtamalla tätä poskipäille. Monikäyttöinen tuote, kuten huomata saattaa! Beauty Serum saa iholle ihanan glown!

Bobby Brown Nude Finish Illuminating Powder

Ihoni on etenkin talvisin sen verran kuiva, etten oikeastaan käytä puuteria lainkaan. Törmäsin tähän valopuuteriin kuukausi sitten kun meikkaaja lisäsi sitä meikin loppuvaiheessa iholleni. Puuteri kiinnitti meikin, muttei näyttänyt raskaalta vaan toi kasvoille valoa. Ostin puuterin samalla reissulla ja tykästyin!

Bareminerals Flawless Face Brush

Näppärän kokoinen luonnonkarvasivellin, joka kulkee kätevästi kaikkialle. Mainio valopuuterin levityksessä!

 

D8X_4037-3.jpg

D8X_3282.jpg

pictures of me: Kaisa Turunen // edit by me

 

Visclear kirkastavat silmätipat

Punertavien silmien pelastaja. Visclearin silmätipat kirkastavat silmiä vieden punaisuuden kokonaan pois! Tipat eivät ole päivittäisessä käytössä, mutta niitä tulee aina tarpeen mukaan laitettua.

Shiseido ripsentaivutin

Markkinoiden paras ripsentaivutin, ei epäilystäkään. Ripset muotoutuvat kauniiseen kaareen hetkessä.

Lumene Nordic Chic Full On Curl Mascara (waterproof)

Tämä ripsiväri nousi suosikikseni jo vuosikausia sitten. Rakastan kaarevia, luonnollisen tuuheita ja eroteltuja ripsiä, jollaiset Shiheidon ripsentaivuttimen ja Lumenen Full On Curl ripsivärin yhdistelmällä saan. Vedenkestävän ripsivärin ansiosta ripset pysyvät kauniissa kaaressa koko päivän, ja tällä ripsarilla voi lähteä syysmyrskyyn ilman leviämisvaaraa. Ainoa ongelma onkin tosiaan maskaran poistaminen, se vaatii hieman kärsivällisyyttä…

 

 

xx Sara

Tags:
, ,
5 Comments
  • Jhhhh
    Posted at 05:41h, 05 October

    Tästä sai kyll tosi monta kivaa uutta vinkkiä omaankin meikkipussiin 🙂 miten arvoisit lumenen skin tintin ja serumin peittävyyden eroa? Mulla on toi serumi ja se on aivan ihana mut toi uutuus kuulostaa jopa paremmalta

    • saratickle
      Posted at 07:11h, 05 October

      Hei ihana kuulla! 🙂 Skin tint on mun mielestä peittävämpää ja paksumpaa seerumiin verrattuna. Enemmän meikkivoiteen kuin seerumin koostumus! Suosittelen! 🙂

  • Riiaa
    Posted at 18:31h, 05 October

    Hei näin ton samaisen ripsarin uskollisena käyttäjänä voin sanoa, että parhaiten lähtee Garnierin Eye Make-up Remover 2in1 (se lila purkki)! Ei kirvele silmis ja lähtee tosi helposti

    • saratickle
      Posted at 06:47h, 06 October

      holy moly! Pitää testata, kiitti!!

  • Aadhira
    Posted at 18:35h, 06 October

    Hei ihana! Mistä olet ostanut Farsalin tuotteita? Paljon inspiraatiota tästä postauksesta<3